Epätodellista

Viikko - tai nelipäiväinen - vierähti ja olipa mahtava kun pääsi hengissä perjantaihin asti! Välillä tuli uskonpuute... Tuoli kiikkui ja keikkui kun heijasin itseäni jotta selkä saisi vähän liikkuvuutta. Jossain terveysartikkelissa kehotettiin nousemaan puhelun tullessa seisomaan; vähän me naurettiin kun kuviteltiin noudattavamme kehotusta, jolloin osastomme työntekijät poukkoilisivat yksi kerrallaan parin minuutin välein ylös.

Perjantaina kävin fysikaalisessa kartoituksessa. Mitään ihmeparanemista ei luvattu, mut valoa näytettiin - siinä mielessä, mikäli olen valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen, omatoimiseen duuniin. Sehän on mun juttu, sitoutuminen. Laitoin HR-ihmisellemme tiedustelun, saisinko maksusitoumuksen kuntotukseen, joka ei muutoin kuulu tt-sopparimme piiriin. Hän on lomalla, joten on odotettava ensi viikkoon.

Toin kotiin kuivattuja aprikooseja, ja niiden vuoksi myös kymppikiloisen porkkanasäkin. Riitti äksöntä, kun kuorin koko säkillisen, ja aloin keitellä aineita yhteen. Soseutus ja purkitus: aprikoosiporkkanahilloketta olkaa hyvä! Sopii nautittavaksi vaikka minkä kanssa. Kun olisi vain joku jonka kanssa :) Ei mut: tekstasin ystävälle illalla, että purkit loppu... hän tuli tuon 45 km:n matkan tuomaan lasipurkkeja! Jäi toki yöksikin, ja oltiin niin väsyjä, että vasta puoli kaksi päästiin aamiaiselle ;)

Huomaa että on elokuu, ja kaikki ympärillämme alkaa herätä eloon: koulut, päiväkodit yms. Havainto siis peräisin työmaalta. Puheluita 'tippuu' ja kuitenkin kättä kouristaa kaikkinainen näpyttely, sekä päätä kokoaikainen skarppaus. Ja kuten aina: tilanne tulee yllätyksenä tavarantoimittajille sekä logistiikalle. Seuraus: puutteita ja viiveitä. Siitä seuraus: puhelimet kuumina ja korvat punasina.

Karkasin liukuaikana eli kolmelta. Ikäneitoni jäi työmaan pihaan kun porhalsin junalle. Systin pankkiasia stadissa tuli hoidettua, ja sitten alkoi juniorin pyytämien sandaalien etsintä. Haloo: onko jossain 44-numeroisia sandaaleja, joissa ei ole takaremmejä yms. hörhöjä? Ei ainakaan tähän aikaan vuodesta. Stadissa etsin puolentusinaa kauppaa, ja palattuani sekä auton koukattuani jatkoin etsintää kauppakeskuksessa josta hain huollossa olleen puhelimeni. Tulos plus miinus nolla.

Soitin pojulle tästä, ja hän närkästyneenä: pitääkö hänen ostaa ne Omilla Rahoillaan sieltä ulkomailta johon on viikoksi menossa? Johon minä häkeltyneenä: ostin sulle just matkavakuutuksen... Jonka vielä kotiin mennessäni kävin pudottamassa postilaatikkoon kun en jaksanut kammeta taloon asti. Kotona sitten kirjoitin juniorille pitkähkön preivin, jonka hän ehkä jaksaa lukea. Kirjeen sisältö koski tämänpäiväisen tuloksettoman etsinnän harmitusta, sekä sitä, miten koin hänen närkästyksensä. Ei siitä enempää...

Jo kaksi päivää duunissa - vaikka saikku tässä olisi enempi paikallaan. Kiemurtelua tuolilla ja ähisemistä - ei hääviä katsottavaa. Nolottaa ihan. Kesälomapäivät on yhä lopullisesti määrittelemättä - ruhtinaallinen tunne. Ei osaa päättää, ottaako ne vielä näin kesän lopuksi, vai siirtääkö enemmän pimeään vuodenaikaan. Jos sen rahatukon löytäisin, niin en epäröisi.

Yksi työkaveri luopuu meistä, ja siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Sai ymmärtääkseni tosi mukavan työn sekä enemmän liksaa - miehensä on saman yrityksen palveluksessa, joten pitkät työmatkatkin hoituvat suht'hyvin. Olen iloinen hänen puolestaan, sillä viime vuonna hän oli puoli vuotta hermolomalla työn vuoksi. Monesti sen puolivuotisen aikana pohdin asiaa: onko oikein että noin käy, ja mitä teen itse jos koen saman.

Saunotutti, ja niinpä lämmitin saunan. Muuripata pääsi kiehumaan, ja mökkeröiseni ikkunat ovat aivan höyryiset. Pikkuhiljaa väsy valtaa mielen, ja on pikapuoliin vetäydyttävä vällyihin. Lounaasta ei huolta, sillä eilista lihakeittoa jäi vielä työpaikan jääkaappiin. Tavoite, johon yritän päästä: yhdellä laitolla usean päivän ruoka.

... pitkänpitkän saikun jälkeen. Napin uskalsi ottaa vasta työpaikalle tultua, ja eihän se sen kummemmin tehonnut kuin ennenkään. Puoleen päivään meni jotenkuten, mut sitten alkoi krempata, ja oli alettava vääntää nokkaa lattiaa kohden - sai selkänsä venymään. Myös pieniä pyrähdyksiä silloin tällöin. Pisti miettimään jäljellä olevia, tulevia 15 työvuotta...

Olin suunnitellut verenluovutuksessa käyntiä, ja puolen tunnin jonottamisen jälkeen pääsin haastatteluun. Räpsähti 3 vuoden karenssi! Kiitos tästäkin... Sairaanhoitajatätönen leperteli kuin vähä-älyiselle, tyyliin: "hoida nyt vain itsesi kuntoon". Grrr-rr. silkasta harmista pyrähdin lähimarkettiin ja hain roppakaupalla jäätelöä. Jäätelöä sitten menikin kotiin palattuani.

Huoh. Lihaisa lihakeitto kiehumassa, keiton kasvikset omasta maasta: peruna, sipuli, porkkana, persilja. Melkoisen makoisat aromit. Siinä osa päivän harmeista kaikkosi, kun noukki omalla kasvimaalla. Jos olisi varaa kouluttautua alalle, ja olisi jonkinlainen varmuus sillä pärjäämisestä, saattaisin jopa harkita alan vaihtoa. Unelmiahan pitää aina olla - oli minkä ikäinen hyvänsä :)