Epätodellista

... ja onneksi takana :) Vanha ei kovin usein jaksaisi näin täysohjelmoituja viikonloppuja. Perjantain sain onneksi pitää itselläni; töistä palattua vain olemista ja muutama olunen. Lauantaiaamuna pitkät unet, aamiainen partsilla, palstalle puoleksi tunniksi (jona aikana ehdin riipaista ruusupensaan alas sekä tutustua muutamaan kollegaan), pikaisesti suihkuun ja 'ruoan' laittoon. Sitaateissa sen vuoksi, että kamut olivat toivoneet kevyttä so. salaattia.

Syötiin ystävien (keskikoulusta 35 v sitten) kanssa ja lähdettiin K50-diskoon, jota olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa. Nyt viimeinenkin täytti 50 joten päästiin kaikki sisälle. Alkupaniikin (oma traumani) jälkeen tanssimme puolille öin, kunnes jalat olivat niin muusia, että bussille kävely oli yhtä tuskaa.

Tänään yritin turhaan nukkua pitkään; parveke kutsui aamiaista nauttimaan. Oli hyytävän kylmä... auringossakin. Isän muistelmissa (läppäri partsilla!) meni kaksi tuntia, ja sen jälkeen polkaisin fillarin liikkeelle; kävin vanhuksilla ja paluumatkalla koukkasin tutun koirineen mukaani. Koiran (hitaassa!) tahdissa tulimme kämpille, jutskattiin tunnin verran. Kuudelta oli paikallinen leffakerho, jota ennen onnistuin nappaamaan puolen tunnin tirsat.

Huomenna alkaa työmatkafillarointi, joten taidan painua pehkuihin ollakseni aamusta virkeänä liikkeellä.

...ollut tähän asti. Myöhäiset unoset ja sen päälle aamiainen pitkällä kaavalla so. avoimen partsin oven luona auringossa. Nam. Siinä sitten havainto, että on ne ikkunat pestävä. Niinpä seuraavaksi oli tarjolla kaksituntinen klasiprojekti. Partsin puoli meni lämpimässä auringonpaisteessa ihan mukavasti, pohjoisen ikkunat vähän sutjakammin.

Alakerran kapakkaan oli mennyt joku koiranulkoiluttaja ja jättänyt lemmikkinsä sidottuna valotolppaan. Koiru ei tykännyt yksinolosta yhtään, ja tunnin haukkumista kuunneltuani rivautin saappaat jalkaan ja painelin ilmoittamaan, että jollei koira heti pääse kotiinsa niin soitan eläinsuojeluihmisen paikalle. Tehosi välittömästi. Olen kauhea ihminen.

Lopun päivää vain oleskelin; otin pikku nokoset, kävin saunassa ja nyt odotan illan leffan alkamista. Huomenna koetan olla aktiivinen ja päästä ulkoilmaan asti; kunpa sää olisi yhtä hieno kuin tänään. Haluaisin saada otettua joitain kuvia kevään merkeistä...

... oli kuin olisin avannut kotioven. Sillä lailla lämpimästi läikähti, vähän samalla lailla kun tullessa töistä kotiin. En tunne täällä muutoin kuin nimimerkkejä ja osaa pikkuriikkisen blogien perusteella, joten siinä mielessä aika hassu fiilis. Täällä on yhtä helppo olla kuin omassa kodissa, siitä se ehkä johtuu?

Lämmin läikähdys teki oikein hyvää, sillä muutoin olen yhtä rinnasta kipeänä. Mitään järkevää so. fyysistä selitystä kivulle ei ole löytynyt... No, tiedänhän minä mistä kaikki kiikastaa: psykosomaattista oireilua. Tilanne on siinä mielessä hankala, että vaikka päässä on vikaa, kivut ovat todellisia ja siksi hoidettavia. Vaan kuinka hoidat kun ei ole mistä hoitaa?

Tällaisessa vaiheessa toivoisi, että olisi tukijoukkoja tai edes yksi tuki jota vasten nojata. Sellainen tuki, joka ei kavahtaisi tietoa, että toisen kivut johtuvat pään sisällöstä; jotka taasen johtuvat siitä että joku joskus on ollut tälle niin PAHA. Nurinkurista. Joku on ollut paha, ja minä saan seuraukset.

... kohta pääsee nukkumaan, ihana ajatus. Nukkumaanmeno on päivän ehdottomasti paras hetki! Herääminenkin on ihan jees, ainakin jos voi olla petissä jonkun aikaa ennen ylösnousemusta. Ylipäätään sängyssä on mukava olla. Pitäisiköhän tämä kannettavakin viedä sinne, ja kirjoitella sieltä käsin hmm-mm.

Aamu- ja aamupäivätouhujen jälkeen kävin tunnin lenkillä painot nilkoissa. Lonkassa tuntui epämiellyttävä kipu, jota kesti koko kävelyn ajan. Huilaan jonkin päivän, ennen kuin koetan taas. Painot olisivat niin kätevä tapa lisätä rasitusta, mieluummin niin kuin lisäämällä vauhtia tai matkan pituutta. Laiska.

Viikolla vietin yhden illan Husissa, työt.lääkärin lähetteellä. Monen viikon rintakipuihin ja hengitysongelmiin ei löytynyt syytä, vaikka kesken kaiken sainkin rytmihäiriön... onneksi olin turvallisessa paikassa. Torstaina soitin, josko 'oma' fysioterapeuttini voisi antaa kuuriluontoisesti akuja. Hän poikkesi työpäivänsä jälkeen hoitopöydän ja -kassin kanssa. Sain täysihoidon... lisäksi hän jäi vierihoitoon loppuyöksi.

Aamulla kivut olivat pois, ja hengittely lähes ok.

... tosissaan. Nyt olen aika tattis; tai en ihan sillä nokostelin puolen tunnin ajan kotiin tultuani. Yksi parhaita (ja halvimpia) harrastuksia on nukkuminen; yhtä mahtavaa ottaa lyhyet tirsat kuin käydä illalla yöunille. Onko nyt siis niin, että 'hullulla halvat huvit'? Ollaan sitten hullua, miten vain, nukkumisesta en luovu.

Töissä oli maanantaina tietotekninen järjestelmäkatkos (tai miten se menikään); joka tapauksessa se poiki koko porukalle aivan älyttömästi lisäduunia. Onneksi tällaista kuulemma sattuu suhteellisen harvoin, tämä oli tämän vuoden eka :). Jatkoa seuraa, kun asiakkaat alkavat saada laskuja, jotka kuitenkin lähtevät ajallaan...

Viikonlopustakin tullee rankka, sillä juniori konfirmoidaan sunnuntaina. Exän ja lasten takia menen, vaikka on nähtävä myös muita sukulaisia sekä perhetuttuja, jotka eron aikaan käänsivät minulle selkänsä. Nokka tuuleen! Pitäisi kohta alkaa tsekata, mihin vaatteisiinsa sitä mahtuisi, ettei ihan lastaan häpäisisi. Ensin kuitenkin saunaan...

...milloinkahan, tuumin vain, sitä voi taas sanoa: ihanaa, on viikonloppu/loma/vapaa tms. Sitä vain on viikonloppu/loma/vapaa ilman sanaa 'ihana'. Tämä taas johtuu takavuosien lamauttajasta, joka aiheutti aivoissa tunnekuolemaa. Aika hurjaa. Ei kertakaikkiaan pysty fiilistelemään täysillä.

Sitä vain on. Hiljakseen kyllä nauttii siitä, että voi vain olla eikä tarvitse mihinkään mennä eikä tavata ketään. Kuuluu taudin kuvaan. Osaisikohan House löytää oikean hoidon, pitkällisien pähkäilyjenkään jälkeen?

Kirjoittelen satunnaisesti asianomaisen yhteisön foorumillakin, mutta en oikein viihdy siellä sen masentavuuden ja ahdistavuuden vuoksi. Sinänsä kyllä hyvä tietää, ettei ole ainoa toisen henkilön lamauttama ihminen, vaan kanssasairaita on muitakin. Tämä kun on aikuisen oikeasti sellainen tauti, ettei sitä toinen ymmärrä ellei ole itse kokenut samaa. Vähättelyä saa osakseen, luulotautisen ja hysteerikon leiman otsaansa.

