Positiivista ajattelua mainostetaan, markkinoidaan ja suositellaan lähes mihin tahansa haasteeseen – suosittelen sitä itsekin. Olen elänyt viimeiset 17 vuotta treenaten positiivista asennetta ja suhdetta elämään, työhön, ihmisiin ja omaan itseeni. Siltikin elämässä ja työssä kompastutaan loputtoman positiivisuuden tyranniaan, joka käskee, että kaikki negatiiviset reaktiot pitää tunnistaa ja korjata pikaisesti positiivisiksi. Pahimmillaan luot vain lisää pahaa, jos tunnet niin sanottuja pahoja tunteita.
Ei saa surra, ei saa olla katkera, ei saa vihata, ei saa ärsyttää. Että virnettä naamaan vaan, ja iloisia ajatuksia kehiin tilanteessa kuin tilanteessa. Ei näin! Paljon terveempää on antaa tunteiden tulla ulos ja olla sitä, mitä ne ovat.
Emotionaalinen ketteryys
Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan psykologi Susan David on kanssani samaa mieltä. Hän on kirjoittanut kirjan Emotional Agility; Emotionaalinen ketteryys.
Emotionaalisen ketteryyden periaate on, että henkilö pystyy muuttamaan elämässään kohtaamansa asiat hyviksi hyväksymällä itsensä sekä pitämällä näkökantansa asioihin kirkkaana ja mielensä avoimena. Emotionaalisessa ketteryydessä ei koskaan ohiteta tai tyrkätä pois negatiivisia tunteita tai ajatuksia. Ne kohdataan rohkeasti ja rehellisesti. Katsotaan, mitä ne ovat, mutta ei jäädä turhaan niihin kiinni. Annetaan niiden tulla ja mennä, jolloin niiden ote itseen heikkenee.
Tietysti, jos jokin asia, tilanne tai henkilö aiheuttaa jatkuvasti negatiivisia tunteita elämässä, on tärkeää katsoa, voiko asialle tehdä myös fyysisesti jotakin. Emotionaalinen ketteryys ei tarkoita, että jäädään tuleen makaamaan, ja sitten yritetään käsitellä palovammoja, joita tulee koko ajan lisää ja lisää.
Toksinen positiivisuus väheksyy kokemuksia
Emotionaalinen ketteryys sallii ihmisen kokea kaiken vapaasti ilman syyllisyyttä tai sensurointia. Toksinen positiivisuus on pahimmillaan toista alistavaa ja ihmisen kokemuksia väheksyvää. ”Ei sinulla voi olla vaikeaa, onhan sinulla vaikka mitä hyvää elämässäsi!”, ”Mutta ajattele, Afrikassa kuollaan nälkään, ole kiitollinen siitä, että sinulla on ruokaa!”, ”Ei tämä oikeasti voi aiheuttaa sinulle noin pahoja tunteita. Nyt otat vaan paremman asenteen, siitä se on kiinni!”.
Oikeaa asennetta parempaa on antaa itsensä olla, kokea ja tuntea kaikki tunteet sellaisina kuin ne ovat. Kenenkään tunnereaktiot tai kokemukset eri ärsykkeisiin eivät ole vääränlaisia, toisin kuin toksinen positiivisuus sanoo. Tärkeintä on, että negatiiviset tunteet tunnistaa ja kokee sekä antaa niiden soljua läpi – ja tarvittaessa tekee elämäänsä muutoksia, jos negatiiviset tunteet johtuvat ympäristöstä.
-SuperAssari Maarit
----------------------------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 40 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerin työhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssari
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:27
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin