Viiskulma

Viime torstai. Odotettu päivä kaiken seesteisen rauhallisuuden keskellä. Deitsut pitkästä aikaa Juulian kanssa, me nykyään nähdään niin harvoin, että niistä päivistä otetaankin sitten ilo irti.

Afterwork alkoi täällä Eirahoodseilla auringonpaisteessa skumppalasin kera. Iloa kesti yhden valokuvan verran, rankkasade "yllätti" iloiset afterworkkiläiset.

Hetkeks sisään ja kumpparit taas jalkaan => Töölö ja Famun avajaiset, here we come. Famu on Scandic Park -hotellin uusittu rafla ja avajaiset sopivat tämän kaksikon aikatauluihin loistokkaasti.

Astuttiin rakkahan avecini kanssa sisään urbaaniksi kehuttuun ravintolaan ja hotellin aula / aularavintolahan tässä oli kyseessä, katsoo asiaa miten päin tahansa. Tilassa ja järjestelyissä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Hotellin aulat nyt vaan on hotellin auloja.

Tarjoilut olivat kunnossa, halleluja. Erilaisia salaatteja, lämpimät ruoat joista kaikki gluteenittomia, plussaa! Viini virtasi ja Lola (the one and only) ohjasi vieraita hotellihuoneisiin tutustumaan. Meitä kiinnosti Juulian kanssa enemmän ruoka.

Liha suli suuhun, kala oli todella maukasta, risotto ihmetytti. Ei ehkä ykkösvalinta kyseisessä paikassa, siitä jäi sellainen olo, että täytyy kotikeittiössä taikoa hyvää risottoa joku ilta...

Simpukat ja valkoviini, niitä otin kerta kiellon päälle ja yritin kovasti tilata seuraavana aamuna simpukoita kotiinkuljetuksella, huonolla menestyksellä.

Muu juhlaväki vaikutti hotellin asiakasrekisterin pohjalta kutsutulta, ehkä enemmän businessväkeä. Tällaisena paikan enemmän näenkin, businesslounaat ja erinomainen paikka ruokailla hotellissa yöpyjille, treffipaikaksi lähtisin valitsemaan jotain intiimimpää.

Famustahan seuraava pitstoppi olikin Viiskulman ihana, uus karkkikauppa ja jälkkärit nautittiin kotisohvalla muutaman nostalgisen Kiss kissin voimin.

Mulla jää monet jutut tekemättä, kun en jaksa kantaa järkkäriä mukanani. Nyt oon yrittänyt opetella käyttämään pientä Olympusta joka kulkee lähes kaikilla reissuilla mukana. Näin matskua riittää vaikka millä mitalla!

Päädyin ihan extempore-lounaalle Juureen. Suomalaista ruokaa tarjoavasta ravintolasta olen paljon kuullut, joten olihan se testattava.

Atmosfäärihän on jees, maanläheinen ja luonnollinen, aavistuksen verran taiteellinen. Yksi pääruoka-annos Juuren lounaalla köyhdyttää lompakkoa 16 euroa, joten odotukset olivat korkealla.

Ruokaa odotellessa voi herätellä ruokahaluaan selailemalla Juuri nyt -kirjaa, joka ilmestyi huhtikuussa 2014 ja jonka reseptejä on taituroinut Juuren takana oleva herrasmieslauma Ilja Björsistä Antti Ahokkaaseen.

Mut mites tän nyt sanois. Käynti Juuressa ei ainakaan ylittänyt odotuksia. Sapaksia ei saanut gluteenittomina ja leipää ei tarjoiltu lainkaan.

Graavitaimen luomupunajuurella ja rucolalla oli ihan sympaattinen, mutta kala aivan liian suolainen. Punajuuricreme oli tän annoksen kruunu.
Luomukaritsa ansaitsi hieman korkeammat pisteet, mutta tässäkin fiilis oli "ok". Kumpikaan annos ei saanut erikoisemmin hymyilemään ja parin tunnin päästä nälkäkin taas yllätti.

