Emma Karin blogi

Osallistuin viime viikolla asukasiltaan Viikissä. Tilaisuuteen osallistuneet asukkaat olivat raivoissaan. Ja syystä.

Viikki on Helsingin nuorisovaltaisimpia kaupunginosia ja nuorten määrä kasvaa. Silti se on uusista isoista asuinalueista ainoa, josta puuttuu yhä nuorisotalo. Alueen asukkaat ovat vaatineet taloa jo vuosia, mutta hanke on jatkuvasti lykkäytynyt.

Nuorisotalon piti saada Viikkiin jo 2003, mutta toisin kävi. Kyseessä oli yhteistyöhanke, josta muut vetäytyivät viime hetkellä. Nuorisotoimi joutui palaamaan alkuun ja lähti suunnittelemaan hanketta omana hankkeenaan. Ja sitten tuli lama ja rahojen saaminen mihinkään hankkeisiin muuttui todella vaikeaksi. Uusien nuorisotalojen rakentamisen sijaan nuorisolautakunta on joutunut luopumaan useista nuorisotiloista.

Nuorisotaloista luovuttiin osana koko kaupungin laajuista "palveluverkkotarkastelua". Tarkastelun tarkoitus luopua tiloista siellä, missä niiden käyttö on vähäisempää, jotta voitaisiin rakentaa uutta sinne, missä tarve on suuri. Mutta vaikka nuorisotoimi luopui vanhoista tiloista, uusien tilojen rakentamiseen ei saatu luvattuja varoja.

Nuorisotoimi ja nuorisolautakunta ovat joka vuosi vaatineet rahoja Viikin nuorisotalon rakentamista varten. Tämän vuoden raamibudjettiin rahat jo saatiinkin, mutta kaupunginjohtajan varsinaisesta budjettiesityksestä ne puuttuivat. Vihreät vaativat rahoja takaisin, mutta budjettineuvotteluissa ne saatiin takaisin vasta kahden vuoden viiveellä.

Nykyisen budjettisuunnitelman mukaan talo valmistuisi vuonna 2017. Tämä aikataulu on viikkiläisten nuorten kannalta aivan liian hidas, mutta se on tyhjää parempi. Nyt kun talo on budjetissa, on sitä mahdollista aikaistaa.

Nuorisotoimi on joutunut vuokraamaan alueelta väliaikaisen nuorisotilan, joka aukeaa huhtikuun alussa. Kaikki puolueet ovat vakuutelleet ymmärtävänsä Viikin tilanteen. Demarit ovat jopa lupailleet paluuta alkuperäisen raamiesityksen aikatauluun. Tämä on kuitenkin mahdotonta, sillä se olisi edellyttänyt rahojen budjetointia jo tämän vuoden budjettiin. Niin ei tehty.

Talo saadaan ainoastaan budjetoimalla siihen tarvittavat rahat. Ja tämä vaatii valtuuston enemmistön. Tämä halu testataan ensi vuoden budjettia neuvotellessa.

Lisää aiheesta voit lukea Viikin Nutan Ritarien facebook-ryhmästä.

Tänä kesänä avasin ensimmäisen oman ravintolani, tosin vain päiväksi. Facebookissa mainostetun Ravintolapäivän innoittamana pidimme yhden päivän kerrostalomme sisäpihalla vegaaniravintolaa. Ravintolamme suosio oli huikea. Päivän lopuksi olimme onnellisia ja väsyneitä - ja vakuuttuneita siitä ettei meistä ole ravintolan pyörittäjiksi.

Ravintolapäivä palkittiin tällä viikolla Helsingin Uutisten Vuoden 2011 kaupunkitekona. Palkitsemisperusteluissa todettiin tapahtuman edistäneen kaupunkilaisten omaehtoista ruokakulttuuria sekä lisänneen asukkaiden osallistumista ja yhteisöllisyyttä.

