Vaimomatskuu

Siitä asti, kun vietin viikon raakaruokavaliolla viime talvena, on lautaseltani löytynyt tasaisin väliajoin kesäkurpitsasta tehtyä "spagettia". Maailmalla ruokablogiskene on ollut sekaisin vihanneksista tehtyihin raakanuudeleihin jo pidempään, ja myönnetään: itsekin olen käynyt tsekkailemassa, mitä se sellainen hommaa kätevöittävä vihannessorvi oikein kustantaisi. Toistaiseksi kuitenkin väsään zucchininuudelini, joita nyt päätin kutsua zoodeleiksi, juliennekuorijalla, jonka aikoinaan ostin Thaimaasta papaijasalaatin valmistusta varten.

Zoodelit ovat kevyttä ja ravintorikasta sapuskaa, ja toki vihannesnuudeleiden raaka-aineeksi käy muukin raakana syötävä, koostumukseltaan nuudeliksi sopiva pötkylä kuin zucchini. Valkoretikka, porkkana ja kurkku esimerkiksi maistuisivat ainakin minulle! Eilen väsäsin kastikkeeksi pestoa savustetuista manteleista, ja paistoin vielä bonuksena maanantain kunniaksi sekaan hieman chiliä, valkosipulia ja herkkuani katkarapuja. HYVÄÄ OLI HUH HUH!

Zoodelit 1:lle nälkäiselle tai 2:lle vähemmän nälkäiselle
1 keskikokoinen kiinteä kesäkurpitsa
ripaus suolaa
(muutama tl laadukasta oliiviöljyä)

Pese kesäkurpitsa. Suikaloi/sorvaa se ohuiksi pitkiksi suikaleiksi, jätä keskeltä löytyvä höttöinen siemenkota kuitenkin käyttämättä. Jos et omista juliennerautaa/vihannessorvia, viipaloi kesäkurpitsa pitkittäin ohuelti, ja leikkaa sitten millin paksuisiksi pitkiksi suikaleiksi. Sekoita suikaleisiin ripaus suolaa ja jätä ne siivilään pehmenemään siksi aikaa, kun valmistelet kaveriksi haluamasi kastikkeen. Suola irroittaa kesäkurpitsasta nestettä, ja pehmittää sitä, joten kun kastikkeesi on valmis, puristele ylimääräinen neste varovasti suikaleista pois. Mausta halutessasi lorauksella öljyä ennen kuin sekoitat suikaleet kastikkeen kanssa.

Savumantelipesto
vajaa 1 dl savustettuja suolattuja paahdettuja manteleita (löytyy esim. Punnitse ja Säästä -kaupasta)
puoli-yksi ruukku basilikaa
1 rkl oliiviöljyä
50 g parmesania raasteena tai pieninä paloina
mustapippuria
puolikas/pieni valkosipulin kynsi
puolikas chilipaprika ilman siemeniä
1 rkl vettä tai kesäkurpitsan keskiosa

Rouhi kaikki peston ainekset vettä/kesäkurpitsan keskiosaa lukuunottamatta blenderissä, silppurissa tai sauvasekoittimella. Hätätapauksessa sakset+kuppi on ihan toimiva yhdistelmä myös! Jätä seos melko karkeaksi. Lisää hieman vettä, tai kesäkurpitsanuudeleista yli jäänyt keskiosa, ja sekoita vielä hetki, jotta saat pestosta hieman tahnamaisempaa. Itse tykkään kuitenkin jättää seoksen mahdollisimman rouheiseksi. Suolaa ei todennäköisesti tarvitse lisätä, jos käytät suolattuja manteleita.

Sekoita pesto ja zoodelit, tarjoile heti! Ruoka vetistyy nopeasti, koska kesäkurpitsa on niin kostea vihannes. Eilen tätä syödessäni laitoin tosiaan peston lisäksi sekaan vielä raakaa kevätsipulia sekä nopeasti paistinpannulla pyöräytettyä chiliä, valkosipulia ja katkarapuja. Peruspastallekin tämä pesto tietysti sopii. Savumantelit voi hyvin vaihtaa tavallisiin paahdettuihin manteleihin, mutta jänskempi tämä ruoka kyllä on pienellä savuvivahteella. Ei savua ilman tulta - chiliäkään en siis jättäisi tästä sapuskasta pois!

Jaahas, se olis sitten kauden eka rehellinen syysflunssa, jipii! Onneksi mulla on järeät aseet käytössä: perinteinen flunssantappojuomani koostuu sitrushedelmistä, inkivääristä ja hunajasta. Lisätehoja taikajuomaani lataan rosellasta (hibiscuksesta) sekä kurkumasta. Juoman teho perustuu ehkä osittain taikauskoon, mutta myös piristävään tuoksuun, väriin ja makuun. Eikä siitä C-vitamiinista haittaa ainakaan ole. Intiassa kurkumaan on perinteisesti käytetty mm. tulehdusten hoitoon, niin varmasti kurkumalla rikastutettu juomani jeesaa myös kipeää kurkkua.

Koska pipinä olisi hyvä juoda paljon, mutta hmmm... muistaa myös syödä, olen kehittänyt taikajuomastani keittoversion. Flunssantapposopan esikuva löytyy kaukaa Kaakkois-Aasiasta, Kambodzasta. En ole siellä vielä käynyt (vaikka kovasti sinne haluaisin), joten en osaa sanoa meneekö soppani millään tasolla läpi Kambodzalaisesta ruuasta... hyvää se kuitenkin on. Ja hyväksi flunssaiselle.

Soppani perustuu erään erittäin kirpakan kanakeiton pohjalle. Keiton nimi on Ngam nguv, ja se maustetaan alueelle poikkeuksellisella raaka-aineella, suolaan säilötyllä sitruunalla. Keittoon tulee myös kanaa, yrttejä ja ihanaa pähkinäiseksi paistettua valkosipulia. Omaan versiooni lisään reilusti tuoretta inkivääriä ja appelsiinia. Johan saa niin todelliset, kuin kuvitellutkin pöpöt kyytiä!

Flunssantapposoppa
peukalon mittainen pätkä tuoretta inkivääriä
(1 tl jauhettua kurkumaa tai pieni pätkä tuoretta)
2 kanan nahatonta koipireittä (tai rintaa, mieluiten luomua)
1,5 l vettä
1 suolaan säilötty sitruuna (käytä vain uloin osa, jätä hedelmäliha käyttämättä)
3 kevätsipulia
4 valkosipulinkynttä
1 chili
0,5 dl mietoa oliiviöljyä
3-4 kaffirlimen lehteä
reilusti vastarouhittua mustapippuria (mieluiten tietysti Kâmpôtinpippuria)
1 appelsiinin mehu
1 limetin mehu
(kourallinen mungpavunituja)
1-2 porkkanaa
1 dl riisiä
reilusti korianteria ja/tai minttua
maun mukaan kalakastiketta (n. 1 tl)
(1 tl aasialaista katkaraputahnaa)
1 tl seesamiöljyä
n. 2 tl hunajaa

Kiehauta vesi ja kaffirlimen lehdet. Murskaa kaksi valkosipulia sekä pippurit ja lisää ne kattilaan pilkotun säilötyn sitruunankuoren, pilkotun chilin ja kokonaisen kanan koipireiden kanssa. (Jos käytät kurkumaa, lisää se tässä vaiheessa, kypsentäminen pehmentää kurkuman makua)

Keitä vartin verran, tai kunnes kana on kypsää - kuori pinnalle mahdollisesti muodostuva vaahto pois. Nosta tipu liemestä, jäähdytä hetki ja riivi liha irti luusta. Lisää liemeen viipaloitu porkkana ja riisi. Keitä kunnes riisi pehmenee.

Raasta inkivääri hienolla terällä tai suikaloi se ohueksi. Lisää liemeen inkivääri, seesamiöljy, kalakastiketta ja hunajaa, kunnes suolaisen ja makean tasapaino on makusi mukainen. Älä keitä lientä enää.