En lähde Juuren ruokafilosofiaan paneutumaan sen enempää lyhyen lounaskokeilun tiimoilta, haluaisin nimittäin hirveästi antaa ravintolalle toisen mahdollisuuden. Osoittakaa käyntini huonoksi onneksi, kertokaa omia kokemuksianne??

Rautatieaseman takana on piilossa aika vekkuli mesta, kahden aussikundin perustama Woolshed.

Woolshedista on tullut koko kaveriporukan THE-paikka, koska ikuinen aurinko, hulvaton meininki, hyvät hinnat ja erinomainen ruoka.

Viikonloppuna ei tarvinnut kahdesti pähkäillä minne veisimme slovenialaiset vieraamme => Woolshed, you did not let us down!

Woolshedissä on aito meininki, livemusaa, loistava valikoima oluita, myös gluteenittomia! Herkkuburgeritkin saa gluteenittomana ja paikan erikoisuus on hummeri.

Itse viihdyin illan kameran takana, mikäs näitä kaunottaria kuvaillessa. Eikä mun naama olis varmaan hummerista erottunut, sen verran punainen......

Mut katsokaa pois, mikä meininki? No huippumeininki!

Translation to our international guests = You kick ass and we had the best night with you. Lobsters, sparkling wine and this crew, needless to say it was a success!

Woolshed, Töölönlahdenkatu 3b 1, Helsinki

Olen hieman jarrutellut A21:stä kirjoittamista. Miten kirjoittaa elämänsä hienoimmasta ravintolakokemuksesta? Explore-kampanjan tiimoilta pääsimme rakkaan Vaimomatskuu -Juulian kanssa maistelemaan A21:sen Järvitaival-menua, joka on viikkopalkintona #exploresuomi -kampanjassa.

Odotukset eivät olleet maatamullistavat, olen illallistanut paikassa kolmisen vuotta sitten ja kokemus ei jäänyt mieleeni. Henkilökunnan ja keittiön vaihtumisen huomasi jo ovella, näin hyvää palvelua saa harvassa paikassa.

Entäs miljöö? Tila koostuu tummanpuhuvasta loungetilasta ja valkoisesta pienehköstä ruokasalista, joka vetää noin 20 henkeä. Tunnelmallisen pimeästä tilasta löytyi jotain wow-efektin aiheuttavaa, romanttinen kabinetti kahdelle! Jos suunnittelet kosintaa, tiedät nyt missä sen teet.

Cocktaileistaan tunnettu A21 on tehnyt keväälle upean Järvitaival-menun, joka yhdistää taiteen, suomalaiset järvimaisemat, elämykselliset drinkit ja taivaallisen ruokailukokemuksen. Menun saa joko drinkeillä tai ilman, suosittelen ehdottomasti drinkeillä, ne kuuluvat saumattomasti yhteen menun kanssa. Tällä kertaa drinkkien lähtökohtana ei ollut alkoholi, vaan erilaiset maut ja tuoksut, kuten eukalyptus, jasmiini ja laventeli. Drinkkimenun saakin myös alkoholittomana.

Järvitaival-menu on saanut inspiraationsa Suomesta, järvimaisemista. Henkilökunta kertoi ennen jokaista annosta kyseiseen annokseen inspiraation antaneesta taideteoksesta ja jo pelkästään tämä oli elämys.

Elämys oli muuten myös illastaa Juulian kanssa, joka on oikealta ammatiltaan taidekasvattaja. Sitä ihastelun ja huokailun määrää, ei olisi voinut paremmin tyttö ja menu kohdata. Myös Juulialle tämä oli se "upein ravintolakokemus" koskaan ja kahden foodien sanomana, se on aika paljon se.

Ruokien ja drinkkien yhdistäminen oli sanatonta taidetta. Itseäni inspiroi aina suomalaisuus, joten järvitaival taustaideana kolahti omaan ideologiaankin saumattomasti.

On vaikeaa nimetä suosikkiruokalajia, vielä vaikeampaa on antaa kritiikkiä jostain. Ilta eteni kuin maalarin sivellin, yllätyksellisesti ja värikkäästi. Ruoan ja juoman välinen side oli maaginen ja jokainen taideteos ja ruokalaji ylitti edeltäjänsä. Jopa voi oli karamellisoitua.

Kyseessä on upea fine dining -paikka, rento palvelu karkottaa kuitenkin jäykän meiningin ja ravintolassa voi olla täysin oma itsensä. Investoinniltaan ravintola ei ole halvimmasta päästä, mutta tässä tapauksessa investointi on rahan väärti. A21:sessä vaihtuu käsittääkseni menu neljästi vuodessa, odotan innolla mitä velhot seuraavaksi keksivät.

Jokaisen ruokalajin ja juoman kommentointi tuntuu turhalta, koko ilta pienine yksityiskohtineen sai henkäisemään ihastuksesta. Makunystyröitä hemmoteltiin olan takaa ja se aterian lopetuskin, joka tuntuu lähes illallisen tärkeimmältä osalta, sai leveän hymyn huulille.

Tämä me muistetaan pitkään!

A21 Dining, Kalevankatu 17

Nyt on hyvää settiä kuulkaas. Yrjönkadun Goce on ollut lähiaikoina mielessä ja kielenpäällä, siitä on tullut yksi allekirjoittaneen lempparilounaspaikkoja. Siinä vaiheessa, kun kolme lounasta putkeen saa pelkkiä ylistäviä arvioita, on aika tehdä illallisvaraus.

Viime perjantai oli tämä odotettu ilta, sadetta pakoon Goceen ja tapaksia nauttimaan. Syystä tai toisesta, espanjalainen ruoka ei ole ollut listani kärkipäässä, olen kokenut sen Suomessa jotenkin mauttomaksi. Aika päivittää käsitykset, tai Gocehan sen teki.

Paikka huokuu tyylikkyyttä ilman hifistelyä. Rentoa ja tyylikästä, tunnelmallista ja herkullista, it's a keeper!

Goce on yhtä kun iso, tyylikäs sali ruokailijoille, intiimi ja viihtyisä lounge vaikka after workia varten ja seinäkaupalla pupujusseja. Hyvää palvelua olen saanut aina, miljöö on ah niin ihana ja se tärkein eli ruoka, ei petä.

Kaksi nälkäistä naishenkilöä valitsi listalta kasapäin tapaksia ja ensimmäisenä pöytään kannettiin chorizoa joka vei kielen mennessään.

Kaikki ruoat tulivat eri aikaan, jotenkin olisi halunnut maistella samaan aikaan eri tapaksia, mutta tällä mentiin.

Seuraavana saimme nauttia friteerattuja perunoita, kahdesta ensimmäisestä tapaksesta joutui lähes riitelemään, kumpi vie viimeisen palan ja kumpi jää rannalle ruikuttamaan. Nam!

Jättikatkaravut olivat perinteistä herkkua. Salaatti vuohenjuustolla höystettynä oli keskivertoa parempaa ja possu, se on lounaasta lähtien ollut tässä ravintolassa suosikkini, sellaisena myös pysyi.

Etana ja mustekala jäivät hieman muiden tapaksien varjoon mauttomuudellaan. Tämä ei kuitenkaan illan meininkiä latistanut, paikka on niin nasta, ruoka erinomaista ja palvelukin erittäin ystävällistä, Goce on ihan ehdottomasti yksi tämän hetken lemppareita.

Mainittakoon vielä, että raflan itse tekemä gluteeniton leipä on herkullista isolla H:lla. Muutenkin tapakset sopivat hyvin gluteenittomalle, yhdellä pikku muutoksella taidettiin menussa pärjätä.

Kasapäin tapaksia, pullo vinkkua ja kaksi henkeä köyhtyi dinneristä yhteensä satkun. Ei paha, todellakaan. Köyhtyminen tapahtui hyvillä mielin ja comeback on jo suunnitelmissa. Seuraavalla kerralla tarkoitus suunnata raflaan suuremmalla porukalla, paikka kun sopii mielestäni kaveriporukan rentoon illanviettoon.