Kukaan ei saa Ravintolapäivästä suuria rahoja, mutta nollabudjeteista ei välitetä. Rahan sijaan ravintolat tuovat kaupunkiin riemua ja makua. Ensimmäiseen Ravintolapäivään toukokuussa osallistui noin 50 pop-up-ravintolaa. Toisessa Ravintolapäivässä elokuussa mukana oli jo yli 200 ravintolaa. Helsingin kadut muuttuivat hauskaksi ja eläväiseksi ruokafestivaaliksi, jossa kuka tahansa saattoi olla oman ravintolansa kokki.

Ravintolapäivä syntyi, kun ravintolaa perustamassa olevat ihmiset törmäsivät ruuan myyntiä koskevaan lupa- ja säännösviidakkoon. Loppujen lopuksi ravintola perustettiin - ilman ruuanmyyntiä. Kaikkien ruuantarjoamiseen edellytettävien sääntöjen noudattaminen olisi tullut pienyrittäjälle liian kalliiksi. Protestiksi lannistavalle säätelylle ravintolat kohosivat kaikkialle.

Itse olen kesästä asti seurannut helsinkiläisen crepes-yrittäjän via dolorosaa hänen taistellessaan kaupungin virkakoneistoa vastaan saadakseen yrityksensä pystyyn. Koko omaisuuden ollessa kiinni Englannista ostetuissa crepes-kärryissä, ei kaupungin lannistava byrokratia enää ole pelkkä huono vitsi. Välillä kärryt eivät sopineet kaupunkikuvaan, välillä niille ei yksinkertaisesti ollut tilaa missään ja lopulta niille ei ollut tarjolla sähköä. Kaupungille eivät crepsit kelvanneet, mutta kauppakeskus Forum riensi apuun.

Nyt kyseisiä crepsejä voi ostaa Forumin Kukontorilta.

Säännöt ja lupamenettelyt on alun perin luotu ihmisten turvaksi ja hyvä niin. Monissa tapauksissa säännöillä ei tunnu kuitenkaan olevan enää mitään tekemistä asiakkaiden hyvinvoinnin takaamisen kanssa.
Pahimmillaan liiallinen säätely tuhoaa ihmisten mahdollisuudet toteuttaa unelmiaan. Kun lupavirasto pääsääntöisesti lannistaa hauskat ideat jo alkumetreillä ja tekevät kaupungista tylsän, on eksytty aika kauas niiden alkuperäisestä ajatuksesta.

On itseasiassa pieni ihme, että Helsingin tapaisessa jäykän byrokratian kaupungissa Ravintolapäivän tapaista kuritonta kaupunkitapahtumaa saa edes järjestää. Jos me haluamme tehdä Helsingistä hauskemman kaupungin, on viranomaisten asennetta muutettava. Kaupungin pitäisi lähtökohtaisesti olla mahdollistamassa uusien ravintoloiden ja kahviloiden perustamista ja auttamassa heitä alkuun. Nyt näin ei ole. Ja ainoat voittajat pienyrittäjien kyykytyksessä ovat ostoskeskukset ja S-ryhmä.

Ravintoläpäivää vietetään taas huomenna.
Osallistua voi missä tahansa!

Helsinki kävi vuosia kallista sotaa katutaidetta vastaan. Kaikki graffitit, julisteet ja tarrat siivottiin kaupunkikuvasta kovalla kädelle. Vuosina 1998-2008 graffitisodan juhlittuna lippulaivana toimi rakennusviraston Stop töhryille -projekti, jota ei ole sittemmin hirveästi hehkuteltu.

Projektin pahimpia ylilyöntejä käsitellään vasta ilmestyneessä Mikael Brunilan, Kukka Rannan ja Eetu Virenin pamfletissa "Muutaman töhryn tähden". Pamfletin julkaisun seurauksena projektia vetänyt Kauko Haantie on viimein myöntänyt, että nollatoleranssi oli väärä tie.

Tietynlaiseksi symboliksi epäonnistuneelle graffitisodalle nousi Kulosaaren meluaita. Tylsän harmaa meluaita maalattiin kaupungin tilauksesta graffiteilla kesällä 1991. Aita herätti suurta ihastusta ja sen kannattajiin kuului mm. meluaidan alun perin suunnitellut arkkitehti.

