Teurastamolle tuodut broilerit puretaan häkeistä ja ripustetaan liikkuvalle linjastolle. Paniikissa olevat linnut kuljetetaan sähkövesikylpyyn, jossa ne luultavammin halvaantuvat, mutta ovat yhä tajuissaan, koska sähkövirta pidetään tarkoituksella alhaisena. Toisinaan halvaantuneen linnun silmät liikkuvat vielä, jopa nokka aukeaa hitaasti. Sitten linjasto vie tulevat rintafileet automaattiseen kurkunleikkaajaan, joka toimii vähän miten sattuu. Näin keskivertoamerikkalaisen ruoka tuotetaan, väittää Jonathan Safran Foer kirjassaan Eläinten syömisestä. Ja hän jatkaa:
Possuja paiskotaan betonilattiaan. Aktivistit leikkaavat karjatilan piikkilanka-aitaa ja lopettavat salaa kärsiviä kalkkunanpoikasia. Omin ulosteidensa keskellä asuvat kanat sairastuvat, eivätkä siat mahdu kääntymään aitauksissaan.
Pikaruoan paratiisivaltiossa koiraspuoliset munijakanan poikaset tapetaan välittömästi. Kirjan lopussa käy ilmi, etteivät Suomenkaan broilerit elä juuri kuukautta kauempaa. Lisäksi Suomen luomutuotannossa kuusiviikkoisen lampaan saa kastroida pihdeillä, mikäli toimenpiteen suorittaa ”pätevä henkilö”. Ilman kipulääkkeitä, tietenkin.
Kirjassa todetaan myös, että samainen Kentucky Fried Chicken, joka on ”omistautunut kanojen hyvinvoinnille ja hyvälle kohtelulle”, käyttää alihankkijoita, joiden on todettu muun muassa repivän eläviltä linnuilta päitä irti ja hyppivän niiden päällä.
Vaikka teoksen pääpaino on tehotuotannossa, osansa kritiikistä saavat niin luomutuotteet kuin PETA:n aktivistitkin. Aktivistit, jotka muun muassa heittivät Voguen päätoimittajan lautaselle kuolleen pesukarhun.
Nyt mun täytyy kyllä lausua oma mielipiteeni, sillä mä tunnen myötätuntoa Martinaa kohtaan monessakin asiassa. En puolusta häntä, en nuoleskele häntä, enkä yritä olla kuin hän, mutta mä pystyn nähdä asiat vähän eri kantilta.
Mä en ollut edes esim. kuullut Martinan uutta kappaletta kun siitä puhuttiin ympärillä, ja suurimmaksi osaksi sitä haukuttiin vain koska se on Martinan. Ennen kuin kerkesin koko kappaletta kuulemaan, meinasin sortua jo ajattelemaan että voi että se on paska. Mikä on tämä ihmeen lumipalloefekti, että aina halutaan olla samaa mieltä kaikesta ja asioita muutenkin haukutaan aika laihoilla perusteilla ottamatta asiasta edes sen kummemmin selvää.
Jos itse miettisin Martinan uraa niin oikeasti kuinka moni on pystynyt tuolla tavalla saamaan itselleen levytyssopparin muuta kun kovalla työllä ja tahdonvoimalla. Siihen vaaditaan taitoa, älykkyyttä ja tahdonlujuutta. Puhumattakaan siitä että mimmi veti esityksen upeasti vaikka eroa ruoditaan parhaillaan ympäri mediaa. Minä itse voin sanoa kappaleesta, että okei, ei herättänyt minussa juuta eikä jaata mutta mestariksi ei synnytä aina. Huomasiko kukaan kuitenkaan mm. upeaa esitystä ja sitä halua tehdä kaikki parhaansa mukaan. Mielestäni 80% 100 %:sta rakentaa kritiikkinsä Martinan laulutaidoista hänen julkisuutensa ympärille. Suureksi osaksi varmaan vaikuttaa myöskin tällä hetkellä olevat asiat jotka on esillä. Miten eroava ihminen voi keskittyä musiikin tekoon. Hei haloo? Levyä ei ole tehty päivässä ja jos hetki tuli nyt ei se vaikuta siihen että he ovat eronneet.
Muutenkin minun mielestäni julkisuudessa olevat naiset saavat aina suurimman loan niskaan julkisuudessa. Lieneekö johtuu siitä että ahkerampia kommentoijia netissä ja muualla ovat naiset? Vai siitä että jos naiset menestyy esim. paremmin kuin joku mies se ei ole hyväksyttävää. Olen huomannut että eroissa yms. julkisuudessa yleisö asettuu yleensä nuoleskelemaan persettä miehen puolelle.
Myöskin se että julkisuuden avulla saavuttaa mahdollisuuden laulajaksi, se on vaan Suomessa sellainen asia mikä lytätään oli laulutaitoja tai ei. Herätkää ja miettikää asiaa vähän fiksummasta näkökulmasta.
Vasta tänä vuonna se tapahtui, minkä luulin tapahtuneen jo hyvin monta vuotta sitten. Internet nousi alle 35-vuotiaiden ykkösmediaksi ohi television, radion ja painetun median. Luin uutisen hämmentyneenä. Minulla on selvästi ollut aivan väärä kuva nuorista kanssaeläjistäni.
Ennen tätä vuotta nuorison tärkein media on ollut televisio, joka nykyäänkin pitää ykkössijaa senioriseurassa. Eikä seuraavakaan tieto yllätä: alle 35-vuotiaat kertoivat käyttävänsä nettiä mm. sosiaalisen median seuraamiseen ja pikaviestimiseen (ok, turha puhua mistään "pikaviestimisestä", meseä ne hakkaa). Painettu media on kuitenkin saanut onnistuneesti maalailtua ihmismieliin romanttisen kuvan aamukahveista kera rapisevan lehden, joten nuoretkin tunnustavat kuluttavansa painomustetta aamuisin radion soittaessa letkeää musiikkia.
Tilasin Hesarin parin viikon ilmaisen digilehtitilauksen. Olen tainnut pari kertaa jopa jotain lukea, lähinnä Nyt- ja Kuukausiliitteitä. En taida olla niin romanttinen ihminen, että arvostaisin aamukahveja (hyi, en juo) lehden kera. Muistan kyllä hyvin, miten isäni kiermurteli jouluaamuisin, kun uutta lehteä ei kolahtanut laatikkoon. Harvinaista omistautuneisuutta yhdelle medialle. En jaksa paperilehtiä, niistä puuttuu linkit, väylä loppumattomaan taustamateriaaliin. Radio on edustanut minulle jo vuosia yllättävän rasittavia mainoksia ja puheohjelmien nukuttavia sanoja. Joskus oli sentään Progeyö, jota porukassa kulutettiin.
Omassa elämässäni Internet ohitti television joskus 2000-luvun varhaisina vuosina. Siitä tuli sekä tärkein, että eniten aikaa vievä. Silloin netti ei ollut sosiaalinen media missään mielessä; elettiin aikaa ennen sosiaalista mediaa ja läppäreitä. Ennen kuitenkin kasaannuttiin sohvalle tuijottamaan Bumtsi Bumia, vaikkei kukaan ohjelmasta niin välittänytkään. Pakko vain katsoa mitä sattui tulemaan, yhdessä tietysti. Joskus kun katsoo porukkaa, josta jokainen on syventynyt omaan 13-15-tuumaiseen maailmaansa, tulee vähän ikävä niitä iltoja, kun ahtauduttiin sohvalle pitämään Totuuden hetki -kisakatsomoa. Ehkä Suomi kaipaisi ydinohjusiskua. Voitaisiin kerääntyä olohuoneisiin tapittamaan Ylen hätäinfoa, ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina.
(Huomaako kirjoituksesta, että olen maannut sairauden kourassa neljän seinän sisällä liian kauan? Olin jotenkin aistivinani tietynlaista seurankipeyttä.)
Google Analytics -palvelu listasi hakusanoja, joilla Cityn sivuille on löydetty. Yleisin hakusana oli tietysti city.fi, mutta joukosta löytyi huomattavasti värikkäämpiäkin hakuja. Erityisesti Krista Kosonen alasti tuntui kiinnostavan googlaajia, kyseinen haku vei Cityn sivuille 2067 kertaa ja pääsi listalla paikalle yhdeksän.
Myös pillu ja seksi ovat monen agendalla, sillä molemmat haut päätyivät Cityn sivuille noin tuhat kertaa. Googlaajia näyttää myös askarruttavan kysymys ”miten otetaan suihin”, sillä hakusanaa on käytetty yli kaksisataa kertaa, ja aiheesta lötyykin ohjeistavaa keskustelua.
Alastomat naiset, ravintolat, Lintukodon oraakkeli, booliohjeet, sokkotreffit ja sunnuntaipastat Helsingissä ovat kaikki luonnollisesti mielenkiintoisia asioita, mutta mitä alemmas listalla mennään, sitä jännittävämpiä hakuja löytyi.
Haulla oli etsitty muun muassa alemman tason miehiä, eli parisuhteellisen markkina-arvonsa kannalta ei-toivottuja tapauksia, ja paineen tunnetta päässä. Itseaiheutetulle kuumeellekin riitti kysyntää, tosin Cityn keskusteluista löytyneet ohjeet vaihtelivat avantoon hyppäämisestä tupakan syömiseen.
Erikoisimmat haut
9. krista kosonen alasti
16. pillu
42. perhosasento
43. käärmeenkantaja
69. sämpyläohje
88. miten otetaan suihin
106. isot kivekset
126. pyynikin liha
Lukeminen kannattaa aina. Senpä takia luenkin säännöllisesti Seiskan nettiuutisia ja seiskabloggaajien kuulumisia. Tällä kertaa aamurähmäisillä silmilläni löysin sivuilta todellisen jymyuutisen. Suoraan Esko Eerikäisen blogista.
Esko kirjoittaa aloittavansa The Tigerin uuden vip-puolen PR Houstina. Ohhoh! Avajaisia vietetään Eskon mukaan ensi viikon perjantaina.
Tämähän olisi pitänyt arvata jo Velvetin avajaisissa, kun huomasin Eskon olevan paikalla ilman tulevaa ex-vaimoaan. Mutta joskus lyhty syttyy hitaasti.
Kaikkia SK-paikkoja uudistetaan kevään mittaan. Tigerin kohdalla tämä on ilmeisesti ainakin yksi uudistus. Eskon varsinaista roolia osaan tällä hetkellä vain arvuutella. Tigerissa on ollut jo aiemmin vip-hosteja (/vip-emäntiä), eli asiakkaiden hyvinvoinnista huolehtivia kauniita nuoria naisia, ja Velvetiin avaamisen yhteydessä siirtynyt Mark Middleton on toiminut jonkinlaisena vip managerina. (Anteeksi epävarmuuteni titteleissä.) Vip PR Houstin tehtävänkuvasta en tiedä.
Mitä Eskon siirtyminen Tigeriin sitten tarkoittaa? Kannattaako jatkossa suunnata automaattisesti Tikruun, kun haluaa lähietäisyydelle Hunksien kanssa? Entä kuinka paljon Ed Hardyn osuus kävijöiden vaatetuksessa kasvaa?
Oletteko huomanneet kun jatkuvasti saa nykyään lukea kuinka ihmiset eroavat. Myöskin julkkisparit. Mitäs niitä nyt olikaan, Hjallis Harkimo,
Martina ja Esko, Satu Tuomisto, Idols Kalle, minä ja Antti jne jne.
Olen miettinyt että miksiköhän niin monet ihmissuhteet tuntuvat kaatuvan nykyään. Mielestäni kuitenkin jos katsoo aikaa paljon taaksepäin niin suhteet olivat paljon pitkäaikaisempia ja kestävämpiä. Todennäköisesti sinullakin saattaa ollas siellä se isä ja äiti, jotka tapasivat yläasteella ja ovat vieläkin naimisissa.
Ollaanko me ihmiset nykyään liian itsekkäitä, vai lähdetäänkö suhteeseen liian helpolla? Luovutetaanko parisuhteissa heti ongelmien sattuessa, vai lähdetäänkö heti lätkimään kun ei tunnu kipinöitä? Onko tarjolla liikaa kiusauksia?
Siinäpä vasta kysymys. Vastaus kaikkiin on osittain kyllä!
Itselle ainakin ero on ollut niin rankka asia, että sitä alkaa hetken harkitsemaan että haluaako sitä samaa tunnetta kokea enää koskaan uudestaan. Siksi minun on vaikea ymmärtää esim. samantien uuteen suhteeseen hyppääviä. Voiko toisesta oikeasti välittää heti kun edellinen suhde on juuri kuopattu? Vai välittääkö uudesta kumppanista sitten eri tavalla ja tykästyy siihen uuteen tunteeseen. Vaikea sanoa.
Eroja on niin erilaisia ja jokainen käsittelee sen eri tavalla. Ero on kauhea asia ja yleensä todella kipeä ja sellaista tunnetta en haluaisi kenellekkään, mutta jokainen kokee sen elämässään melkein väistämättä.
No mutta ei se tapa, joten elämä jatkuu ja uudet pettymykset ja rakkaudet odottaa siellä jossain tai sitten ei.
Kaunis ja ylpee, älykäs ja seurallinen. Pelkää eniten rumia busseja. Herkkä. Ja P.S. Rakastan sua!
Noin vuosikymmen sitten opettajamme jakoi luokalle pinkit sydämet ja kynät. Sydänten etupuolella oli nimi, ja jokaisen piti kirjoittaa takapuolelle pari sanaa sen omistajasta. Kärsin yläasteella suuresta ilmaisuvimmasta, joten runoilin luokkakavereilleni pitkät pätkät. Jännitin omaa sydäntäni - ja kun sen räpylääni sain, olin "ihan kiva". Ja opettajan mielestä "minulla oli salaisuus". Ihan kiva ihminen, jolla on salaisuus. Kiitos luonneanalyysista.
Huomasin City-lehdessä poliitikon haastattelun yhteydessä hänen Big Five -luonnetestin tuloksensa. Tulokset on poimittu Witster-palvelusta, jonka melko simppeli idea on arvioida (ylläriylläri) viidellä kriteerillä kavereiden ja julkkisten luonteenpiirteitä: Onko Hanna konservatiivinen? Tai Jennifer Aniston itseriittoinen? Witster, jonka etusivu muuten muistuttaa melko paljon jotain tuttua palvelua, kertoo. Rekisteriselosteesta selviää, että palvelun rekisteriä hoitaa Aapo Puskala, tuo Cityn psykologiabloggaaja.
Hieman eri kulmasta virtuaalisydänten kirjoittelua lähestyy threewords.me. Palvelussa kaverit arvostellaan kolmella vapaavalintaisella sanalla, ja extrana mukaan saa pienen viestin. Tunnustukset voi hoitaa joko omalla nimellään tai täysin anonyymisti, joka kokemuksieni mukaan ajaa ihmiset sekopäisiksi vainoharhailijoiksi, jotka alkavat epäillä jokaista kaveriaan negatiivisista sanoista. Saamansa sanat voi joko jakaa koko maailmalle, tai sitten pitää ne omana tietonaan. Riippuu vähän siitä, miten rehellisiä kavereita on ympärilleen haalinut.
18-vuotias threewords.me:n perustaja myi palvelunsa juuri "erittäin miellyttävään hintaan". Samassa haastattelussa juniori kertoi palvelunsa suosion johtuvan sosiaalisen median käyttäjien narsistisista taipumuksista. Niistä tuli mieleen myötähävettävät, aikoinaan ainakin IRC-Galleriassa rehottaneet rasti ruutuun -kyselyt. Jatkuiko trendi Facebookissa? Jos ei, toinen montenegrolaisia rikastuttanut formspring.me vastaa ihmisten haluun kertoa itsestään muille. Kuka vain voi jättää kysymyksen, johon itsestään kiinnostunut käy vastaamassa. Ja vastaajasta kiinnostuneet (onko niitä?) voivat käydä lukemassa vastaukset sivulta, joka muistuttaa leiskaltaan jotain tuttua palvelua...
Vaikka puhuin melko ilkeään sävyyn myötähävettävistä kyselyistä ja siitä ettei ketään kiinnosta, huomasin juuri lukevani jenkkipimatsun kuppikoosta ja tukholmalaisen Annan sydänsuruista. Tämän virkkeen jälkeen aion kuitenkin poistaa tunnukseni em. palveluista. Vaikka vähän kiinnostaa, "ihan kivan" ja muiden totuuksien kohtaaminen pelottaa. Olisi paljon turvallisempaa panna oma photoshopattu pärstänsä Cityn Peilikuvaan kuin luonteensa muiden raadeltavaksi.
Varttia yli yhdeksän jono oli Yliopistonkadun pääovelta Mikonkadun kulmaan. Ovet oli avattu yhdeksältä. Popkellari veti ensimmäisenä iltanaan, eilen, tuvan täyteen.
Popkellari erottautuu Helsingin yössä muun muassa pokerisalongilla (pelivälineet pöydällä odottamassa nopeimpia pelaajia), ennustajalla (Kuvassa.10 € per kerta) ja erillisellä bissebaarilla (Sieltä ei sitten tilailla niitä gintonicceja!! ;)). Juomahuollon lisäksi Popkellarista saa ruokaa: huumaavan tuoksuisia hodareita.
Hämmentävintä paikassa on kuitenkin se, että siellä voisin törmätä äitiini. (Itse asiassa äitikin oli saanut kutsun avajaisiin, muttei ilmaantunut paikalle.) Ikähaitari oli avajaisissa noin 25-vuotiaista neljän- ja viidenkympin tienoolle. Avajaisissa on yleisestikin sekalaisempaa sakkia, kuin tavallisena iltana, kun erilaisia yhteistyötahoja ym. on kutsuttu, mutta Popkellarissa sekalaisuus oli mielestäni todella huomattavaa.
Bailaajien joukossa näkyi sekä parikymppisiä kundeja, jollaisiin voisi kuvitella törmäävänsä esimerkiksi Huumassa, että Kallen kanta-asiakkaan näköisiä vanhempia daamejakin.Myös hevarityyli näkyi edustettuna. Popkellariin he olivat selvästi tulleet fiilistelemään tuttuja hittejä (mm. Michael Jacksonin tuotantoa), ja mahdollisesti niitä edellä mainittuja hodareita.
Noin tunti avaamisen jälkeen iso tanssilattia, karaokebaari ja ”disco” olivat kaikki täynnä innokkaita bilettäjiä. Siinä missä K-18-paikoissa patsastellaan coolisti puolille öin ennen tanssilattian valtausta, Popkellarissa suomipoppi tanssitti jo puoli yhdeltätoista.
Pitäähän tämä nyt nähdä ja kokea ihan omin silmin. Lapin Saariselällä talvihäät, Johannan sanoin Winter Wonderland. Hän pyysi minut mukaan ja mikäpä estää jos tiedossa on juhlat, paljon ihmisiä, rakkautta ja ihana kirkko ja valmiiksi katettu pöytä.Toivon tosiaan, että nämä häät tullaan näkemään, sillä kun tänään olin kuvauksissa huomasin kuinka paljon muut ihmiset ympärillä panostavat Johannan häihin ja ovat tarjoutuneet auttamaan.
Kuvauspäivä sai minut todella stressaantuneeksi ja alku ei ollut paras mahdollinen. Olin järjestänyt meikkaajan ja olimme paikalla niinkuin olimme sopineet, lukuunottamatta ruuhkaa. Emme kuitenkaan päässeet aloittamaan aikataulun mukaisesti.
Kuvausryhmä oli valmiina jo kun minulla ei ollut edes meikkiä ja Johannakin oli juuri ja juuri valmis. Muut morsiusneidot eivät saapuneet paikalle, paitsi Julia.
Aamulla laitoin tunnin hiuksia ja kun kuvaus alkoi niin ne olivat täysin lässähtäneet ja pilalla. Tunsin koko päivän itseni rumaksi ja tyhmäksi ja kiukkuhan siinä tuli. Mulla on tapana aina stressata hirveesti silloin kun olen sopinut ihmisten kanssa jotain. Nimittäin mun mielestä jos ihmiset tekee yhdessä jotain niin jokaisen pitää kunnioittaa toisen
työtä ja aikaa. No lopulta saimme kuitenkin kuvauksemme ja tv-ohjelmaa varten kuvattiin pätkiä, jotka Johannan puolesta menivät upeasti. Itsestäni en kyllä menisi vannomaan.
Arton tapasin ensimmäistä kertaa ja ihan käsipäivää ja moi siinä tuli
vaihdettua. Olen saanut Artosta todella sosiaalisen kuvan, mutta hirveen hiljainen oli tällä kertaa.Saa nähdä mitä jaksosta nyt sitten tulee. Uskon että Johannan häitä tulee katsomaan miljoonayleisö. Sehän tässä stressaakin. Ja jo valmiiksi mollaajille voin sanoa. Johanna on julkisuudessa niinkuin minäkin. Sitä kautta olemme tutustuneet.Jos ihminen on minua kohtaan ystävällinen ja kiltti niin minulla ei olle mitään syytä vihata henkilä vaikka 99% suomessa tekisi niin. Joten nielaise jo valmiiksi ilkeä kommenttisi! Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja mennä naimisiin :) Onnea Johanna!
Koin äsken melko hämärän tunteen. Googlettelin Wikipedian perustamisvuotta, ja sainkin nenäni eteen paljon tuloksia Wikipediasta. En enää muista, miksi odotettu tulos hämmensi, mutta itse googletuskin oli turhaa - olinhan juuri lukenut Wikipedian täyttäneen 10 vuotta. Hassut hatut päähän ja kakkua pöytään. Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle ei koulussa ehditty kertoa Wikipediasta, eikä kukaan jäänyt kiinni esseen suorasta kopioimisesta. Wikipedia hiipi elämääni lähinnä viihteeksi, ei niinkään akuutiksi hyödyksi. Lempiharrastuksiini kuuluu edelleen vanhojen painettujen tietosanakirjojen selailu, ja vanhempieni luota löytyykin aarteeksi luokiteltava kuvitettu sarja, jossa Suomen väkiluku alkaa vielä kolmosella ja neek-kohdalta löytyy nykyisin jotain rotusyrjinnäksi luokiteltavaa.
