Emma Karin blogi

"Suomea vaivaa ihmisoikeusarroganssi. Täällä ajatellaan, että ihmisoikeussopimukset koskevat ainoastaan kehitysmaita." Näin totesi Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntijalakimies Suvianna Hakalehto-Wainio tänään Pakolaisneuvonnan järjestämässä seminaarissa. Keskustelun aiheena oli paperittomien kohtaaminen terveyspalveluissa ja paperittomien lasten ja odottavien naisten jääminen perusterveydenhuollon ulkopuolelle.

Paperittomalla tarkoitetaan ihmistä, jonka oleskelu ei ole virallisesti viranomaisten tiedossa tai sallimaa. Taustalla voi olla käännyttämisen pelko, ihmiskauppa tai lukemattomat muut syyt. Paperiton on erityisen haavoittuvassa asemassa, he ovat alttiita hyväksikäytölle ja huonolle kohtelulle. Suomessa arvioidaan olevan muutama tuhat paperitonta ja suurin osa heistä elää Helsingissä. Paperittomien lasten määrää ei tiedä kukaan.

Suomi on allekirjoittanut YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen yli 20 vuotta sitten. Sen mukaan lapsille kuuluvat yhtäläiset oikeudet riippumatta heidän vanhempiensa tilanteesta. Terveydenhoidossa tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että paperittomien lapset saavat saman hoidon kuin suomalaiset lapset. Näin ei kuitenkaan ole. Suomessa paperittomilla on oikeus ainoastaan kiireelliseen terveydenhoitoon. Muu terveydenhoito on vapaaehtoisten lääkäreiden pyörittämän paperittomien klinikan, eli Global Clinicin, varassa. Klinikka on auki pari tuntia viikossa ja lääkäreillä on käytössään hyvin alkeelliset tutkimusvälineet.

Poikkeusta ei tehdä myöskään raskaana olevien naisten kohdalla. Abortti Suomessa saattaa maksaa paperittomalle naiselle jopa useita tuhansia euroja. He eivät ole raskauden seurannassa. Synnyttävä nainen harvoin käännytetään sairaalan ovelta, mutta synnytyksen jälkeen paperittomat naiset ovat jälleen omillaan. Lähes joka viides Global Clinicin asiakas hakee apua raskauteen ja ehkäisyyn liittyviin ongelmiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö on todennut, etteivät paperittomien oikeudet terveydenhoitoon Suomessa toteudu. Myös Suomen lääkäriliitto on pitkään vaatinut asian korjaamista. Ruotsissa lasten ja raskaana olevien paperittomien terveydenhoito turvataan kesällä voimaan tulevalla lailla. Paperittomat lapset tulevat olemaan oikeutettuja samaan terveydenhoitoon kuin ruotsalaisen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat. Samaan tilanteeseen tulisi päästä myös Helsingissä.

Tein viime valtuustokaudella asian hoitamisesta valtuustoponnen, joka sai sekä kaupunginvaltuuston että sosiaali- ja terveyslautakunnan tuen. Seuraavaksi asiaa käsitellään kaupunginhallituksessa. Vähintään lasten ja odottavien äitien oikeus terveydenhoitoon on tällöin turvatta.

Olen suuri suomalaisen neuvolajärjestelmän fani. Ensimmäisen lasta odottaessani muistan usein ajatelleeni, että ainakin neuvolassa hyvinvointivaltio on vielä täysissä voimissaan. Ja jos joku asia toimii, kannattaako sitä muuttaa? Mielestäni kannattaa.

Helsingissä eriarvoistuminen alkaa jo kohdussa ja jatkuu läpi elämän. Lähes joka kymmenes alle 18-vuotiaista lapsista on lastensuojelun asiakkaina. Määrä on kasvanut muutamassa vuodessa lähes 40 prosenttia. Ja kuten niin monissa muissakin ongelmissa, lastensuojelussa erot eri asuinalueiden välillä ovat Helsingissä poikkeuksellisen suuria.

Neuvolassa palvelu on samaa niin eiralaiselle kuin jakomäkeläisellekin perheelle. Ahkerimmin perheiden palveluita käytetään siellä, missä perheillä menee yleisesti ottaen paremmin. Kantakaupungin neuvolat ovat ruuhkautuneet pahasti, kun taas joillain alueilla neuvolatarkastukset saatetaan jättää kokonaan väliin. Ja tarkastukset jäävät väliin juuri niiltä lapsiperheiltä, joille tuen saaminen olisi erityisen tärkeää.

Lastensuojelussa puhutaan mielellään ennaltaehkäisystä. Helsingin kaupungilla työskentelee lastensuojelutyössä yli tuhat ihmistä, kun taas perheiden ongelmia ennaltaehkäisevässä neuvola- ja perhetyössä sekä perheiden erityispalveluissa on puolet vähemmän työntekijöitä. Lastensuojelutyötä tarvitaan, kun ongelmat ovat jo syntyneet. Rahankäytössä ennaltaehkäisy ei siis näy.

Terveysasemien toimintaa ollaan uudistamassa. Samalla on hyvä miettiä, onko neuvoloiden tarpeen tulevaisuudessa olla osa terveysasemia? Jos äitiys- ja lastenneuvolapalvelut, perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu löytyisi saman katon alta, olisi perheiden tukeminen helpompaa. Helsingissä toimii valtava määrä lapsi- ja perhejärjestöjä, joiden toimintaa voitaisiin yhdistää näihin "perhekeskuksiin". Keskuksen aulassa voisi olla vauvakahvila, johon perheet voisivat tulla juomaan päiväkahvinsa, tapaamaan muita perheitä ja saada helposti apua jokapäiväisiin ongelmiin.

Saimme viikko sitten sovittua valtuustostrategiassa siitä, että niin neuvotoiminnassa kuin perhetyössäkin tullaan panostamaan erityistä tukea tarvitseviin alueisiin. Tämä oli itselleni koko strategian tärkeimpiä kirjauksia. Perhekeskus-ajatusta olisikin hyvä kokeilla siellä, missä lastensuojelun tarve on kaikista suurin.

Ehkä perheitä päästäisiin auttamaan ennen kuin lastensuojelulle olisi tarvetta.

Nuori nainen astuu sisään synnytyssairaalan liukuovista. Hän on hermostunut ja peloissaan, hikikarpalot valuvat otsaa pitkin. Nainen ohjataan synnytyssaliin, sillä synnytys on jo ehtinyt pitkälle. Lapsi tulee maailmaan nopeasti. Hän on terve ja kaunis. Väsynyt äiti pääsee omaan huoneeseen tutkimaan uutta pientä ihmistä. Pian ovelta kuuluu koputus. Sairaalan henkilökunta on soittanut poliisit. Naisen epäillään olevan maassa laittomasti.

Suomessa arvioidaan asuvan 2 000 - 3 000 paperitonta siirtolaista. Useimmista EU-maista poiketen Suomessa heille ei tarjota edes välttämätöntä terveyden- ja sairaanhoitoa. Monet paperittomat eivät edes uskaltaisi käyttää julkisia palveluita, sillä vaikka lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, se ei tunnu aina pätevän paperittomiin.

Jokaisen naiset tulisi saada synnyttää ilman pelkoa ovelle koputtavista poliiseista. Jokaisen sairaan lapsen tulisi päästä lääkäriin. Jokaisen hiv-tartuntaa pelkäävän pitäisi päästä testeihin. Monelle lääkärille on ollut vaikeaa huomata, että Suomessa asuu ihmisryhmä, jolla ei ole oikeutta lääkäriin. Suomen lääkäriliitto onkin pitkään vaatinut, että paperittomille turvataan pääsy terveydenhoitoon.

Helsinkiin avattiin puolitoista vuotta sitten paperittomien klinikka, Global Clinic. Apua voivat hakea ihmiset, jotka oleskelevat maassa laittomasti eivätkä näin ollen voi saada julkisia palveluita sairaaloista. Klinikka toimii salaisessa paikassa, sillä vastaava toimipiste Oulussa jouduttiin sulkemaan jatkuvan häiriköinnin takia, asiakkaat eivät enää uskaltaneet tulla lääkäriin. Kunnon hoitoa vapaaehtoisten lääkäreiden pyörittämällä klinikalla on kuitenkin vaikea antaa. Labrakokeisiin ei ole mahdollisuutta. Välineinä ovat lähinnä stetoskooppi ja verenpainemittari.