Nollatoleranssipolitiikan kuumentuminen kuitenkin johti siihen, että lähes kymmenen vuotta meluaitaa koristaneet maalaukset peitettiin. Edes kaupungin itsensä tilaamat graffitit eivät olleet enää sallittuja. Nyt seinä on jälleen harmaa, tosin vanhat maalaukset pilkottavat maalipinnan läpi.

Stop töhryille -projektiin käytettiin kymmenen vuoden aikana 23,5 miljoonaa euroa. Rahoista valtaosa meni puhdistus- ja vartiointiyrityksille. Esimerkiksi Kulosaaren meluaidan graffititeoksen päälle maalaamisesta maksettiin 11 800 euroa. Tämä oli enemmän kuin mitä itse tilaustyö alun perin maksoi.

Nollatolenranssipolitiikan mursi oikeastaan vasta vuonna 2009 Suvilahteen perustettu graffitiaita, jolle maalaaminen oli luvallista. Helsingin kulttuuritoimi myönsi aidalle vuoden 2009 kulttuuriteko -palkinnon. Eli samainen kaupunki, joka käytti miljoonia euroja graffitikulttuurin tukahduttamiseen, palkitsi graffitit tärkeimpänä kulttuuritekona.

Tällä hetkellä katutaide kukoistaakin erityisesti Suvilahden ja Kalasataman luvallisilla maalauspaikoilla. Nollatoleranssin haamu elää edelleen kaupungin hallinnossa. Hieno symbolinen ele rakennusvirastolta olisi palauttaa Kulosaaren meluaita katutaiteelle ja pudistaa nollatoleranssin viimeisetkin tomut lahkeistaan.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa toimittaja Matti Mielonen kuvasi hämmennystään ja turhautumistaan lisääntyvän vihapuheen ja viharikosten edessä. Mielonen puki monien ajatukset sanoiksi: Nyt riittää.

Vapaus ja yhdenvertaisuus eivät ole itsestään selviä asioita, niitä on myös puolustettava.

Keskiluokkaisen nimbyilyn, suomalaisen nationalismin ja punaniskaisen rasismin edessä ei voida enää vain naureskella. Ihmiset, jotka vastustavat vastaanottokeskuksia, leipäjonoja ja asunnottomien tukiasuntoja, ovat jo pitkään pitäneet suurinta ääntä. Eivät enää. Nyt järjestäytyvät myös vapaan ja avoimen Helsingin puolustajat.

Viime viikon bloggauksessani Hurstin leipäjonon häätöyrityksestä totesin, että ilmapiirin kiristyminen Kalliossa on huolestuttava ilmiö. Kallio on tähän saakka ollut paikka Helsingissä, jossa on ollut tilaa kaikille ja jonka luonteeseen kuuluu tietty rosoisuus. Onneksi monet kalliolaiset tuntuvat olevan samaa mieltä.

Eilen ilmestyi Facebookkiin Kallio-liike -niminen ryhmä, jossa kalliolaiset kokoontuivat yhteen puolustamaan kaupunginosansa värikkyyttä ja avoimuutta. Nämä ihmiset eivät halua häätää Hurstin leipäjonoa, huumeneulojen vaihtopistettä tai vastaanottokeskusta. He haluavat elävän ja suvaitsevaisen kaupungin. Ryhmään liittyi hetkessä yli pari tuhatta ihmistä ja joukko kasvaa jatkuvasti.

Kallio-liikkeen kuvailussa todetaan:

"Kalliossa ja sen liepeillä asuu, harrastaa ja viihtyy valtava määrä ihmisiä, meitä, jotka itse asiassa pidämme baareista, terasseista ja kaupunkifestivaaleista - eikä meitä häiritse leipäjonot, vastaanottokeskukset, graffitit tai kodittomien asuntolat niiden lomassa. Oletko sinä yksi meistä?"

Jos olet yksi meistä, liity joukkoon!