Tuli ihan oikeasti oltu ulkonakin tänään. Onneksi on sellainen kaveri, joka ensin viitsii ehdottaa ja sitten vielä hakee kotoa naapurikaupungin ulkoilualueelle. Kaksi tuntia tuli kiipeiltyä, katseltua maisemia ja otettua valokuvia. Välillä kuumat kaakaot ja laskiaispullat.

Mentiin sitten ruoanlaittoon, ja sen jälkeen ihan sievästi lepäiltiin vain, kunnes tuli minun aikani lähteä kotiin. Täällä pistin heti saunan päälle, ja sen lämpiämistä odotellessa siirsin kuvat koneelle ja käänsin ne jotka sitä tarvitsivat. Ihan ok kamera, tämä juniorin kamera, vaikka hän siitä purnaakin. Minun jättikäsiini vain hiukan liian siro ja olematon.

Nyt meinaavat silmäluomet kääntyä nurin, joten se tietää menoa puhtaisiin lakanoihin...

...vapaapäiviin vei toista tuntia; nyt se tuntuu jälleen todelta. Ostokset ovat kaapeissa, kotirytkyt päällä ja posti lajiteltu: pojan kirjeet hyllylle, laskut lokeroon, ilmaisjakelut saunaan (odottamaan seuraavaa saunomiskertaa) ja kauan odottamani paketti odottamaan muuten vain sopivaa hetkeä ;)

Lunta tuiskuttaa kuin itänaapurin elokuvissa ja tuvassa on lämmintä. Ollapa vielä takka tms tulisija räiskymässä, olisi lähes täydellistä. Täydelliseksi fiilis tulisi, jos sen voisi jakaa jonkun kanssa. Totta on, kun sanotaan että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo; jos omaa hyvää oloa ei voi välittää kenellekään tiedoksi, tuntuu jollain lailla haaskuulta.

Perjantai-illan koetan pitkittää mahdollisimman myöhään, viikonloppu tuntuu siten kestävän pitempään... jotain pientä sievää, vähäkalorista syötävää, viiniä muutama lasillinen, ehkä hiukan chattailua tai muuta viestitystä. Siinä se.

... ennen saunan keksimistä? Lieneekö tiedossa, milloin ensimmäinen sauna on ollut käytössä? Googlettamalla saa tietoutta, joissa ei kuitenkaan ole (ainakaan ensimmäisillä sivuilla) linkkiä jonka kautta selviäisi vuosilukua. Niin tai näin, olen onnellinen siitä, että kämpässäni on sauna. Joka toinen ilta lämmitettynä. Siitä viis, että se ei ole ns. perinteinen sauna.

Nyt on taas niin pehmeän auvoisa olo. Tulin nukkuneeksi iltapäivällä lähes kaksi tuntia, joten ei varmaan ihan heti tarvitse kömpiä untuvapeittoihin; illan voi käyttää miten parhaaksi taitaa. Sanaristikoita? DVD:tä kun telkusta ei tule 'mitään'? Surffausta? Taikka kaikkia...

Siinäpä ilta menee miettiessä :)

... joka tuntui viikon mittaiselta. Oli siis ihan kiva, ja tekemistäkin riitti joskin itsekseen puuhailu toisinaan on aika ikävää. Sitä saa mitä tilaa, eli jos viihtyy kotonaan, saa viihtyä siellä yksin. Pientä hiomista kämpän kanssa, ompelukoneella hurauttelua, isän muistelmien kirjoittelua.

Tänään sain itseni viimeinkin ulos, kun kävelin vanhuksien luo. Matkaa ei ole kuin kolmisen kilometriä ja luulenpa että jatkossakin teen matkan edestakaisin jalan. Oli kiva kelikin. Vaikka pimeää, keskellä päivää.

Perjantaina toin kotiin vaa'an. Vaakani näyttää paitsi painon, myös eron edelliskertaan, nuoli ylös- tai alaspäin ja grammat. Sinänsä mielenkiintoinen projekti, että koska kiloja ei ole liikoja, sata grammaa miinusta voi näkyä kuitenkin sentteinä (tai milleinä) vaatteita pukiessa, joka onkin tavoitteeni: saada löysät kuriin.

Juhannukseksi kahta numeroa pienempiin farkkuihin?