Työ- ja elinkeinoministeriöstä kuuluu hyviä uutisia; TEM:in työolobarometrin mukaan viime vuonna joka kolmas teki vähintään satunnaisesti etätöitä. Etätyöt mahdollistavan joustavan työaikajärjestelmän piiriin kuului viime vuonna jo 70 prosenttia palkansaajista.
Etätyön mukana myös sosiaalisen median käyttä on kasvanut 5 prosenttiyksikköä vuodessa (26%) ja sähköisten työtilojen tai pikaviestimien käyttä pomppasi 47 prosentista 54 prosenttiin.
Meillä SuperAssareiden omassa toimistossa etätöitä on tehty aina - ja tullaan tekemäänkin. Halutessaan asiakas saa meidät toki saman katon allekin kanssaan. Yhteydenpito, palaverit, ajatusriihet ja muu kommunikointi hoituu sähköisesti, joten niin kauan kuin sinulta SuperAssarina löytyy nettiyhteys ja tietokone, ei työn tekeminen etänä ole mikään ongelma. Itse naputtelen nyt toista viikkoa töitä Osakasta käsin. Työt ja asiakkaat kulkevat mukana normaalisti siinä missä muukin matkatavara. Olen järjestelyyn erittäin tyytyväinen!
Olen ollut nyt päälle vuoden SuperAssarina, enkä enää oikeastaan osaakaan kuvitella, että töitä, jotka voi tehdä kotona, pitäisi lähteä tekemään johonkin toiseen työpisteeseen vain pelkän periaatteen vuoksi. Toivon, että ensi vuoden barometrissäjoustavaan työaikajärjestelmään kuuluvien määrä olisi kasvanut 70 prosentista entisestään (niillä aloilla, joilla etätyö on mahdollista järjestää, jos työnantaja niin haluaa).
- SuperAssari Maarit
-------------------------------------------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 20 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerityöhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssarit
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:29
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin