Onpa outoa

... olla lauantaina kotona - yksin. Yhtäjaksoiset puoli vuotta olen ollut lauantaisin ystäväni kanssa - tähän aikaan joko lavatansseissa tai jommassa kummassa taloudessa muissa merkeissä. Hetki sitten tulin saunasta - vähän hämilläni istuin yksin lauteilla. Hänellä on rempassaan niin paljon tekemistä (eikä huoli apuani) ennen oikeiden pakkasien tuloa, että siinä syy tämänkertaiseen yksinäisyyteeni.

Toivottavasti. Nyt olen oikein pohtinut tilannetta eli miksi tämä olisi niin outoa, kummallista ja ei-toivottavaa. Emme ole mitään lupailleet tai keskustelleet tilanteesta missä ollaan ja minne ollaan menossa. Minä pidän hänestä jollain tavoin ja enemmän kuin vain tuttavasta. Hänen tuntemuksistaan ei edelleenkään ole havaintoa, sillä kuten monet, hän ilmaisee tällaiset tunteensa teoilla. Omien sanojensa mukaan. Pussataan, halataan, hipaistaan, tehdään monenlaista yhdessä.

Tämän teorian mukaan hän voi näyttää ei-tykkäämisensäkin teoilla: olemalla tulematta, "unohtamalla" tekstata yms. Siksi olo on nyt hiukan epävarma. Tämän henkilön jääminen pois elämästäni olisi valtavan iso menetys (nyyhkäisee täällä hän). Monenlainen ajankuluke muuttuisi tai jäisi kokonaan pois. Ihminen on outo otus kerta kaikkiaan... luulisi että useat epäonnistumiset pistäisivät olemaan vain itsekseen, mutta ei... Ei siihen totu.