Emma Karin blogi

Eilen oli suomalaisen naisen viimeinen palkallinen työpäivä. Verrattuna miesten palkkoihin, naisten vuosipalkka on maksettu 31.10. mennessä.

Naisten palkka on Suomessa tänä vuonna keskimäärin 82,9 prosenttia miesten palkasta eikä ero tunnu kuroutuvan umpeen. Suomalaiset työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet naisten ja miesten töihin. Samalla jopa samasta työstä saatu palkka voi olla sukupuolesta johtuen alhaisempi.

Moni toteaa, että ongelma on kasvatuksessa. Tytöistä tehdään periksi antavia hoivaajia, pojista kilpailevia menestyjiä. Tätä pohdin myös itse lasteni kanssa. Kannustanko poikaani tiukemmin kovempiin suorituksiin? Odotanko alitajuisesti tyttäreltäni siistimpää käytöstä? Ovatko toiselle mustelmat polvissa hyväksyttävämpiä kuin toiselle?

Perheissä naiset käyttävät suurimman osan hoitovapaista ja jäävät helpommin kotiin lapsen sairastuessa. Vanhemmuuden vaikutukset työssäkäyntiin eivät jakaudu tasan. Naisten työurista tulee katkonaisia, joten pysyviin työsuhteisiin palkataan mieluummin mies. Vanhemmuuden vastuun epätasainen jakautuminen heikentää naisten työmarkkina-asemaa, palkkausta ja eläkkeitä. Samalla riistetään miehiltä korvaamattoman arvokas asia, yhtäläinen oikeus lapsiin.

Tällä viikolla nelikuinen vauvani on ollut mukanani budjettineuvotteluissa, palavereissa ja paneeleissa. Hän on myös Helsingin ensimmäinen vauva, joka on osallistunut kaupunginhallituksen kokoukseen. Jotta pienten lasten vanhempien osallistuminen mahdollistuu, on ympäröivän maailman muututtava.

Jos haluamme lasten kasvavan yhdenvertaisessa yhteiskunnassa, me emme voi siirtää koko vastuuta vanhempien harteille. Jos oletamme sukupuoliroolien murtuvan vain kotikasvatuksen seurauksena, asetamme lapset hyvin eriarvoiseen asemaan. Epätasa-arvoistuneessa Suomessa toisilla vanhemmilla on enemmän voimavaroja panostaa kasvatukseen.

Muutos on mahdollistettava työpaikoilla ja ennen kaikkea molempien vanhempien osallistumista kannustavalla politiikalla. Tähän esimerkiksi kotihoidontuen korvamerkitseminen molemmille vanhemmille on hyvä alku.

Nuori nainen astuu sisään synnytyssairaalan liukuovista. Hän on hermostunut ja peloissaan, hikikarpalot valuvat otsaa pitkin. Nainen ohjataan synnytyssaliin, sillä synnytys on jo ehtinyt pitkälle. Lapsi tulee maailmaan nopeasti. Hän on terve ja kaunis. Väsynyt äiti pääsee omaan huoneeseen tutkimaan uutta pientä ihmistä. Pian ovelta kuuluu koputus. Sairaalan henkilökunta on soittanut poliisit. Naisen epäillään olevan maassa laittomasti.

Suomessa arvioidaan asuvan 2 000 - 3 000 paperitonta siirtolaista. Useimmista EU-maista poiketen Suomessa heille ei tarjota edes välttämätöntä terveyden- ja sairaanhoitoa. Monet paperittomat eivät edes uskaltaisi käyttää julkisia palveluita, sillä vaikka lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, se ei tunnu aina pätevän paperittomiin.

Jokaisen naiset tulisi saada synnyttää ilman pelkoa ovelle koputtavista poliiseista. Jokaisen sairaan lapsen tulisi päästä lääkäriin. Jokaisen hiv-tartuntaa pelkäävän pitäisi päästä testeihin. Monelle lääkärille on ollut vaikeaa huomata, että Suomessa asuu ihmisryhmä, jolla ei ole oikeutta lääkäriin. Suomen lääkäriliitto onkin pitkään vaatinut, että paperittomille turvataan pääsy terveydenhoitoon.

Helsinkiin avattiin puolitoista vuotta sitten paperittomien klinikka, Global Clinic. Apua voivat hakea ihmiset, jotka oleskelevat maassa laittomasti eivätkä näin ollen voi saada julkisia palveluita sairaaloista. Klinikka toimii salaisessa paikassa, sillä vastaava toimipiste Oulussa jouduttiin sulkemaan jatkuvan häiriköinnin takia, asiakkaat eivät enää uskaltaneet tulla lääkäriin. Kunnon hoitoa vapaaehtoisten lääkäreiden pyörittämällä klinikalla on kuitenkin vaikea antaa. Labrakokeisiin ei ole mahdollisuutta. Välineinä ovat lähinnä stetoskooppi ja verenpainemittari.

