Jos joku joskus jotai...

mutku ei kukaa koskaa mitää nii aina vaa..." Tämä hieno riimittely oli aikoinaan keskikoulun tyttöjen vessanseinässä. Osuvaa, ytimekästä, suoraan sieluun. Näinhän se on, tämä elämä. Ajattelemme, että jos joku ensin tekisi / sanoisi jotain niin kyllä sitten minäkin jne.

Miten lie tullut mieleen, näinä hiljaisina ja sinänsä tapahtumattomina iltoina. Oikeasti tässä tapahtuu koko ajan jotain, sitä ei vain toinen voisi huomata. Pitkästymään ei siis ehdi, sillä jos ei käsin tee jotain (kirjoita, askaroi kotoisesti yms) niin vähintäin pääkopassa kiehuu koko ajan. Johan Uuno Turhapurokin tämän todisti rakkaalle Elisabethilleen. Sohvalla maaten.

Toisaalta työpäivät ovat siitä niin mukavia, että hetkittäin hektinen tahti tietää tyytyväisiä, hyvinpalveltuja asiakkaita. Toisinaan viikonloput ovat mörköjä, kun pitää koettaa pitää henkilökohtaiset asiakkaansa so. aivosolunsa tyytyväisinä ilman ulkopuolisia ärsykkeitä. Ensi viikonloppuna pakollinen pitkitys, kun saldojen vähentämiseksi pitää pe lähteä aikaisemmin ja ma mennä myöhemmin.

"But, I'll think it tomorrow" (Scarlett)