Epätodellista

Nimittäin kävi niin, että vkl-tapahtuma putosi osastomme käsiin kuin pommi. Ma-ti-ke tehtiin parhaamme jotta asiakkaille koituisi mahdollisimman vähän harmia, mutta ei siitä ainakaan kiitosta saanut, päinvastoin. Silmät korvat täyteen lankoja pitkin, siinä kiitos. Pommia puretaan vielä kauan.

Työ se on joka elättää juu. Vähemmälläkin elatuksella pärjäisi... Luin jostain, että kovaa aivotyötä tekevät kuluttavat veren kuljettamasta hapesta jopa 50%. Miten tällainen astmaatikko sitten jolla on hapenottokyky muutenkin olematon? Alkaa tuntua siltä että parasta olisi palata vanhaan fyysiseen työhön. Ai mutta ei sekään onnistu kun on tämä selkävaiva ja brakanneet olkapäät.

Juuri nyt ei ole kovin valoisa olo. Osansa vaikuttanee tunti sitten testimielessä ottamani puolikas diapam. Testaus sen vuoksi, että lauantaina isän hautajaisissa tietää miten lääke toimii ja uskaltaako ottaa ollenkaan. Onnekseni saan esikoisen kuskiksi, sillä perjantaina suhaan hänen luokseen. Taisi tulla aikainen nukkumaanmeno tänään...

... ja oli sitten mukava vappu. Ei mitään ihmeellistä, ja kuitenkin kaikki vappumaiset ainekset. Väsyyn vedoten ei menty mihinkään "riekkumaan" vaan pidettiin ihan kahdenkeskinen vappu. Ilmapallot puuttuivat, mutta ainakaan minä poksahduskammoinen en niitä kaivannut.

Olo onkin aika rentoutunut juuri nyt, enkä sitä ihmettele, sillä on tullut nukuttua - tai ainakin oltua peittojen alla levossa - enimmän osa aikaa. Nyt vielä malttaa näin kun ei ulkona ole kasvimaa- tai muuta äksöniä. Kesän iskiessä täysillä, ja sen ollessa toivottavasti helteinen, sisällä oleminen voisi tehdä tiukkaa.

Huoh. Sitten alkaa valmistautuminen kovaan työviikkoon ja vielä kovempaan seuraavaan viikonloppuun: lauantaina isän hautajaiset. Työviikko menettelisi muuten, mutta selkä onneton kipuilee yhä vain. Buranat alkavat olla loppu, eikä niiden syömisessä olekaan mitään mieltä kun eivät auta. Normi-istuminen tai vaikka keittiössä askarehtiminen so. paikallaan jumittaminen - siinä kaksi pahinta.