Suomalaisten poikien lukutaito on romahtamassa. Vuonna 2000 suomalaiset olivat maailman ykkösiä sekä tyttöjen että poikien sarjassa. Siitä lukutaito on laskenut enemmän kuin lähes missään muussa vertailumaassa. Huolestuttava asia on se, että ero tyttöjen ja poikien välillä on revennyt suuremmaksi kuin muissa länsimaissa.
Kuilu tyttöjen ja poikien välillä kasvaa vuodesta toiseen. Poikien syrjäytymisen pitäisi olla jo kansallinen hätätila. Koko aikuisväestön tasolla lukutaidossa ei näy lainkaan sukupuolieroa. Poikien raju syrjäytyminen ja poikien lukutaidon romahdus on uusi ilmiö, johon on välittömästi puututtava. Vielä ei ole liian myöhäistä kääntää kehitystä.
Tarvitsemme tehokkaita keinoja poikien lukutaidon parantamiseksi. Tämä tarkoittaa toimia neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Hyvä alku olisi valtakunnallistaa ja vakiinnuttaa neuvoloissa toteutettu ”Lue lapselle” -hanke osaksi neuvoloiden perustoimintaa. Hankkeen tavoitteena on saada pienten lasten vanhemmat lukemaan ääneen lapsilleen.
Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea. Vuosi sitten julkaisin “Pelastetaan pojat” -paketin, jossa esitettiin useita politiikkatoimia poikien syrjäytymiskierteen ehkäisemiseksi. Aikaa kuluu, mutta ongelmaa ei myönnetä.
Suomalainen neuvolajärjestelmä tavoittaa kaikki perheet varhaisesta vaiheesta lähtien. On tärkeää, että neuvolassa painotetaan vanhemmille lapselle lukemisen tärkeyttä. Erityisen tärkeää on nyt panostaa poikien lukutaitoon. Siksi jokaiselle pojalle pitäisi lukea iltasatu. Tämä maa nousee ja kaatuu lukemiseen tai sen puutteeseen.
Lapselle ääneen lukeminen kasvattaa lapsen sanavarastoa, parantaa koulussa menestymisen edellytyksiä sekä parantaa lapsen tunnetaitoja ja sosiaalisia kykyjä. Iltasadun kuullut lapsi myös nukkuu pidemmät yöunet. Kaikkea tätä poikamme tarvitsevat nyt kipeästi.
Me emme voi enää ummistaa silmiämme sille, että meidän poikamme ovat tippumassa.
Sipilän hallituksen viedessä läpi päivähoidon ja varhaiskasvatuksen heikennyksiä, vastuu laadukkaan varhaiskasvatuksen puolustamisesta on jäänyt talousvaikeuksien kanssa painiville kunnille.
Helsinki on torjunut opetusministeri Grahn-Laasosen esitykset lapsiryhmien kasvattamisesta ja tasa-arvoisen päivähoito-oikeuden lopettamisesta. Samalla olemme myöntäneet erityistä tukea niille päiväkodeille, joissa on paljon tukea tarvitsevia lapsia. Nämä ovat olleet Helsingiltä tärkeitä päätöksiä. Ne tukevat heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapsia ja auttavat maahanmuuttajalapsia kotoutumaan.
Suomessa osallistutaan varhaiskasvatukseen Euroopan heikoimmin. Me tiedämme, että laadukas varhaiskasvatus parantaa lapsen oppimismahdollisuuksia ja vähentää syrjäytymisriskiä. Oppimistulosten heikentyessä ja lasten eriarvoistumisen kasvaessa varhaiskasvatuksen osallistuvien lasten määrää on lisättävä. Tämä tarkoittaa heikennysten sijaan parannuksia. Mallia voidaan katsoa muualta, sillä noin joka toisessa Euroopan maassa yli 3-vuotiaiden osapäiväinen varhaiskasvatus on maksutonta.
Laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja päivähoidolla on lasten hyvinvoinnin parantamisen lisäksi myös merkittävä rooli naisten työllistymismahdollisuuksien parantamisessa. Siksi meidän on pidettävä huolta hoitopaikkojen riittävyydestä sekä henkilökunnan jaksamisesta ja osaamisesta. Naisten työmarkkina-aseman parantaminen edellyttää myös perhevapaiden uudistamista ja kotihoidontuen kriittistä tarkastelua.
Päivähoidon heikentämisen sijaan vanhempien kynnystä tuoda lapsensa varhaiskasvatukseen on madallettava. Siksi osapäiväisestä varhaiskasvatuksesta on tehtävä maksutonta. Nykyisellään tämä tarkoittaisi neljää tuntia maksutonta varhaiskasvatusta päivässä. Tämän lisäksi annettava päivähoito olisi edeellen maksullista. Uudistus voidaan toteuttaa portaittain viisivuotiaista aloittaen.
Sipilän hallitukselta varhaiskasvatuksen laatua tai saatavuutta parantavia esityksiä on turha odottaa. Helsingin on näytettävä esimerkkiä ja poistettava varhaiskasvatuksen maksullisuus.
Hallituksen suunnittelema lasten päivähoito-oikeuden rajaaminen vaatisi kalliin byrokratiakoneiston pystyttämistä. Hankkeen taustalla tuntuukin olevan pikemminkin kotiäitiyhteiskunnan ihannointi, jossa lapsen (ja naisen) paikka on kotona tai sitten “kotona laiskottelevien” vanhempien moralisointi. Säästöjä hankkeesta ei tule, pikemminkin kustannuksia.
Helsingissä on 23 000 lasta päivähoidossa. Suurella osalla näistä lapsista on kaksi vanhempaa. Varhaiskasvatuksessa pitäisi siis lasten hyvinvoinnin ja kehityksen seurannan lisäksi alkaa seurata kymmenien tuhansien vanhempien työsuhteita. Tällä hetkellä päiväkodeissa ei ole reaaliaikaista tietoa lasten vanhempien työsuhteista. Tätä varten olisi rakennettava valtava (ja kallis) tiedonsiirtojärjestelmä muun muassa Kelan, työvoimaviranomaisten, sosiaaliviranomaisten ja varhaiskasvatuksen välille.
Toinen vaihtoehto on jättää kaikki vanhempien ilmoituksen varaan, jolloin olisi velvollisuus kertoa varhaiskasvatusvirastolle työttömäksi jäämisestään. Tämä olisi monille nöyryyttävää. On myös hyvin todennäköistä, että moni myös jättäisi kertomatta, jos pelkona on lapsen hoito-oikeuden rajaaminen. Tarvittaisiin siis jonkinlainen sanktiojärjestelmä. Suomessa alettaisiin rangaista työttömiä perheitä.
Lakiehdotus edellyttää, että jokaisen lapsen oikeus kuitenkin arvioidaan yksilöllisesti, sillä jos lapsen etu sitä vaatii, hoito-oikeus on säilytettävä. Eli aina kun vanhemman työsuhdetilanne muuttuu, jonkun ihmisen pitää tehdä arvio. Päätöksestä on tietenkin voitava valittaa lasten ja vanhempien oikeusturvan takaamiseksi. Ja valitukset pitää käsitellä. Nykyisessä työelämässä pätkätyöt ja jatkuvasti muuttuvat työtilanteet ovat lapsiperheiden arkea, joten muutoksenhaku olisi jatkuvaa.
Helsingissä on jo todettu, ettei lapsille voida taata paikkaa samasta päiväkodista muutosten tapahtuessa. Työttömien vanhempien lapsia siis palloteltaisiin päiväkodista toiseen. Vakaa ja turvallinen kasvuympäristö rikkoutuisi, kun kaveriporukat hajoaisivat ja hoitajat vaihtuisivat juuri niiltä lapsilta, jotka tarvitsevat sitä eniten.
Tämän kaiken pyörittäminen tulisi todennäköisesti paljon kalliimmaksi kuin se säästö, joka hoito-oikeuden rajaamisesta tulisi.
Helsingissä varhaiskasvatuksen hallinto ja byrokratia on haluttu pitää minimissään ja tässä on onnistuttu hyvin. Varhaiskasvatuksen työntekijät hoitavat ja opettavat lapsiamme, he eivät halua käsitellä hakemuksia, selvityksiä ja valituksia.
On täysin järjetöntä puhtaan ideologisista syistä lähteä luomaan näin raskasta ja kallista byrokratiakoneistoa, joka eriarvoistaisi lapsia ja siirtäisi varhaiskasvatuksen ammattilaiset pois lastemme kasvattamisesta paperien pyörittämiseen.
Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi on kerännyt vaadittavan määrän allekirjoituksia. Se tarkoittaa sitä, että aloite saapuu eduskunnan käsittelyyn.
Tasa-arvoinen avioliittolaki oli tärkeä voitto, jonka eteen monet suomalaiset olivat tehneet töitä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ei ole mitään perusteita sille, miksi ihmiset asetetaan lain edessä eriarvoiseen asemaan parisuhdemuodon perusteella.
Se, että tämä askel yhdenvertaisuutta kohti halutaan perua ennen kuin sitä on varsinaisesti otettukaan, on julmaa. Ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia. Sivistysvaltiossa annettuja ihmisoikeuksia ei oteta ihmiseltä pois.
Raskainta tämä jatkuva julkinen riepottelu on sateenkaariperheille ja niissä eläville lapsille. Erityisen väärin on se, että kiusaaminen tehdään lastenoikeuksiin vedoten. Sateenkaariperheet ja niissä elävät lapset ovat olemassa laista riippumatta. Nämä lapset kasvavat siinä missä muutkin, he ovat uteliaita, näkevät paljon, kuuntelevat keskusteluja, peilaavat itseään ympäröivään yhteiskuntaan ja etsivät omaa paikkaansa siinä.
Näille lapsille tasa-arvoinen avioliittolaki on viesti siitä, että heillä on paikka tässä maassa. He eivät katoa mihinkään, vaikka fundamentalistit yrittävät edelleen kyseenalaistaa heidän perheensä rakkauden ja aitouden. Mutta yhtäkään lasta ei auta se, että hän ei voi olla ylpeä perheestään juuri sellaisena kuin se on.
Vaikka pidän aloitetta tasa-arvoisen avioliiton kaatamisesta kiusantekona, kansalaisaloite on instituutiona tärkeä. Aloite on käsiteltävä asianmukaisesti. Eduskunnassa aloitteen käsittelystä vastaa lakivaliokunta. Itse aion lakivaliokunnan jäsenenä tehdä kaikkeni sen eteen, että tasa-arvoista avioliittolakia ei kumota, että yhdenvertaisuutta ei nakerreta ja että jokaisella tässä maassa on mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin he ovat.
Vaalikonevastausten perusteella en onneksi ole yksin. Ylen vaalikonedatan lakivaliokunnan 17 jäsenestä 12 vastustaa tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista. Tämä on huojentavaa.
Aloite kuitenkin osoittaa, ettei edes annettujen ihmisoikeuksia voi pitää itsestään selvyytenä. Siksi niiden puolesta on jatkuvasti tehtävä työtä.
Vietänkö riittävästi aikaa lapseni kanssa? Annanko katsoa liikaa Netflixiä? Saako hän pelata liikaa ipadilla? Teenkö hänen kanssaan tarpeeksi asioita? Ovatko harrastukset oikeita? Saako hän tarpeeksi monipuolista ruokaa? Aiheuttaako väsymykseni hänelle ahdistusta?
Olenko riittävän hyvä äiti?
Me olemme epävarmoja. Kyseenalaistamme itseämme. Teemme huonosta omastatunnosta tavan rakastaa.
