Olet ehkä törmännyt kirjaan ”Idiootit ympärilläni” (Thomas Erikson), jossa ihmiset jaetaan persooniensa mukaisesti neljään pääväriin: Punainen, Sininen, Keltainen ja Vihreä. Ihmiset voidaan jakaa myös elementtipersoonien mukaisesti Tuleen, Veteen, Maahan ja Ilmaan. Tämä on tuttua varsinkin astrologian harrastajille – kiinalaisittain elämme parhaillaan Maa-Sian vuotta.
Värien lisäksi myös elementtien mukaan voi ymmärtää persoonia – niitä ”idiootteja” siis – ympärillään helpommin. Tietenkään ei pidä unohtaa sen suurimman sekoilijan ja säätäjän, eli Itsensä ymmärtämisen merkityksen tärkeyttä. Kun tunnistaa oman elementtinsä, kollegansa elementin ja asiakkaansa elementin, voi työelämässä seikkailemisesta tulla helpompaa.
Tunnistatko jo heti ”elementti-idiootteja” ympäriltäsi näistä kuvauksista?
Tulinen Tekijä
Tulinen tekijä paahtaa jo ideaansa täyttä häkää eteenpäin, kun se on pälkähtänyt mieleen ensimmäisen kerran. Aivan sama, onko idea kannattava, fiksu tai edes toteutettavissa, sillä Tulinen Tekijä on jo menossa sitä kohti tukka putkella. Mikä pahinta, matkalla Tulinen Tekijä saa taas uuden idean, jonka suuntaan ratti kääntyy välittömästi, kunnes jälleen uusi idea saa hänet vaihtamaan suuntaa. Ideoita pursuaa niin paljon ja vauhti on sellaista kimiräikkösrallia, ettei maaliviivaan päästä koskaan. Tulista Tekijää kun ei ole siunattu kärsivällisyydellä. Aivan sama, pääseekö idean kanssa loppuun saakka, sillä pääasia on, että mennään eikä meinata. HETI, tai mielellään jo ennen, kuin idea tulee mieleen. Toimintaa, eikä turhia löpinöitä tai suunnitelmia! Ohjekirjat ja muut suositukset Tulinen Tekijä vie vessaan vessapaperiksi. Pahimmillaan Tulinen Tekijä väsyttää muut ja itsensä burn outiin jatkuvilla muutoksilla ja rynnistämisellä. Intohimoisena persoonana Tulisen Tekijän täytyy olla aidosti innostunut hommasta, että hän jaksaa tehdä sen loppuun saakka – ja mieluiten tietenkin jonkun toisen avulla. Uusi idea kun putkahti mieleen taas just nyt, ja toimia olisi pitänyt jo eilen!
Vetinen Tunteilija
Vetinen Tunteilija antaa eniten painoarvoa tunnemaailmalle, hyväntekemiselle ja elämän suuremmille merkityksille. Työ itsessään ei riitä, vaan sillä on aidosti oltava jokin suurempi pointti ja tarkoitus. Sen tulee tuottaa hyvää maailmaan tavalla tai toisella, mielellään useammalla. Vetinen Tunteilija ei kuitenkaan ole pelkkä maailmanparantaja, vaan intuitiivinen edelläkävijä, joka haistaa seuraavat tuulet jo ennen niiden puhaltamista. Tahdikkaat Vetiset Tunteilijat harkitsevat kaikkia siirtojaan pitkään ja hartaasti, eivätkä etene ennen kuin kokevat ajan olevan juuri oikea. Erittäin luovien Vetisten Tunteilijoiden täytyy saada käyttää luovaa energiaansa ja ilmaisuaan johonkin myös työelämässä, sillä muuten heistä tulee onnettomia ja levottomia. Negatiivisena puolena Vetiset Tunteilijat ajautuvat vähän liiankin syvälle omiin maailmoihinsa ja kadottavat päämääränsä. Heillä voi olla myös täysin epärealistisia odotuksia muita ihmisiä, tilanteita, projekteja ja asioita kohtaan. Näistä sitten luonnollisesti kiukutellaan muille, kuinkas muutenkaan.
Ilmava Lepertelijä
Ilmava Lepertelijä on verkostoitumisen ja puhetilanteiden Ässä. Olipa kyseessä small talk, hyväntekeväisyyspuhe, koulutuspäivä, myyntitilaisuus tai videopuhelu, Ilmava Lepertelijä on elementissään. Suu käy nopeammin kuin muut välttämättä pysyvät mukana, mikä harvemmin kuitenkaan haittaa muita. Ilmavat Lepertelijät kun osaavat puhua usein mielenkiintoisesti ja ylläpitää keskusteluja tukalissakin tilanteissa. Oikein sosiaalisilla Ilmavilla Lepertelijöillä Pappilan papupata voi jäädä porisemaan hellalle ja kiehua yli, jolloin puhetulva hukuttaa allensa kaiken. Erinomaisina kommunikoijina he taitavat myös psykologisen pelin ja voivat pahimmillaan olla eteviä manipuloijia. Moni supliikki kulttijohtaja onkin Ilmava Lepertelijä. Tiedonjanoisina ja älykkäinä persoonina Ilmavat Lepertelijät janoavat faktoja, numeroita, informaatiota ja jotain järkeä pöytään. He ovat erinomaisia opettajia, bloggaajia ja kirjoittajia, ja pitävät yhteistyöprojekteista ja tiedon jakamisesta muiden kanssa. Pahimmillaan Ilmava Lepertelijä ei suostu etenemään ilman faktoja ja lupailee liikoja. Ilmava Lepertelijä on tietenkin myös aina oikeassa, ainakin omasta mielestään.
Maanpoven Tunnollinen
Maanpoven Tunnollisilta ei lopu puhti kesken. He jaksavat uurastaa päämäärän eteen silloinkin, kun muut ovat jo pudonneet kelkasta silkasta väsymyksestä. Perfektionistin vikaakin löytyy, kun kaikki täytyy tehdä tunnollisesti viimeisen päälle paraatikuntoon. Pahimmillaan Maanpoven Tunnollinen perfektionisti löytää itsensä burn outin kourista kolmen kuukauden sairaslomalta. Perfektionismi saa Maanpoven Tunnolliset myös epäröimään seuraavia siirtojaan. Mihinkään suuntaan ei liikuta, ennen kuin reitti on aivan satavarmasti turvallinen pitkälle tulevaisuuteen saakka. Maanpoven Tunnolliset kun näkevät asiat isossa mittakaavassa ja osaavat arvioida eri siirtojen vaikutuksia tulevaisuuteen. Riskejä vältetään viimeiseen asti. Työntekijänä Maanpoven Tunnollinen saattaakin kangistua kaavoihinsa niin, ettei ura etene, eikä uutta opita. Se on harmillista, sillä fiksuina ja kirjaviisaina heiltä löytyy vastaus lähes mihin tahansa. Säännöt, ohjeet ja normit tuovat heille turvaa, eikä niistä poiketa, vaikka mikä olisi.
- SuperAssari Maarit
----------------------------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 40 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerin työhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssari
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:27
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin