Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi on kerännyt vaadittavan määrän allekirjoituksia. Se tarkoittaa sitä, että aloite saapuu eduskunnan käsittelyyn.
Tasa-arvoinen avioliittolaki oli tärkeä voitto, jonka eteen monet suomalaiset olivat tehneet töitä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ei ole mitään perusteita sille, miksi ihmiset asetetaan lain edessä eriarvoiseen asemaan parisuhdemuodon perusteella.
Se, että tämä askel yhdenvertaisuutta kohti halutaan perua ennen kuin sitä on varsinaisesti otettukaan, on julmaa. Ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia. Sivistysvaltiossa annettuja ihmisoikeuksia ei oteta ihmiseltä pois.
Raskainta tämä jatkuva julkinen riepottelu on sateenkaariperheille ja niissä eläville lapsille. Erityisen väärin on se, että kiusaaminen tehdään lastenoikeuksiin vedoten. Sateenkaariperheet ja niissä elävät lapset ovat olemassa laista riippumatta. Nämä lapset kasvavat siinä missä muutkin, he ovat uteliaita, näkevät paljon, kuuntelevat keskusteluja, peilaavat itseään ympäröivään yhteiskuntaan ja etsivät omaa paikkaansa siinä.
Näille lapsille tasa-arvoinen avioliittolaki on viesti siitä, että heillä on paikka tässä maassa. He eivät katoa mihinkään, vaikka fundamentalistit yrittävät edelleen kyseenalaistaa heidän perheensä rakkauden ja aitouden. Mutta yhtäkään lasta ei auta se, että hän ei voi olla ylpeä perheestään juuri sellaisena kuin se on.
Vaikka pidän aloitetta tasa-arvoisen avioliiton kaatamisesta kiusantekona, kansalaisaloite on instituutiona tärkeä. Aloite on käsiteltävä asianmukaisesti. Eduskunnassa aloitteen käsittelystä vastaa lakivaliokunta. Itse aion lakivaliokunnan jäsenenä tehdä kaikkeni sen eteen, että tasa-arvoista avioliittolakia ei kumota, että yhdenvertaisuutta ei nakerreta ja että jokaisella tässä maassa on mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin he ovat.
Vaalikonevastausten perusteella en onneksi ole yksin. Ylen vaalikonedatan lakivaliokunnan 17 jäsenestä 12 vastustaa tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista. Tämä on huojentavaa.
Aloite kuitenkin osoittaa, ettei edes annettujen ihmisoikeuksia voi pitää itsestään selvyytenä. Siksi niiden puolesta on jatkuvasti tehtävä työtä.