Katkoo...

tämä kirjoittaminen. Kuinka kummassa vuorokauteen saisi muutaman lisätunnin, kun eivät nämä tahdo riittää. Toisinaan pohdin, mitä oikeasti tekisin, jos saisin lisätunteja. Luultavasti tekemistä vain kertyisi lisää ja taas tunnit kävisivät riittämättömiksi. Jos tekisin edes jotain mainitsemisen arvoista; vaikka vapaaehtoistyötä tai muuta humaania toimintaa. Vaan ei, aikani kuluu jonninjoutavaan.

Jonninjoutavaa, no jaa. Teen kaikkea kivaa, sellaista nyhräämistä josta ei juuri tulosta näy. Istun paljon koneella, etsin vuokra- tai omistusasuntoja, puhtaaksikirjoitan tekstejä, kirjoitan kirjeitä ja toisinaan puuhaan valokuvien parissa. Chattailuun menee jonkin verran aikaa; se on sosiaalinen verkostoni kun muita, live-ihmisiä ei liiemmin ole.

Tätä vaihetta on kestänyt reilun vuoden. Vaikka toisinaan on yksinäinen olo, ja varsinkin silloin kun haluttaisi purkaa tuntojaan, niin on tässä puolensakin. Tämän ikäinen, perhekeskeistä ja sittemmin pelkkää (uutta) parisuhde-elämää kokeneena osaa aiempaa paremmin arvostaa riippumattomuuttaan; sitä, että ei tunne olevansa riippuvainen toisen menoista, mielialoista, toiveista ja odotuksista.

Tämä teksti on kirjoitettu 'hyvänä' päivänä, muitakin toki on.