Viikko sitten kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuustoponteni siitä, että Helsinki alkaa selvittää, miten paperittomien ihmisten terveydenhoito voitaisiin järjestää. Asiaa tuntevat lääkärit ja ihmisoikeusaktivistit olivat riemuissaan, mutta osalle oli vaikea ymmärtää, miksi laittomasti maassa olevalla tulisi olla mitään oikeuksia. Paperittomat elävät huomattavasti meitä huonommissa ja turvattomammissa oloissa. He ovat alttiimpia tarttuville taudeille ja muille infektioille. Näiden tautien hoitaminen on paitsi inhimillistä, se myös estää tautien leviämistä.

Ruotsin hallitus päätti kesäkuussa, että paperittomille ryhdytään tarjoamaan samat terveydenhuoltopalvelut kuin turvapaikanhakijoille. Nyt kaikki lapset ja aikuiset pääsevät lääkäriin, eikä yhtäkään raskaana olevaa käännytetä neuvolan ja synnytyssairaalan ovelta. Nyt kun Helsingin valtuusto on näyttänyt asialle vihreää valoa, tulisi muutoksen lähteä Helsingistä. On sosiaali- ja terveysministerin tehtävä varmistaa, että kaikkialla Suomessa sairaat ihmiset pääsevät lääkäriin.

Tammikuussa 2011 Helsingin kouluissa alettiin syödä vain kasvisruokaa kerran viikossa. Päätöstä edelsi ja seurasin hirvein ruokakeskustelu, mitä olen koskaan todistanut. Harva tuntui muistavan, että kyse on yhdestä lounaasta viikossa tilanteessa, jossa suomalaisten lihankulutus on noussut yli kaikkien terveyssuositusten ja kasviksia syödään liian vähän.

Valtuutetut puhuivat stalinismista, pakkosyöttämisestä ja fariseuksista. He kertasivat vuosikymmenien takaisia kokemuksiaan koulujen kasvisruuasta, kertoivat itkemisestä, oksentamisesta pulpettiin ja itsemurhauhkauksista. Kasvisruuan väitettiin aiheuttavan anoreksiaa, diabetestä ja anemiaa. Valtuutetut jopa kehottivat oppilaita jättämään kasvisruoka syömättä. Päätöksen jälkeen sama keskustelu jatkui mediassa.

Viime viikolla julkaistiin Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen tutkimus kasvisruokapäivän vaikutuksista. Ensimmäisten kasvisruokapäivien aikana osallistuminen kouluruokailuun väheni ja ruokaa heitettiin paljon roskikseen. Käydyn keskustelun jälkeen tämä ei liene kenellekään yllätys. Suurempi ihme oli se, kuinka nopeasti tilanne normalisoitui. Muutamassa kuukaudessa osallistuminen kouluruokailuun ja poisheitetyn ruuan määrä palautuivat normaaleiksi. Näyttää jopa olevan niin, että yhä useampi valitsee kasvisruuan myös muina päivinä.

Helsingin kasvisruokapäivä lähti liikkeelle varmasti huonoimmalla mahdollisella tavalla. Julkinen keskustelu oli aggressiivista ja kasvisruokapäivä toteutettiin ilman mitään positiivista markkinointia. Belgiassa Gentin kaupungissa kasvisruokapäivä lanseerattiin suurella koko kaupungin kattavalla kampanjalla, johon kuului paitsi ruokatiedon lisääminen, myös uusien kasvisruokien esitteleminen kaupunkilaisille. Toinen ääripää löytyy Turusta, jossa kasvisruokapäivä otettiin käyttöön osana uuden ympäristöstrategian toteuttamista. Koska mitään julkista keskustelua ei käyty, ei vastareaktiota tullut.

Ruuan ympäristövaikutukset ovat merkittäviä. Ilmastonmuutoksen voimistuessa ja makean veden huvetessa lihansyönnin jatkuva kasvu ei ole enää mahdollista. Helsingin yliopiston tutkimuksesta selviää myös, että keskipitkällä aikavälillä ruoka-annokset olivat kasvisruokapäivänä pienempiä. Meidän on vain pidettävä huolta siitä, että koulujen kasvisruoka on hyvää. Koululaisille tuntuu olevan aikalailla sama, onko pastakastike tehty jauhelihaan vai soijaan. Monet koululaisten suosikkiruuista ovat vuodesta toiseen kasvisruokia. Meidän on tehtävä ruokaan, jota lapset haluavat syödä.

Kun Helsingin kouluissa siirryttiin syömään kasvisruokaa yhtenä päivänä viikossa, puhuttiin pakottamisesta, totalitarismista, Natsi-Saksasta ja Neuvostoliitosta. Ruokapolitiikka on herkkä asia, josta on vaikea keskustella.

Kaksi viikkoa sitten maailman johtavat vesitutkijat julkaisivat tutkimuksen, josta selviää, ettei lihansyönnin jatkaminen nykyisellään ole enää tulevaisuudessa mahdollista. Vesi ei yksinkertaisesti riitä ihmisten ruokkimiseen enää vuonna 2050, jos jatkamme lihansyöntiä nykytapaan.

Nyt ihmisten juomavesi menee rehun kasvattamiseen, sillä lihantuotanto vaatii paljon enemmän vettä kuin kasvinviljely. Kasvisruuan lisäämisessä tavoitellaan sitä, että ihmiset söisivät itse pelloilla viljellyn soijan tai maissin, eivätkä vasta papurehulla ruokittujen eläinten lihaa. YK varautuu nyt ruokakriisiin, sillä etuoikeutetuilla ei ole tapana muuttaa elintapojaan yhteisen hyvän takia.

Kasvisruoan lisäämisellä kuntien joukkoruokailussa voidaan merkittävästi pienentää suomalaisten kasvihuonekaasupäästöjä ja vesijalanjälkeä. Eikä kyse ole vain ympäristöstä, vaan myös terveydestä. Tällä hetkellä suomalaisten lasten ja nuorten päivittäinen kasvisten syönti alittaa suositukset. Lihaa ja rasvaa lapset taas syövät liikaa ja yhä useampi suomalainen lapsi on ylipainoinen. Suomalaiset syövät 1,5 kg lihaa viikossa, kun esim. syöpäjärjestöjen suositus on 500 g. Vaikka lihansyönnin räjähdysmäinen lisääntyminen on tapahtunut lyhyellä aikavälillä, emme huomaa muutosta.

Vaikka tutkijat totesivat, että maailman väestön on tulevaisuudessa melkeinpä pakko siirtyä lähes kokonaan kasvisyöjiksi, ei politiikassa kukaan aja tätä. Viime maanantaina vihreät ehdottivat kaupunginhallituksessa lisäysehdotusta silloin käsiteltävään Globaalin vastuun strategiaan, että Helsinki panostaa kasvisruuan laatuun ja määrään. Tämä oli ainoa yli kymmenestä lisäysehdotuksesta, joka hävisi äänestyksen kokouksessa.

Kasvisruuan edistämisessä on aina tärkeintä pitää mielessä se, että ruuan on oltava hyvää. Vaikka monet koululaisten suosikkiruuista ovat vuodesta toiseen kasvisruokia, he eivät ajattele ruokalajien olevan erityisesti juuri kasvisruokaa. Lapsille on tarjottava hyvää ruokaa. Tuottajan vastuulla on huolehtia ruuan ympäristö- ja terveysvaikutuksista.

En ole koskaan lukenut yhtään kasvatusopasta. En osaa nimetä yhtäkään kasvatusfilosofiaa. Haen usein lapseni viimeisenä tarhasta. Unohdin päiväkodin äitienpäiväkahvit. Tein jälleen töitä puolet viikonlopusta. Naureskelen usein ystävilleni huonon äitiyden olevan osa identiteettiäni. Ajatus siitä, että olisin erityisen hyvä äiti, ei istu.

Kun odotin lastani eksyin jotain tietoa etsiessäni vauva-foorumille, jonka jälkeenpäin olen oppinut tuntemaan nimellä äitien homma-foorum. Minulle oli järkytys törmätä siihen totalitaristiseen tuomitsemisen maailmaan, jota viestiketjuissa kirjoittavat äidit ylläpitivät. Milloin imettäjät haukkuivat imettämättömät, milloin toisinpäin. Kotiäidit solvasivat työssäkäyviä itsekkäiksi ja työssäkäyvät kotiäitejä säälittäviksi. Ja muistaakseni lapsen kasvisruokavaliota verrattiin lapsen pahoinpitelyyn. Jokaisella oli vain yksi totuus äitiydestä, perheestä ja lapsen kasvatuksesta.

Kun joku äiti ei tähän muottiin sopinut, tuomio oli armotonta: Huono äiti. Ja pahinta mitä nainen voi olla, on huono äiti. Hirveimmältä tuntui ajatus siitä, että minä tulisin olemaan osa tätä porukkaa. Tämän peittelemättömän yhteiskunnan kontrollin kohteeksi joutuminen tulee monelle lapsen saaneelle täytenä yllätyksenä. Yhtäkkiä bussissa istuva vanhuksella on oikeus kommentoida äitiyttäsi, koska lapsesi itkee. Jostain syystä saat tarjoilijalta pahan katseen tilatessasi lasin punaviiniä. Ja jokaisella on oikeus paheksua jokapäiväisiä päätöksiäsi, koska toisin kuin sinä, he toimivat lapsesi parhaaksi.

Viimeinen naurettavuus äitien kyttäämisessä oli uutinen Vauvakinojen kieltämisestä. Yleisövihjeen seurauksena elokuvia valvovat viranomaiset halusivat kieltää K7- elokuvat sylivauvojen kanssa elokuvissa käyviltä äideiltä. Yhtäkkiä äitien elokuvissa käyminen olikin jotain paheksuttavaan ja viranomaisten oli suojeltava vauvoja. Äitien on parempi jäädä kotiin, onhan se lapsen parhaaksi.

Jyväskylän yliopistossa aiheesta väitöskirjaa valmisteleva tutkijatohtori Eija Sevonin mukaan lapsikeskeinen äitiyden ihannekuva kiristää keskustelua ja aiheuttaa äideille turhaa ahdistusta. Ihmiset puhuvat siitä, mitä on hyvä vanhemmuus parhaimmillaan, kun pitäisi puhua siitä, mikä on riittävää. Ohjeena Sevon kehottaa naisia pitämään omasta identiteetistään kiinni. Äitiys on elämän yksi rooli, mutta ei se ainoa. Ja tässä tietenkin auttaa se, jos pystyy ympäröimään itsensä ihmisillä, jotka tuomitsemisen sijaan tukevat.

Oma äitini on aina pitänyt savitöiden tekemistä siivoamista tärkeämpänä ja hänestä einesruuat olivat yksinhuoltajaperheiden onnen perusta. Äiti oli usein väsynyt ja moni asia meni perheessämme oli vähän sinnepäin. Mutta silti hän oli minusta paras mahdollinen äiti, jonka rakkautta en ole kertaakaan kyseenalaistanut. Olimme tarpeeksi hyviä ja se riittää.

Hyvää äitienpäivää kaikille tarpeeksi hyville äideille. Te olette parempia kuin luulettekaan!

Vihreiden tavoitteena on nostaa luomun osuutta julkisissa hankinnoissa.

Helsingissä asiaa saatiin eteenpäin ruokalinjauksissa, joiden mukaan vuonna 2015 puolet helsinkiläisten päiväkotien ruuasta on oltava luomua. Tavoitetta on pidetty tärkeänä ja valtuusto lisäsi tämän vuoden budjettiin lisärahan päiväkotien luomuruuan lisäämiseksi. Tammikuussa Helsingin päiväkotien puurot muuttuivatkin luomuksi ja maaliskuusta alkaen tarjotaan kerran viikossa luomuraaka-aineista valmistettu pääruoka.

Helppo tapa saavuttaa tavoite, olisi vaihtaa päiväkodeissa käytettävät maitotuotteet luomuksi. Monelle tuli yllätyksenä se, ettei näin voida tehdä. Ongelmana on D-vitamiini. Suomalaisten D-vitamiinin saannin parantamiseksi maitoon lisätään D-vitamiinia. Ainoa maito, johon D-vitamiinia ei lisätä, on luomumaito.

Suomessa on perinteisesti lähdetty siitä, että lapset saavat päiväkoti- ja kouluruuasta kaikki tarpeelliset ravinteet. Tästä syystä kunnalliset ruokapalvelut pitävät D-vitaminointia luomumaidon käytön ehtona. D-vitamiinin lisääminen kasvattaisi luomumaidon kysyntää, mutta yllättäen suurimmat vastustajat löytyvät juuri luomun kannattajista.

Nykyinen teknologia edellyttää vitaminoinnin yhteydessä luomumaidon homogenointia, mikä vähentäisi maidon luonnollisuutta. Luomutuotantoa säätelevän EU-lainsäädäntö sallii vitamiinien lisäämisen luomuelintarvikkeisiin vain, jos niiden käyttö on kyseisissä elintarvikkeissa lakisääteistä. Suomessa maidon D-vitaminointi voidaan säätää pakolliseksi vain, jos sillä on vahvat kansanterveydelliset perusteet.

D-vitaminoinnin vastustajat painottavat sitä, että D-vitamiiniravintolisien käyttö riittää turvaamaan D-vitamiinin saannin. He siis korostavat vanhempien vastuuta lasten ravitsemuksesta. Ongelma on se, että vanhempien kiinnostus ja tietoisuus ravitsemuksesta vaihtelee paljon. Keskimäärin asiaan kiinnitetään enemmän huomiota perheissä, joissa asiat ovat muutenkin paremmin. Siksi päiväkodeissa halutaan tarjota D-vitaminoituja maitotuotteita.

Ruotsissa maidon D-vitaminointi on lakisääteistä ja niinpä luomumaitoa tarjotaan myös päiväkodeissa ja kouluissa. Itse en näe mitään syytä, miksi näin ei voitaisi tehdä myös Suomessa.

Koko elämän kestävä luontosuhde alkaa omaan lähiluontoon tutustumisesta. Rakkaus luontoa kohtaan syttyy helposti luontokoulussa.

Luontokouluissa päivähoidossa olevat lapset ja koululaiset pääsevät metsiin tai saariluontoon oppimaan siitä, kuinka luonto toimii ja miten me ympäristöömme vaikutamme. Muissa Pohjoismaissa luontokouluja on pidetään hyvänä ja tärkeänä osana kasvatusta. Ruotsissa luontokouluja on lähes sata ja Tanskassa 700 000 lasta vuodessa käy luontokouluissa. Mutta Suomessa toimintaa ei ole kostain syystä lähdetty laajasti tukemaan.

Kestävän elämäntavan taidot tulisi saada mukaan päiväkotien ja koulujen arkea myös täällä. Suomessa vain 70 000 lasta käy luontokouluissa, eli 92 % alakoululaisista jää ilman tätä opetusta. Helsingissä luontokoulutoiminta kattaa tällä hetkellä vain osan päiväkoti-ikäisten ja koululaisten ikäluokista.

Päiväkodeille tarjottava luontokoulutoiminta on Helsingissä hyvin vähäistä, eikä luontokoulupäiviä pystytä tarjoamaan kuin murto-osalle koululaisista. Nykyisen toiminnan turvaaminen on luontokoulutoiminnan kannalta keskeistä. Vaaditaan suurta sitoutumista luontokoulutoimintaan ennen kuin pääsemme muiden pohjoismaiden tasolle.

Kataisen hallituksen ohjelma asettaa tavoitteeksi kehittää Suomesta "maailman ympäristötietoisimman kansakunnan". Juuri tällaiset lauseet kirjataan hallitusohjelmiin tyhjiksi korulauseiksi, mutta niiden ei pitäisi antaa jäädä sellaisiksi. Katseet kääntyvät opetushallinnon suuntaan.

Opetusministeri Gustafssonin asetti viime vuonna virkamiestyöryhmän valmistelemaan perusopetuksen tuntijaon uudistamista lupauksenaan vahvistaa ympäristökasvatuksen asemaa. Odotukset eivät ole korkealla, mutta tavoitteena on oltava kestävän elämäntavan taitojen sisällyttäminen kansalaisen perustaitoihin omana taitonaan.

Tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan myös kuntia. Helsingissä toimii tällä hetkellä ainoastaan viisi luonto- ja ympäristökoulua, eikä kaikkien niidenkään tulevaisuus ole varmalla pohjalla. Helsingissä opetusviraston on tavoiteltava luontokouluopetuksen lisäämistä, ei vähentämistä. Nykyisten luontokoulujen toiminta on turvattava.

Tavoitteena on oltava, että yhä suurempi osa helsinkiläisistä lapsista pääsee Harakan saarelle oppimaan Itämerestä tai kuulemaan kohtuullisesta kuluttamisesta Lennu Liito-oravan ympäristökerhoon.

Aina kun köyhyys halutaan siivota katukuvasta, ollaan vaarallisilla vesillä.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään yrityksistä [URL=http://http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/asukkaat_haluavat_haataa_hurstin_ruokajonon/]häätää Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön ruoka- ja vaatejakelu Helsingin Kalliosta[/URL]. Ruokajonosta ovat valittaneet niin alueen asukkaat kuin yrittäjätkin. Ruokajakelupisteen aiheuttamien häiriöiden pelätään laskevan asuntojen arvoa ja taloyhtiö antoi Hurstille varoituksen ennen pääsiäistä. Nyt ruokajakelu uhkaa joutua taivasalle.

Poliittisen ilmapiirin koventuminen näkyy myös siinä, että kaikkien ihmisryhmien vastustaminen on nyt sallittua. Helpoimpia kohteita ovat aina maahanmuuttajat, sitten seuraavat päihdeongelmaiset, asunnottomat ja köyhät. Solidaarisuus loppuu ensin valtion rajoille, sitten luokkarajoille.

Suomessa on köyhyyttä ja asunnottomuutta, joka ei katoa poistamalla köyhiä katukuvasta. Meidän on pyrittävä eroon köyhyydestä, ei köyhistä. Ihmisten häätämisen sijaan on pistettävä paukut niihin toimiin, joilla heidän asemaansa parannetaan. Tavoite pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisesta vuoteen 2015 mennessä on edelleen täysin mahdollista saavuttaa. Tarvitsemme lisää niin tukiasuntoja kuin edullisia vuokra-asuntoja.

Huolestuttavinta on lapsiperheiden köyhyyden lisääntyminen, sillä köyhyys periytyy entistä useammin. Kun 1995 viisi prosenttia lapsiperheistä oli köyhyysrajan alapuolella, nyt luku lähentelee 15 prosenttia. Koulujen ja asuinalueiden eriarvoistumiseen on pystyttävä puuttumaan. Alhaisemman tulotason alueilla sijaitsevien koulujen luokkakoot on saatava pienemmiksi ja lasten harrastusmahdollisuuksia on lisättävä. Lisäksi köyhien lapsiperheiden tulonsiirtoja on korotettava ja vanhempien työmarkkinatilannetta on helpotettava.

Kallio on tähän saakka ollut paikka, jossa on ollut tilaa kaikille elämän rönsyille. Kallioon mahtuvat galleriat, kahvilat, päiväkodit, huumeneulojen vaihtopisteet, vastaanottokeskukset ja asunnottomien tukiasunnot. Tästä sekamelskasta on rakentunut alue, jonka asukkaat rakastavat sen säröjä ja ajatusta siitä, että täällä on tilaa kaikille.

Ja kun ilmapiiri alkaa kiristyä Kalliossa, on aika huolestua. On puolustettava sitä säröisyyttä ja moninaisuutta, jotka tekevät Kalliosta Kallion ja maailmasta paremman.

Leluosasto on ahdistava paikka. Tuskin missään muualla sukupuoleen liittyvät stereotypiat ovat niin vahvasti ja ilmiselvästi esillä. Se alkaa väreistä. Poikien leluosasto on sininen, tyttöjen pinkki.

Mutta onko tällä sitten merkitystä? Onko huoli lasten vahvasta sukupuoleen kasvattamisesta vain butlerlaisten kiihkofemakkojen höyryilyä?

Löysin lempiblogini Information is Beautifulin aihetta käsittelevän hyvin paljastavan visualisoinnin. Lapsille suunnattun mainonnan, viihteen ja lelujen sukupuolistereotypioita käsittelevä Achilles Effect -blogi on koonnut lelumainoksista paljon puhuvan sanapilven. Pojille tarjotaan taisteluita ja valtaa, tytöille rakkautta ja glitteriä.

Tässä 27 pojille suunnatusta lelumainoksesta koottu sanapilvi.

Ja vastaava sanapilvi koottuna tytöille suunnatuista lelumainoksista.

Itselleni listat ovat mykistäviä. Kasvatamme pienistä pojista sotilaita samalla kun markkinoimme pikkutytöille rakkautta ja muotia.

Sukupuolisensitiivisyys ei tarkoita sitä, että kaikista tytöistä halutaan rekkalesboja ja pojista kikattelevia stuertteja. Sukupuolisensitiivisyys on sitä, että annamme lapsille tilaa kasvaa omina itseinään. Se on sitä, ettemme pakota kaikkia tyttöjä herkiksi prinsessoiksi ja poikia He-Maneiksi.

Myös tytöt voivat joskus haluta olla ninjoja.