Tarjoilua varten jaa kana, yrtit, silputtu kevätsipuli (ja mungpavun idut) lautasille. Sekoita liemeen vielä appelsiinin ja limetin mehu. Jaa liemi lautasille.

Viimeistele keitto valkosipuliöljyllä: paista kaksi viipaloitua valkosipulia öljyssä kauniin ruskeaksi (älä polta!), ja kaada öljy lopuksi keittolautasille. Syö heti! C-vitamiini ei tykkää pitkästä kuumentamisesta!

Pyrin toipumaan flunssastani pian, koska haluan osallistua 14.9. Naisten Pankin vuotuiseen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan.

Tapahtuman tavoite on kerätä lahjoituksia tukemaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. Edellisvuosina lahjoituksillla on mm. edistetty naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksia parantavia hankkeita, myönnetty pienlainoja, tuettu ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa, sekä rahoitettu monia uusia, innovatiivisia naisten yrittäjyyteen tähtääviä pilottihankkeita mm. Kambodzassa.

Ehkä pääsen jonain päivänä tutustumaan tuohonkin kulttuuriltaan rikkaaseen mutta historialtaan surulliseen kauniiseen maahan. Toistaiseksi siis vain makumatkailua ja etätukea Kambodzalaisille siskoille!

Tänään on juhlapäivä! Nimittäin tasan vuosi sitten syntyi "Vaimomatskuu" - keittiössä viihtyvä sivupersoonani. Blogi syntyi hetken mielijohteesta, kun kokkailuihini tykästynyt ystäväni Ulla ehdotti, että aloittaisin kirjoittelemaan keittiökokeiluistani tänne Cityyn. Eipä siinä paljon nokka tuhissut: samana iltana olin jo postannut ihka ensimmäisen juttuni Kimchi-plätyistä.

Aika jänniin paikkoihin tuo hetken mielijohde on minut vienyt: viskitislaamoon, ilmoissa keikkuvaan pöytään, Strömsö-kokin kainaloon... ei voi valittaa! Koska rakastan haasteita keittiössä, suosikkejani omista resepteistäni ovat Jallutofu, jonka kehittelin tofua ja Jaloviinaa inhoavalle ystävälleni, sekä Lanttusupikkaat, joiden tekeminen on aina ajankäytöllinen haaste - mutta suullisesti suvussa kulkeneen reseptin kirjoittaminen se vasta haasteellista olikin.

Toivottavasti kokkailuni ovat inspiroineet teitä lukijoita kehittelemään omia versioitanne ideoistani ... tai muuten vaan höpöilemään omianne keittiössä. Oma tavoitteeni on suhtautua niin elämään, kuin ruokaan ja ruuanlaittoonkin mahdollisimman sileällä otsalla (ryppyjä siihen kun tulee ihan muutenkin jo).

Traditiohin mieltyneenä kokkailin vuosipäivän kunniaksi taas kimchistä. Kimchi, Korean lahja maailmalle, on hapatettua ja tuliseksi maustettua kiinankaalia. Sitä voi tehdä aika helposti itse, tai etsiskellä etnisistä ruokakaupoista. Jahka saan aikaiseksi, laitan raporttia ja ohjetta kotikimchikokeiluistani!

Tällä kertaa lautaselleni päätyi kimchillä maustettu versio paistetusta riisistä - tosin riisiä ruuassani ei kyllä ole. Paistettu riisihän on eräänlainen aasialainen pyttipannu, jonka variaatioita sillä suunnalla löytyykin vähän joka maasta. Minunkin "riisini" on pyttipannulle sukua, ruokaan nimittäin päätyi vähän sitä sun tätä, mitä tuolta jääkaapista nyt löytyi. Pohjan ruualleni antaa karkeaksi silputtu kukkakaali, kimchi ja mausteet, muut ainesosat voi kukin valita omien mieltymystensä mukaan. Sopisihan tähän kasvispläjäykseen hienosti vaikka tofu, tulinen makkara tai katkarapu.

No niin - nyt ainakin joku siellä miettii, että miksi tarvittaisiin riisille korvike? No. Kukkakaali on riisiin verrattuna vähähiilihydraattinen, maistuva ja päivän rehuannosta kivasti kasvattava vaihtoehto. Henkilökohtaisesti en ole mikään suuri riisin ystävä, joten kotoani sitä ei edes löydy. Kukkakaali sen sijaan on lempiraaka-aineitani, josta saa taiottua melkein mitä vain: vaikkapa maittavan pizzapohjan.

Kimchillä rikastettu paistettu sateenkaari-feikkiriisi 2:lle
200 g kukkakaalia
2 kananmunaa
1 porkkana
sipuli
muutama valkosipulin kynsi
valikoima kaapista löytyviä vihanneksia, esim. kesäkurpitsaa, selleriä, herkkusieniä, vihreitä papuja, herneitä, maissia
2 dl karkeasti silputtua kimchiä
2 rkl öljyä
1 tl seesamöljyä
maun mukaan chilikastiketta (esim. Srirachaa), hunajaa + soijaa tai Hoisinkastiketta
puolisen desiä seesaminsiemeniä, maapähkinöitä tai cashewpähkinöitä
kevätsipulia/ruohosipulia

Raasta pesty ja kuivattu kukkakaali karkealla terällä, tai silppua se monitoimikoneessa rouheeksi. Älä kuitenkaan soseuta... lopputuloksella kun pyritään imitoimaan riisiä. Silppua valkosipuli ja sipuli ja kuullota paistinpannulla ruokalusikallisessa öljyä muutama minuutti. Lisää kukkakaali ja kuumenna liesi keskilämmölle. Paista seosta viitisen minuuttia, tai kunnes kukkakaali on sopivasti rapea ja kevyen ruskistunut muttei vielä ylikypsä. Siirrä seos pois pannulta.

Pyyhkäise pannu puhtaaksi ja lisää loppu öljy sekä käyttämäsi vihannekset kypsymisjärjestyksessä. Itse tykkään jättää rehut reiluiksi paloiksi jotka myös tarkoituksella jätän puoliraaoiksi - porkkanat ainakin saavat rouskua syödessä ihan kunnolla. Lisää kimchi ja "riisi" pannulle. Sekoittele kaikki iloisesti keskenään ja mausta makusi mukaan seesamöljyllä, chilikastikkeella sekä hoisinkastikkeella (tai soijalla ja hunajalla). Perinteisesti paistetun riisin kaverina tarjotaan paistettu muna, jonka keltuainen saa jäädä juoksevaksi - se on kiva rikkoa lautasella ruuan sekaan. Munan voi myös rikkoa suoraan seokseen ja käännellä kypsymään kasvisten sekaan. Kukin tyylillään!

ps. sanomattakin on varmaan selvää, että kukkakaalin voi reseptissä korvata myös keitetyllä riisillä :)

Taisinkin tuolla parin viikon takaisessa kirjoituksessani mainostaa, että olen ollut tänä kesänä koukussa gazpachoon... ja tilanne ei ole loppukesänä muuttunut niin mihinkään. Kyllä se vaan on niin helppo ja raikas kesäruoka, että harva se päivä sitä on tullut surauteltua.

Perusgazpachon lisäksi olen tehnyt ties minkälaisia versioita, aina vähän sen mukaan mitä kaapista on milloinkin löytynyt. Toissapäivänä kekkasin heittää sekaan lehtikaalia kun sitä kerran kotona oli - ei kuulkaas ollenkaan huono idea!

Lehtikaali on taas sesongissa ja tähän aikaan vuodesta tuppaan änkemään sitä melkein joka ruokaan. Viime vuotisen lehtikaalibuumin jäljiltä kaikki ruuasta kiinnostuneet varmasti tietävätkin, kuinka tolkuttoman terveellinen herkku se onkaan: täynnä mm. C-vitamiinia ja rautaa, ja parhaiten saat ne itseesi kun syöt lehtikaalisi raakana.

Lehtikaali-gazpahco 2:lle
1 keltainen tai valkoinen paprika
200 g keltaista tomaattia
puolikas pieni kurkku
60 g lehtikaalia lehtiruodit poistettuina (~2 lehteä)
1 pieni kesäsipuli tai muutama kevätsipulinvarsi
pieni valkosipulin kynsi
0,5 dl hyvää oliiviöljyä (minulla luomua Terra Cretaa)
1 dl vettä
1 sitruunan mehu
0,5-1 chili
1 tl suolaa
pippuria
puoli ruukkua korianteria
(puolisen desia idätettyä krassia, fenkolin siemeniä tai muita ituja)

Aloita soseuttamalla vesi, sipuli, haluamasi määrä chiliä, valkosipuli ja lehtikaali. Lisää paprika, tomaatit, korianteri varsineen, kurkku (idut) ja suristele lisää. Valuta sekaan oliiviöljy ja sitruunan mehu ja tarkista keiton koostumus - lisää tarvittaessa vettä. Mausta keitto suolalla ja pippurilla, surauta vielä tasaiseksi ja koristele korianterinlehdellä. Tarjoile kylmänä!

Ps. Satokausikalenterista näkee mikä milloinkin on sesongissa. Ja juuri NYT pikkupakkasiin saakka se on lehtikaali. Oujee!

Jos pitäisi valita, mitä ruokalajia söisin koko loppuikäni, se olisi ehdottomasti salaatti. Heh, salaattia kun voi olla niin monenlaista! Monesti salaatit ovat ihanimpia raikkaina ja kirpeällä kastikkeella silattuina, mutta jos hakusessa on niinsanottu lohturuoka, on valintani aina caesarsalaatti. Mikä siitä nyt tekee niin hyvää? Parmesaani, krutongit... mutta parasta on kuitenkin se kastike (voisin lusikoida pelkkää kastiketta, ainakin joinain tietynlaisina päivinä)! Se ei ole vaan valitettavasti mikään kevyt soossi se. Perinteiseen caesarkastikkeeseenhan tulee mm. kananmunan keltuaista ja öljyä runsain mitoin - en siis millään raaski syödä tuota herkkua ihan niin usein kuin haluaisin.

Jotta voisin useammin herkutella lohturuokasalaatillani, olen kehitellyt paremman omantunnon Caesarkastikkeen. Sen pohjana on majoneesin sijasta avocado. Eilen kotona kastiketta himoitessani keksin sitten laittaa sekaan kalakastiketta - anjovisfileitä kun ei "sattunut" olemaan jääkaapissani (kuinka monella niitä on edes?) ja sehän toimi! Lopputuloksesta tuli parempi kuin edellisistä yritelmistäni konsanaan. Salaatin sijaan käytin eilen lehtikaalia, ja skippasin krutongit - rapeutta lisäsin salaattiherkkuuni niiden sijaan mungpavun iduilla. Parmesaania en silti kuvittelisikaan jättäväni pois: joku roti keventelyssäkin olla pitää!

Caesarkastike avocadosta n. 2:lle

1 iso kypsä avocado
1 pieni valkosipulinkynsi hienoksi raastettuna
puolen sitruunan mehu
0,5 tl Worchesterkastiketta
0,5 tl kalakastiketta
vastarouhittua mustapippuria
1 rkl hienoksi raastettua parmesaania
1-2 rkl vettä
(0,5 tl Dijon-sinappia)
(srirachaa tai tabascoa maun mukaan)

Soseuta valkosipuli ja veden, sitruunanmehun ja mausteiden kera. Lisää avocado ja soseuta tasaiseksi. Sekoita mukaan parmesaaniraaste. Ohenna tarvittaessa lisävedellä, ja säädä mausteita makusi mukaan. Tarjoile heti valitsemasi salaattilaadun ja lisukkeiden kera.

