Sunnuntaista keskiviikkoon

Niin, sunnuntai meni auvoisissa tunnelmissa haaveksien. Maanantaikin vielä, kunnes kotimatkalla koitti paluu arkeen: kilometrin päästä kotiportilta havahduin unelmistani tajutessani mittaristossa punaisen lämpötilan mittarin varoitusvalon ja: viisari osoitti kaakkoon. Nopea pähkäily: menenkö luottokorjaamolle 2km:n päähän? Rohkea rokan söi: kurvatessani korjaamon pihaan konepellin alta jo höyryt pursuilivat valtoimenaan.

Diagnoosi: paisuntasäiliö posahtanut. Uuden saanti keskiviikkona: millä ilveellä pääsen töihin? Ikäneito jäi sinne, ja minä siirryin tutkailemaan julkisten kulkuja. Aamulla rohkeasti pysäkille vartoomaan, ja kas kummaa: 5 minuuttia ja bussi tuli! Loppumatka sujui yhtä suvereenisti. Oli tosi tyytyväinen fiilis. Mukanani iso kassi, jossa makuupussi, sillä hölmöhän olisin ollut, jos olisin palannut yhdeksi yöksi kotiin. Onneksi lapset asuvat Hgissä.

Työpäivän jälkeen pyysin jäädä tunniksi töihin, sillä olin menossa reippailemaan uuden tuttavuuteni kanssa. Tulikin edettyä ihan tohinassa Ruskeasuolle asti, vaikka ystävän jalka oli hiljan leikattu. Paluukäveltyä poikettiin kaakaolle Pirkkolan uimahallille, ja miten ollakaan: valomerkki sieltäkin saatiin ennen kuin maltettiin lopettaa höpöttäminen. Voi, on niin teinimäinen olo, ja valahtaa ihan pehmeäksi, kun eräs henkilö pujahtaa ajatuksiin...