Viikko sitten kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuustoponteni siitä, että Helsinki alkaa selvittää, miten paperittomien ihmisten terveydenhoito voitaisiin järjestää. Asiaa tuntevat lääkärit ja ihmisoikeusaktivistit olivat riemuissaan, mutta osalle oli vaikea ymmärtää, miksi laittomasti maassa olevalla tulisi olla mitään oikeuksia. Paperittomat elävät huomattavasti meitä huonommissa ja turvattomammissa oloissa. He ovat alttiimpia tarttuville taudeille ja muille infektioille. Näiden tautien hoitaminen on paitsi inhimillistä, se myös estää tautien leviämistä.

Ruotsin hallitus päätti kesäkuussa, että paperittomille ryhdytään tarjoamaan samat terveydenhuoltopalvelut kuin turvapaikanhakijoille. Nyt kaikki lapset ja aikuiset pääsevät lääkäriin, eikä yhtäkään raskaana olevaa käännytetä neuvolan ja synnytyssairaalan ovelta. Nyt kun Helsingin valtuusto on näyttänyt asialle vihreää valoa, tulisi muutoksen lähteä Helsingistä. On sosiaali- ja terveysministerin tehtävä varmistaa, että kaikkialla Suomessa sairaat ihmiset pääsevät lääkäriin.

En ole koskaan lukenut yhtään kasvatusopasta. En osaa nimetä yhtäkään kasvatusfilosofiaa. Haen usein lapseni viimeisenä tarhasta. Unohdin päiväkodin äitienpäiväkahvit. Tein jälleen töitä puolet viikonlopusta. Naureskelen usein ystävilleni huonon äitiyden olevan osa identiteettiäni. Ajatus siitä, että olisin erityisen hyvä äiti, ei istu.

Kun odotin lastani eksyin jotain tietoa etsiessäni vauva-foorumille, jonka jälkeenpäin olen oppinut tuntemaan nimellä äitien homma-foorum. Minulle oli järkytys törmätä siihen totalitaristiseen tuomitsemisen maailmaan, jota viestiketjuissa kirjoittavat äidit ylläpitivät. Milloin imettäjät haukkuivat imettämättömät, milloin toisinpäin. Kotiäidit solvasivat työssäkäyviä itsekkäiksi ja työssäkäyvät kotiäitejä säälittäviksi. Ja muistaakseni lapsen kasvisruokavaliota verrattiin lapsen pahoinpitelyyn. Jokaisella oli vain yksi totuus äitiydestä, perheestä ja lapsen kasvatuksesta.

Kun joku äiti ei tähän muottiin sopinut, tuomio oli armotonta: Huono äiti. Ja pahinta mitä nainen voi olla, on huono äiti. Hirveimmältä tuntui ajatus siitä, että minä tulisin olemaan osa tätä porukkaa. Tämän peittelemättömän yhteiskunnan kontrollin kohteeksi joutuminen tulee monelle lapsen saaneelle täytenä yllätyksenä. Yhtäkkiä bussissa istuva vanhuksella on oikeus kommentoida äitiyttäsi, koska lapsesi itkee. Jostain syystä saat tarjoilijalta pahan katseen tilatessasi lasin punaviiniä. Ja jokaisella on oikeus paheksua jokapäiväisiä päätöksiäsi, koska toisin kuin sinä, he toimivat lapsesi parhaaksi.

Viimeinen naurettavuus äitien kyttäämisessä oli uutinen Vauvakinojen kieltämisestä. Yleisövihjeen seurauksena elokuvia valvovat viranomaiset halusivat kieltää K7- elokuvat sylivauvojen kanssa elokuvissa käyviltä äideiltä. Yhtäkkiä äitien elokuvissa käyminen olikin jotain paheksuttavaan ja viranomaisten oli suojeltava vauvoja. Äitien on parempi jäädä kotiin, onhan se lapsen parhaaksi.

Jyväskylän yliopistossa aiheesta väitöskirjaa valmisteleva tutkijatohtori Eija Sevonin mukaan lapsikeskeinen äitiyden ihannekuva kiristää keskustelua ja aiheuttaa äideille turhaa ahdistusta. Ihmiset puhuvat siitä, mitä on hyvä vanhemmuus parhaimmillaan, kun pitäisi puhua siitä, mikä on riittävää. Ohjeena Sevon kehottaa naisia pitämään omasta identiteetistään kiinni. Äitiys on elämän yksi rooli, mutta ei se ainoa. Ja tässä tietenkin auttaa se, jos pystyy ympäröimään itsensä ihmisillä, jotka tuomitsemisen sijaan tukevat.

Oma äitini on aina pitänyt savitöiden tekemistä siivoamista tärkeämpänä ja hänestä einesruuat olivat yksinhuoltajaperheiden onnen perusta. Äiti oli usein väsynyt ja moni asia meni perheessämme oli vähän sinnepäin. Mutta silti hän oli minusta paras mahdollinen äiti, jonka rakkautta en ole kertaakaan kyseenalaistanut. Olimme tarpeeksi hyviä ja se riittää.

Hyvää äitienpäivää kaikille tarpeeksi hyville äideille. Te olette parempia kuin luulettekaan!