Helsinki Design Weekin kunniaksi päätetään blogiviikkokin suomalaiseen suunnitteluun.
Vierailin torstaina Vallila Interiorin ja Lauri Tähkän joulupressissä. Vallilalaiset olivat luoneet Suvilahteen upean joulutunnelman joka meni luihin ja ytimiin.
Tajusin, että odotan joulua ehkä ensimmäisen kerran lapsuuden jälkeen. En ole koskaan ollut jouluihminen, jouluisin olen yleensä karannut ulkomaille, tai odottanut vaan nopeasti joulun vilahtavan ohi.
Nyt joulutunnelma iski tyttöön jo syyskuun aurinkoisena aamuna, vihdoin olen löytänyt sen paikkani maailmassa ja saan viettää jouluani superrakkaiden ihmisten kanssa.
Riemuissani olin tuosta "jouluisesta aamusta" muutenkin. Vallila on aina ollut tärkeä osa kotiani, kaikissa eri elämänvaiheissa. Muistan vieläkin kaikkien pikkuruisten ja isompien kotieni upeat verhot. Muistoissa saavat toistaiseksi hengaillakin, nykyiseen kotiin kun ei verhoja saa.
Vallilasta kirjoitin myös blogihistoriani toisen postauksen. Huh ja puuh, paljon on tuosta tultu eteenpäin, mutta rakkaus kuoseihin on säilynyt.
Vaikkei Tähkän Lartsa olekaan siinä top kolmosessa mun artistisuosikeissa, olen digannut hänen ja Vallilan parista aiemmasta lanseerauksesta. Ei pettänyt myöskään joulu 2014, sieltä sykähdytti kovasti allaoleva, Joululaulu-kuosi.
Joululaulu. Kuva:Vallila Interior
Joululaulu on saanut inspiraationsa Tähkän tulevalta joulualbumilta ja Sydäntalvi on sekoitus Tähkän, Tanja Orsjoen, Matleena Issakaisen, Riina Kuikan ja Saara Kurkelan yhdessä taiteilemia "juustomuotteja".
Kuosit ovat väreiltään perinteisiä, mutta ripaus modernia joulua on hypännyt lopputulokseen.
Niin siinä taitaa käydä, että nykyinen koti saa "joulukuorrutuksen" tänä talvena. Joululaulu-kuosin näen ehdottomasti tässä ympärilläni, mutta päätyykö tänne lainkaan perinteisen punaista, se jää nähtäväksi.
Sytyttääkö kuvien mukainen joulu? Saako joulua jo fiilistellä? Kuosit on markkinoilla marraskuussa joten vielä ei kannata lähteä hamstraamaan.
Tää viikko on ollut tupaten täynnä tapahtumia. Jossain vaiheessa alan pinnallisuus ja kaupallisuus iski vastaan ja eräästä tapahtumasta juoksinkin kotiin juoksujalkaa, tavaraa ja samppanjaa hiton paljon tärkeämpi on se, mitä kotona odottaa.
Joskus tuntuu myös siltä, että mitä minä näissä tapahtumissa teen, enhän minä ole mikään missi tai malli. Se on siinä ja siinä piiloudunko nurkkaan häpeämään vai kannanko itseäni ylväästi, mutta minähän oon saakutti pirun hyvä sellaisena kun mä oon.
Perjantai päättyi muutamaan ilon kyyneleeseen, haistatettiin nimittäin piut paut barbeille ja huudettiin muutama hurraahuuto oikeille naisille.
Tästä on kiittäminen Be it -muotinäytöstä Bockin talon sisäpihalla. Näytöksen takana oli Handmade By Micas ja Tytti Lindström, jotka käyttivät näytöksessään oikeita naisia; Hymyileviä, hehkuvia, oikeita naisia.
Haluttiin rikkoa myyttejä, näyttää nainen sellaisena kun hän oikeasti on. Ilman dieettejä tai leikkauksia. Kaikkine vahvuuksineen ja epävarmuuksineen. Adios barbie, vapise. Nää naiset oli saamarin kauniita ja komeita, pelkkiä kylmiä väreitä!
Nykyajan nuoret kasvavat aika omituisessa maailmassa. Kehittyykö minäkuva sen perusteella, kuinka monta tykkäystä Instagram-selfieisiin tulee? Tinderissä saat kylmää kyytiä yhden naamakuvan perusteella ja muotibloggaajat eli ne tän päivän esikuvatkin on virheettömiä.
