Viikko vierähti

Olipa eriskummallinen viikko. Se alkoi viime su, jolloin ajoin Ikäneidon miltei kuiviin, ja tankkauksen jälkeen ajo alkoi olla pahasti nykivää ja epätasaista. Olin su kummisetäni epävirallisilla 75-päivillä, ja aika vierähti mukavasti hänen sekä jälkikasvunsa kanssa rupatellen sekä mahtavasti syöden.

Vaikka viikolla isossa palaverissa sovittiin että pidän kaksi lyhyttä taukoa yhden sijasta, sekä sen vuoksi lähden viisi minuuttia myöhemmin, en tuota toista taukoa ole ehtinyt pitää. Työtä on 4,5h ja työnkuvan PITÄISI olla kevennetty. Joka päivä kotiin tultuani on tuntunut, että takki on aivan tyhjä ja pää täynnä. Jokin ei ole ihan kohdillaan. No, torstaina oli aamusta tt-lääkärin vastaanotto ennen töihinmenoa. Autopa ei käynnistynyt. Lyhyesti pyörähti ja sitten mykistyi. Avaimesta käännettäessä vain naksahti.

Varmuuden vuoksi latasin akun, ja sitten pakitin auton vastamäkeen ja koetin mäkistartilla: ei eloa. Soitin pajalle, ja heillä ei ollut yhtään autoa edes omassa käytössään, joten niin pojat ramppasivat jalan tuon kilometrin matkan - tässä vaiheessa koko päivä oli jo "ohi" ja olin soittanut asiaankuuluvat tahot sekä peruuttanut ajat. Kokeiltiin vielä porukalla mäkistartilla, mut lopputuloksena työnneltiin Neitoni verstaan pihalle: toisella pojista välilevyn pullistuma, toisella käsi kantositeessä ja itse tässä omassa kehnossa jamassani. Funtsittiin, josko koko kesän oireillut jäähdytysjärjestelmä olisi nyt lopullisesti pimahtanut. Auto jäi sinne, ja minä lampsin kyynel silmäkulmassa kotiin. Selkä huusi kipeyttään koko loppupäivän, ja minä myös.

Avulias ystäväni tuli illaksi, saunottiin vain ja mentiin nukkumaan, ja niin pääsin aamulla töihin. Tosin oli käveltävä tunnin verran ympäristössä, etten olisi leimannut liian varhain... Hetki sitten soittivat verstaalta, ja kertoivat startin yhden piuhan olleen irtoamaisillaan ja yhden tulpan täysin elottoman. Jos näillä selvitään, saan huomenna Neitoni kotiin ja voin alkaa kaikessa rauhassa pohtia seuraavaa siirtoa.