Kuinka sitten kävikään

... tiistaina läksin Ikäneidollani töihin, ja hiukan kuuntelin moottorin hörhötystä... Kotiin palatessa kaupassa- ja yhteispalvelupisteessä käynti. Josta parkista auto ei enää käynnistynyt. Naks. Naks.... Tekstari ystävälle, joka sitten soitti... pitkä puhelu, jonka aikana ehti kyynel jos toinenkin tirahtaa.... Tuli ehtiessään paikalle, käytti minut kotona pakkaamassa kassini ja palattiin Neidon luo. Pistettiin köysi autojen väliin ja niin sitä lähdettiin...

Totesin parin km:n jälkeen, ettei minusta ole hinattavaksi. Vaihdettiin paikkoja keskenämme, ja 45 km:n mutkainen sekä pimeä matka sujui kohtalaisen hienosti. Olen suorituksesta vähän ylpeäkin... Perille saavuttuamme oli jo miltei yö, ja iltahommat sen mukaiset... Ystäväni poika on kädentaitoinen, ja lupasi ottaa remontista projektin itselleen.

Jo eilen soitteli Kelan henkilö, ensin kertoakseen etten mahtunut hakemalleni kuntoutuskurssille. Olin pahoillani. Soitti sitten työajan jälkeen uudelleen ja kertoi löytäneensä Lounais-Suomen alueelta samanoloisen kurssin jos minut vain sinne saisi. Ilmeisesti onnistui, sillä tänään tarkistaessani Kelan sivuilta minulle on ko. kurssi myönnetty. Alkaa ensi maanantaina ja päättyy 2.12.

Summa summarum: auto tenäsi oikeaan aikaan, sillä tämän viikon kestän minä, ja toivottavasti ystävänikin, sekä mahdollisesti auto tulee tänä aikana kuntoon?