Näiden uskomattoman kauniiden naisten yllä olevat asusteet ovat siis Handmade By Micasin monikäyttöisiä neuleita ja neulekaulureita. Materiaalit ovat alpakka- ja bambulankaa.
Tytti Lindströmin koruissa yhdistyvät vastakohdat. Herkkyys ja karheus, feminiinisyys ja maskuliinisuus.
Hopea yhdistettynä puuhun, muoviin, nahkaan tai lasiin.
Kotisivuilta saa astetta paremman kuvan suunnittelijoiden työnjäljestä, lempeä ja pimeä syysilta ja "vapaa-ajan kamera" ei anna parasta kuvaa mallistoista.
Molemmat suunnittelijat olivat tätä ennen mulle suht tuntemattomia, mutta kuten infoboxini kertoo, olen heikkona suomalaisten suunnittelijoiden tuotoksiin ja erityisesti asusteisiin, saattaa siis tämä aamu mennä heidän verkkosivuillaan mallistoa himoitsemassa.
Tytti Lindström ja Marika Salomaa-Kivelä
Kiitos Tytti ja Marika, teitte vaikutuksen ja pääsitte "ihon alle". Maailma on hetken aikaa taas himpun verran parempi paikka.
Treenihommista luontevammin tai vähemmän luontevammin takaisin neljän seinän sisälle. Jatketaan niitä treenihöpinöitä vaikka ens viikolla.
Kodin sisustusprojekti se on ikuinen projekti. Muistanette, kun kerroin tehneeni tilausta seinätarroista? Tilaus on tullut kotiin aikapäivät sitten, huikean persoonallisen, itsekirjoitetun viestin kera. Kun tilaa jotain ranskalaisesta verkkokaupasta, ei todellakaan odota saavansa henkilökohtaista palvelua. Vaan minäpä sain ja voin suositella tätä toimijaa (hu2.com) käsi sydämellä.
Hu2:sen toiminta pohjautuu ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen. Materiaalit ovat ympäristöystävällisiä, tuotantotavat ekologisia. Toiminnassa on "Humanfactor" jonka sain henkilökohtaisesti kokea. Yritys haluaa kohdella jokaista asiakastaan yksilönä.
Mennään niihin seinätarroihin myöhemmin, niiden lisäksi tilasin tän ihanan julisteen, Would Chanel do it? Se makoilee kehystettynä ikkunalaudalla, välillä tuoreiden kukkien, välillä kynttilöiden kera. Fiilispohjalta ja kukkasten tuoreudesta riippuen.
En tiä millaset oli Chanelin treenitottumukset, mutta mua viedään taas. Nyt lenkkipolulle, moroo!
Parasta aikuisuudessa on se, että saa tehdä mitä haluaa. Sunnuntaikrapulat on hämärä muisto nuoruudesta ja nykyään pitkistä sunnuntaiaamuista voi nauttia hymysuin ilman buranaa.
Ihan vaikka sängyssä, jos siltä tuntuu. Netflix, termari täyteen kahvia, ei velvollisuuksia.
Yks aamiainen sänkyyn, kiitos.
Mun rakkaussuhde kupariin lähti niistä henkareista, muistatteko? Pyörä pyörii villisti tällä hetkellä ja seuraava ostos oli Steltonin termari joka on ollut kovassa käytössä. Kesäaamut pihalla termarin kera ja kymmenen kuppia kahvia (Ulla liiottelee nyt taas vähän).
Syyssateet pakottivat siirtämään aamiaiset sisälle ja nyt termari palvelee sunnuntaiaamuisin, jos tuntuu vaikka siltä, että haluaa hengailla koko aamupäivän sängyssä hiukset pystyssä.
Termarirakkauden lisäksi oon löytänyt Renee Voltairen aamiaismyslin, joita ostan eri makuja aina Anton&Antonissa piipahtaessani. Pussit on superkauniita ja ne pääseekin keittiössä aina paraatipaikalle. Pussin sisältökin pelaa, raakamysli on tottakai gluteenitonta.
Tän sunnuntain valinta sisälsi gojimarjoja ja hamppuproteiinia. Mantelimaidolla höystettynä, luonnollisesti.
Tästä on hyvä hyökätä sunnuntain kimppuun, luvassa sporttailua. Tähän joudun ehkä palaamaan huomenna, oon nimittäin joutunut aikamoiseen rääkkiin.
Luin ensimmäisen kerran Villawoolista pari vuotta sitten, Cityn vanhasta kunnon Styleguidesta. Tällöin sain myös ensimmäisen Villawool -piponi ja toi pipo lämmittää tätä jääräpäätä pahimmillakin talvipakkasilla.
Mulla on lista suomalaisia suunnittelijoita joista oon kirjoittamassa, mutta ensimmäisenä mä lähestyin Rasmus Tikkasta, Mister Villawoolia. Mies pitää Empire Helsinki -nimistä puljuaan Viiskulmassa (kuinkas sattuikaan) ja tänään mä kevyessä darrassani astelin liikkeeseen sisään ja aloin haastattelemaan. (Sekä shoppailemaan).
Empire Helsinki
Villawool on suomalainen perheyritys. 40 vuotta hikeä, kyyneleitä, onnistumisia, epäonnistumisia, lunta, innovaatioita, kilpailua, perhettä.
Tarina alkoi vuonna -75, kun Matti ja Ranja suuntasivat laskemaan Sveitsiin. Tyypit rakastuivat pikku alppiputiikkeihin ja pipovalikoimiin ja siitähän se idea sitten lähti, syntyi oma brändi, Villawool.
Myynti lähti rullaamaan perinteisesti; ystäville, heidän ystävilleen. Pian pipoja myytiin maailmanlaajuisesti ja Eerikinkadulle avattiin ensimmäinen oma liike. Pipot rokkasi jo seitkytluvulla ja rokkaa muuten edelleen. Paljosta on selvitty, joskus asiat menivät päin ****ttä, mutta ei nämä heput muusta ymmärtäneet kun pipoista.
Hattuja siis tehdään, edelleen. Uusimman malliston voi vilkuilla täältä.
Villawool - uusinta mallistoaTässä muutama Ullan lompakon keventäjä.
Vuonna 2004 pariskunta muutti Viroon ja nykyään lämpimät sekä superlaadukkaat pipot valmistetaan sieltä käsin.
Tänä päivänä brändin "kasvot" ainakin meikeläiselle antaa Rasmus, eli perustajaparin poika. Poika, jonka kaverit saivat lapsena synttärilahjaksi aina Villawoolin pipoja, halusivat tai eivät.
Rasmus on yrittäjä; piposuunnittelija, kauppias, taiteilija, mies joka maahantuo uniikkeja brändejä maailmalta ja myy niitä Viiskulman liikkeessään. Liikkeessä on esillä Rasmuksen taidetta ja taidekauppiaskin miehestä tuli vähän niinkuin Cityn ansiosta.
Rasmus ja Empire Helsinki.Kollegg, yksi liikkeessä myytävistä brändeistä.
Styleguiden ilmestyttyä 2011, helsinkiläinen taidegalleristi luki jutun ja otti yhteyttä Tikkaseen. Pian miehellä oli näyttely kyseisessä taidegalleriassa ja loppu on historiaa. Nyt Rasmus myy taidetta "kaikenlaisille ihmisille".
Maailmanvalloitus olisi keveänä planina tulevaisuudensuunnitelmissa. Go for it, Rasmus.
Loppuun vielä näin yrittäjän päivänä, osa Rasmuksen päivän Facebook-statuksesta.
"En tiedä ketään muuta niin kovaa yrittäjää (tai suorittajaa) kun isäni Matti Tikkanen. Jo pikkupoikana faija oli menny ostamaan irtokarkkeja muutamalla pennillä, pystyttänyt kotikadun eteen pöydän ja myynyt lähinnä pikkusiskoilleen näitä irtokarkkeja kymmenellä pennillä.
Vielä tänäkin päivänä, tämä ensi vuonna 60 vuotta täyttävä ukko, ajaa noin 5000 kilometriä vuodessa myyntimatkoillaan. Jos nopeasti ja yksinkertaisesti laskee se tekee 200 000 kilometriä 40 vuodessa! Se on viisi kertaa maailman ympäri!
Tämä yrittäjyys on väkisinkin tarttunut meikäläiseen, vaikka luonteeltani olen aika vastakohta. Sanotaan että monet syntyy yrittäjäksi tai myyntimieheksi, mutta uskon että sen voi myös oppia. Harjoittelee vain riittävästi ja tekee sitä mitä osaa ja rakastaa niin hyvin kuin pystyy niin kaikki muu yrittäjyyteen liittyvä tulee siinä sivussa. Vaikka olen ollut perheyrityksessä koko elämäni mukana, perustin vasta viime vuonna ensimmäisen yritykseni, ja täytyy sanoa että se oli kuin heinäntekoa! Nykyajan internet palveluilla se tapahtu puolessa tunnissa ja parilla pankki- ja virastokäynnillä. Soitto kirjanpitäjälle joka selitti loput ja avot!
Ei sen kummempaa.
Tänä yrittäjän päivänä 5.9. suosittelen siis kaikkia joilla kytee takaraivossa joku idea tai unelma, toteuttakaa ne! YRITTÄNYTTÄ EI LAITETA! (joka on sinänsä aika hupaisa sananlasku, kun nimenomaan ”epäonnistunutta” yrittäjää usein laitetaan=moititaan, mutta jos ylpeänä seisoo tekojensa takana ja sanoo että jumalauta mä yritin, ei tällä kertaa riittäny, fuck it, eteenpäin!!!)"
Erinomaista yrittäjän päivää Rasmus, sä ja sun vanhemmat. Kaikki muut yrittäjät, hatunnosto myös teille.
Ps. Koko Villawoolin historiikin voi lukaista tästä. Kannattaa lukea!
Pps. Se alkuperäinen parinvuoden takainen haastis Rasmus Tikkasesta tästä. Toimittajana ihana, superlahjakas "naapurinpoikani" Antti Pikkanen.
Hyvä hiuspäivä on yhtä kun deitsut kampaajan kanssa. Tällä kertaa deitit I'd rather hair you now -Meerin kanssa olivat täynnä energiaa. Kirjaimellisesti. Shoppasin matkalla kampaajalle energiaa antavia yrttejä ja näistä myöhemmin, mutta kyllä ne saivat juttummekin lentämään vähintään villeissä tulevaisuuden suunnitelmissa. Meitä naisia kun ei mikään voi estää.
Päivän energiadrinksut kampaajanpenkillä, näistä myöhemmin!
Kampaajanpenkiltä pikakatsaus rakastamaani hiuslakkaan joka on päivittäisessä käytössä. Hiustuotteet aiheuttavat eniten päänvaivaa luonnonkosmetiikkaa etsiessä ja alkuvuodesta testaamani Less Is More -sarja onkin lähinnä sitä "täydellistä" luonnonmukaista hiustenhoitoa.
Less is More on ammattilaishiustuotesarja jota käytetään muutamissa kampaamoissa ja itse käyn shoppaamassa tyhjien purkkieni tilalle täysiä Helsingin Nudgessa, muualla tähän en olekaan törmännyt.
Pakkaukset ovat 100% biohajoavia ja tuotteet koostuvat luonnollisista raaka-aineista. Tuoksuja piisaa ja tuoksut ovat luonnollisista eteerisistä öljyistä. Itse rakastan näitä, mutta tuoksuherkille tämä ei ehkä ole se omin sarja.
Tällä kertaa keskityn sarjan lempparituotteeseeni jota kommentoin ensinäkemältä pr-toimistossa, "really?Ei kiitos". Kyseessä oli nimittäin Timjamilakka joka ei kuulostanut hyväntuoksuiselta eikä siltä myöskään haissut ensikokeilulla. Kotiin se kuitenkin päätyi ja nyt pistin jo eurot tiskiin tuotetta saadakseni, ei voi olla susihuono, siis?
Less is More -timjamilakka.
Timjamilakka* on ponnekaasuton hiuslakka joka antaa kevyen pidon ja se on mulla käytössä ihan päivittäin. Hiukset eivät näytä "lakatuilta" vaan täysin luonnollisilta ja ne eivät tunnu lainkaan tahmeilta. Myöskään siihen timjamin "tuoksuun" en ole ensikokeilun jälkeen edes reagoinut.
Ihan stydeimpään kampaukseen tää ei tepsi, silloin joudun ottamaan kaapista sen vähemmän luonnollisen hiuslakan, onneksi hyvin harvoin.
Pakkausten design muuten sytyttää ihan kympillä, moderni ja tyylikäs. Tää saa täydet suositukset!
*Timjamilakka saatu ensitestaukseen pr-toimistolta, tämä purkki omilla euroilla ostettu.
Viime torstai. Odotettu päivä kaiken seesteisen rauhallisuuden keskellä. Deitsut pitkästä aikaa Juulian kanssa, me nykyään nähdään niin harvoin, että niistä päivistä otetaankin sitten ilo irti.
Afterwork alkoi täällä Eirahoodseilla auringonpaisteessa skumppalasin kera. Iloa kesti yhden valokuvan verran, rankkasade "yllätti" iloiset afterworkkiläiset.
Hirveän hauskaa meillä oli, mut kuva nielaisi mun naurun!
Hetkeks sisään ja kumpparit taas jalkaan => Töölö ja Famun avajaiset, here we come. Famu on Scandic Park -hotellin uusittu rafla ja avajaiset sopivat tämän kaksikon aikatauluihin loistokkaasti.
Famu ja talon oma olut.
Astuttiin rakkahan avecini kanssa sisään urbaaniksi kehuttuun ravintolaan ja hotellin aula / aularavintolahan tässä oli kyseessä, katsoo asiaa miten päin tahansa. Tilassa ja järjestelyissä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Hotellin aulat nyt vaan on hotellin auloja.
Tarjoilut olivat kunnossa, halleluja. Erilaisia salaatteja, lämpimät ruoat joista kaikki gluteenittomia, plussaa! Viini virtasi ja Lola (the one and only) ohjasi vieraita hotellihuoneisiin tutustumaan. Meitä kiinnosti Juulian kanssa enemmän ruoka.
Liha suli suuhun, kala oli todella maukasta, risotto ihmetytti. Ei ehkä ykkösvalinta kyseisessä paikassa, siitä jäi sellainen olo, että täytyy kotikeittiössä taikoa hyvää risottoa joku ilta...
Juulia herkuttelemassa
Simpukat ja valkoviini, niitä otin kerta kiellon päälle ja yritin kovasti tilata seuraavana aamuna simpukoita kotiinkuljetuksella, huonolla menestyksellä.
Muu juhlaväki vaikutti hotellin asiakasrekisterin pohjalta kutsutulta, ehkä enemmän businessväkeä. Tällaisena paikan enemmän näenkin, businesslounaat ja erinomainen paikka ruokailla hotellissa yöpyjille, treffipaikaksi lähtisin valitsemaan jotain intiimimpää.
Famustahan seuraava pitstoppi olikin Viiskulman ihana, uus karkkikauppa ja jälkkärit nautittiin kotisohvalla muutaman nostalgisen Kiss kissin voimin.
Edes tällainen hyvinvointiheebo ei voi olla heltymättä, kun Viiskulmaan avautuu karkkitaivas.
Roobertin Herkku
En itseasiassa oo koko elämäni aikana syönyt karkkia, mutta tuo parempi puoli minusta jotenkin opetti tuon (pahan) tavan mulle ja ugh, mäkin olen vain ihminen!
Kesän aikana oon sosiaalisen median kautta seurannut innolla, miten Viiskulmaan valmistellaan tätä karkkikauppaa. Roballa oli vuoteen -89 saakka Roobertin Herkku -niminen karkkikauppa ja nyt omistajien lapsenlapset ottivat kunnia-asiakseen perustaa nostalgiaa hehkuvan kaupan, täysin samaa nimeä kantaen.
Torstai oli muutenkin ihanista ihanin päivä, afterwork erään ravintolan (siitä huomenna!) avajaisissa kera maailman ihanin Juulia. Kotimatkalla en vaan voinut olla poikkeamatta tän eilen avatun karkkikaupan ohi....
En oo koskaan kävellyt yhtä suloiseen karkkikauppaan. Tummanpuhuva ja hämyinen salaluola täynnä karkkeja ihan sieltä lapsuudesta. Muistatteko Kiss Kiss:it??? Mä en oo muistanut isovanhempieni kotitaloa vuosiin, mulla ei oo minkäänlaista muistikuvaa paikasta. Mutta sillä hetkellä, kun tuon karkin laitoin suuhuni, hyppäsin aikakoneessa kurahousuissani Joensuun muistoihin.
Roobertin herkun myyjät, ne lapsenlapsetkin on niin ihania ja iloisia. Mä vannon kautta kiven ja kannon, että jos (ja kun) joskus vielä karkkia syön, ostan sen Roobertin Herkusta.
Kävipä eräänä päivänä niin, että kommentoin kuvaa Chofesta Instagramissa. Kävipä sitten niin, että kyseisen kuvan postaaja kysäisi, no mennäänkös sinne joku päivä. Mehän mentiin.
Kyseessä oli ihan Instagram-kontakti, näin helposti mua viedään. Vaan tapasin mä aikanaan Vaimomatskuu-murusenkin Instagramin kautta, ihmisiähän siellä kaikki on kännykän ruudun toisella puolen.
Jos intressit kohtaa, sitä voi oppia toisesta tai itsestään, voi syntyä pitkä ystävyyssuhde, saada ahaaelämyksen, no limits. Syksyllä vielä jaksaa tällaisia extempore- tapaamisia, talvella voi sitten kääriytyä sohvalle viltin ja villasukkien kera.
Chofe
Vaan Chofe. Ranskalainen taidekahvila Lönkalla, ihan pari korttelia "ytimestä". Herkullinen, persoonallinen, houkutteleva. Paikan omistaja istuskeli chillisti poikansa (oletan, että oli oma poika) kanssa, fiilis ei eronnut olohuoneesta ei niin millään tapaa. Jonkinmoinen afrikkalainen musiikki soi taustalla ja syvensi paikan fiilistä entisestään. Palvelukin toimi englanniksi, tai mahdollisesti tämän lisäksi jopa ranskaksi, lisäsi kansainvälistä tunnelmaa vielä pari pykälää.
Seinillä oli mielenkiintoista taidetta, nurkkauksessa myynnissä kahvia jos jonkinlaista, uniikkeja koruja ja laukkuja.
Leivokset näyttivät suussasulavilta, mutta mitään gluteenitonta ei ollut tarjolla. Ensin naamani meni mutruun kunnes helpotuin, on nimittäin tämä herkkusuu herkutellut tällä viikolla muutaman viikon edestä.. Muille gluteenittomille herkkusuille tiedoksi, 7.9 lähtien kahvilasta saa myös gluteenittomia herkkuja.
Luomuespressoa, erikoiskahveja. Paikan omistaja ylipuhui mut nauttimaan Cafe Mielin soijamaidon, kanelin ja hunajan kera. Olin taas ylipuhuttavissa. Herkullisen näköinen ja makuinen, vaikka oonkin vahvan kahvin ystävä ilman sen kummempia erikoisuuksia.
Chofe järjestää Facebookin mukaan taideiltoja, konsertteja, varmasti omaan rentoon tapaansa.
Tää oli kaukana suomalaisesta kahvilasta, tää jos mikä on talvella ykköspaikka tuulen ja tuiskun keskellä nauttia kuumaa kaakaota ja haaveilla olevansa aurinkorannalla...
Syksy on saapunut sateineen ja kaiken maailman kissanristiäisineen. Jollekin sitä sanoo, ei, jollekin joo, kuten tän illan Laveran kosmetiikkalanseeraukselle. Joo, koska luonnonkosmetiikka ja houkuttelevan kuuloinen kahvila.
Kallion pubien keskellä on pikkuruinen Kahvila Villipuutarha, jonne astuessaan tuntuu vähän kun olisi saapunut salaiseen puutarhaan. Köynnöksiä, hämyisyyttä, herkullisia yksityiskohtia ja pelkkää söpöyttä, sitä oli Kahvila Villipuutarha. Enkä mä saanut tätä fiilistä yhtään kameralle vangittua, väenpaljouden ja itse tilaisuuden takia.
Villipuutarha
Mennään Laveraan toisen kerran, kun olen ehtinyt testailemaan meikkejä nassuuni, mutta tämä kahvila.
Palvelu oli älyvapaan sympaattista, porkkanakeitto syleili syksyyn laskeutunutta kaupunkilaista ja jälkkäri aiheutti varmaan paremman olotilan, kun mikään huume konsanaan. (En o koskaan kokeillu, vertauskuva, vertauskuva).
Ja te gluteenittomat lukijani, arvatkaas mikä oli parasta tässä kahvilassa? Omistaja Katja on itse keliaakikko (mikä siis itsessään tietenkään ei ole parasta) ja kaikki kahvilan herkut on gluteenittomia! Jälkkärinä oli niin taivaallinen sitruunainen kakku, että järki lähti. Homma paranee, vieressä koreileva jäätelö oli nimittäin itsetehtyä.
Olin niin innoissani tästä kahvilalöydöstä, että lähes unohdin miksi olin itse tilaisuudessa. No, testing testing ja palataan tähän kosmetiikkaosioon taas vahingosta viisastuneena.
Lepposaa viikonloppua!
Kahvila Villipuutarha, Kaarlenkatu 13. (sisäänkäynti sijaitsee tosin tietä hieman alemmas ja kulman takana).