Goce, Yrjönkatu 18, Helsinki

Keskellä Bulevardia sijaitsee maaginen paikka. Paikka josta eivät kaikki edes tiedä, Saaga. Havahduin menneellä viikolla siihen, että viikonlopun syntymäpäiville ei ole minkäänlaista suunnitelmaa. Tiesin haluavani parasta mahdollista ruokaa sekä seuraa. Muutamat paikat pyörivät ajatuksissa, mutta lopulta vastaus tuli hyvinkin helposti.

Saagan Fonduemenu. Joka talvi, kulinaristinen kokokohtani on ollut Savun fonduemenu. Savu on nyt talvella auki vain tilauksesta isommille ryhmille ja fondue on siirtynyt Saagaan, tämä oli siis testattava. Pienen riskin otin, kun menin tuntemattomaan paikkaan, mutta toisaalta tiesin, etten ole vielä kertaakaan A&S Ravintoloissa pettynynyt.

Saaga on vaikuttava. Maaginen. Toinen maailma. Siellä on vaan käytävä, jokaisen. En oikein osaa pukea paikan tunnelmaa edes sanoiksi. Käykää. Tai tsekkailkaa ravintolan sivuilta kuvagalleriaa, itse kun en kabinetin ulkopuolella kuvannut.

Ei vaivannut asiakaspula tätä ravintolaa, sen verran nopeasti alkoi kuuden jälkeen paikka täyttymään. Alussa tämä näkyi tarjoilijoiden vaihtumisena ja hieman palvelun hitaudessakin, mutta loppuillan meillä oli mitä parhain ja sympaattisin palvelu. Meidät oli sijoitettu perimmäiseen kabinettiin, ihanaa, juttua ja puheita, kun riitti. Vaimomatskuu- Juulian kanssa pidettiin lähes tippa linssissä maljapuheita toisillemme. Ystävät, ootte rakkaita.

Niin ja se tärkein (teitä kun ei varmaan maljapuheet kiinnosta), ruoka. Fonduemenu oli toteutettu lappilaisittain. Räihän rieska, poro, Lapin hillahunajan kera paahdettuja juureksia, kossukarpaloita. Lapin leipäjuustoa ja lakkahilloa. Lapinhan näistä maistaa.

Fonduemenu oli erinomaisen hyvä. Pieni suklaaholisti sisälläni itki suklaafonduen perään, mutta ilman sitäkin, menu oli täydellisyyttä hipova.

Juustofonduelle kävi odotetusti, se kaavittiin niin tyhjäksi, kun oli mahdollisuutta kaapia ja lihat, ne sulivat suuhun. Kossukarpalot taas, hik!

Fondue on sosiaalista syömistä, hauskaa jopa. Sopii juuri tällaiselle isommalle, hömelölle seurueelle. Niin ja Saagassa kun tiputtaa jotain fonduepataan, saa päähänsä juustopäähineen. Ne kuvat jääkin sitten omiin kansioihin...

Kuulin ravintolavarauksen tehtyäni, että Saagaa on ajateltu vain turistipaikkana. Turistipuheille sanon piut paut, Lappi keskellä Helsingin keskustaa, mikäs sen parempi elämys stadilaiselle.

Innostuin taas illanviettomme jälkeen näistä elämysravintoloista ja ensi viikolla on pitkästä aikaa suuntana Savotta. Ties vaikka toisenkin kerran talven aikana kävisin fonduet maistelemassa, herkullista ja hauskaa!

Ruoka- / ravintolabloggaajan kanssa syöminen ei ole nautinto. Ruoka saa olla kylmää, kunhan se näyttää hyvältä kuvassa. Mitään ei todellakaan saa koskea, ennen kun se täydellinen kuva on otettu. Tai viisi täydellistä kuvaa. Jos ruokablogaajalla sattuu olemaan kumppani, keskustelu menee helposti näin:

Kumppani:
"Mitä jos syötäis vaan tänään, ihan vaan syötäis, ilman mitään kuvauksia."

