Vaimomatskuu

Voi, miten riemastuttavan sähköpostin sain maanantaina Fullsteamilta:

ONNEA! Sinut on valittu mukaan #SigurHKI - kaikkien aikojen hienoin livekeikkaraportointi -tapahtumaan!

Eli oujee, pääsen Sigur Rósin keikalle ilmaiseksi sillä ehdolla, että twiittaan, instagrammaan ja yleisestiottaen sometan tapahtumasta keikan aikana kuin viimeistä päivää. Heleppo nakki!

Tapahtumaan hakiessani jouduin hieman perustelemaan, miksi juuri minut pitäisi valita. Ja, taisinpa lupailla keikkaeväitä koko jengille. Jostain syystä tuolla hetkellä ajattelin porukkaa olevan jonkun pienen aitiollisen verran (luetunymmärtäminen: välttävä) mutta eeeiiii, jengiä onkin kokonainen katsomollinen! Parisataa turbosomettajaa, Nuorgamin katsomo tulee olemaan yhtä näpyttelevää massaa!

#SigurHKI – kaikkien aikojen hienoin livekeikkaraportointi on Nuorgamin viimeinen suuri ponnistus. Lauantai 30.11. on Nuorgamin toiminnan viimeinen päivä, nyyhs - melko mahtavaa olla siis tässä tilaisuudessa mukana.

No niin mutta entäs se lupaus? En ole niitä tyyppejä, jotka lupailevat kaikenlaista ja sitten "unohtavat" lupauksensa, mutta kahteensataan kakkuseen mulla ei ihan ole aikaa taikka varaakaan. Enkä oikeastaan edes ole mikään kummoinen leipuri, suolaiset on enempi mun juttu. Lähimpänä hengailevat parikymmentä kanssasomettajaa saavat kuitenkin maistaa mun tuotoksia - joten eikun leipomaan!

"Tulinen laavakakku" (laavakakkua Islannin ja Sigur Rósin, salmiakkia Nuorgamin kunniaksi) on superhelppo, supernopea ja supernami resepti. Samaa perustaikinaa voit maustaa fiiliksen mukaan myös appelssiininkuorella, kanelilla tai vaikka kahvilla, mutta minäpä laitan siihen Poppamiehen tulisinta salmiakkia, mihin olen ikinä tutustunut!

Taikinaan (noin 8:lle):
150 g voita
2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa sokeritonta kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl lakritsijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1-3 rkl tulista salmiakkia jauhettuna/pieneksi rouhittuna

Sulata voi. Sekoita sokeri hieman jäähtyneen voin joukkoon. Lisää munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita sen verran, että taikina on tasaista. Kaada leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (Ø 20 cm) tai tarjoiluastiaksi kelpaavaan voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteessa uunin alatasolla enintään 15 minuuttia. On todella tärkeää, että kakku jää sisältä valuvaksi, eihän sitä muuten oikein laavakakuksi voi sanoa? Kakku on muuten parhaimmillaan vielä lämpimänä.

Ps. Jos chilisalmiakkia on hulahtanut taikinaan vahingossa reippaammin, suosittelisin kakun kaveriksi vaniljajäätelöä. Suomalaiset jäätelösedät 3 Kaveria tekee minusta ihan parasta jädeä.

Pps. Keikalle tuunaan samasta kaakao-chilisalmiakkiyhdistelmästä minimuffinssiversioita. Niitä ei voi jättää samalla tavalla raaoiksi, mutta laitan niihin varmaankin hillosydämen - esim. vadelma ja salmiakki sopii yllättävän hyvin yhteen! Jos olet paikalle tulossa, niin kannattaa etsiä tämä nainen joukosta asap, nopeet syö hitaat ei, sorry...

Muutama vuosi takaperin Berliiniläisessä sushiravintolassa nenäni alle lykättiin suolakiteistä kimaltavia pieniä vihreitä palkoja. Jäin kertaheitolta koukkuun Edamameen, eli tuoreisiin soijapapuihin. Helsingin etnisiä ruokakauppoja kolutessani löysin niitä ensin Tokyokanista, sitten Hämeentien varrelta, ja nyt jopa isompien markettien pakastealtaista. Syön edamamet mieluiten suoraan paloista imeskellen, mutta löytyypä näitä herkkuja myös valmiiksi kuorittuina.

Piipahdin toissapäivänä Hämeentiellä, ja nappasin Vii-Voanista kotiini kaikenlaista muutakin edamamen seuraksi: misoa (fermentoitua soijapaputahnaa), sobaa (japanilaisia tattarinuudeleita), pitkiä siroja munakoisoja ja maustettua paahdettua merilevää.

Japanilainen keittiö rakentuu pitkien perinteiden varaan, enkä koe, että minulla olisi asiaa väittää tekeväni japanilaista ruokaa, sen enempää kuin thaimaalaista tai kiinalaistakaan. Vaikutteita sen sijaan napsin runsaasti milloin mistäkin maasta, ja matkustellessani pääasia mulle on aina ruoka. Onhan sitä tullut ulkomailla kokkikurssillakin käytyä. Japaniin en vaan ole vielä eksynyt, vaikka hinku olis kova! Laitan nyt sitten tätä japaniin kallistuvaa sapuskaa ja fiilistelen tovin, jos vaikka joskus...

Munakoiso on mun ehdottomia ykkösvihanneksia, ja ihanaa kaikin tavoin valmistettuna. Tällä kertaa halkaisin munakoison pitkittäin kahtia, ja viilsin lihaan muutaman viillon. Hieroin leikkuupinnan misotahnan ja kookosnektarin seoksella niin, että myös viiltoihin meni seosta. Pinnalle seesaminsiemeniä ja 200 asteeseen puoleksi tunniksi.

Munakoison kypsyessä keitin nipun sobanuudeleita - niissä ei mene kymmentä minuuttiakaan, ja paistoin parsakaalinnuppuja pannulla. Kun parsakaali oli puolikypsää, lisäsin pannulle silputun valkosipulinkynnen ja reilusti tuoretta ohuenohueksi mandoliinilla siivuttamaani inkivääriä. Viimeiseksi pannulle tuli pari desiä edamamea, nuudelit, loraus soijakastiketta, kookosnektaria ja tulista chilikastiketta, Srirachaa.

Pannu kannattaa olla todella kuuma, niin saat kaikkeen ihanan paistopinnan, varo kuitenkin polttamasta valkosipulia (palanut valkosipuli on kamalaa). Vihoviimeiseksi sekoitin nuudeleihin reilusti silputtua kevätsipulia.

Rakastan hyvää kahvia. Vähintään kerran viikossa on saatava laadukas kahvilakahvi, tai viikko on pilalla. Kunnioitukseni kaikkia rakkaudella ja ammattitaidolla kahvin parissa työskenteleviä ihmisiä kohtaan syveni taannoin, kun sain kutsun tulla osallistumaan vuoden 2013 baristan, Kalle Freesen, vetämälle "Pensaasta kuppiin" kurssille.

Ennen kuin kerron kurssista, pitää vähän hehkuttaa. Oikeesti. Vasta parikymppisen Kallen intohimo kahviin on ällistyttävä: tyyppi lintsasi lukion tunneilta, jotta pääsisi Kaffa Roasterylle kahvia pussittamaan ja oppimaan alasta enemmän. Kahvi vei miehen mukanaan kansainvälisestä kilpailusta toiseen, ja nuoresta iästä huolimatta ansioluettelo onkin melkoisen painava.

Kurssi järjestetään Kallen omassa kahvilassa (joka on sattumoisin kahvilasuosikkejani). Viihtyisä Freese Coffee Co sijaitsee tietysti Freesenkadulla, ja tarjoaa taidolla ja rakkaudella valmistettua kahvia - kahvit on valittu Kallen suosikkipaahtimoiden valikoimasta aina sen mukaan, mikä on milloinkin sesongissa. Kahvin Kalle ostaa suoraan tuottajilta ja varmistaa, että se on aina erinomaisesti paahdettua. Erikoisuutena täältä löytyy "Frespressoa" eli suodatinkahvia espressokoneella valmistettuna - aijai! Jos olet kahvihifistelijä, tai vain samanlainen nautiskelija kuin minä, niin Freesenkadulle mars!

Ja sitten siihen kurssiin: Kurssilla tutustutaan kahvipavun matkaan pensaasta kuppiin, eli sen kasvuolosuhteista lähtien aina sen paahtamiseen asti. Opimme kahvin prosessoinnista, fermentoinnista ja huutokaupasta - lisäksi pääsimme konkreettisesti aistimaan eri kahvilaatuja ja paahtoasteita cuppingin myötä. Pikkuhiljaa Kallen huolellisen opastuksen johdolla, jokaista kuppia haistellen, maistellen ja ryystellen, erotin aromeista aina pienempiä yksityiskohtia - kun aluksi joukosta erottui vain aurinkokuivattu kahvi (ja siihen ei mitään vainukoiran nenää kyllä tarvittu).

Sen arkiluksuskupilliseni vaatima valmistusprosessi avartuu Kallen seurassa niin hyvin, että alan varmaan jatkossa tilaamaan kahvejani entistä useammin mustana. Kahvin on oltava niin hyvää, ettei se kaipaa lantrinkeja makua parantamaan. Kahvin maistelua voikin mielestäni verrata viininmaisteluun - kun kerran tunnistaa omat mieltymyksensä, niin takaisin ei ole palaamista. Kahvimyllyn ostoakaan en voi enää välttää, ehkä pitää hankkia se vaakakin... Halpiskahvin alkuperä valottuu kurssilla niin kirkkaasti, etten siihen koske enää pitkällä kepilläkään (no en kyllä koske muutenkaan, nyt on vaan paremmat syyt). Ero laadukkaan kahvipavun ja viallisen välillä on todellakin silminnähtävä, yäk.

Jos haluat tehdä hyvää kahvia kotonasi, niin pidä mielessäsi nämä Kallen vinkit elikkä "Freesen lait":

1. Panosta kahviin! Käytä kahvi kuukauden sisällä paahdosta.
2. Osta kahvi papuina ja jauha se itse.
3. Pidä välineet puhtaina!
4. Mittaa oikein. (esim. Suodatinkahville 6g kahvia/desi vettä)
5. Juo kahvisi tuoreena.

Kotibaristat huomio! Kalle järjestää myös baristakursseja.

Lisätietoja facebookista, kursseista voi tiedustella myös täältä: hello@freesecoffee.fi

Blogi on muuttanut. Uusi osoite on vaimomatskuu.com !

En ole mikään maailman suurin makeanystävä. Jos haluan hemmotella itseäni, ostan suola-viinietikkasipsejä ja mussutan ne itseältäni salaa humps vaan! Mutta... joskus toki iskee muhunkin suklaahimo. Voittekin varmaan arvata ilmeeni kun kuulin saavani kunnian testailla CocoVin raakasuklaan valmistuspakettia!

Raakasuklaa on kyllä ihan omaa luokkaansa herkkukategoriassa! Se on tolkuttoman hyvää ja vieläpä todella terveellistäkin, vaikkei tietysti mikään kaloriton herkku olekaan. Raakasuklaa on suklaata, joka valmistetaan vain puhtaista, alkuperäisistä ja prosessoimattomista raaka-aineita. Raakasuklaan valmistamisessa raaka-aineita ei missään vaiheessa kuumenneta - näin suklaassa on jäljellä enemmän ravinteita.

Raakasuklaan tekeminen on nopeaa ja helppoa. Kaikki raaka-aineet löytyvät paketista ja niiden lisäksi tarvitset vain sekoituskulhon joka sopii jonkun kattilasi päälle. Ekaksi lämmitetään kookosöljy vesihauteessa juoksevaksi ja sitten sekaan lisätään loput paketin raaka-aineista. Seosta lämmitellään vesihauteessa vielä hetki, että kuiva-aineiden seassa piilotteleva kaakaovoikin sulaa joukkoon (älä kuumenna kuitenkaan seosta liikaa, voit kutsua lopputulosta raakasuklaaksi vain, jos lämpötila ei ylitä 45 celciusta).

Kun kaikki on yhtä sulaa kiiltävää massaa, kaadetaan suklaa paketin mukana tuleviin muotteihin, tai uunipellille/vuokaan leivinpaperin päälle. Sitten vain pakastimeen tai jääkaappiin jähmettymään. Eipä aikaakaan, kun suklaa on valmis - eipä aikaakaan kun se on myös syöty.

Oikeasti, tein raakasuklaata mun 2,5 ja 4 vuotiaiden siskonpoikien kanssa ilman katastrofia (lusikka ei vilahdellut suuhun tekovaiheessa kenelläkään, gojimarjat sensijaan tekivät pikkupojille kauppansa vauhdilla).

Ekan kolmesta suklaasatsini tein pakkauksen ohjeen mukaan, ja mussuttelin sitä retkieväänä ystäväni kanssa. Hyvää oli, huhhuh! Seuraavaan satsiin lykkäsin pari desiä pakastekuivattuja punaisia marjoja (karpaloa, mansikkaa ja vadelmaa). Kolmanteen satsiin rouhin Big Tree Farmsin raakakaakaopapuja... öö... vielä parempaa. Kakkos- ja kolmossatsit kiskottiin "En osaa sanoa EI klubi-iltana".

Paketteja on ilmestynyt kaappiini jo muutama lisää - jouluhan on jo lähellä, ja haluan tehdä joulukonvehteja ja ja ja... Toisinsanoen: jäin koukkuun. Ja niin taisi jäädä näistä kokeiluista hyötynyt lähipiirikin. Melko tyyristähän raakasuklaa toki on tarjouslevyihin verrattuna, mutta sanoisin että ehdottomasti hintansa väärti.

CocoVin paketilla valmistettu raakasuklaa sisältää runsaasti superfoodeja; mm. gojia, macaa, lucumaa, neitsytkookosöljyä ja raakakaakaota joista saa toki runsaasti energiaa, mutta myös kalsiumia, sinkkiä, rautaa, kuparia, magnesiumia, kaliumia sekä kehoasi helliviä antioksidanttisia flavonoideja.

Kun en itse mikään ravitsemustieteilijä ole, en kaikkea raakasuklaaseen liittyvää hyötyä osaa lunttaamatta edes luetella, mutta kyllä tuo herkku pesee muut suklaat niin ravintosisällössä kuin maussakin, ja se riittää tiedoksi minulle. LISÄÄ KIITOS!

Kävin eilen Rakkaat Juurekset -kirjan julkaisutilaisuudessa viinibaari Latvassa. Kirja on Santeri Vuosaran, eli Chef Santerin, oodi juureksille, ja tarjoaa kattavasti eri juureksia hyödyntäviä, inspiroivia reseptejä alkuruuista jälkiruokiin. Santeri kertoo rakkautensa suomalaisiin juureksiin syttyneen jo lapsena, ja kiittää vanhempiaan kiinnostuksestaan ruokaan ja ruuanlaittoon. Tämän allekirjoitan minäkin - äidin ansiosta rakastan koko juureskirjoa ja olen lapsesta asti tottunut kasvispainoitteiseen ruokavalioon.

Tilaisuudessa pääsimme maistelemaan Chef Santerin loihtimia herkkuja punajuuresta, selleristä, lantusta, palsternakasta ja porkkanasta. Reseptit löytyvät kirjasta. Mieleenpainuvimmat elämykset olivat upea, kermaisen täyteläinen Kardemummalla maustettu lanttukeitto kanelikerman kera, ja Palsternakkamousse, vadelmakastike ja paahdettu valkosuklaa. En ole suuri jälkkäri-intoilija, mutta palsternakkamousse vei sydämeni ja päätyy takuulla tänä vuonna joulupöytään!

Arvostan suuresti Santerin intohimoa aiheeseensa. "Gastronomian sekatyömieheksi" itseään tituleeraavan kokin puheesta aistii ylpeyden ja innon, jolla tämä kirja on tehty. Päiväkodissakin keittiötä pyörittäneellä miehellä on hienoja ajatuksia myös lasten ruokailukasvatuksen suhteen - kummilapset ovat olleet kirjaprojektissa mukana pelloilta keittiöön ja keittiöstä ravintolapöytään (eivätkä he varmaankaan syöneet annoksia "lastenlistalta"). Minäkin olen ottanut kummipoikiani pikku natiaisista saakka keittiöapulaisiksi haistelemaan, maistelemaan ja auttelemaan milloin missäkin keittiöaskareissa, ja omakohtaisestikin muistan, kuinka kivaa oli saada auttaa äitiä ruuanlaitossa.

Rakkaat Juurekset on kirjana yhtä inspiroiva kuin tekijänsäkin. Minusta on ihanaa lueskella keittokirjoja ja fiilistellä reseptejä. Harvemmin teen mitään ruokia suoraan reseptistä, mutta tämän kirjan suhteen saatan olla poikkeustilanteessa! Testailen varmaan useimpia juttuja sellaisenaan ennenkun lähden säveltelemään omiani.

"Lähiruoka" tarkoittaa Santerille lähellä tuotetun lisäksi ruokaa, joka on sydäntä lähellä. Mitä muuta sitä haluaisi itselle tai lähimmäisilleen tarjotakaan? Arvokas ateria ei ole aina rahassa mitattavissa. Kiitos lähiruuasta Chef Santeri!

Eilen kaupassa vastaan möllähti spagettikurpitsa. Tämä kurpitsalajike on rakenteeltaan kiinteä ja säikeinen, ja kypsytetystä kurpitsasta voi raaputtaa haarukalla "spagettia" joka maistuu esim. keliaakikollekkin. Pinterestissä spagettikurpitsa niittää mainetta myös painonhallintaruokana - reseptejä hyvän omantunnon lohturuokaherkuille tästä raaka-aineesta piisaa, puhumattakaan kaloreista, jotka tuon möntin kotiinkantaminen kuluttaa!

Koska eilinenen kohtaaminen tämän jännittävän raaka-aineen kanssa oli ensimmäinen laatuaan, ostin yhden samantien. Kuulemma olisi hyvä valita kurpitsa, joka on mahdollisimman pyöreä (saa pidempää "spagettia") ja sellainen, joka ei kopauttaessa kuullosta ontolta (silloin kurpitsan liha on kosteaa ja siinä on hyvä rakenne). En ollut valmistautunut kohtaamiseen, joten mukaan lähti pitkulainen möllykkä. Kypsennystä varten kurpitsa halkaistaan pitkittäin (EI HELPPOO, missäköhän mun moottorisaha on...) ja siemenet kaavitaan keskeltä pois.

Kurpitsa laitetaan uuniin (200-225ºC) jopa tunniksi, leikkuupinta vasten uunivuokaa ja folio suojaamaan päältä. Kurpitsan olisi siis hyvä pysyä kosteana uunissa. Kun haarukka uppoaa pehmenneeseen kurpitsaan, niin on aika raaputtaa haarukalla spagettia!

Koska kurpitsalla kestää uunissa tovi, voi odotellessa valmistaa sille haluamansa kastikkeen. Hyvää tuo outo pallero on ihan sellaisenaankin, mutta tänään mieleni teki jotain tuhtia - liuta lohturuokareseptejä selailleena kerman ja juuston kutsu oli jo melkoinen!

Tein simppelin Alfredo -tyyppisen kastikkeen kaurakermasta, maissijauhosta, maidosta, voista ja parmesaanista. Kastikkeen suurustuksen hoidin tässä laiskan versiossa hyppyyttelemällä pieneksi saksitun broilerifileen maissijauhojen kanssa sekaisin suljetussa hedelmäpussissa (ei tiskiä -metodeitani) ja ruskistamalla palaset voissa. Kun näihin jauhotettuihin palasiin lisää kermaa, suurustus käy vauhdilla. Koska en kokkaa reseptistä niin sainkin lisätä kastikkeeseen desin maitoa ohentamaan liiaksikin suurustuvaa soossia. Kastike sai makua silputusta lehtikaalista, raastetusta parmesaanista ja uunissa pehmeäksi hautuneesta valkosipulinkynnestä. (+ pippuria ja suolaa, tietysti!)

Kurpitsanpuolikas muhi uunissa lopulta tunnin, kun uppouduin kirjoittelemaan tätä. Raaputtelu oli helppoa ja vaikka "spagettini" muistuttaa enempi rakettispagettia, niin voi härregyyd, miten hämäävä lopputulos on kastikkeeseen sekoitettuna. Nyt on kurpitsasesonki, luulenpa, että teen tätä niin kauan kun sesonki kestää!

Satokausikalenterista on helppo tsekata, mikä milloinkin on sesongissa - tuotteet ovat tuolloin parhaimmillaan, edullisimmillaan, ja myös ekologisimmillaan, kun ostat tuotteen, joka on lähellä kasvatettu eikä toiselta puolelta maailmaa lennätetty.

Reseptintapainen 1-2:lle

Puolikas pieni spagettikurpitsa kypsennettynä

1-2 broilerinfileetä pieninä paloina
2 rkl maissi/vehnä/riisijauhoa
Pyöritä fileet jauhoissa ja ruskista kasarissa

Kaada kasariin:
1,5 - 2,5 dl kermaa
1 dl parmesaaniraastetta
Kourallinen silputtua lehtikaalia/parsakaalia
Kiehuttele sakeaksi, ohenna tarvittaessa maidolla.

Tarjoile kurpitsaan sekoitettuna, voit myös täyttää seoksella kurpitsanpuolikkaan ja gratinoida pinnan nopeasti kuumassa uunissa.

Voiko blenderiin rakastua? Sain synttärilahjaksi perheeltä ja ystäviltä ISON ja TEHOKKAAN blenderin, ja olen aloittanut päiväni siitä asti melkeinpä poikkeuksetta smoothiella. Eikä ihan minkä tahansa värisillä vaan VIHREÄLLÄ. Olen siis auttamattomasti hurahtanut vihersmoothieihin!

Sinänsä ei mikään ihme - lempimehuni on ehdottomasti porkkanamehu, lempiruokani salaatti, ja lempinaposteltavani kirsikkatomaatti. Lapsena äiti totutti meitä siskoksia raakojen vihannesten naposteluun tuomalla milloin mihinkin väliin nenän alle rehulautasen: porkkana, kurkunpätkä, kaali ja tomaatti köllötteli senkummemmin pilkkomattomana lautasella ja katosi siitä legorakentelun ohessa ihan huomaamatta. Kiitos äidin, rouskuttelen rehuja mielikseni edelleen.

Vihersmoothieen laitetaan hedelmien/marjojen kaveriksi vihanneksia niin paljon kuin lystää - vihanneksia voi hedelmäpohjaiseen smoothieen laittaa aluksi vähemmän, ja lisätä määrää makuaistin kehittyessä vaikka niin pitkälle, että hedelmät jäävät kokonaan pois. Vihannesten suhteen suosin ehdottomasti luomua, ja syvän vihreitä vihanneksia kuten pinaattia, tammenlehtisalaattia, ituja, oraita, parsakaalia ja lehtikaalia, sekä meren terveyspommeja chlorellaa ja spirulinaa. Erityisesti jos ruokavaliosi on rehuvajeessa, kannattaa testata tilanteen korjaamista smoothien avulla (enkä nyt ala saarnaamaan miksi rehuja olis hyvä syödä, kaikkihan sen tietää).

Olen käyttänyt vihersmoothieihini erityisesti sesonkiherkkuani lehtikaalia, joka on muutenkin lempiraaka-aineitani ja jota saa jopa lumen tuloon asti kotimaisena, ja Leaderin Green Mix jauhetta, jossa yhdistyvät chlorella, spirulina, ohranoras ja vehnänoras (Chlorella on kuulunut ruokavaliooni siitä asti, kun ystäväni Ulla tutustutti minut tuohon luonnon megasuperfoodiin).

Muut ainekset vaihtelevat sen mukaan mitä kotoa kulloinkin löytyy, mutta tämänhetkiseen lempiyhdistelmään tulee edellämainittujen lisäksi yksi paloina pakastettu banaani jäähdyttämään ja tuomaan rakenteeseen kermaista paksuutta, yksi porkkana, puolikas kurkku, vihreä omena ja pätkä inkivääriä. Joskus lisään myös ruokalusikallisen chiansiemeniä ja macaa.

Tänään sain varsin perinteiseen ruokaan tottuneen isänikin kumoamaan kirkkaanvihreän juoman reippaasti - iskä ei ole toki turhan ronkeli, mutta myönnän että juoma näyttää tottumattomalle epäilyttävältä... Isälle tarjotussa juomassa oli sen peruspohjan (viherjauhetta, lehtikaalia ja jäistä banaania) lisäksi kiivi, persimoni, inkivääriä ja puolikas omena.

Joidenkin mielestä chlorella ja spirulina maistuvat pahoilta, ja tällöin niiden nauttiminen intensiivisten makujen, kuten vaikkapa mangon tai ananaksen kanssa, voi olla hyvä idea. Itse paahdettua levää välipalaksi napostelevana ihan tykkään mausta, enkä ole moksiskaan, jos viherjauhetta mehuun sekoitettuani jää välillä möykky lasin pohjalle - lusikalla ääntä kohti vaan.

Arvelutti maku tai ei, suosittelen kyllä chlorellaa jokaiselle - vihersmoothieen se piiloutuu täydellisesti ja hyödyt sen nauttimisesta ovat valtaisat: chlorella tukee aivojen ja maksan toimintaa, parantaa ruoansulatusta, auttaa kehon kudosten uudistumisessa ja jopa painonpudotuksessa, vähentää tulehdusta, suojelee säteilyltä, parantaa immuunijärjestelmän toimintaa ja auttaa kehoa poistamaan haitallisia myrkkyjä. Ja koska chlorellan tehoa on tutkittu jo vuosikymmeniä, uskon tuon uskomattoman litanian kevyesti - tutkikaa toki asiaa silti itse :)

(Raakaruokaan erikoistunut Maria Lönnqvist on listannut chlorellan eri hyödyt blogissaan mielestäni hienosti)

Ps. Makeanhimoon suosittelen testaamaan tätä

Olenkohan tullut maininneeksi, että on vain yksi keittiöpuuha, jota inhoan yli kaiken? Se on tietysti tiskaus, enkä varmasti ole ainoa! Kehittelenkin mieluusti sellaisia ruokia, joiden tekeminen pitäisi tiskivuoren kurissa. No joo, on mulla tietysti tiskikone (eikä se ole Juulia-merkkinen) mutta silti, tiski ku tiski, en tykkää! Tänään tiskiä ei syntynyt juuri yhtään - lykkäsin nimittäin kaikki ainekset samaan kattilaan, vaikka tein spagettia!

Kastike ja spagetti siis voidaan ihan hyvin keitellä sulassa sovussa samassa padassa - kastiketta kasaillessa täytyy vain pitää mielessä, että pasta imee rutkasti nestettä itseensä. Keittoa ei silti ole tarkoitus tehdä, eli eipä sitä nestettä liikaakaan saa olla. Tänään mieleni teki jotain oikein kermaista pastaa, mutta äh, eihän mulla mitään kermaa kaapissa ollut. Sensijaan kaapissa oli butternut-kurpitsa. Paleo- ja vegaanireseptejä tutkineena olen huomannut, että kurpitsaa ja kukkakaalia käytetään usein ruuissa valkokastikkeen tai kerman tapaan, joten ei muuta kun kurpitsa raasteeksi ja kattilaan (no ei koko kurpitsaa sentään, muutama desi karkeaa raastetta, eikä tarvitse kuoria sitä palaa, raasteeksi vaan)! Kurpitsan lisäksi laitoin kattilaan läjän puolitettuja kirsikkatomaatteja, lorauksen oliiviöljyä ja murskatun valkosipulinkynnen.

Seuraavaksi kattilaan meni noin kaksi desiä vettä, reilu tujaus srirachaa ja suolaan säilöttyjä kapriksia. Suolaa ei siis tarvinnut lisätä mutta reilusti vastarouhittua mustapippuria kyllä. Kun vesi alkoi kiehua, lisäsin spagetin, jonka puolitin jotta se mahtuisi kattilaan ja uppoaisi nesteeseen kunnolla. Kansi päälle ja kunnon kiehutus! Viiden minuutin kuluttua tarkastin tilanteen ja sekoittelin ruokaa hieman. Lisäsin sekaan reilun desin jäisiä katkarapuja ja reilusti raastettua parmesaania ja silputtua salviaa. Kannen jätin auki, jotta kastike kieuhisi paremmin kokoon.

Kymmenessä minuutissa spagetti kypsyi sopivan napakaksi ja kurpitsa hautui kermaiseksi. Ei haittaa yhtään ettei ollut kermaa! Juustoa tietysti raastelin myös annoksen päälle reilusti, se aina auttaa. Tiskiä tuli haarukan ja lautasen lisäksi yksi kattila, veitsi ja raastinrauta. Olisin tietysti voinut syödä suoraan kattilastakin...