Viiskulma

Ruoka- / ravintolabloggaajan kanssa syöminen ei ole nautinto. Ruoka saa olla kylmää, kunhan se näyttää hyvältä kuvassa. Mitään ei todellakaan saa koskea, ennen kun se täydellinen kuva on otettu. Tai viisi täydellistä kuvaa. Jos ruokablogaajalla sattuu olemaan kumppani, keskustelu menee helposti näin:

Kumppani:
"Mitä jos syötäis vaan tänään, ihan vaan syötäis, ilman mitään kuvauksia."

Ruokabloggaaja:
"Paskin idea ikinä."

Eilen tapasin kaksi huippista ruokabloggaajaa ensi kertaa. Mun tarinat nyt seikkailee muuallakin, mutta anyhow. Tuttuja toisillemme ollaan Instagramista ja juttu kulki kuin vanhoilla ystävillä. Hyvin oltiin perillä missä toinen on juuri ollut syömässä, reissulla, kenen kanssa ja niin edelleen. Muiden ravintolavieraiden silmissä näytimme turisteilta, tai muuten vaan urpoilta siinä kameroidemme ja kännyköidemme kanssa. Toisillemme taas oltiin just sillä hetkellä sielunkumppaneita.

Vaikka some välillä vieroittaakin tosielämästä, on se mahtava väylä tavata uusia ihmisia. Enemmän tällaisia tapaamisia mun elämään, kiitos. Tässä seurueessa juttu kulki lähes 100% ruoassa, missäs muussakaan.

Nämä kaks hienoa tyyppiä ja heidän bloginsa.

Hanna soppa. Hannalle olen aina kateellinen hänen upeista kuvistaan. Mullakin on erinomainen kamera, mutta kröhöm, en saa käyttää sitä niin erinomaisesti. Kesällä ei ongelmaa, kuvat onnistuvat, mutta näin talvella mun kuvani ovat masentavan pimeitä. Kesä, tule jo. Tai ehkä Hanna ottaa mut kuvauskouluun. Niin ja siis, on Hannan kirjoituksetkin upeita. Tähtikaartia!

52 weeks of deliciousness. Kätsyjä ohjeita arkeen (toimii mulle, yksin kun kokkailee niin ei jaksa hifistellä), rafloja ja makumatkailua. Makumatkailu on pop! Kuten myös tämä kimuli oli. Helposti lähestyttävä, ihan kuten hänen bloginsakin.

Ai missä oltiin syömässä? Tai siis, SYÖmässä. Käytiin vetämässä hyvät kympin annokset Halikarnasissa. Samanlaista euphoriaa ei tämä annos tosin aiheuttanut, kun paikan käsittämättömän edukas buffa. Siitä aiemmassa postauksessani.
Spessua annoksessa se, että tähän kuuluu myös jälkkäri. Ei gluteenittomalle, tosin.

Nettisivu, blogi, Facebook, Instagram, Twitter, Youtube.
Ruksitko vähintään 4 näistä? Oletko sitä kuuluisaa Y–sukupolvea?

Jannika B on. Hän on kaikissa edellä mainituissa.

Y–sukupolvi on kasvanut uuden viestintätekniikan mukana. On ihan ok olla satojen, jopa tuhansien ihmisten seuraama Facebookissa ja Twitterissä.

Aamukahvia juodessa on must tsekata Instagramista mitä tutut syövät aamupalaksi, tosin vastaan tulee luultavasti se ’oon just herännyt ’ -look suoraan sängystä. Eilen todistin viikon some-kohokohdan, pääsin seuraamaan tutun parisuhderiitaa suoraan hänen omalta facebook-seinältään. Popcorn–kulho vaan puuttui.

Jotkut hallitsevat homman huonommin, jotkut vähän paremmin.
Jannika B kuuluu jälkimmäiseen kastiin joten vaihdetaas muutama sana, näin Y-sukupolvelaisten kesken.

Vuonna 2011 tuli ensimmäinen blogipäivitys.

- Silloin blogit olivat kovassa huudossa ja kävin itsekin joitain blogeja lukemassa. Siitä se ajatus pikkuhiljaa lähti, aiemmin päiväkirjaan ajatuksiaan päivittänyt Jannika kertoo blogin synnystä.

- Ajattelin että jotain saattaisi kiinnostaa lukea, miten nollapisteestä joku lähtee kohoamaan kohti unelma-ammattiaan muusikoksi ja artistiksi.

Alussa tahti oli kova, parhaimmillaan kaksi päivitystä päivässä. Matkalla unelmiin, tiellä tähtiin.
Blogi toimi välillä myös motivaattorina Jannikalle, huonoimpina päivinäkin oli pakko tsempata. Lukijat odottivat seuraavaa askelta Jannikan matkalta menestykseen.

Fiilistelyäkin, josko mä joku päivä aiheuttaisin samanlaisia tunnekuohuja yleisössä kuin Apulanta. Vuonna 2013 Jannika voi katsoa peiliin ja hymyillä, checked.

Ensimmäisen sinkun jännittämistä, askel askeleelta kohti levyn julkaisua. Alussa seikkailua seurasi ystävät ja tuttavat, nyt Facebook-fanit ovat reilusti päälle kuuden tuhannen ja Instagram–otoksia seuraa lähemmäs 900 uteliasta silmäparia. Blogi on muuttanut muotoaan, tähdet on valloitettu ja nyt blogi kertoo alaan liittyvistä asioista, musiikkialan epäkohdista, herättää keskustelua kollegoiden välillä.

Some–ähky, sen Jannikakin on monesti kokenut. Instagramia on kuitenkin päivitettävä lähes joka päivä. Parisuhderiitoja tai kuvia ei artistin some–kanavista löydä, lähemmäksi Jannikan yksityiselämää taitaa päästä hänen levyään kuuntelemalla. Jannika kiittää sosiaalista mediaa, ilman sitä hänkään ei olisi saanut ajatuksiaan ja biisejään kuulluksi. Tuo tämä haasteensakin. Kuka tahansa voi tänä päivänä viedä biisinsä nettiin ja kilpailu on eläimellistä.
Pisteet Jannikalle, hienosti on nainen some–uransa hoitanut. Moni voisi ottaa oppia.

Keskustelun jälkeen päivitin ihanan Jannikan kuvan Facebookiin ja Instagramiin, saadakseni satojen some-kavereideni tietoisuuteen välittömästi viestin; mä tapasin Jannikan. Hän oli upea!

Y–sukupolven Ulla