Vanhoja tietosanakirjoja voisi tietysti muokata. Vetää vanhoja lukuja yli, muuttaa Neuvostoliitto Venäjäksi ja sensuroida epäkorrektit sanat mustalla lakalla. Helppoa, mutta työlästä. Toisin kuin Wikipedian editointi, joka on perustajan Jimmy Walesin mielestä vaikeaa, mutta jonka pitäisi olla nopeaa ja vaivatonta. Meitä tiedonjanoisia pari kuukautta Wikipedian bannereista tuijottanut Wales on sitä mieltä, ettei "hyvät ihmiset" halua muokata Wikipediaa pelätessään hajottavansa sen. Wales on varmasti tottunut pahoihin ihmisiin, jotka goatsettavat kourallisen artikkeleita, joten pieni hatunnosto miehelle moisesta optimistisesta asenteesta ihmiskuntaa kohtaan.
No, onko muokkaaminen vaikeaa? Valmiisiin hymiöihin ja miljoonilla toiminnallisuuksilla varusteltuihin tekstieditoreihen tottuneille ihmisille varmasti. Löytyy hakasulkeita, html-elementtejä ja erikoismerkkejä, joiden nimeä ei tiedä. Wikipedia-artikkelista poimittu esimerkki: "Suurin Wikipedia on [[Wikipedia:Englanninkielinen Wikipedia|englanninkielinen]], jossa on yli 3 000 000 artikkelia." Houkutteleeko? Ei? Jos onnistuu keksimään asian, josta ei ole vielä artikkelia, kynnys sellaisen kirjoittamiseen on suuri. Ei minkään keskipohjanmaalaisen kylän artikkeli ole niin tärkeä, että Wikipediaan tottumaton ottaisi selvää, miten muotoillaan otsikko, mihin upitaan kuvat ja miten viittaus toiseen artikkeliin tapahtuu. Tuijottava Wales lupaili parempaa editoria. Ehkä itsekin uskallan jatkossa tehdä muutakin kuin korjailla artikkeleiden pieniä kielioppivirheitä.
Moni nimimerkin itselleen rekisteröinyt ja muokkaussotansa käynyt veteraani on varmasti peloissaan tavisten mahdollisesta tunkeutumisesta Wikipediaan. Jos ihminen ei jaksa opetella käyttämään nykyistä editoria, jaksaako sama tapaus sisäistää Wikipedian säännöt? Vai tuleeko artikkeleista lähteettömiä mutuja ja mielipidekirjoituksia? Vai oletetaanko tässä taas, ettei teknisesti taitavat ihmiset ole muillakaan elämän osa-alueilla kovin fiksuja? Hah! Wales kehottaa hyviä ihmisiä kokeilemaan muokkausta edes kerran. Jos menee rikki, niin kyllä sieltä joku vanha naavaparta korjaa vahingot. Miten voisikaan olla tottelematta ihmistä, joka aloitti Wikipedia-uransa kirjoittamalla "hello world"! Suomalainen IT-asioihin keskittynyt media oli muuten suomentanut tuon koodiklassikon "terve maailma" -muotoon. Ei maailmasta tietoa puutu, vaikka "terve maailma" vähän laskikin mielialaa.
Lopuksi vielä ajanvietevinkkejä Wikipediaan niille (meille), jotka eivät uskalla muokata artikkeleita ennen uutta editoria:
1. "Tuleva aviopuoliso" -leikki. Painetaan Satunnainen artikkeli -nappulaa siihen saakka, että Wikipedia arpoo ensimmäisen elossa olevan henkilön nimen. Itse nain irlantilaisen näyttelijän, Kerry Condonin.
2. "Missä hakuboksi" -visa. Yritetään lunttaamatta muistaa, missä hakuboksi nykyään sijaitsee.
3. "Jimmy Wales" -tuijotuskisa. Katsotaan Walesia syvälle silmiin, kunnes haluaa antaa joko rahansa tai sielunsa Wikimedia Foundationille.
