Puikottelua

... ja ajatustensa kanssa askarointia. Kun on hiljaista, so. ei ole päällä mikään äänitoosa, voi hyvin keskustella itsensä kanssa. Ja tietysti ajatuksissaan myös läheistensä kanssa. Voi laukoa kaikki kielteiset asiat ilman että kukaan pahoittaa mieltään. Tiedä sitten, vapauttaako se omaa mieltä tai tuoko kevennystä?

Onhan kuitenkin parempi näin, kuin sanella ne päin näköä kyseisille henkilöille. Joita tosin näen varsin harvoin, sosieteetti kun on edelleen aika etäällä arkipäivästäni. Ei pitäisi näin hyvin viihtyä itsekseen? Onneksi eivät sentään painosta tai ole huolissaan höperöitymisestäni.

Tänään hoksasin toisen eturenkaan olevan lähes tyhjän. Ajoin lähihuoltsikalle ja pyysin josko joku tsekkaisi paineet (yksi inhokeistani), ja huoltopuolen mies lupasi tulla kohtapuoliin. Odottelin autossa sanaristikkoa täytellen, kunnes tajusin puoli tuntia kuluneen ilman mainittavaa tulosta. Kipaisin uudelleen sisälle, ja kahvilatäti pirautti puhelimellaan, jolloin paikalle kömpikin pahantuulisen oloinen, sama miekkonen. Rengas ilmattiin muutamassa sekunnissa.