Viiskulma

Nyt saattaa olla ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogiin miesartistista. Mä en vaan syty machoman-meiningistä ja useimmat miesartistit nyt jotenkin tuntuvat menevät tähän kategoriaan.

Vaan ei nallekarhu-Kasmir. Kasmir on nallekarhu, hän ei häpeile sitä ja osaa ottaa kaiken hyödyn irti tilanteesta.

Perjantaina Kasmir, eli Thomas Kirjonen julkaisi ekan albuminsa AMK Dropout. Se oli hieno hetki mittavalle fanijoukolle, mutta fiilis Thomasin pään sisällä oli varmaan vielä muutamaa astetta psykedeelisempi.

Tässä meillä suomalainen mies, joka seilaa vadelmaveneellä Hankoon kesää viettämään. Mies jonka sanat eivät tunnu yhtään teennäisiltä hänen tunnustaessaan lukemattomille kuulijoilleen, että hänen naisensa saa jalat veteliksi ja fiilis on wow.

Tässä meillä mies joka nimeää biisinsä naisten märän unen, Ryan Goslingin mukaan. Mies joka laulaa rakkaudesta sen verran imelillä sanoilla, että monella muulla artistilla menisi luu kurkkuun.

Mies itse kutsuu musiikkiaan purkka-souliksi. Minäpä otan sananvapauden ja kutsun tätä vaahtokarkkipopiksi. Musa nimittäin leijailee vaaleanpunaisissa tahmaisissa vaahtokarkeissa ja ne vaahtokarkit, ne tekevät Kasmirista Kasmirin.

Kasmir on mies jonka musiikki ja lyriikat menee ihon alle. Fiilis vaan kasvaa jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Keveän Vadelmaveneen jälkeen Aavikko vetää aivan hiljaiseksi ja näyttää albumin ulottuvuudet, iso biisi.

Albumi kokonaisuutena leijailee hyvän fiiliksen sunnuntaimusana, kevyttä hengailumusaa muutaman jäätävän hyvän konserttisalibiisin kanssa.

Jos psykiatrit antaisivat tämän levyn kaikille asiakkailleen, säästyttäisi varmasti muutamalta syysmasennukselta ja pilleripurkilta. Jos ei tällä albumilla maailmanrauhaa saada, niin vähintään aika monta hyvää mieltä nimittäin ja se on aikamoinen saavutus se.

Villasukat, teekuppi ja AMK Dropout. Siinä syksyn plani.

Helsinki Design Weekin kunniaksi päätetään blogiviikkokin suomalaiseen suunnitteluun.

Vierailin torstaina Vallila Interiorin ja Lauri Tähkän joulupressissä. Vallilalaiset olivat luoneet Suvilahteen upean joulutunnelman joka meni luihin ja ytimiin.

Tajusin, että odotan joulua ehkä ensimmäisen kerran lapsuuden jälkeen. En ole koskaan ollut jouluihminen, jouluisin olen yleensä karannut ulkomaille, tai odottanut vaan nopeasti joulun vilahtavan ohi.

Nyt joulutunnelma iski tyttöön jo syyskuun aurinkoisena aamuna, vihdoin olen löytänyt sen paikkani maailmassa ja saan viettää jouluani superrakkaiden ihmisten kanssa.

Riemuissani olin tuosta "jouluisesta aamusta" muutenkin. Vallila on aina ollut tärkeä osa kotiani, kaikissa eri elämänvaiheissa. Muistan vieläkin kaikkien pikkuruisten ja isompien kotieni upeat verhot. Muistoissa saavat toistaiseksi hengaillakin, nykyiseen kotiin kun ei verhoja saa.

Vallilasta kirjoitin myös blogihistoriani toisen postauksen. Huh ja puuh, paljon on tuosta tultu eteenpäin, mutta rakkaus kuoseihin on säilynyt.

Vaikkei Tähkän Lartsa olekaan siinä top kolmosessa mun artistisuosikeissa, olen digannut hänen ja Vallilan parista aiemmasta lanseerauksesta. Ei pettänyt myöskään joulu 2014, sieltä sykähdytti kovasti allaoleva, Joululaulu-kuosi.

Joululaulu on saanut inspiraationsa Tähkän tulevalta joulualbumilta ja Sydäntalvi on sekoitus Tähkän, Tanja Orsjoen, Matleena Issakaisen, Riina Kuikan ja Saara Kurkelan yhdessä taiteilemia "juustomuotteja".

Kuosit ovat väreiltään perinteisiä, mutta ripaus modernia joulua on hypännyt lopputulokseen.

Niin siinä taitaa käydä, että nykyinen koti saa "joulukuorrutuksen" tänä talvena. Joululaulu-kuosin näen ehdottomasti tässä ympärilläni, mutta päätyykö tänne lainkaan perinteisen punaista, se jää nähtäväksi.

Sytyttääkö kuvien mukainen joulu? Saako joulua jo fiilistellä? Kuosit on markkinoilla marraskuussa joten vielä ei kannata lähteä hamstraamaan.

Tää viikko on ollut tupaten täynnä tapahtumia. Jossain vaiheessa alan pinnallisuus ja kaupallisuus iski vastaan ja eräästä tapahtumasta juoksinkin kotiin juoksujalkaa, tavaraa ja samppanjaa hiton paljon tärkeämpi on se, mitä kotona odottaa.

Joskus tuntuu myös siltä, että mitä minä näissä tapahtumissa teen, enhän minä ole mikään missi tai malli. Se on siinä ja siinä piiloudunko nurkkaan häpeämään vai kannanko itseäni ylväästi, mutta minähän oon saakutti pirun hyvä sellaisena kun mä oon.

Perjantai päättyi muutamaan ilon kyyneleeseen, haistatettiin nimittäin piut paut barbeille ja huudettiin muutama hurraahuuto oikeille naisille.

Tästä on kiittäminen Be it -muotinäytöstä Bockin talon sisäpihalla. Näytöksen takana oli Handmade By Micas ja Tytti Lindström, jotka käyttivät näytöksessään oikeita naisia; Hymyileviä, hehkuvia, oikeita naisia.

Haluttiin rikkoa myyttejä, näyttää nainen sellaisena kun hän oikeasti on. Ilman dieettejä tai leikkauksia. Kaikkine vahvuuksineen ja epävarmuuksineen. Adios barbie, vapise. Nää naiset oli saamarin kauniita ja komeita, pelkkiä kylmiä väreitä!

Nykyajan nuoret kasvavat aika omituisessa maailmassa. Kehittyykö minäkuva sen perusteella, kuinka monta tykkäystä Instagram-selfieisiin tulee? Tinderissä saat kylmää kyytiä yhden naamakuvan perusteella ja muotibloggaajat eli ne tän päivän esikuvatkin on virheettömiä.

Näiden uskomattoman kauniiden naisten yllä olevat asusteet ovat siis Handmade By Micasin monikäyttöisiä neuleita ja neulekaulureita. Materiaalit ovat alpakka- ja bambulankaa.

Tytti Lindströmin koruissa yhdistyvät vastakohdat. Herkkyys ja karheus, feminiinisyys ja maskuliinisuus.
Hopea yhdistettynä puuhun, muoviin, nahkaan tai lasiin.

Kotisivuilta saa astetta paremman kuvan suunnittelijoiden työnjäljestä, lempeä ja pimeä syysilta ja "vapaa-ajan kamera" ei anna parasta kuvaa mallistoista.

Molemmat suunnittelijat olivat tätä ennen mulle suht tuntemattomia, mutta kuten infoboxini kertoo, olen heikkona suomalaisten suunnittelijoiden tuotoksiin ja erityisesti asusteisiin, saattaa siis tämä aamu mennä heidän verkkosivuillaan mallistoa himoitsemassa.

Kiitos Tytti ja Marika, teitte vaikutuksen ja pääsitte "ihon alle". Maailma on hetken aikaa taas himpun verran parempi paikka.

Treenihommista luontevammin tai vähemmän luontevammin takaisin neljän seinän sisälle. Jatketaan niitä treenihöpinöitä vaikka ens viikolla.

Kodin sisustusprojekti se on ikuinen projekti. Muistanette, kun kerroin tehneeni tilausta seinätarroista? Tilaus on tullut kotiin aikapäivät sitten, huikean persoonallisen, itsekirjoitetun viestin kera. Kun tilaa jotain ranskalaisesta verkkokaupasta, ei todellakaan odota saavansa henkilökohtaista palvelua. Vaan minäpä sain ja voin suositella tätä toimijaa (hu2.com) käsi sydämellä.

Hu2:sen toiminta pohjautuu ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen. Materiaalit ovat ympäristöystävällisiä, tuotantotavat ekologisia. Toiminnassa on "Humanfactor" jonka sain henkilökohtaisesti kokea. Yritys haluaa kohdella jokaista asiakastaan yksilönä.

Mennään niihin seinätarroihin myöhemmin, niiden lisäksi tilasin tän ihanan julisteen, Would Chanel do it? Se makoilee kehystettynä ikkunalaudalla, välillä tuoreiden kukkien, välillä kynttilöiden kera. Fiilispohjalta ja kukkasten tuoreudesta riippuen.

En tiä millaset oli Chanelin treenitottumukset, mutta mua viedään taas. Nyt lenkkipolulle, moroo!

Parasta aikuisuudessa on se, että saa tehdä mitä haluaa. Sunnuntaikrapulat on hämärä muisto nuoruudesta ja nykyään pitkistä sunnuntaiaamuista voi nauttia hymysuin ilman buranaa.

Ihan vaikka sängyssä, jos siltä tuntuu. Netflix, termari täyteen kahvia, ei velvollisuuksia.

Mun rakkaussuhde kupariin lähti niistä henkareista, muistatteko? Pyörä pyörii villisti tällä hetkellä ja seuraava ostos oli Steltonin termari joka on ollut kovassa käytössä. Kesäaamut pihalla termarin kera ja kymmenen kuppia kahvia (Ulla liiottelee nyt taas vähän).

Syyssateet pakottivat siirtämään aamiaiset sisälle ja nyt termari palvelee sunnuntaiaamuisin, jos tuntuu vaikka siltä, että haluaa hengailla koko aamupäivän sängyssä hiukset pystyssä.

Termarirakkauden lisäksi oon löytänyt Renee Voltairen aamiaismyslin, joita ostan eri makuja aina Anton&Antonissa piipahtaessani. Pussit on superkauniita ja ne pääseekin keittiössä aina paraatipaikalle. Pussin sisältökin pelaa, raakamysli on tottakai gluteenitonta.

Tän sunnuntain valinta sisälsi gojimarjoja ja hamppuproteiinia. Mantelimaidolla höystettynä, luonnollisesti.

Tästä on hyvä hyökätä sunnuntain kimppuun, luvassa sporttailua. Tähän joudun ehkä palaamaan huomenna, oon nimittäin joutunut aikamoiseen rääkkiin.

Supersunnuntaita!

Luin ensimmäisen kerran Villawoolista pari vuotta sitten, Cityn vanhasta kunnon Styleguidesta. Tällöin sain myös ensimmäisen Villawool -piponi ja toi pipo lämmittää tätä jääräpäätä pahimmillakin talvipakkasilla.

Mulla on lista suomalaisia suunnittelijoita joista oon kirjoittamassa, mutta ensimmäisenä mä lähestyin Rasmus Tikkasta, Mister Villawoolia. Mies pitää Empire Helsinki -nimistä puljuaan Viiskulmassa (kuinkas sattuikaan) ja tänään mä kevyessä darrassani astelin liikkeeseen sisään ja aloin haastattelemaan. (Sekä shoppailemaan).

Villawool on suomalainen perheyritys. 40 vuotta hikeä, kyyneleitä, onnistumisia, epäonnistumisia, lunta, innovaatioita, kilpailua, perhettä.

Tarina alkoi vuonna -75, kun Matti ja Ranja suuntasivat laskemaan Sveitsiin. Tyypit rakastuivat pikku alppiputiikkeihin ja pipovalikoimiin ja siitähän se idea sitten lähti, syntyi oma brändi, Villawool.

Myynti lähti rullaamaan perinteisesti; ystäville, heidän ystävilleen. Pian pipoja myytiin maailmanlaajuisesti ja Eerikinkadulle avattiin ensimmäinen oma liike. Pipot rokkasi jo seitkytluvulla ja rokkaa muuten edelleen. Paljosta on selvitty, joskus asiat menivät päin ****ttä, mutta ei nämä heput muusta ymmärtäneet kun pipoista.

Hattuja siis tehdään, edelleen. Uusimman malliston voi vilkuilla täältä.

Vuonna 2004 pariskunta muutti Viroon ja nykyään lämpimät sekä superlaadukkaat pipot valmistetaan sieltä käsin.

Tänä päivänä brändin "kasvot" ainakin meikeläiselle antaa Rasmus, eli perustajaparin poika. Poika, jonka kaverit saivat lapsena synttärilahjaksi aina Villawoolin pipoja, halusivat tai eivät.
Rasmus on yrittäjä; piposuunnittelija, kauppias, taiteilija, mies joka maahantuo uniikkeja brändejä maailmalta ja myy niitä Viiskulman liikkeessään. Liikkeessä on esillä Rasmuksen taidetta ja taidekauppiaskin miehestä tuli vähän niinkuin Cityn ansiosta.

Styleguiden ilmestyttyä 2011, helsinkiläinen taidegalleristi luki jutun ja otti yhteyttä Tikkaseen. Pian miehellä oli näyttely kyseisessä taidegalleriassa ja loppu on historiaa. Nyt Rasmus myy taidetta "kaikenlaisille ihmisille".

Maailmanvalloitus olisi keveänä planina tulevaisuudensuunnitelmissa. Go for it, Rasmus.

Loppuun vielä näin yrittäjän päivänä, osa Rasmuksen päivän Facebook-statuksesta.

"En tiedä ketään muuta niin kovaa yrittäjää (tai suorittajaa) kun isäni Matti Tikkanen. Jo pikkupoikana faija oli menny ostamaan irtokarkkeja muutamalla pennillä, pystyttänyt kotikadun eteen pöydän ja myynyt lähinnä pikkusiskoilleen näitä irtokarkkeja kymmenellä pennillä.

Tänä yrittäjän päivänä 5.9. suosittelen siis kaikkia joilla kytee takaraivossa joku idea tai unelma, toteuttakaa ne! YRITTÄNYTTÄ EI LAITETA! (joka on sinänsä aika hupaisa sananlasku, kun nimenomaan ”epäonnistunutta” yrittäjää usein laitetaan=moititaan, mutta jos ylpeänä seisoo tekojensa takana ja sanoo että jumalauta mä yritin, ei tällä kertaa riittäny, fuck it, eteenpäin!!!)"

Erinomaista yrittäjän päivää Rasmus, sä ja sun vanhemmat. Kaikki muut yrittäjät, hatunnosto myös teille.

Ps. Koko Villawoolin historiikin voi lukaista tästä. Kannattaa lukea!

Pps. Se alkuperäinen parinvuoden takainen haastis Rasmus Tikkasesta tästä. Toimittajana ihana, superlahjakas "naapurinpoikani" Antti Pikkanen.

Viiskulman tarinat jatkossa osoitteessa 5kulma.com

Hyvä hiuspäivä on yhtä kun deitsut kampaajan kanssa. Tällä kertaa deitit I'd rather hair you now -Meerin kanssa olivat täynnä energiaa. Kirjaimellisesti. Shoppasin matkalla kampaajalle energiaa antavia yrttejä ja näistä myöhemmin, mutta kyllä ne saivat juttummekin lentämään vähintään villeissä tulevaisuuden suunnitelmissa. Meitä naisia kun ei mikään voi estää.

Kampaajanpenkiltä pikakatsaus rakastamaani hiuslakkaan joka on päivittäisessä käytössä. Hiustuotteet aiheuttavat eniten päänvaivaa luonnonkosmetiikkaa etsiessä ja alkuvuodesta testaamani Less Is More -sarja onkin lähinnä sitä "täydellistä" luonnonmukaista hiustenhoitoa.

Less is More on ammattilaishiustuotesarja jota käytetään muutamissa kampaamoissa ja itse käyn shoppaamassa tyhjien purkkieni tilalle täysiä Helsingin Nudgessa, muualla tähän en olekaan törmännyt.

Pakkaukset ovat 100% biohajoavia ja tuotteet koostuvat luonnollisista raaka-aineista. Tuoksuja piisaa ja tuoksut ovat luonnollisista eteerisistä öljyistä. Itse rakastan näitä, mutta tuoksuherkille tämä ei ehkä ole se omin sarja.

Tällä kertaa keskityn sarjan lempparituotteeseeni jota kommentoin ensinäkemältä pr-toimistossa, "really?Ei kiitos". Kyseessä oli nimittäin Timjamilakka joka ei kuulostanut hyväntuoksuiselta eikä siltä myöskään haissut ensikokeilulla. Kotiin se kuitenkin päätyi ja nyt pistin jo eurot tiskiin tuotetta saadakseni, ei voi olla susihuono, siis?

Timjamilakka* on ponnekaasuton hiuslakka joka antaa kevyen pidon ja se on mulla käytössä ihan päivittäin. Hiukset eivät näytä "lakatuilta" vaan täysin luonnollisilta ja ne eivät tunnu lainkaan tahmeilta. Myöskään siihen timjamin "tuoksuun" en ole ensikokeilun jälkeen edes reagoinut.

Ihan stydeimpään kampaukseen tää ei tepsi, silloin joudun ottamaan kaapista sen vähemmän luonnollisen hiuslakan, onneksi hyvin harvoin.

Pakkausten design muuten sytyttää ihan kympillä, moderni ja tyylikäs. Tää saa täydet suositukset!

*Timjamilakka saatu ensitestaukseen pr-toimistolta, tämä purkki omilla euroilla ostettu.

Viime torstai. Odotettu päivä kaiken seesteisen rauhallisuuden keskellä. Deitsut pitkästä aikaa Juulian kanssa, me nykyään nähdään niin harvoin, että niistä päivistä otetaankin sitten ilo irti.

Afterwork alkoi täällä Eirahoodseilla auringonpaisteessa skumppalasin kera. Iloa kesti yhden valokuvan verran, rankkasade "yllätti" iloiset afterworkkiläiset.

Hetkeks sisään ja kumpparit taas jalkaan => Töölö ja Famun avajaiset, here we come. Famu on Scandic Park -hotellin uusittu rafla ja avajaiset sopivat tämän kaksikon aikatauluihin loistokkaasti.

Astuttiin rakkahan avecini kanssa sisään urbaaniksi kehuttuun ravintolaan ja hotellin aula / aularavintolahan tässä oli kyseessä, katsoo asiaa miten päin tahansa. Tilassa ja järjestelyissä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Hotellin aulat nyt vaan on hotellin auloja.

Tarjoilut olivat kunnossa, halleluja. Erilaisia salaatteja, lämpimät ruoat joista kaikki gluteenittomia, plussaa! Viini virtasi ja Lola (the one and only) ohjasi vieraita hotellihuoneisiin tutustumaan. Meitä kiinnosti Juulian kanssa enemmän ruoka.

Liha suli suuhun, kala oli todella maukasta, risotto ihmetytti. Ei ehkä ykkösvalinta kyseisessä paikassa, siitä jäi sellainen olo, että täytyy kotikeittiössä taikoa hyvää risottoa joku ilta...

Simpukat ja valkoviini, niitä otin kerta kiellon päälle ja yritin kovasti tilata seuraavana aamuna simpukoita kotiinkuljetuksella, huonolla menestyksellä.

Muu juhlaväki vaikutti hotellin asiakasrekisterin pohjalta kutsutulta, ehkä enemmän businessväkeä. Tällaisena paikan enemmän näenkin, businesslounaat ja erinomainen paikka ruokailla hotellissa yöpyjille, treffipaikaksi lähtisin valitsemaan jotain intiimimpää.

Famustahan seuraava pitstoppi olikin Viiskulman ihana, uus karkkikauppa ja jälkkärit nautittiin kotisohvalla muutaman nostalgisen Kiss kissin voimin.