Kääpiösiili, valtava persoona

Olin nuorempana halunnut pitkään lemmikkiä, mutta mitään karvaista ei voitu hankkia äitini ja veljeni allergian vuoksi. Kunnes eräänä päivänä törmäsin afrikkalaisiin kääpiösiileihin.

Harvempaa ne allergisoivat ja päätimme ottaa riskin. 2008 elämääni vipelsi kääpiösiili Hamlet.

Toukkafoobikkona otuksen ruokkiminen oli haasteellista, mutta mitä sitä ei olisi tehnyt pienen nappisilmän eteen. Perheeni allergikot eivät saaneet allergiaa Hamletista, joten saatoin huoahtaa helpotuksesta.

Hamlet oli aika uniikki kaveri. Pentuaikana se oli saanut piikistä silmäänsä, joten sillä oli vain yksi toimiva silmä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, ja siilit muutenkin kipittävät menemään nenäänsä ja korviinsa luottaen.

Hamlet oli aika sähäkkä siili meille tullessaan. Haimme siilin viralliselta kasvattajalta, toimme pahvilaatikossa pehmoisiin fleeceihin sammuneena ja kotona se sai hirveän tuhinahepulin. Kuin vihainen höyryveturi olisi tuotu kotiin, piikkeineen kaikkineen. Vaikka olin yrittänyt totuttaa sitä hajuuni pitämällä yhtä sen fleeceistä ihoani vasten, Hamlet ei kovinkaan arvostanut paikanvaihdosta. Meni monta viikkoa, ennen kuin se alkoi luottaa minuun. Ei ehkä helpoin yksilö aloittelijalle.

Mutta oli se lopulta sen arvoista. Kunnolla kesyynnyttyään se otti kanssani monet päikkärit yhdessä, siili rentoutuneeksi kasaksi lässähtäneenä pääni vieressä. Olin ainoa, jolle se "kehräsi" eli päästi hiljaista poksunnan ja putputuksen sekoitusta. Äidilleni se saattoi joskus suurena hempeyden hetkenä todeta majesteetillisesti ja ytimekkäästi "put".

Hamlet asui vitriiniin rakennetussa siilikerrostalossa. Se oli tottunut omakotitalossa asumaan isossa lattialämmitteisessä kylpyhuoneessa laajalla alueella, mutta koska huoneeni oli vain kahdeksan neliömetriä, päätimme antaa otukselle mahdollisuuden modernimpaan asumiseen. Eri kerrosten välille rakennettiin voimapahvista kävelyliuskat ja ne päällystettiin kylpyhuoneen muovimatolla, jotta pikku käpälät saisivat hyvän kiipeämisotteen.

Aivan aluksi Hamlet ei ihan älynnyt kerrosten moninaisuutta, ja muutamaan otteeseen se tuli ramppia pitkin pyörien alas, tussahtaen pehmeästi vastapäiseen vitriiniseinään. Siileillä ei ole kovinkaan hyvä syvyysnäkö, mutta onneksi lopulta opettelu maksoi vaivan.

Öisin Hamlet kipitti juoksupyörässä ja huoneeni lattialla tutkien kaikki pimeimmät koloset. Mörköä minulla ei ollut sänkyni alla, vaan pieni hämäräeläin. Juoksupyörä oli tehty isosta muovisangosta, ja treenitassutuksen ääneen oli mukava nukahtaa. Tosin oli siinä se vähemmän mairitteleva puoli, kun piti kuivunutta siilinkakkaa pestä juoksupyörästä pois - siilit kun kakkasivat juostessaan ja tassut painelivat menemään. Jotain se varmaan kertoo, että siilinomistajien kesken juoksupyörää kutsutaan lempinimellä "paskalinko".

Mökille otimme Hamletin tietysti mukaan ja hankin ulkoilua varten eräänlaisen marsuaitauksen. Vieressä piti vahtia tarkasti, sillä Hamletilla oli hinku lähteä seikkailuun. Se ujutti kuononsa kalteriseinän alle ja tuuppi voimakkaasti. Samalla uljaalla voimatekniikalla se antoi kotona tyynyille köniin ja ne lentelivät lattialle. Useimmiten Hamlet kuitenkin kaivautui tyytyväisenä tyynyjen luolastoon. Piti olla tarkkana, ettei itse rojahtanut tyynyjä vasten noin vain. Opin aina tarkistamaan siilin olinpaikan.

Silloin kun siili oli rauhallinen, sen piikit olivat matalana ihoa myöten. Äiti on verrannut piikistön paijaamista hyvin karkeakarvaisen mäyräkoiran karvaan, ja karvojahan ne piikitkin ovat. Hamlet ei ollut ihan niin silitettävä kuin olisin toivonut, mutta se antoi meidän silittää sitä selästä ja takaa. Pumpulinpehmeitä kylkiä tai mahaa jos yritin paijata, siili vastasi mokomaan röyhkeyteen tuhahduksilla. Ehkä sitä kutitti, kuka tietää? Myöskään samettisia korvia ei saanut hipelöidä, siitä tuli isompi TUH ja piikit menivät pystyyn. Hamlet oli hyvin herkkä, mutta tulisieluinen siili.

Nukkumapaikkana Hamletilla oli yhdellä tasolla iso, 750 gramman tyhjä murolaatikko, jossa oli runsaasti fleecejä hyväksi nukkumapesäksi kuopsuteltavaksi. Iltaisin seitsemän aikaan huhuilin Hamletia ensimmäisen herätyksen aikoihin, ja jos otus oli kevyemmässä unen vaiheessa, se vastasi tietynlaisella kevyellä tuhutuksella kyselyyni: "Missä Hamlet?"

Hamlet ei valitettavasti kipittänyt luonani kuin kaksi vuotta. Se sai ensin virtsatieinfektion jota hoidettiin antibiooteilla, ja sitten kun vastustuskyky oli jo muutenkin huonontunut, se sai viilentyneestä syyslattiasta jonkinlaisen keuhkotulehduksen. Aamulla kun olin menossa antamaan ennen opinahjoon lähtemistä (opiskelin leipuri-kondiittoriksi) lääkettä, minua odotti kylmä siili piikit kevyesti pystyssä. Ainakaan se ei ollut kuollut yksin, vaan oli kuullut unisen tuhinani.

Hautasin Hamletin yhteen lempimetsikköni osaan, mitä Hamlet olisi varmasti siilimäisten piilopaikkojen mukaan arvostanut.

Ehkä vielä joskus hankin afrikkalaisen kääpiösiilin uudemman kerran. Se vaatii kuitenkin hyvin tarkat olosuhteet tiettyine hyönteisruokavalioineen ja lämpötiloineen.

Lisää tietoa afrikkalaisista kääpiösiileistä tarjoaa Suomen siiliyhdistys ry. Huomaathan, että afrikkalainen kääpiösiili on eri kuin eurooppalainen siili, eikä villisiilejä saa missään nimessä ottaa lemmikiksi.

Lopuksi vielä monta tuntia mielessä soinut korvamato: