Tapahtui eräänä päivänä, että menin ostamaan oman domainin ja rakensin rakkaalle lapsukaiselleni Viiskulmalle oman kodin.
City on toiminut loistokkaana tarhana tälle skidille, railakkaasta festarikesästä alkanut tarina on kasvanut jo teini-ikään!
Railakas festarikesä ei ole kuitenkaan enää mua, hyvinvointi ja henkilökohtaisempi ote kirjoittamiseen sykähdyttää ja vaatii ihan oman saittinsa. Lähes kaikki vanha sisältö jää tälle saitille, tänne se kuuluu omalle kasvualustalleen. Jotain vanhoja makupaloja löytyy uudestakin kodista.
Uutta kohti
Blogi löytyy jatkossa osoitteesta www.5kulma.com. Viiskulma-domain ei ollut tälle tytölle vapaana joten pieni muutos kirjoitusasuun, tyttö pysyy kuitenkin entisellään.
Nepalilainen ravintola Shubha Kamana toimi tiistai-illan ja idealennon kohtaamispaikkana. Tuo sanahirviö on muutama kuukausi takaperin avattu hietsun rantaan, puhutaan siis uudesta lähiöravintolasta!
Kunnon nepalilaista olen kaivannutkin, asuin pitkään Hertsikanrannassa ja alakerrasta löytyi THE nepalilainen, Ravintola Mantra. Nepalilaista tuli syötyä aika monta kertaa viikossa ja kuinka oon sitä kaivannutkaan.
No nyt on näilläkin kulmilla kohtalaisen iso nepsku. Päädyin kokeilemaan ravintolaa sattumalta eräänä sunnuntaina tuon tyyppini kanssa rähjäisenä suoraan lenkiltä. Kaksi surkean näköistä otusta odotti ruokaa to go ja henksu yllätti nälkäiset säälitykset tuomalla pöytän mangolassit. Pisteet!
Tällä kertaa ravintola halusi esitellä mulle ja Ainolle menuaan eli talon piikkiin meni näiden kuvien ilta, tärkeimpänä koen kuitenkin sen kerran, kun olin rähjäinen sunnuntaiasiakas. Lookista viis, molemmat vierailut menivät nappiin.
Raflahan on tosi iso - eikä siitä näytä tietävän kukaan. Taidettiin nimittäin lähes ainoat syöpöttelijät tuona iltana olla. No, jos ei muut niin minä ainakin palaan ja monesti.
Siinä villien tulevaisuudensuunnitelmien ohella meinasi ruoka jo jäähtyä, mutta kun aterimien saalis kohtasi makuhermot niin boom vaan. Mausteisten alkukeittojen jälkeen pääruoat vaativat ihan oman vatsansa, sitä makujen variaatiota.
Ainon lammaskebab saapui pöytään sihisevän höyrypilven kera ja siitä alkoi annoskateus. Haarukalla sorkkimaan ja puhdas, laadukas makunautinto joka ei aiheuta syöjälleen huojuvaa oloa ja täyttä vatsaa.
Itsehän, krohöm, lähdin talon juuston perään. Elämys lähenteli kymppiä ja olo lähenteli huonoa illan loppupuolella. Muutaman kerran se haarukka nimittäin kävi suussa liikaa. Herkkuruoan overdose. Maistamamme annokset olivat maukkaita ja monipuolisesti maustettuja, keittiössä valmistuukin yhteensä 18 eri kastiketta. Pelkkään voin ja kerman komboon ei olla tuudittauduttu.
Shubha Kamana on symppis perheravintola, perhe muutti muutama vuosi sitten kylmään Suomeen ja päätti tehdä sitä mitä parhaiten osaa, ruokaa. Palvelu on hellyttävän sympaattista ja aitoa, lämmin hymy valaisee pimeimmänkin pakkaspäivän.
On näkynyt meikän naamaa lähiaikoina totuttua enemmän.
En oo kasvattanut itserakkauskerrointa, vaan myöntynyt väistämättömään. Haluan esitellä hienoja, suomalaisia, mulle tärkeitä brändejä ja pelkät tuotekuvat on aika boring.
On siis ollut pakko astua epämukavuusalueelle kameran eteen. Katastrofiahan se on toisensa jälkeen, 99% kuvista päätyy roskakoriin. En hae niitä mallikuvia, sellaiseen muottiin en todellakaan mahdu ja kikattelu on muutenkin enemmän mun juttu, kuin upeat muotikuvat. Kuka tuolla muutenkaan poseeraamaan pystyy, kun sormet jäätyy pakkasessa?!
Nykyään sitä uskaltaakin enemmän heittää niitä epätäydellisiä kuvia kehiin. Iän myötä (kuulostaa kauheen keski-ikäiseltä!) sitä on tullut lempeämmäksi itseään kohtaan.
Tällä kertaa mut sai kameran eteen mulle ehkä tän hetken rakkain brändi, Nokian jalkineet. Instagram-seuraajat on varmaan huomanneet, että Nokian saappaita vilahtelee siellä sun täällä. Olen kävelevä jalkinemalli.
Mulla on läheinen tyyppi Nokian jalkineilla ja saappaita on kertynyt muutamat parit brändiin tutustuttuani. Muita saappaita en enää suostu käyttämään ja vaikka nämä virallisesti kumppareita ovatkin, käytän näitä säällä kuin säällä. Eikä näitä kumppareiksi aina tajuakaan, saan kommentteja saappaistani missä ikinä liikunkin. "Kääk miten ihanat kengät", no aijaa.
Kotimainen Nokian jalkineet on tehnyt muutaman vuoden yhteistyötä suomalaisen, Lontoossa vaikuttavan Julia Lundstenin kanssa ja nämäkin kenkulit on yhteistyömallistosta, Nokian by Julia Lundsten. Saappaissa on talvea varten lämmin karvavuori ja tuskin mä muita kenkiä talveksi tarvitsenkaan.
Uudet saappaat, uudet kuviot. Muista Viiskulman some-kanavat, viiskulma -nimellä löytyy FB:stä ja Instagramista. Siellä pian lisää.
Mulla on uusi lempiravintola. Sillä ei ole Michelin-tähtiä, estetiikka ei ole näissä annoksissa se pääjuju ja parempaa ruokaakin olen joskus syönyt, mutta sydämen ravintola on vienyt.
Löysin pikkuruisen Four Seasonin tästä kulmiltani reilu kuukausi sitten ja olen tämän jälkeen käynyt ravintolassa ainakin kymmenen kertaa, espressolla, lounaalla, pikadinnerillä matkalla kaupungille, lenkin jälkeen hakemassa ruokaa kotiin.
Four Seasons on pikkuruinen ravintola suoraan kaapattuna Pariisin kaduilta. Ranskalainen musiikki ja kupillinen espressoa vievät pikajunalla Pariisiin ja pois Suomen pakkasesta.
90 prosenttia asiakkaista tuntuu tuntevan henkilökunnan ja palvelu kaikille on äärimmäisen ystävällistä, muttei tuputtavaa. Kerran sujahdin sisään ravintolaan pikalounaalle, mutta unohdin kiireen samantien, kun omistaja alkoi tarjoilemaan asiakaskunnalle ranskalaista siideriä. Ei tälläistä tapahdu Suomessa!
Kielenkin saa itse valita. Itse sekoitan sujuvammin ja vähemmän sujuvammin suomea, italiaa, ranskaa ja englantia ravintolassa asioidessani.
Asiakaspaikkoja Four Seasonissa ei ole kovin montaa. Ruoka odottaa kuitenkin tiskin takana ottajaansa ja suurin osa hakeekin ruoan mukaansa. Luomukaritsaa, risottoja, erinomaisia salaatteja ja vakiosuosikkiani, basilikakastiketta salaatille. Annokset ovat isoja ja nälkä lähtee pitkäksi aikaa.
Ruoka on laadukasta kotiruokaa ja äärettömän edullista sellaista. Iso annos luomukaritsaa riisin ja salaatin kera maksaa 11 euroa ja kiireen sekä nälän yllättäessä tässä ravintolassa piipahtaminen voittaa aina. Parasta on, että lounas tässä ravintolassa kestääkin iltaseiskaan joten hinta ei nouse perinteisen lounasajan jälkeen.
Tästä minä diggaan, isosti.
Four Seasons, Kapteeninkatu 24, Helsinki
PS. Muista Viiskulman FB ja Instagram, molemmat löytyvät viiskulma -nimellä. Näissä pian tietoa uusista kuvioista!
Suomalainen design se tämän tytön sydäntä lämmittää taas teekupin lisäksi. Sagalagadesign alkoi seuraamaan meikätyttöä jokin aika sitten Instagramissa ja syykin selvisi eilen, ohittaessani jälleen kerran Viiskulman.
Sagalagadesignilla on toimisto näillä huudeilla ja showroomia pistetään pystyyyn kovaa vauhtia. Kysäisin rohkeana tyttönä saanko poiketa sisään ja eivät lyöneet ovea vasten kasvoja.
Graafinen suunnittelija Satu Enstedt on kaksi vuotta vanhan brändin takana ja hän saa inspiraatiota kuoseihin arjen taianomaisista hetkistä ja ajattoman ajan oivalluksista. Postikorteista lähtenyt tuotesarja sisältää nykyään myös tarjottimia ja keittiöpyyhkeitä.
Pöllöt, ne myyvät ja pöllötarjotin kainalossa kävelin minäkin pian starttaavasta showroomista ulos. Vielä ei paikanpäältä löytynyt maksupäätettä joten pienellä alennuksella lähti tarjotin matkaan, sillä mitä sattui lompakosta löytymään.
Tuotteilla on Design From Finland -merkki joka viestii suomalaisen, ainutlaatuisen muotoilun alkuperästä. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.
Mua inspiroi jälleen keskustelu tuotteliaan yrittäjän kanssa. Näistä mä saan puhtia ja intoa, kyllä suomineidon sisältä löytyy hienoja asioita ja ihmisiä.
Kerrankin teki mieli harrastaa otsikolla kalastelua ja otsikoida juttu, "koolla on väliä". Jätän sen kuitenkin tekemättä, olenhan äärimmäisen huono kalastelemaan.
Mutta koolla on väliä, nimittäin kahvikupin koolla. Viikon ajan on aamuherätykset tuntuneet rankemmilta ja rankemmilta, kirkasvalolamppua voisi pitää päällä koko päivän ja kahvikuppi on puolta suurempi kuin ennen.
Koolla on väliä.
Kaamosmasentunut en onneksi ole, kaikki on enemmän kuin hyvin. Mutta hiipiikö syysväsymys tyttöön vaikka kaikki keinot liikunnasta ravintoon ovat käytössä?
Syysväsymyksen ja masennuksen välinen erohan on aika pieni. Itse olen taipuvainen kaamosmasennukseen ja entisessä elämässäni vaivuin väsymyksen ja masennuksen rajamaille aina talvikausiksi.
Kaamosmasennuksen oireet voimistuvat iltapäivisin. Unen tarpeen lisääntyminen, hiilihydraattipitoisten ruokien lisääminen ruokavalioon, jaksamattomuuden tunne, väsymys, makeannälkä. Nämä oireet ovat havaittavissa myös kaamosoireilevilla ilman varsinaista masennustilaa ja näistä kärsii jopa 10-30% väestöstä.
Kirkasvalo ja liikunta ihan aidosti auttavat asiaan. Ennen olisin myös ehdottanut asiantuntijoiden puoleen kääntymistä kaamosmasennuksen oireista, mutta en koe enää pilleripurkkien tuovan oikotietä onneen. Itsensä ympyröiminen positiivisella energialla, niillä asioilla mitä oikeasti rakastaa tehdä, jossittelun siirtymisestä asioiden toteuttamiseen. Pieniä askeleita.
Onko muilla samoja merkkejä havaittavissa, mikä teitä auttaa? Äkkilähtö etelään olisi hirveän kiva, mutta lompakko ei jaa tätä ideaa kanssani.
Cafe Kokko. Muutamat vierailut paikassa haltioituneena, mutta niin suuren ihmislauman joukossa etten ole kuvia kehdannut räpsiä.
Muutamat niin, kävisin täällä useamminkin jos en olisi niin laiska löntystelemään Katajanokalle tuulen ja tuiskeen läpi.
Cafe Kokko
Cafe Kokko on lähes hyvinvoinnin temppeli. Tummanpuhuva ja rauhallinen, hyvän olon, terveellisen ruoan ja laadukkaan kahvin koti.
Tänä aamuna päädyin Kokkoon yllätyksenä itsellenikin. Tänään julkaistiin nimittäin Visit Helsingin Food Helsinki - Hel Yeah -esite joka edistää ja esittelee hienolla tavalla Helsingin ruokakulttuuria. Esite on englanniksi ja sitä saa Visit Helsingin toimistolta Espalta, sekä matkailuneuvontapisteistä. Kohderyhmänä onkin turistit ja tavoitteena esitellä heille kaupunkia uudella tavalla, ruoan näkökulmasta. Mikäs sen parempaa?
Esitteeseen on valittu 50 paikkaa täysin puolueettomasti, antaen hyvän ruoan puhua puolestaan. Myös ruokasanastoa, ruokakartta, sesonkituotteet, katuruokailmiöt. Kauppahallit, pikkuputiikit, kahvilat, ruoanlaiton erikoisliikkeet. Kurkatkaa ihmeessä ylläolevasta linkistä enemmän, hieno projekti sai tänään päivänvalon.
Toivon, että turistit antavat tälle hyvän vastaanoton ja saisimme vastaavan myös suomenkielellä palvelemaan Helsinkiin matkaavia suomalaisia. Toki jos kieli taipuu niin esitteen saa toki mukaansa kuka vaan. Myös mobiiliversiota peräänkuulutin muutaman muun joukossa.
Lanseeraustilaisuus sisälsi pienen ruokakierroksen ja päätyi parhaaseen mahdolliseen paikkaan, eli Kokkoon.
Mr. Kokko
Kahvilan perustaja Pasi Kokko kertoi paikan filosofiasta ja tarjoili niin törkeän hyvää raakapizzaa, että järki lähti. Tähän on pakko pyytää resepti, toivottavasti se ei ole salainen...
Rakkaudesta terveelliseen ruokaan ja laadukkaaseen kahviin, siitä syntyi Cafe Kokko. Rentoutumispaikka kaupunkilaisille. Kokon suussasulavat raakakakut ovat mulle se syy vierailla Kanavarannassa, paikan tunnelma ei onneksi häviä kakuille lainkaan.
Lauantaina oltiin tuon tyypin kanssa vielä reissun päällä ja startattiin auto kohti Helsinkiä sekä SYÖ-viikkoja.
Ensimmäiseksi SYÖ-raflaksi valikoitui Hiisi. Tai, Hiiden setämiehet ovat tässä vähän revitelleet ja rempanneet puolet raflasta meitä "enkeleitä" varten. Voihan setämiehet.
Täysin vitivalkoinen ravintola kantaa nimeä Päivänsäde. Päivänsäde sai vieraakseen myös Tuulian jonka kanssa ei jätetty iltaa pelkkään dinneriin..
Päivänsäde
Keittiö on Hiidessä ja Päivänsäteessä yks ja sama eikä listaa tarvinnut katsoa kahdesti, majavaa. Sitä on tuotu Virosta taas 200 kiloa SYÖjiä varten joten oma osuus oli tästä urakasta hoidettava. Rankka homma, mutta minkäs teet.
Majavapataa ja pekonimuusia.
Majava oli jälleen kerran rehellistä ja maukasta, pekonimuusista puhumattakaan. Äijäruokaa asennemimmeille. Lähiruokaa ja luomua.
Tästähän se morkkis.
Mutta mikä morkkis? Viinit, irkkukahvit ja illan jatkuminen Greenstreetin kekkereissä, tänään joudun päästämään juoksutiimin temmeltämään ilman mua! Ei uskalla juosta, kun muutamia laseja tuli kuitenkin sitä viiniä kumottua. Ottaa hintsusti päähän, kun toiset lähtevät tosta viideltä kirmaamaan. Ei kai se pahaa tekis jos löntystelis raitista ilmaa vaan ottamaan.
Tuulia, meitsi, Johannes ja "Aamukahvilla" Henriikka.
Morkkiksesta huolimatta,ilta oli ihana. Greenstreetistä on tullut eräänlainen kohtaamispaikka. Ruoka ja varsinkin terveellinen ruoka yhdistää ja sen äärellä on tutustunut helmityyppeihin lähiaikoina.
Pitkästä aikaa ravintolajuttu! Se ei suinkaan johdu siitä, että olisin lopettanut ravintoloissa herkuttelun vaan siitä, että olen tuon toisen tyypin kanssa käynyt ihan treffeillä, kieltänyt itseltäni kameran mukaanoton. Koska treffit.
SYÖ-viikkojen lähestyessä Vapiano kutsui minut ja minun avustuksellani muutamat muutkin suloiset blogityttöset (-naiset) maistelemaan niin Syö-viikkojen herkkuja, kuin ruokalistan uutuuksia.
Törmäsin heti kysymykseen, "Käytkö täällä usein".
No en. Olen mukavuudenhaluinen, haluan, että ruoka tuodaan minulle pöytään ja lisäksi teillä ei ole kovinkaan paljon gluteenittomia vaihtoehtoja.
Mukavuudenhaluinen olen edelleen, mutta nyt Vapianolla on myös gluteenittomia vaihtoehtoja.
Yrtit, tuoreet yrtit. Ne ihastuttivat. Basilikan tuoksu ja ihan vaan sen vihreyden katselu huumasi. Tuoreus, se yllätti ehkä meidät kaikki. Se miten alusta asti kaikki valmistetaan Vapianossa, salaatinkastikkeita myöten. Mukavuudenhaluinen tai et, kokki valmistaa ruoan juuri sun valvovan katseesi alla.
Basilikan ihmemaa
Ne ruoat, odotatte kuitenkin siellä kieli pitkällä, mitä tämä tyttö oli mieltä?
Pastoista ja pizzoistahan en osaa sanoa tuon taivaallista, niitä ei gluteenittomana Vapianosta saa. Lukemattomien maisteluiden jälkeen nostaisin esiin seuraavat annokset.
Deliziosa -salaatti uunissa paahdetun punajuuren ja vuohenjuuston kera, täydellinen syyssalaatti. Punajuuren ja vuohenjuuston yhdistelmä on aina hymyilyttänyt, vaikka tepastelenkin viha-rakkaussuhteessa punajuuren kanssa.
Reef'N'Beef -salaatti. Aikamoinen sekamelska, mutta tässä jos jossain oli jytyä. Salaateista jää usein nälkäiseksi, ei tästä tuttavuudesta. Mureaa naudanfilettä, jättikatkaravunpyrstöjä, grillattuja kasviksia. Perinteisestä salaatista kaukana ja se tässä ehkä sykähdyttikin.
Risottonatsi odotti suurimmalla jännityksellä risottoja, jotka seuraavana päivänä päätyisivät yleiseen myyntiin kaikille ruokailijoille. Yllätyin positiivisemmin, kuin eräässä fine dining -ravintolassa. Sienirisotto oli yksinkertaisesti herkullista ja hinta-laatusuhde oli kunnossa. Risotosta saa pahimmillaan maksaa kolmekymppiä, mutta Vapianossa selviät alle 13 euron. Risottonatsi hyväksyi ja huokaisi helpotuksesta.
Jälkkäribuffet meni kimuleilla sinne jälkkärivatsaan. Vapianon jälkkärit on mulle ehkä se ensimmäinen muisto tästä kansainvälisestä ketjusta, näitä ihastelin Tallinnan Babor-spassa aikoinaan, siellä hemmotellaan hoidon välissä näillä kermaisilla herkuilla. Hyvältä ne edelleen maistuvat, vaikka maitotuotteita välttelevänä taisinkin saada yliannoksen maitotuotteista.
Intiimeille treffeille valkkaisin edelleen sen perinteisen ravintolan, mutta tyttöporukat ( poikaporukatkin tietty) ja itseasiassa etätyötä tekevät, go for it. Valoisa, avara ja basilikan tuoksuinen yläkerta sopii ihan yksinäisellekin työläiselle joka läppärinsä kanssa etsii rauhallista työskentelytilaa.
Niin ja koska tyttöjen ilta niin tyttöjen jutut. Illan avartavimmat keskustelut kävin Ainon kanssa jota tekee aina mieli rutistaa pitkään ja hartaasti. Elämäniloinen hyvinvointia ympärilleen ripotteleva tyttö joka on päässyt kuoreni alle. Niin se vaan on, että mitä enemmän ympäröi itsensä positiivisilla ihmisillä, sitä paremmin itsekin voi.
Myönnetään, että näissä blogiympyröissä törmää välillä pinnallisuuteen. Lähiaikoina on äkkiarvaamatta kävellyt kuitenkin vastaan pari niin timanttisen aitoa ihmistä, että sitä luopuu itsekin suojamuureistaan ja tiputtaa haarniskat harteiltaan. Yllätä jatkossakin, elämä.
Nyt saattaa olla ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogiin miesartistista. Mä en vaan syty machoman-meiningistä ja useimmat miesartistit nyt jotenkin tuntuvat menevät tähän kategoriaan.
Vaan ei nallekarhu-Kasmir. Kasmir on nallekarhu, hän ei häpeile sitä ja osaa ottaa kaiken hyödyn irti tilanteesta.
Perjantaina Kasmir, eli Thomas Kirjonen julkaisi ekan albuminsa AMK Dropout. Se oli hieno hetki mittavalle fanijoukolle, mutta fiilis Thomasin pään sisällä oli varmaan vielä muutamaa astetta psykedeelisempi.
Tässä meillä suomalainen mies, joka seilaa vadelmaveneellä Hankoon kesää viettämään. Mies jonka sanat eivät tunnu yhtään teennäisiltä hänen tunnustaessaan lukemattomille kuulijoilleen, että hänen naisensa saa jalat veteliksi ja fiilis on wow.
Tässä meillä mies joka nimeää biisinsä naisten märän unen, Ryan Goslingin mukaan. Mies joka laulaa rakkaudesta sen verran imelillä sanoilla, että monella muulla artistilla menisi luu kurkkuun.
Mies itse kutsuu musiikkiaan purkka-souliksi. Minäpä otan sananvapauden ja kutsun tätä vaahtokarkkipopiksi. Musa nimittäin leijailee vaaleanpunaisissa tahmaisissa vaahtokarkeissa ja ne vaahtokarkit, ne tekevät Kasmirista Kasmirin.
Kasmir on mies jonka musiikki ja lyriikat menee ihon alle. Fiilis vaan kasvaa jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Keveän Vadelmaveneen jälkeen Aavikko vetää aivan hiljaiseksi ja näyttää albumin ulottuvuudet, iso biisi.
Albumi kokonaisuutena leijailee hyvän fiiliksen sunnuntaimusana, kevyttä hengailumusaa muutaman jäätävän hyvän konserttisalibiisin kanssa.
Jos psykiatrit antaisivat tämän levyn kaikille asiakkailleen, säästyttäisi varmasti muutamalta syysmasennukselta ja pilleripurkilta. Jos ei tällä albumilla maailmanrauhaa saada, niin vähintään aika monta hyvää mieltä nimittäin ja se on aikamoinen saavutus se.
Villasukat, teekuppi ja AMK Dropout. Siinä syksyn plani.
