Joskus kun oma mieli käy liian voimakkailla kierroksilla, on hyvä pysähtyä. On hyvä keskittyä kuuntelemaan itseään. Pysähtyä kannattaa fyysisestikin, vaikka kävelymeditaatiokin on joskus paikallaan.
Kävelymeditaatiossa keskityt hengittämisen rytmiin, annat ajatusten mennä ja tulla, ja annat jaloillesi luvan kävellä minne ne mielivät. Voit keskittyä hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Yritä hengittää luonnollisella rytmillä. Liiallinen hengittäminen voi alkaa pyörryttää, mutta myös liian pinnallinen, keuhkojen yläosalla tapahtuva hengittäminen rasittaa kehoa. Usein me ihmiset hengitämme vain keuhkojen yläosalla. Voit kokeilla palleahengitystä pitämällä kämmentä vähän navan yläpuolella. Jos vatsa pullistuu sisään hengitettäessä, hengität pallealla. Näin keuhkojesi koko tilavuus pääsee esiin.
Itse kiinnitän huomiota puihin. Puiden latvat jäävät usein monilta huomiotta, etenkin talvella kun keskittyy pitämään itsensä pystyssä, katse maata viistäen. Joskus voi olla hyvä keskittyä puun yksinkertaiseen kauneuteen lähempää. Tuntuma käsien alla, sormenpäitä vasten. Pinnan rosoisuus tai sileys, sammal tai jäkälä. Rungon vankka olemus. Tuoksu.
Rauhoittaakseni aistini käytän puumeditaatiota tai kuten jotkut sitä kutsuvat, maadoittumista tai ankkuroitumista. Etsin puun, joka tuntuu vetävän minua puoleensa ja nojaan sen runkoa vasten. Jokaisella sisäänhengityksellä kuvittelen puun antavan minulle hyvää energiaa, ja jokaisella uloshengityksellä kuvittelen huonon energian - esimerkiksi negatiiviset ajatukset - liukuvan puuhun ja sen juurien kautta maahan. Maa muuttaa huonon energian taas neutraaliksi, ja olen osa jatkuvaa kiertoa. Kun koen olevani rauhoittunut ja hetkessä läsnä, kiitän puuta vaikka halaamalla. Ihan sama, sattuuko joku näkemään.
Toisenlainen puumeditaatio toimii taas mielen tasolla. Kuvittelen itseni siemeneksi, ja kasvatan itseni hiljalleen isoksi puuksi, silmuineen, hiirenkorvineen ja lehtineen. Eikä neulasissakaan ole mitään vikaa, lehdet vain tuntuvat luonnistuvan paremmin. Opin tämän meditaatioharjoituksen eräässä retriitissä 2014 ja olen kerran vetänyt sen pienelle ryhmälle ihmisiä. Eräs kertoi kuvitelleensa heti havupuun, ja oli tuntenut itsensä ulkopuoliseksi. Tämä aukaisi silmäni harjoituksen suhteen, sillä vaikka yleensä kuvittelija kuvittelee ympärilleen suojaavan lehtikatoksen, voi olla niitäkin joille neulaskäsivarret ovat parhaimmat.