Ruokabloggaaja:
"Paskin idea ikinä."

Eilen tapasin kaksi huippista ruokabloggaajaa ensi kertaa. Mun tarinat nyt seikkailee muuallakin, mutta anyhow. Tuttuja toisillemme ollaan Instagramista ja juttu kulki kuin vanhoilla ystävillä. Hyvin oltiin perillä missä toinen on juuri ollut syömässä, reissulla, kenen kanssa ja niin edelleen. Muiden ravintolavieraiden silmissä näytimme turisteilta, tai muuten vaan urpoilta siinä kameroidemme ja kännyköidemme kanssa. Toisillemme taas oltiin just sillä hetkellä sielunkumppaneita.

Vaikka some välillä vieroittaakin tosielämästä, on se mahtava väylä tavata uusia ihmisia. Enemmän tällaisia tapaamisia mun elämään, kiitos. Tässä seurueessa juttu kulki lähes 100% ruoassa, missäs muussakaan.

Nämä kaks hienoa tyyppiä ja heidän bloginsa.

Hanna soppa. Hannalle olen aina kateellinen hänen upeista kuvistaan. Mullakin on erinomainen kamera, mutta kröhöm, en saa käyttää sitä niin erinomaisesti. Kesällä ei ongelmaa, kuvat onnistuvat, mutta näin talvella mun kuvani ovat masentavan pimeitä. Kesä, tule jo. Tai ehkä Hanna ottaa mut kuvauskouluun. Niin ja siis, on Hannan kirjoituksetkin upeita. Tähtikaartia!

52 weeks of deliciousness. Kätsyjä ohjeita arkeen (toimii mulle, yksin kun kokkailee niin ei jaksa hifistellä), rafloja ja makumatkailua. Makumatkailu on pop! Kuten myös tämä kimuli oli. Helposti lähestyttävä, ihan kuten hänen bloginsakin.

Ai missä oltiin syömässä? Tai siis, SYÖmässä. Käytiin vetämässä hyvät kympin annokset Halikarnasissa. Samanlaista euphoriaa ei tämä annos tosin aiheuttanut, kun paikan käsittämättömän edukas buffa. Siitä aiemmassa postauksessani.
Spessua annoksessa se, että tähän kuuluu myös jälkkäri. Ei gluteenittomalle, tosin.

Edellisessä kirjoituksessä pysyttiin Linnan pihamaalla, nyt on aika avata linnan jykevä ovi ja hypätä Vanajanlinnan syleilyyn. Linnan oven muuten kun avaa ja kirjautuu sinne yöpymään, on tarjolla kaikille vieraille tervetuliais skumppalasi. Vai olikohan näin aina? Ainakin jokaisella kerralla mun ollessa paikassa vieraana. Näin jokaisen miniloman pitäisi alkaa!

Linna valmistui 90 vuotta sitten Carl Wilhelm Rosenlewin metsästyslinnaksi. Linnaan kutsuttiin vieraaksi merkkihenkilöitä, vaan eivät nykypäivän vieraatkaan tässä joukossa kalpene. Täällä on mennyt naimisiin niin Räikkösen Kimi, Sarasvuon Jartsa kun Duudsoneiden Jukkakin. Mä en ole linnassa mennyt naimisiin (tai missään muuallakaan) , mutta kuten aiemmin mainitsin, monta kertaa täällä viettänyt minirentoutumisloman, aina yhtä tyytyväisenä. Tämänkin reissun jälkeen euphoria kesti monta päivää. Nyt se on jo kaikonnut, pitäisi vissiin palata takaisin...

Ruokafriikkinä mua kiinnosti luonnollisesti linnan keittiö. Kiitos ihanan Vanajanlinnan henkilökunnan, meitä hemmoteltiin itse pääjehun Mika Jokelan yllätysmenulla. Blogin puolesta saatujen ruokien johdosta, merkittäköön tämä yhteistyökirjoitukseksi.

Illallisemme alkoi asenteella, skumppalasin kera ja itse keittiömestari Jokelan kanssa turistessa. Mika päätyi Linnaan 10 vuotta sitten, ollessaan keikalla Räikkösen häissä. Sille tielle jäi. Monta lientä keittänyt Jokela on tuttu nassu mm. Top Chefistä, kuulemma muutamasta muustakin TV-ohjelmasta, mun televisio avautuu liian harvoin pysyäkseni perässä.. Jollain ajalla hän on ehtinyt kirjankin tekemään, komia Vanajanlinnan Chef Mika Jokela-kirja löytyikin linnan aulasta. Ruokahifistelijät, tää on teille.

Linnan skandinaavinen keittiö napsii parhaita paloja Italian ja Ranskan ruokakulttuurista. 75% raaka-aineista on 100 kilometrin säteeltä hankittuja, lähiruokaa siis pyritään suosimaan.

Illallinen linnassa, on pienten yksityiskohtien fine diningia. Ruokalajeihin ja niiden esillepanoon on käytetty aikaa. Ollaan sentään linnassa, eipä tuolla vähempää voisi odottaakaan.

Annetaanko kuvien puhua puolestaan? Taiteellinenkin illallinen, oli täynnä erilaisia makuelämyksiä. Herkullisen dinnerin loppupuolella olin jo hintsun jännittynyt, jälkkäri kun kertoo sen kaiken tarpeellisen keittiöstä. Mintun ja suklaan yhdistelmä, oli sanoinkuvaamattoman herkullinen ja ehdottomasti tämän menun kruunu. Harmi, ettei linnassa kehtaa nuolla lautasta puhtaaksi....

Linnan juhlavuoden kunniaksi Vanajanlinnan viikonloppuaamiaisiin kuuluu lasillinen skumppaa. No onhan siinä nyt oma juttunsa, skumppa-aamiaisessa, sanot mitä sanot.

Linnan viikonloppuaamiainen on suht perinteinen. Munat, pekonit, jogurtti, hedelmiä, kalaa, leikkeleitä, leipää, mysliä, jälkiruokapiirasta jne. Vaikkakin perinteinen, aamiainen on hyvä ja runsas. Siinä kun katselee skumppalasi kourassa linnan pihamaalle auringon noustessa, life's good.

Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Vanajanlinnan kanssa.

*23.1-25.1.2014, järjestetään Ravintola Groteskissa saksalaiset viinintekijäillalliset, The Big Bang.
Paikalle saapuu saksalaisia viinintekijöitä ja menun kanssa nautitaan tottakai saksalaisia huippuviinitalojen viinejä.

Vastahan minä Saksasta palasin ja niillä kulmilla olen asunutkin aikoinaan. Rento saksalainen viinikulttuuri ja hauskanpito, tervetuloa Suomen kamaralle! Olutmaana tunnetussa Saksassa, on viininkulutus mennyt jo oluen ohi ja tällä on ollut vaikutuksensa myös saksalaiseen keittiöön. Kevyempää, kansainvälisempää.

Nuorena nyrpistin nenääni viinille, mutta kaikista paikoista juuri Saksassa, opin viiniä juomaan. Suosin tänäkin päivänä saksalaisia viinejä, joten Groteskin viinitasting ja illallisviinit pääsevät tarkkaan syyniin. Viinitaloista mukana on mm. Weingut Schaefer sekä Boudier & Koeller.

Pöytäseurueeseeni tulee kuulumaan Viidakkoseikkailijattaremme Laura, hänellähän on Saksassa asuntokin joten juttua saksalaisesta ruokakulttuurista tulee riittämään. Juulia eli Vaimomatskuu kulkee aina kainalossa mukana arvostelemassa ruokapuolta, raporttia meiltä jälkikäteen.

Viinintekijäillallisten ruokapuolesta vastaavat Mikko Kaukonen, Teemu Aura ja Tommi Tuominen.
Menusta silmään pisti näin risoton suurena ystävänä tryffelirisotto, eipä nuo muut ruokalajitkaan kalpene joukossa. Tämä siis torstain menussa, jokaiselle päivälle on omat menunsa.

Lauantain Big Bottle Partyssä MeatBarissa, pääsee mm. nauttimaan Stadin revityintä häränhäntää.

Lauantain juhlissa juomat tarjoillaan magnumpulloista, viinintekijät kertovat saksalaisesta viinikulttuurista ja Ihanat Miehet Rannalla, vastaa elävästä musiikista.

"Mie romahan, kun tuli niin kova nälkä"

Grotesk on muuten vielä suht tuntematon tuttavuus itselleni illallispaikkana, odotan iltaa mielenkiinnolla. Lounaat ja kesäterassi saavat allekirjoittaneelta kiitosta, lämppäys on onnistunut.

Nyt alkoi muuten tekemään mieleni Rieslingiä kun tätä kirjoittelin, hmmmm.......Ehkä yksi lasi!

*Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Ravintola Groteskin kanssa

Ravintola Grotesk "The Big Bang", 23.1-25.1.2014

Ystäväporukkamme WhatsAppaili viikonloppuna noin vuorokauden verran. Minne kokoontuisimme syömään Loppiaisena?

Vaihtoehtoja oli yhtä paljon, kun kiinni olevia ravintoloitakin. Ne muutamat jotka löysimme olivat täynnä.

Lopulta otin esiin villin kortin, turkkilaisen Ravintola Halikarnasin, jonne piti suunnata jo viime SYÖ-viikoilla, vaan en ehtinyt.

Halikarnas on höhlässä paikassa, Kampin ja Ruoholahden välimaastossa. Ehkä yksi syy, miksi paikassa en ole aiemmin vieraillut. Päädyimme lopulta paikkaan ilman sen kummempia odotuksia.

Halikarnasissa oli ja on ilmeisesti päivittäin klo 17.00 saakka buffa, joka kustantaa vain 9,2 eur (viikonloppuisin 9,9 eur) . Kävimme suurennuslasin kanssa listaa läpi, bongailimme runsasta buffaa ja lopulta koko konkkaronkka päätyi buffan pauloihin.

Alhaisen hinnan takia, en uskaltanut toivoa suuria. Yllätyimme kuitenkin koko pöytäseurue erittäin positiivisesti. Arvosanat vaihtelivat kasin ja ysin välimaastossa, joka on tuon hintaiselle buffalle aikamoinen saavutus.

Lähes kaikki koimme "ilmaisen viinan", tai tässä tapauksessa edullisen buffan kirouksen, itsekin kävin buffasta santsaamassa kahdesti. Kolme lautasellista, öh. Mutta niin hyvää oli, mezet, lämpimät ruoat, ei moitteen sanaa. Falafelit, lihapullat, hummus, ah ja lähes kaikki gluteenitonta eli sain mättää mielin määrin. Mausteita oli mukavasti, kasviksia, sanoinhan jo hummus. Hummus.

Tähän päälle vielä buffaan kuuluvat kaffet. Pitäisi varmaan suunnata sinne kuntosalille kaikkien muiden uudenvuodenlupauksen tekijöiden kanssa...

Viihdyimme ravintolan nurkkapöydässä yli pari tuntia, tunnelma kun oli sen verran rento, ettei sieltä ihan heti pois tahtonut lähteä. Miljööstä suitsutusta. Myöhemmin illalla kuulin Halikarnasin naapurustossa ennen asuneelta, että paikka on ilmeisesti kokenut aikamoisen remontin lähivuosina. Kannatti. Ravintola on tunnelmallinen, intiimi ja tyylikäskin pienine yksityiskohtineen.

Vähän hölmistyneenä lähdin ravintolasta ulos siellä reilut kaksi tuntia istuskelleena, 9,2 eur köyhempänä ja tyytyväisenä. Berliinissä tämä varmaan olisi arkipäivää, mutta Suomessa. Ei tämä Helsingin paras ravintola ole, mutta hinta-laatusuhteeltaan varmasti ylivoimainen.

Seuraavan kerran menua testaamaan. (Niin niin, buffetin ja kolmen lautasen ähkyn vedän kuitenkin, aika kultaa muistot.)