Kaunis päivä saikutella

... tavallaan olen onnellinen siitä, ettei saikutteluni syy ole "tämän kummempi" so. pääsen liikkumaan ja tekemään kaikkea mitä normistikin. Teenkin, minkä vain jaksan. Palasin hetki sitten ystäväni luona vietetyltä vkl, ja eka homma oli kastella taimisto. Pientä viherrystä jo näkyvissä, jopa kesäkurpitsat vaarallisen isoja kylmään säähän nähden. Viikonlopun aikana ovat loputkin lumet sulaneet, ja tänään taidan leikata tuvan seinustalla olevan köynnösruusun.

Muutoin on tämä uupumus loppumaton. Jos vauhtiin pääsee, niin lopahtaa kohtuuttoman nopeasti. Eilen tästä juuri keskusteltiin, sillä onhan ystävänikin koko jutusta huolissaan. Painotin hänelle selviävänäi ehjänä, kävi työpaikan miten kävi. Laitoin eilen muuten hakemuksen paikkaan, joka on tähän astisista mielenkiintoisin... Ja: perjantaina kävin työhaastattelussa, jossa haettiin kierrätyksen työntekijää. Sunnuntaina laitoin viestin jossa kerroin etten voi vastaanottaa paikkaa taloudellisista syistä, joita jo haastattelun yhteydessä valotin. Harmillista, sillä ao. yritys olisi ollut fillarimatkan päässä ja työkin ollut arvokasta. Asuntovelallisena olen normia nipompi mitä palkkatasoon tulee.

Nyt vasemman silmän alla oleva elohiiri villiintyi aivan; se ei suostu uskomaan että lepäämiseni pitäisi rauhoittaa koko hiirulainen!

Mennäkö nyt istumaan rappusille aurinkoon, vai heitänkö petille pitkäkseen? Tällä viikolla aloitan kk:n päässä olevan kirppistapahtuman pohjustuksen so. alan raapia pieneksi käyneitä vaatteita kasaan. Niitä riittää...