Äitiyteen liittyy enemmän odotuksia kuin mihinkään muuhun rooliin yhteiskunnassa. Kun odotin ensimmäistä lastani eksyin vahingossa vauva-foorumille, jonka jälkeenpäin olen oppinut tuntemaan nimellä äitien homma-foorum. Muistan, kuinka oli järkytys törmätä siihen tuomitsemisen maailmaan, jota viestiketjuissa kirjoittavat äidit ylläpitivät. Milloin imettäjät haukkuivat imettämättömät, milloin toisinpäin. Kotiäidit solvasivat työssäkäyviä ja työssäkäyvät kotiäitejä. Ja muistaakseni lapsen kasvisruokavaliota verrattiin lapsen pahoinpitelyyn.
Jos toisen äitiys erottui omista käsityksistä, tuomio oli armoton: huono äiti. Ja pahinta mitä nainen voi olla, on huono äiti. Tämän kontrollin kohteeksi joutuminen tulee monelle lapsen saaneelle naiselle täytenä yllätyksenä. Ja useimmiten eniten paineita aiheuttavat juuri toiset naiset.
Erityisesti naisten pitäisi tukea toisiaan. Lapset vaikuttavat naisten uramahdollisuuksiin, palkkaan ja eläkkeisiin huomattavasti enemmän kuin miehillä. Silti naiset ovat kyseenalaistaneet subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Naiset suhtautuvat perhevapaiden tasaisempaan jakamiseen miehiä kielteisemmin.
Äitiyden kontrollointi on aina ollut tapa pitää naiset heille kuuluvissa karsinoissa. Kun oikeus haluta erilaisia asioita perhe-elämän ulkopuolella ei ole sama kuin miehellä, on liikkumatila yhteiskunnassa rajatumpi. Tavoitellessaan hyvää äitiyttä naiset ajautuvat itse pitämään yllä usein niitä asenteita, jotka huonontavat naisten asemaa.
Siksi olen niin iloinen siitä, kuinka monet naiset haluavat nähdä äitien tekevän työelämässä ja politiikassa samoja asioita kuin lapsen saaneiden miesten. Juuri naiset ovat olleet ne, joilta olen saanut äidiksi tultuani eniten apua. Naiset ymmärtävät, kuinka iso apu on tulla lapsenvahdiksi, jotta pääsee tärkeään kokoukseen. Naiset ymärtävät, kuinka iso asia on ottaa kokouksessa mukana oleva lapsi hetkeksi syliin, jotta äiti saa pidettyä rauhassa puheenvuoron. Naiset ymmärtävät, kuinka tärkeää on välillä kuulla, että: ”Kaikille käy joskus noin, ei se tee susta huonoa äitiä”.
Joten hyvää äitienpäivää kaikki ihanat äidit. Me olemme tarpeeksi hyviä juuri sellaisina kuin olemme. Epätäydellisyys tekee meistä täydellisiä.
Meille on syntymässä lasten luokkayhteiskunta, jossa eriarvoistuminen alkaa jo kohdussa. Tämä kehitys on pysäytettävä. Varhaiskasvatus vaikuttaa lapsen elämään enemmän kuin mikään myöhempi koulutus. Hyvällä päivähoidolla ja lasten eriarvoistumisen torjumisella rakennetaan oikeudenmukaista ja tasa-arvoista Suomea.
Mitä päivähoidolle pitää tehdä?
1) Säilytetään subjektiivinen päivähoito-oikeus
Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen on lapsen etu. Vanhemmilla on oltava oikeus päättää siitä, miten lapsen hoitojärjestelyt tehdään. Subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa sen, että varhaiskasvatuksen piiriin pääsevät juuri ne lapset, jotka sitä eniten tarvitsevat. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on paras ennaltaehkäisevän lastensuojelun toimenpide.
2) Ryhmäkokoihin katto
Ylisuuret päiväkotiryhmät eivät ole lapsille hyväksi. Päiväkodin yli 3-vuotiaiden ryhmiin on säädettävä ryhmäkokokatto, joka on 21 lasta ja alle 3-vuotiaiden ryhmissä 12 lasta. Vanha päivähoitolaki on uudistettava tähän päivään.
3) Panostetaan varhaiseen tukeen ja erityisopetukseen
Kenenkään lapsen ei pidä jonottaa tai odottaa tukea esimerkiksi oppimishäiriöepäilyn tai lukivaikeuden kanssa. Päiväkodin ja neuvolan hyvä yhteistyö varmistaa sen, että mahdollisiin havaittuihin ongelmiin puututaan hyvissä ajoin ennen kouluikää. Jos apua ja tukea saa ennen koulua, ovat tulokset vaikuttavia. Jos avun saanti viivästyy, heijastuu se helposti koko kouluaikaan.
4) Panostetaan suomen kielen opetukseen
Helsingissä joka kuudennen lapsen äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, ja monella alueella osuus on huomattavasti suurempi. Ennen kouluikää opittu suomen tai ruotsin taito auttaa koulussa pitkälle ja estää syrjäytymästä jo pienenä.
5) Lisää tukea päiväkoteihin, joissa tuen tarve on suuri
Positiivisen diskriminaation rahoilla, joita vihreät ovat voimakkaasti ajaneet, on pystytty lisäämään opettajien ja kasvattajien määrää alueilla, joissa on eniten tarvetta. Tämä 850 000 euron positiivisen diskriminaation raha on pysynyt monta vuotta samana ja sitä olisi syytä kasvattaa. Positiivisen diskriminaation rahan määrä on vähintään kaksinkertaistettava.
6) Jokaiseen lapsiryhmään lastentarhanopettaja
Koulutetaan riittävästi osaajia ja pidetään huolta, että tärkeästä työstä myös maksetaan. Myös alle 3-vuotiaat hyötyvät laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja eri ammattiryhmien hyvästä yhteispelistä hyötyvät kaikki. Varmistetaan, että uusia ammattilaisia koulutetaan riittävästi oikeisiin tehtäviin, että koulutus vastaa päiväkotiarjen tarpeisiin ja että eri ammattiryhmien välinen yhteistyö on arjessa toimivaa ja saumatonta.
7) Lapsen ääni kuuluviin
Lapsen elämässä päiväkoti on iso ja merkittävä asia. Siksi on tärkeää, että päiväkotiryhmät ovat riittävän pieniä, pysyviä ja etteivät aikuiset vaihdu koko ajan. Pikkusisarukselle on tärkeää päästä isoveljen tai -siskon kanssa samaan päiväkotiin. Päiväkotien toiminnan on oltava lapsilähtöistä: lasten mielipiteitä on kuunneltava toiminnan ja tilojen suunnittelussa.
8) Lapselle oikeus luontoon
Jokainen pieni lapsi luo kokemusten ja elämysten kautta elämänmittaisen suhteen ympäristöönsä. Lapsella pitää antaa mahdollisuus kiipeillä puissa, tarkkailla eläimiä ja hengittää raikasta ilmaa. Päiväkodeille on annettava mahdollisuus retkeillä metsissä ja päiväkodeille tärkeä lähiluonto on pyrittävä säästämään. Myös pihat on suunniteltava liikkumiseen, leikkiin ja kuokkimiseen.
9) Jokaiselle lapselle oikeus harrastukseen
Erot lasten harrastuksissa ovat suuret. Helsinki on palkkaamassa taiteilijoita päiväkoteihin tekemään lasten ja henkilökunnan kanssa taidetta. Etenkin niillä lapsilla, joilla ei ole muuten varaa harrastaa, on oltava mahdollisuus liikunnan tai taiteen kokemiseen päiväkodissa.
10) Varhaiskasvatuksesta perheen ja ammattilaisten yhteispeliä
Varhaiskasvatuslaissa puhutaan “kasvatuskumppanuudesta”. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että päiväkodissa olevaa lasta kasvattavat yhdessä hänen vanhempansa ja päiväkodin henkilökunta. Tämä yhteistyö toteutuu parhaiten silloin, kun kaikki kunnioittavat ja arvostavat toistensa työtä ja tukevat toinen toisiaan. Tällöin lapsi saa olla omalla paikallaan: rakastettuna ja hyväksyttynä aikuisten huolenpidon kohteena.
Tässä maassa kasvaa iso joukko lapsia, jotka jättävät menemättä kavereiden syntymäpäiväjuhliin. Nämä lapset eivät harrasta kuten muut, he eivät pelaa junnujoukkueessa, he eivät ole sirkuskoulussa, he eivät osallistu soittotunneilla. Nämä lapset jättävät menemättä koulun luokkaretkelle. Heitä kiusataan vaatteiden tai repun takia.
Syy tähän on köyhyys.
Pelastakaa lapset -järjestön selvitys lasten omista kokemuksista kertoo karua tarinaa siitä, miten lasten arki eriää 2010-luvun Suomessa. Meille on syntymässä lasten luokkayhteiskunta, jossa eriarvoistuminen alkaa jo kohdussa. Vähävaraisuus vaikuttaa lapsen elämään monin tavoin.
Suurin osa niistä lapsista, jotka kokivat etteivät aikuiset viettäneet heidän kanssaan tarpeeksi aikaa, luokitteli perheensä köyhäksi. Kiusaaminen ja sivuun jääminen oli heidän kokemuksensa arjessa. Lasten eriarvoistuminen näkyy vapaa-ajassa. Köyhien perheiden lapset ovat vaarassa syrjäytyä erityisesti harrastuksista. Helsingissä tämä näkyvät hurjina alueellisina eroina lasten harrastamisessa.
Köyhillä lapsilla oli muita lapsia vahvempi kokemuksia siitä, ettei heitä kuulla. He eivät kokeneet voivansa vaikuttaa koulussa, harrastuksissa ja kotona. Luottamus omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin on muita huonompi. Lapsi on voimaton köyhyyden edessä. Hän ei voi tehdä asialle mitään.
Köyhyys ei tarkoita vain rahan, ruoan, vaatteiden tai kunnollisten asuinolosuhteiden puuttumista. Köyhyys vaikuttaa koko lapsen elämään. Köyhyys vaikuttaa siihen, miten kokee omat vaikutusmahdollisuudet omassa elämässään. Köyhyys vie lapselta sen oikeuden valita oma suuntansa, joka jokaiselle lapselle kuuluu. Köyhyys lamaannuttaa, se ei kannusta.
Meillä ei ole varaa siihen, että kasvatamme lapsia maailmaan valmiiksi lannistettuina. Meidän on torjuttava lapsiperheiden köyhyyttä kaikin mahdollisin tavoin. Meidän on tuettava enemmän niitä neuvoloita, päiväkoteja ja kouluja, joissa tuentarve on suurin. Meidän on puolustettava subjektiivista päivähoito-oikeutta ja hyvää maksutonta koulutusta.
Keskusta, perussuomalaiset ja kristilliset ovat ilmoittaneet vastustavansa vanhempainvapaiden kiintiöintiä isille. Keskustassa kannatetaan “vähittäistä asennemuutosta” ja “uskotaan, että perheet osaavat itse päättää, mikä heille on parasta”. Myös “työnantajien pitäisi muuttaa asenteitaan”.
Asenteet kyllä muuttuvat, mutta konservatiivisempaan suuntaan. Suomessa työikäisten naisten osallistuminen ansiotyöhön on nykyisin harvinaisempaa kuin 1980-luvulla.
