Keskustelin hiljattain brittiläisen ystäväni kanssa, joka tekee työtä laboranttina ja kirjailijana. Erityisesti kirjoittaminen, joka on hänelle rakasta, on osoittautunut haastavaksi työksi, ei vähiten siksi, että muu elämä tulee kirjoittamisen edelle. ”Minusta tuntuu, etten ole kirjailija vaan huijari,” hän huokaisi. ”Tai ainakin sellaisena näen itseni; en ole aito kirjailija vaan räpellän jotain, en tiedä mistään mitään, olen taidoton tollo, joka julkaisi tarinan, johon ihmiset rakastuivat, ja heidän rakkautensa on murskannut minut päreiksi.”

Selvisi, että menestys ei ollutkaan tuonut hänelle iloa ja onnistumisen kokemuksia, vaan mitä enemmän hänen teoksistaan pidetiin, sen enemmän ystäväni alkoi pelätä, ettei hänen taidoillaan ole mitään tekemistä kirjan menestyksen kanssa. Että kyse on pelkästä onnesta, hän pystyy vain rajalliseen tasoon kykenemättä koskaan kehittymään kirjailijana, ja että jossain vaiheessa ihmiset huomaavat hänen huijanneen heitä – viimeistään siinä vaiheessa, kun hän ei saakaan enää kirjoitettua hyvää tarinaa. Häntä huoletti se, että ihmiset näkisivät hänen ”suuren huijauksensa” läpi.

Totta puhuen mikään hänen ajatuksistaan ja tuntemuksistaan ei ole totta, eikä niillä ole perusteita todellisuudessa. Hänen kirjoituksiaan on palkittu ja julkaistu genren parhaimpien teosten kokoelmissa kotimaassaan Englannissa. Hänellä on ovet avoinna kansainvälisille markkinoille. Hänellä on sana aidosti hallussaan. Mitään suurta huijausta ei ole tapahtunut, mutta ystäväni ei päässyt tunteestaan yli.

Tsemppasin ja kannustin todeten, että ymmärrän täysin; myös minä poden välillä samaa pelkoa siitä, että taitoni ovat rajalliset, eikä niitä voi enää oppia tai kehittää. Että ihminen syntyy jonkun taidon kanssa ja that’s it. Yhtään vähempää stressiä ei aiheuta alitajuinen kauhukuva siitä, että minä vain kuvittelen olevani hyvä ja taitava, ja että se, kun teen parhaani, ei olekaan aitoa vaan huijaan muita. Jopa itseäni, huomaamattani! Mieleni huomauttaa, että jossain vaiheessa minulle tullaan töissäni sanomaan ”Maarit, me ei tiedettykään, että työhistoriastasi, työnäytteistäsi, kovasta työstäsi, työmoraalistasi, monista suosittelijoistasi ja osaamisestasi huolimatta sinä olet täysi paska ja me emme anna sinulle enää minkäänlaisia töitä.”

Suurin osa ihmisistä sortuu samaan uskomukseen

Löysimme yhteisen nimittäjän kokemuksellemme; impostor syndrome, huijarisyndrooma. Nopea selvitys paljasti, että noin 70% maailman ihmisistä potee tätä vääristynyttä ajatusmaailmaa jossain vaiheessa elämäänsä: töissä, kotona, harrastuksissa, parisuhteessa, koulussa, vanhemmuudessa, johtotehtävissä… Suurimmalla osalla vääristynyt ajatusmaailma on puhtaasti korvien välissä ilman mitään todellista pohjaa, eivätkä läheiset, työtoverit, opettajat tai luokkakaverit ole heidän kanssaan tippaakaan samaa mieltä tästä ”suuresta huijausskandaalista”.
Vääristynyt ajatusmaailma perustuu kuvitelmalle, että minä olen ajatusten lukija ja voin tietää, mitä tuo toinen ihminen minusta ajattelee – ja totta kai hän ajattelee mahdollisimman vähätteleviä ja surkeita ajatuksia.

Tyypillistä huijarisyndroomalle on myös näkemys, ettei taitoja voi kehittää. Jos joku on lahjakas, kyse ei ole tietenkään harjoittelusta, harjoittelusta ja harjoittelusta, vaan siitä, että hän on erityisen lahjakas yksilö. Näin ollen huijarisyndroomainen uskoo, että hän ei voi kehittyä taidoissaan ja kaikkein vakavimmillaan ei edes yritä opetella uutta, koska hänellä on tietty taito ja se taito on rajallinen – kuten ystäväni tapauksessa hänen uskomuksensa siitä, että hän voi kirjailijana saavuttaa vain tietyn tason kehittymättä lainkaan. Hän murehti aidosti alkavansa alittaa aikaisempia rimojaan kirjailijana tahtomattaan.

Huijarisyndroomassa haastavinta on se, että mieli uskoo sen, mitä sille uskotellaan. Placebo-vaikutus perustuu puhtaasti tähän. Mieli alkaa sitten muuttaa todellisuutta kuvitellun kaltaiseksi puhtaasti sillä, että ihminen ryhtyy toimimaan uskomiensa ajatusten pohjalta, vaikka ne olisivat haitallisia.

Avun pyytäminen ja virheet kuuluvat parhaimmankin elämään

Haastavaakin huijarisyndroomaa voi hallita. Sen kanssa voi elää. Se on hyvin asennoituneena ihan terve ominaisuus, koska se pitää ihmisen nöyränä ja vastaanottavaisena. Kovinta uskallusta kysytään siinä, että rohkenee pyytää apua ja osaa olla ylpeä omasta osaamisestaan ja menestyksestään sivuuttamatta niitä vain onnen kantamoisina - myös silloin, kun on huono päivä.

Ystäväni päätti tarttua omia huijarikuvitelmiaan sarvista ja kirjoittaa pitkän, pohdiskelevan blogitekstin aiheesta. Minä puolestani lähdin kaivamaan meille step-by-step-ohjetta välillä päätään ylösnostavan huijarisyndrooman selättämiseksi.

- Superassari Maarit

[i]SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 20 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerityöhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssarit