Sain ensimmäisen oman tietokoneen 10-vuotiaana. Huikea AMD K6-2, jossa oli 300mhz prosessori ja 128Mt keskusmuistia. Isoveljeltä sen sain, rohkaisevin sanoin saattelemana. Seuraavaksi hain kirjastosta pelejä ja yritin ymmärtää mitä tein. Ongelmatilanteissa isoveli kaikkivaltiaalla nörttitietoudellaan avusti.
Vuodet vierivät, koneet kehittyivät. Isoveljestä tuli murrosikäinen nyrpeä teini. Tietokone alkoi olemaan tärkeämpi osa arkea, ja ongelmat vaikeutuivat. Isoveli lakkasi auttamasta ongelmatilanteiden sattuessa. Muistan elävästi, kuinka suututti. Kun kone kaatui tai jokin ei toiminut kuten piti, oli neuvot yhtäkkiä tasoa “enpä tiedä”. Tinkasin ja kyselin, miksi näin tapahtuu? Joku joulu sain uuden paremman emolevyn, käytetyn tietysti. “En ehdi nyt vaihtaan”. No, vaihdoin sitten itse, ja tyytyväisenä irkkasin tehokkaammalla prosessorilla ajattelematta ollenkaan, että sen tekeminen olisi 15-vuotiaalle tytölle mitenkään erikoista.
Ongelmanratkaisu asenteena
Nyt, pari vuosikymmentä myöhemmin, ymmärrän että tässä kaikessa oli ajatus takana. Isoveli antoi tietentahtoen 5 vuotta nuoremmalle sisarelleen tietokoneita ruuvattavaksi ja ongelmia ratkottavaksi. Minuun juurtui vuosien saatossa voittamaton asenne teknologiaa ja kaikkea uutta kohtaan: kun joku ei toimi niin siitä ei auta hermostua. Teknologia toimii välillä ihan miten sattuu, mutta siinä on kuitenkin logiikkaa ja sen alkaa nähdä kaikkialla. Ongelmien ratkaisemisesta itsessään alkaa nauttia.
Tämä nuoresta opittu asenne on nyt työelämässä osoittautunut ensiarvoisen tärkeäksi. Kyse ei ole ainoastaan tietokoneista ja niiden käytöstä – vaan asenteesta elämään ja tekemiseen. Olen pelkäämätön uuden edessä enkä sano “apua, en osaa”, jos tulee vastaan tuntematon softa. Kun työvälineenäni on tietokone ja ympärillä rohkaiseva yhteisö, ei ole mitään mitä en voisi opetella. Kaikessa on aina lopulta sama logiikka, ja kiperässä tilanteessa kilautan Googlelle.
Koodaus perustaitona
Kävin A-lehtien järjestämässä Tytöt ja teknologia -aamiaisseminaarissa, jossa koodaamisen lähettilästä Linda Liukasta haastateltiin näkemyksestään. Linda ja koko #demitech-väki puhui nuorten tyttöjen puolesta ja siitä kuinka heillä olisi todella paljon arvokasta annettavaa teknologia-alalle. Olemme kaikki tasa-arvoisia, mutta samalla kaikki niin erilaisia – tytöt voisivat tuoda miesvaltaiselle alalle jotain josta emme varmaan vielä ymmärräkään. Ihana Linda innosti koko poppoon aiheesta, ja sai varmasti monet tytöt harkitsemaan tietojenkäsittelytieteitä vaihtoehtona opinnoille.
“Tietokone on ongelmanratkaisun ja itseilmaisun väline. Ja tulevaisuudessa yhä useampi ongelma vaatii ratkaistavakseen tietokoneen.” –Linda LiukasOlin samaa mieltä Lindan kanssa ja inspiroiduin. Kasvaessani isoveljen palvelimien ja johtojen seassa en koskaan kokenut, että sukupuoleni takia en voisi opetella mitä haluan. Teknologia oli aina läsnä eikä se pelottanut. Näin jälkeenpäin harmittelen vähän, kun en antautunut sille enempää, vaan kuuntelin tarkasti sisäistä aikuista naista ja mietin uraa eläinlääkärinä.
Assareiden työyhteisössä tunnen löytäneeni yhtäkkiä paikkani. Opettelen ja opetan uutta niin huimaa tahtia, että välillä meinaa pyörryttää. Tunnen kasvavani henkisesti minuuttitasolla ja nautin työstä täysin siemauksin. Teknologia on kiinteästi osa meidän työtä ja iloitsen, kun oivalletaan yhdessä uusia tapoja tehdä teknologian avulla työstämme entistä parempaa ja tehokkaampaa.
- Superassari Nina
-------------------------------------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 20 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerityöhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssarit