Kävimme Jasper Pääkkösen ja Ville Niinistön kanssa viime viikolla Vantaanjoen Vanhankaupunginkosken padolla.
Suomen kala- ja koskipolitiikalla on synkkä historia. Vuosikymmenten ajan vapailla koskilla tai luonnossa lisääntyvillä kalakannoilla ei katsottu olevan mitään arvoa. Kalat kasvatettiin kasvattamoissa ja laskettiin järviin tai mereen, jotta kalastajat voisivat kalastaa ne sieltä. Luonnonvaraisten vaelluskalakantojen annettiin kuolla sukupuuttoon. Viimeisten parin vuoden aikana on tapahtunut suuri muutos. Luonnonsuojelijat ja vapaa-ajan kalastajat ovat haastaneet vanhan politiikan.
Vanhankaupunginkoskella vieraillessamme puhuimme Jasperin ja Villen kanssa pitkään kaloista ja kokosimme kolme tärkeintä askelta kohti uutta ja kestävämpää kalapolitiikkaa.
1) Uhanalaisille kaloille on saatava lainsuoja.
Toisin kuin kasvien ja nisäkkäiden kohdalla, uhanalaisuus ei suojaa kaloja kaupalliselta tai muulta pyynniltä. Päinvastoin monen uhanalaisen kalan, kuten meritaimenen, saa tappaa ja myydä marketin tiskillä, ja niitä pidetään arvokkaina saaliskaloina. Uhanalaisia kaloja pitäisi suojella kuten muitakin uhanalaisia eläimiä.
2) Voimalaitokset tulee velvoittaa rakentamaan kalatiet.
Vesilakia tulee muuttaa niin, että kalojen nousujokia patoavat voimalaitokset velvoitetaan rakentamaan kalatiet. Olemme tuhonneet yli 90 prosenttia vaelluskalajoistamme padoilla. Emme saa ajatella, että yritys voi ensin tuhota vesiluonnon ja kalakannat, ja sitten odottaa valtion maksavan korjaukset.
3) Turhien patojen lunastamista ja purkamista on edistettävä.
Esimerkiksi Vanhankaupunginkoskessa sijaitseva vesivoimala on energiantuotannolle lähes merkityksetön. Padon purkaminen avaisi monille kaloille mahdollisuuden nousta Vantaanjokeen. Länsimaissa on yleisesti ryhdytty purkamaan täysin menneeseen aikakauteen ja sähköntarpeeseen rakennettuja pienvoimaloita myös pakkomenettelyin, silloin kun yleisen hyödyn on katsottu sitä edellyttävän.
Seuraa Emman kampanjaa täällä.
1 kommentti
ärjy simppu
31.3.2015 20:16
Hienoa. Tai suorastaan ihanaa, että vihreät ovat palaamassa taas konkreettisten tekojen ja vaatimusten äärelle. Hakatkaa nyt itsekin päätä seinään kuin taimenet, kunnes pato lopulta päätetään purkaa. Ja sitten seuraava pato...
Turhaa väkivaltaa se tuo padonpitokin on, kuten turkistarhauskin tai muu elukoiden pito luonnottomasti, mutta padon purusta yhteiskunta hyötyy taloudellisestikin, kun taas turkistarhauksen tilalle on keksittävä jotain muuta. Ehkä jokien kunnostaminen toisi mahdollisuuksia joillekin turkistarhaajalle siirtyä pois niistä hommista matkailun pariin. Ehkä vesistökunnostuksista löytyisi muutenkin työtä työttömille, varsinkin miehille jotka kaipaavat raskaampia ulkotöitä joilla olisi jokin merkityskin, eikä vain työtä työn vuoksi. Rahaahan siihen tarvitaan, mutta jos kannat kasvavat kalastusta kestäviksi ja matkailu piristyy, niin tuo panostukset korkojen kera nopeasti. Ihan sellaista aidosti vihreän New Dealin kamaa siis.
Joku voi sitten olla sitä mieltä, että väkivaltaahan se kalojen narrauskin on, mutta pitäähän sitä jotain syödä ja työkseen tehdä. Tulee siis muistaa, että jos yhden ottaa, niin samalla saa velvollisuuden pitää huolta sen lajitovereiden suvunjatkosta. Eihän siinä ekosysteemiä pilata jos taimenen koskesta nappaa - moni kasvissyöjä unohtaa, että jos soijasta proteiininsa haluaa, niin peltoa varten pitää ensin tuhota kokonainen ekosysteemi ja hävittää elukoilta kodit.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin