Outo otus

Kai se on jo uskottava itsensä oudoksi otukseksi, kun ties kuinka mones yksinäinen vuodenvaihde menossa? Itsellisyys on osin tahatonta, osin itse aiheutettua. Muutama ystävällinen kutsu, joihin kuitenkin olen vastannut kohteliaan epäävästi. Tämä siksi, että kutsut ovat olleet mielestäni ns. säälisellaisia.

Menemällä pippaloihin olisin kohta todennut olevani ainoa pariton. Myöskään perhekeskeiseen juhlintaan osallistuminen ei kiehdo. Näin ollen, jälleen kerran yksin. Fiilis oli aika vahvana jo töistä kotiin palatessani, ja silmänurkkia kirveli epäilyttävästi tähytessäni pimenevää iltaa tuulilasin läpi.

Kun ei sitä oikeasti haluaisi olla yksin itsekseen? Luullakseni olen asennevammainen, sillä mielestäni niin uusi vuosi kuin juhannuskin ovat parinmuodostuksessaan onnistuneiden vuoden kohokohtia. Hiukan samaan viittaa ajatukseni, että tänään tehdään tilinpäätös menneestä vuodesta - ja jälleen kerran viivan alle jää pyöreä nolla.

Tylsää itsesääliä, tiedän, mutta en voi tai halua sitä muuttaa. Parin päivän päästä jo helpottaa, tiedän senkin.