Pikkulauantain aatto

... kuten eräs optimistikollega asian ilmaisi tänään. Olipa hurjista hurjin työpäiväksi tänään. Toivottavasti sain kaikki ongelmat hoidettua parhain päin, ettei huomenna tulisi mitään 'hoitamatonta' vastaan. Työ on kokoaikaista spostin ja kellon seurantaa, sillä usein on minuuteista kiinni että saa asiakkaan ongelmatilanteen purettua.

Niinpä, kellon näyttäessä 15:45, pokka petti ja oli käytävä hakemassa suklaata porukalle; tuntui siltä että tänään olimme sen ansainneet. Työpäivät ovat siitäkin mukavia, että omat pienet, kiusalliset ajatuskuviot jäävät tykkänään pois mielestä.

Kotiin päästyä, tai jo sitä ennen, ne taas paukahtavat ajatuksiin: mitä tekisi elämällään; kuinka tästä ikävyydestä pääsisi eroon; milloin kohtaavat tiet hänen kanssaan joka on itselleni tarkoitettu; miten onnistuisin säästämään ensi kesän ikkunaremppaa varten jnejne. Kotona pitäisi olla jatkuva härdelli, jotta mietteet ajautuisivat mukavampaan suuntaan.