Vieläköhän jaksaisi...

miettiä mennyttä päivää muutamalla sanalla. Tuntuu näet siltä, että kun on koko hemmetin pitkän päivän fundeerannut miljoonia asioita, alkavat asiat nyt olla niin puhkiajateltuja ettei enää synny mitään luovaa. Jotenkin vain pitää vielä vähän, ihan oman rauhansa vuoksi. Ja, jos ei mitään pistä
'näkyviin', voi viikon kuluttua tai jo huomenna ihmetellä, mitä sitä on tullut touhuttuakaan.

Selasin juuri (luvalla) isäni päiväkirjaa 60-luvulta. Paksu vihko täynnä tiheää käsinkirjoitusta. Tekstit ovat sitä, mitä päässä on kiehunut, ja kun ne on paperille saanut, on luultavasti vähän helpottanut. Sivullisen niitä on kyllä lähes mahdoton ymmärtää, siksi paljon henkimaailman asioita niissä käsitellään. Henkimaailman asioilla tarkoitan sellaisia, jotka eivät sivua arkisia tekemisiä tai tapahtumia. Päiväkirjoja kuitenkin.

Olisi hienoa, jos itselläkin olisi esittää tällaisia dokumentteja jälkipolville. Paljonhan päässäni on liikkunutkin näinä 50 vuotena, mutta taitaa kallo olla mallia seula, tai sitten siellä on piiloarkistoja. Toisaalta, lieneekö kenelläkään toisella samaa fiilistä työpäivän päälle kuin itselläni: hattu / kypärä kiristää ja tuntuu ahtaalle; on kuin kallo olisi aavistuksen turvoksissa?

Koittaa päivän paras hetki eli nassunpesun jälkeen yöpuulle yess.