Hyvän päivän...

huonompi ilta. Näitäkin on; päivä menee upeasti, ja sitten jokin tökkäisee ja se on siinä. Itselläni tämä kävi töistä palattua, kun pistin asuntohaun päälle ja: miksi ihmeessä laitoin aluehauksi edellisen kotikuntani? Siis paikkakunnan, josta minut lähetettiin pois, vastoin omaa tahtoani? No, kuinka ollakaan, haun toinen tai kolmas kohde oli tuttuakin tutumpi rakennus ja that's it.

Alkoi tehdä niin huonoa, että polkaisin fillarin liikkeella ja poljin kaksi tuntia melkein yhtä soittoa. Pysähdyin toki välillä kauniille maisemapaikalle, jossa istuin puolisen tuntia kyynel silmäkulmassa. Kuka on väittänytkään, että maailma olisi oikeudenmukainen paikka? Kysyi joku joskus.

Palattuani kämpille laitoin uudet haut päälle, ja koetin unohtaa aiemmat huuhailuni. Fiilis oli kuitenkin kadonnut. Siirrän siis sovinnolla kaksion/kolmion etsimisen huomiselle toivossa, että silloin on taas parempi päivä. Kysymys ei siis ole materiasta eli isomman asunnon etsimisestä, vaan tavallaan henkisen, uuden ja isomman asunnon löytämisestä. Päässä on vikaa vikaa vikaa.

Näitä juttuja ei ymmärrä kukaan, joka ei ole kokenut totaalista jättämistä...