Tasa-arvon mallimaassa miehet eivät jää kotiin hoitamaan omia lapsiaan. Suomessa äidit hoitavat lapset. Isät käyttävät edelleen vain 8 prosenttia vanhempainrahapäivistä. Se on reilusti alle puolet esimerkiksi Ruotsin vastaavasta luvusta, joka on noin 25 prosenttia. Ei tämä ole asennekysymys, tämä on rakennekysymys.
En usko, että yksikään lapsen kanssa kotiin jäänyt isä katuu päätöstään. Palkkiona on elinikänen läheinen suhden omiin lapsiin, joka syntyy, kun vanhemmuuden ilot ja vastuu jaetaan tasan. Omien lasten kohdalla olemme mieheni kanssa pystyneet jakamaan perhevapaat, sillä molempien työnantajat ovat ymmärtäneet, että tasa-arvoinen vanhemmuus on tärkeää sekä lapsille että meille aikuisille. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne kaikkien kohdalla. Lapsistaan huolehtivat isät törmäävät jatkuvasti konservatiivisen työelämän asenteisiin.
Kyseessä on itseään vahvistava kierre. Naisten palkka ja asema työmarkkinoilla on miehiä huonompi, koska naisten odotetaan hoitavan lapsia kotona. Miesten asema ja palkka on parempi, koska heidän ei odoteta osallistuvan täysipainoisesti lasten kasvattamiseen. Naiset jäävät helpommin kotiin, koska heidän palkkansa ovat pienemmät ja miehet pysyvät töissä, koska asenteet kotiinjäämistä kohtaan ovat nihkeät. Tämä kierre ei katkea ilman puuttumista rakenteisiin.
Se, että keskusta piiloutuu tasa-arvopolitiikassa asennemuutoksen odottelun taaksen, on tyhjää höttöä. Rehellisempää olisi sanoa, että muutosta ei haluta ja siksi mitään ei aiota tehdä. Muutosta ei koskaan tule ilman tekoja. Vanhempien asenteet eivät muutu niin kauan kuin isän palkalla maksetaan perheen menot ja äidin palkka on niin paljon pienempi. Tasa-arvoon päästään sillä, että politiikassa tehdään tasa-arvoa edistäviä päätöksiä. Yksi sellainen olisi 6 + 6 + 6 -malli.
Eduskunnan piti viime töikseen hyväksyä laki paperittomien siirtolaisten terveydenhuollosta. Toisin kävi. SDP:n Kari Rajamäki esitti yllättäen eduskunnassa lakiesityksen pöydällepanoa ja sai perussuomalaisten Hanna Mäntylän kannatuksen esitykselleen. Tämä tarkoittaa, ettei tämä eduskunta ehdi käsitellä lakiesitystä lainkaan. Lakia ei siis tule.
Lakiesitys olisi turvannut Euroopan unionin ulkopuolelta tuleville paperittomille lapsille ja raskaana oleville naisille samat terveyspalvelut kuin suomalaisille. Muut paperittomat olisivat oikeutettuja vain välttämättömään hoitoon, siihenkin maksullisesti.
Paperittomat lapset ja raskaana olevat naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, minkä takia he ovat korostuneen alttiita terveysriskeille ja heillä tulisi olla erityisasema. Monet paperittomat elävät piilossa, he välttelevät viranomaisia ja pelkäävät jopa lääkäreitä. Lain kaataminen on julmaa vaalikikkailua kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten terveydellä.
Helsingissä päätös terveydenhuollon tarjoamisesta kaikille paperittomille siirtolaisille lähtömaasta riippumatta tehtiin jo yli vuosi sitten. Suomessa elää 1000-2000 ihmistä paperittomassa tilassa, vailla perusoikeuksia. Mm. Lääkäriliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Suomen Punainen Risti ja UNICEF ovat jo pitkään vaatineet tilanteen korjaamista koko maassa.
Oikeus terveyteen on osa ihmisarvoista elämää. Paperittomat ovat olemassa halusimme tai emme. Sivistysvaltiossa ei jätetä haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä hoitamatta. Ei ole mitään syytä kieltää lapselta tai raskaana olevalta äidiltä pääsyä lääkäriin. Perussuomalaisilta kukaan ei odota edes lasten tai raskaana olevien naisten ihmisoikeuksien kunnioittamista, mutta se, että sosialidemokraatit ovat mukana kaatamassa oman ministerinsä esitystä, on häpeällistä.
Lapset eivät koskaan ole syyllisiä omaan tilanteeseensa. Heistä huolehtiminen on kaikkien etu.
Viikko sen jälkeen, kun minut oli valittu ensimmäisen kerran kaupunginvaltuustoon syksyllä 2008, sain tietää olevani raskaana. Seuraavana keväänä oli eurovaalit ja seisoin kadulla jakamassa esitteitä. Olin kahdeksannella kuulla ja vatsani oli valtava. Siis todella valtava. Luokseni käveli nainen. Hän tuijotti isoa mahaani ja totesi: ”Mä äänestin sua, mutta sä valitsit äitiyden. Täytyy sanoa, että tuntuu vähän kuin sä olisit pettänyt mut.” Olin niin äimänä, etten osannut vastata naiselle mitään.
Eurovaalien jälkeen keskustan europarlamentaarikko Riikka Pakarinen joutui vastaamaan kysymyksiin siitä, oliko hän tahallaan harhaanjohtanut äänestäjiään, kun hän ei ollut vaalikampanjansa aikana kertonut raskaudestaan. Yksikään isäksi tullut poliitikko ei ole joutunut vastaamaan samanlaisiin syytöksiin. Naisen kohdalla oletetaan, että lapset menevät työn ja luottamustoimien edelle ja häiritsevät politiikan tekemistä. Äiti on automaattisesti isää huonompi poliitikko.
Tasa-arvon mallimaassa miehet eivät jää kotiin hoitamaan omia lapsiaan. Suomessa äidit hoitavat lapset. Äitien kiintiö eli äitiysvapaa on reilu neljä kuukautta, isien kiintiö eli isyysvapaa on nykyisin yhdeksän viikkoa. Vanhempien kesken jaettavissa olevasta vanhempainvapaasta äidit käyttävät 98 prosenttia. Myös 94 prosenttia kotihoidontuesta maksetaan naisille.
Asenteet ovat muuttuneet 2000-luvulla aikaista konservatiivisempaan suuntaan. Tasa-arvon kivijalkana pidettyä subjektiivista päivähoito-oikeutta halutaan rajata eikä kotiäitiyhteiskuntaa ylläpitävään hoitovapaajärjestelmään ei haluta kajota. Suomessa työikäisten naisten osallistuminen ansiotyöhön on nykyisin harvinaisempaa kuin 1980-luvulla.
Ainoa tapa saada suomalaiset isät hoitamaan lapsiaan on lisätä isälle korvamerkityn vanhempainvapaan määrää. Islannissa korvamerkintä on saanut yli 80 prosenttia isistä käyttämään oikeuttaan olla lapsen kanssa.
Ne isät, jotka ovat hoitaneen lapsiaan kotona, katuvat harvoin valintaansa. Palkkiona on elinikänen läheinen suhden omiin lapsiin, joka syntyy, kun vanhemmuuden ilot ja vastuu jaetaan tasan. Tasainen vastuunjako hyödyttää myös niitä perheitä, joissa elämä ei lopulta mene, kuten perhettä perustaessa suunniteltiin - isä on helposti äitiä heikommassa asemassa huoltajuuskiistoissa.
Tasa-arvon edistäminen helpottaa naisten asemaa työelämässä ja parantaa isien asemaa kotona. Kun vastuu ja vapaus kulkevat käsikädessä, ei naisen raskaaksi tulemista pidetä pettämisenä politiikassa. Eikä miesten kotiinjäämistä pettämisenä työpaikalla.
