”Mun entisen työkaverin mies lähti eräänä syksynä kalalle kaverinsa kanssa, vene kaatui ja kumpikin hukkui. Toisen miehen ruumis löydettiin heti, mutta työkaverini mies jäi kadoksiin. Oletus oli tietenkin, että hänkin on hukkunut. Lääkäri kirjoitti työkaverilleni ensiksi pitkin hampain kolme päivää sairauslomaa - kyllähän sen nyt pitää piisata, kun mies on (erittäin todennäköisesti) hukkunut ja ruumistakaan ei vielä ole löydetty.”
Poissa pari päivää, kaksi viikkoa, puoli vuotta. Toteamuksia, että ”Sellaista sattuu ja se unohtuu, kun keskittyy työhönsä”. Keskustelua työporukan kanssa tai asian siivoamista pois arjen tieltä. Lääkärin ymmärtäväisyyttä tai pitkähampaisuutta, puhumattakaan siitä onko pomo surevan puolella vai ei.
Ihmisten kokemukset surun ja työn yhdistämisestä vaihtelevat laidasta laitaan. Eri aloilla ja työyhteisöissä käytännöt vaihtelevat – ja vaikka Suomi on Murheellisten laulujen maa, murheen tuominen työpaikalle on edelleen enemmän tai vähemmän tabu. Se siivotaan pois samalla tavalla kuin kuolema, joka koskettaa meitä kaikkia ja tuntuu silti niin kaukaiselle, ettei se saisi vaikuttaa arkiseen aherrukseen.
”Jos ihminen ei hädältään/huoleltaan/surultaan pysty nukkumaan tai syömään, eikä ole hyvä olla missään eikä mitenkään päin, niin on kohtuutonta ajatella, että siinä pitäisi olla työkuntoinen.”
Työkaverin lohduttaminen menee työkaverin ehdoilla
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että suru on yksityinen asia, eikä tunteita saa ilmaista julkisesti. Sureva työntekijä voikin olla hämmentävä olento sekä kollegoille, että esimiehille.
Joskus hyvää hyvyyttään ihminen tunkee nokkansa liian syvälle hänelle kuulumattomiin asioihin. Työtoverin surressa onkin parasta edetä hänen haluamallaan tavalla. Antaa hänelle tilaa, eikä olla liian utelias. Osanotto kannattaa tehdä kortein ja kukkasin sähköpostin sijaan. Joissakin työpaikoissa surevalle kerätään rahaa, jos kuolemantapaus uhkaa syöstä työntekijän vararikkoon. Kevennetty työaika, lomalta paluu ja muut käytännön asiat tulee tehdä yhteistyössä surevan työntekijän kanssa. Sureva tietää itse, mikä häntä auttaa parhaiten.
Surun ei saa antaa vaikuttaa mielikuvaan työntekijän ammattimaisuudesta tai taidoista. Surevan maailma pysähtyy ja työasiat eivät ole ensimmäisenä mielessä.
Työyhteisön tehtävä ei ole toimia kriisipsykologina oman työnsä lomassa. Syvästi sureva henkilö, joka ei kykene työhön vielä lomansa jälkeen, on hyvä ohjata ammattiavun piiriin. Jokaisen suruaika ja reagointi menetykseen on yksilöllinen.
Aina ei tarvita sanoja, kun halutaan tukea surevaa. Joskus pelkkä halauskin riittää. Ymmärtäväisyys ja myötätunto kantavat pitkälle surevan työntekijän kanssa.
- SuperAssari Maarit
Lainaukset: – Kaksplus-keskustelu ”Kun läheinen kuolee; miten kauan ollaan pois töistä?”
-----------------------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 40 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerin työhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssarit