Monen intohimoisen mielenkohteen lisäksi teen musiikkia: kirjoitan biisit, teen niihin sävelmän, soitan ne. Kai voisin sanoa olevani laulaja-lauluntekijä. Loppuvuodesta olin muutaman demon äänittämässä E-studiolla. Soitan pianoa, djembeä ja suutani, lisäksi yritän työstää suhdettani kanteleeseen. Irlantilainen tinapillikin pihisee nurkassa ja osaan ihan mukiinmenevästi soittaa rumpuja. Pidän musiikin tunteesta kehossani ja rakastan kellumista inspiraation aalloilla. Silti minulla on elämässäni säröääni, joka vaikeuttaa musiikista nauttimista. Hahmotushäiriö.
Kävin pianonsoittotunneilla joskus 9-13-vuotiaana ja pidin soittamisesta. En silloin ymmärtänyt, miksen osannut tehdä tiettyjä asioita, joita minulta vaadittiin ja jotka musiikilliseen edistymiseeni olisivat kuuluneet. Minun oli vaikea hahmottaa nuotteja, ja minun piti laskea jokaisen nuotin kohdalla keski-C:stä mikä kyseinen nuotti oli. Jos mokasin pari nuottia keskellä sävelmää, en pystynyt aloittamaan samasta kohtaa, vaan aina oli aloitettava alusta. Muuten en pystynyt hahmottamaan soittamaani sävelmää.
Ongelmista huolimatta rakastin käydä soittotunneilla ja musiikkia rakastan yhä. Viime aikoina olen havahtunut yhä enemmän siihen, että minulla totta tosiaan taitaa olla hahmottamishäiriö. Kun musiikki pitäisi saada kirjoitettua paperille - ja yritän kovasti kompensoida ongelmaani erilaisilla nikseillä - törmään muuriin. Lievästä synestesiasta voisi luulla olevan apua, mutta ei, olen sen verran visuaalinen että tarvitsen sen selkeästi silmin nähtävän vaihtoehdon musiikin kirjoittamiseen. Vaikka olisinkin täysin selvillä nuottien ajallisista pituuksista ja muusta rakenteellisesta, ei minua auttaisi niiden kirjoittaminen ylös. Niiden lukeminen olisi jälleen kerran hirveää takkuamista. Hahmotushäiriöni vaikuttaa myös konsertteihin, tarvitsen siis jonkun antamaan merkin milloin on vuoroni laulaa.
On todella turhauttavaa olla hyvä musiikillisesti, mutta sietää samalla hahmottamishäiriötä. Tunnen itseni idiootiksi ja tyhmäksi, ja sisäinen negatiivinen ääni haukkuu minut pystyyn: "Etkö muka oikeasti osaa? Kyllähän kaikki nyt osaavat lukea nuotteja! Ehkä olet vain tyhmä. Sinähän olet soittotunneillakin käynyt ja teet vielä musiikkia. Haloo! Mikä sinua vaivaa? Kyllä sinun pitäisi osata, tsemppaa!" On hävettävää, että osaan tehdä kaunista musiikkia ja hienoja biisejä, mutta en hahmota nuotteja. Siksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta, jotta etenkin oma suhtautumiseni hahmotushäiriööni muuttuisi vähemmän tuomitsevaksi.
Hahmotushäiriö ei tarkoita sitä, että olisi tyhmä.
Hahmotushäiriö on yleistermi vaikeuksille, jotka johtuvat aivojen poikkeuksellisesta tavasta käsitellä visuaalista (näköhavaintoon liittyvää) ja spatiaalista (tilan ja tilasuhteiden tunnistamiseen) informaatiota.Monenlaisia hahmotushäiriöitä siis on, mutta tuntuu että niitä ei ole tutkittu kovinkaan paljon. Musiikillisesta hahmotushäiriöstä en ole kuullut lähes mitään, muuta kuin että tavallisten nuottien sijaan voidaan käyttää kuvionuotteja. Aion ottaa tämän alkuvuoden haasteeksi sen, että haen asiasta tietoa. En aio jatkaa häiriöstä kärsivänä ja tehdä edelleen moninkertaista työtä keskivertomuusikkoon verrattuna. Aion näyttää hahmotushäiriölle, kuka täällä oikeasti määrää.Hahmotushäiriöt ilmenevät näönvaraisen tunnistamisen ja erottelun vaikeuksina tai avaruudellisen tilan, suhteiden ja liikkeen käsittelyn vaikeuksina.
Usein oirekuvaan kuuluu myös sosiaalisten tilanteiden hahmottamisvaikeuksia ja poikkeuksetta kasvavassa määrin oppimisvaikeuksia, joista tyypillisimpiä ovat vaikeudet matematiikan oppimisessa ja luetun ja kuvallisen materiaalin ymmärtämisessä. (www.nmi.fi)
