Oletko saanut rekrytointipuhelun puskista? Minä olen. Olin lounastamassa ystäväpariskunnan kanssa, ja katsoin parhaakseni poistua ulos pakkaseen vastailemaan rekrytoijan kysymyksiin. Puhelu meni yllättävän hyvin, haastattelu ihan kasvotusten irtosi, ja myöhemmin myös työpaikka. Mukavaa olisi kuitenkin ollut, jos olisin saanut rekrytointipuhelun etukäteen sovittuna ajankohtana. Rekrytoija itse oli skarppina, kun minut taas yllätettiin kylmiltään nuudelit poskilla.
Helppoa rekrylle, vaikeaa hakijalle
Rekrytointipuhelun pirauttaminen silloin, kun se sopii rekrytoijalle tai työnantajalle, on tietysti näppärää rekrytoijan/työnantajan näkökulmasta. Aikataulut ovat kiireiset, ja haastateltavia voi olla paljon. Muutakin pitäisi ehtiä tekemään. Rekrytoitavan työnhakijan tai työpaikan vaihtajan kannalta yllätyspuhelu puskista voi kuitenkin saapua aivan väärään aikaan; lenkillä, lasta nukuttaessa, julkisessa liikenteessä, töissä, kaupan kassalla, lääkärissä tai harrastuksissa. Harva uskaltaa sanoa, että ”nyt ei sovi”, kun mahdollinen uusi työnantaja soittaa ja kysyy, olisiko hetki aikaa. Seuraavaa puhelua ei välttämättä tule, ja moni pohtii, millaisen kuvan he antavat itsestään rekrytoijalle torppaamalla tämän ja ryhtymällä neuvottelemaan parempaa soittoaikaa.
Valmistautumisaika kunniaan
Kaikkien kannalta parasta rekrytoinnissa tietysti on, että kaikki osapuolet ovat valmistautuneita siihen. Haastateltava osaa varata itselleen rauhallisen hetken, jolloin häntä ei häiritä, sekä kaivaa esiin kaikki tarvittavat paperit ja informaation. Moni – minä mukaan lukien – haluaa rauhoittua hetken ja valmistautua ennen puhelua. Rekrytoijakin hyötyy, kun haastateltava on valmistautunut ja tilanteessa mukana kokonaisvaltaisesti.
Jos puhelu yllättää, asiasta kannattaa toki aina neuvotella:
– Minulla on vartti vapaata ennen asiaa X, ehdin puhua sen aikaa. Jos vartti ei riitä, voimmeko sopia toisen ajan?
– Olen juuri keskellä paikkaa/asiaa X, en pysty puhumaan juuri nyt, mutta voinko soittaa sinulle myöhemmin tänään tai huomenna?
– En odottanut puhua teiltä juuri nyt. Voimmeko sopia ajan, joka sopii meille molemmille paremmin?
Huono kommunikaatio lisää paineita
Joskus rekrytoija ei enää palaa asiaan, vaikka niin sovittiin. Hakija ei tietenkään tiedä syytä tähän. Ehkä löytyi parempi kandidaatti avoimeen paikkaan. Kenties rekrytoija itse ei ole organisoinut rekrytointia hyvin. Ehkä siellä on vaan henkilö, joka ei osaa hoitaa rekrytointia hyvien tapojen mukaisesti. Oli miten oli, mahdollisuus siitä, ettei rekrytoija enää palaa ensimmäisen puhelun jälkeen, aiheuttaa hakijoille paineita pystyä ottamaan rekrytointipuhelu vastaan missä tilanteessa tahansa, jossa puhelimeen vastaaminen on mahdollista.
-SuperAssari Maarit
______________________
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 50 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerin työhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssari
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:27
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin