Toka työviikko

... siis tällä sovelletulla työnkuvalla. Back-office on kovaa duunia, jota riittää koko päiväksi eikä tarvitsisi puhelinlinjassa viettää sekuntiakaan. Liekö syynä oma epäkunto vai onko normityö todella niin kovaa ettei tästä sovelletustakaan tahdo selvitä? Tämänhetkinen olo on täysin puhki. Syönnin jälkeen veti kovasti vaakatasoon, mutta kuten viimeisen kolmen kuukauden aikana: päikkärit eivät vain onnistuneet. Sitä makaa silmät kiinni tai auki, leukoja revittää niskoihiin asti, ja nukahdus jää viittä vaille vajaaksi.

Eilen ja tänään kävin töistäkotiinmatkalla lenkillä. Kotiympäristö on täysin mahdoton kävelyä ajatellen, niinpä keksaisin pysähtyä paikalliselle kunto/hiihtoalueelle, jossa talvellakin käväisin pari kertaa. On kyllä niin jyrkkää maastoa (lähinnä lasketteluun yms. soveliasta), että lyhyt lenkki vastaa tuplasti tasamaalenkkiä. Vielä kun onnistuin molempina päivinä eksähtämään monikuvioisilla väylillä, niin ehkä kilometrejä tuli 3-4?

Nukkupäiväkirja voi loistavasti. Tuskin olisin kyennyt sitä ensi aikoina ylläpitämäänkään, sillä kellonaikamerkinnät eivät niin tiivistahtisessa heräilyssä olisi onnistuneet. Viimeisimmät merkinnät sisältävät ruhtinaallista nukkumista, arvioituina melko laadukkaiksi. Laatu-uni keinotekoisesti aikaansaatuna on kaukana luomu-unesta, mutta on valvomista parempi vaihtoehto. Luulenpa, että kun päikkärit taas onnistuvat, koko ongelma on ohi?