Päivä kerrallaan

Maanantai. Kuinkahan sitä istuisi, ettei juilisi kovin pahasti? Nukuin kuin tukki kymmeneen, puuhastelin rauhallisesti tovin, makoilin auringossa pari tuntia, nukuin vällyissä tunnin ja loikoilin toisen tunnin. Näin mittava väsyneisyys on täysin epäminää.

Juniori kävi isänsä kanssa laskunmaksusessiossa. Vanha mies, joka ei oikein tule toimeen jälkikasvunsa kanssa, vaan ärsyttää nämä milloin milläkin sanomisellaan. Myös minut: vaikka täällä blogissa kirjoittelen ikäviä, ovat ne lähinnä itselleni tarkoitettuja päiväkirjamerkintöjä. Ihmisten kanssa ainakin yritän keskustella myönteisessä hengessä ja myönteisistä asioista.

Tällaisiin ikävään sävyyn puhuviin ihmisiin törmää tuon tuostakin, ja mikäli mahdollista, yritän vältellä seuraavia kertoja. Maailmassa on niin paljon kivoja aiheita puhuttavaksi, miksi siis murista ja mollata epäkohdista tai havaitsemistaan epätyydyttävistä asioista? Masentavat minua tuollaiset. Näitä purinoita ei onneksi kukaan lue ja pääse sanomaan jotta siinähän purmatat itsekin :)