Ituhipin tulinen lehtikaalicaesar 2:lle

100 g lehtikaalia
1 annos avocado-caesarkastiketta
1 dl mungpavun ituja
50 g parmesanjuustolastuja
2 dl katkarapuja
Muutama tippa tabascoa + 1 rkl caesarkastiketta
mustapippuria
(chilirouhetta)

Poista lehtiruodit lehtikaalista ja pieni lehdet suupalan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele hyvin ja taputtele kangaspyyhkeen sisällä kuivaksi. Älä murehdi vaikka käsittelisit kaalia ronskimmin, se kestää kovat otteet. Ota avocado-caesarkastikkeesta ruokalusikallinen sivuun, ja sekoita chilikastike siihen. Hiero loppu kastike huolellisesti lehtikaaliin ja jätä salaatti odottelemaan siksi aikaa kun valmistelet lisukkeet.

Sulata katkaravut. Pyörittele katkikset caesarkastikkeen ja tabascon seoksessa. Kokoa salaatit lautasille tai tarjoiluastiaan. Laita pohjalle lehtikaali, ripottele päälle mungpavut. Jaa katkikset annoksille ja koristele koko herkku parmesanlastuilla, chilirouheella ja reilulla määrällä vastarouhittua mustapippuria.

Luen todella harvoin mitään ruokablogeja - keittokirjoja ja ruokalehtiäkin lähinnä selailen. Ideat kokkailuun tulevat selkärangasta, kun vuosikausia on tullut tutkiskeltua kaikkea ruokaan liittyvää. Välillä vastaan tulee kuitenkin resepti, joka on vaan pakko testata, mahdollisimman pian! Tämä olo tuli muutama viikko sitten, kun ystäväni linkkasi minulle reseptin, josta hän oli kiinnostunut. Ihanan vihreä falafel sai kuolaamaan heti, ja on vaellellut mielessäni siitä asti. Tänään sitten vihdoinkin pääsin ystäväni kanssa falafelin kimppuun, vaikkei tuota nimenomaista reseptiä lopulta ihan noudatettukaan.

Pistaasifalafel (12-15 kpl)

1 dl suolattomia kuorittuja pistaasipähkinöitä
3 dl säilykekikherneitä (n. 200g)
2 pientä valkosipulinkynttä
2 kevätsipulinvartta
Puoli ruukkua minttua
Muutama runsas persiljanoksa
1-2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kikhernejauhoa/maissijauhoa
1 tl jauhettua juustokuminaa
2 rkl oliiviöljyä
Puolen sitruunan mehu
(1 tl tahinia)

Laita pistaasit, valkosipulinkynnet ja yrtit tehosekoittimeen, ja hienonna muruksi (voit käyttää myös sauvasekoitinta). Lisää kikherneet, öljy, mausteet, jauho ja leivinjauhe. Hienonna lisää, kunnes koostumus on sellaista, että pystyt muotoilemaan seoksesta koossapysyvän pallon. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Jätä seos mielellään hieman karkeaksi.

Öljyä kätesi, ja pyörittele seoksesta pieniä palloja leivinpaperilla päällystetylle pellille. Voit halutessasi litistää palloja hieman. Paista falafelit 200 asteessa vartin verran, käännä ne paistamisen puolivälissä.

Pitaleivät 4 kpl

1 dl lämmintä vettä
6 g kuivahiivaa (eli noin puoli pussillista, loput voi pakastaa ja käyttää parin viikon sisällä)
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
3,5-4 dl durumjauhoja

Sekoita 2 dl jauhoja, kuivahiiva ja suola kulhossa. Lisää lämmin vesi ja öljy, ja sekoita reippaasti esim. lusikalla. Näin saat taikinaan jo tässä vaiheessa hieman sitkoa. Peitä, ja anna hiivan aktivoitua puolisen tuntia (tai voit laittaa kulhon yön yli vaikka jääkaappiin, maku ja rakenne kehittyy nukkuessasi ihan eri tasolle). Lisää noin desi jauhoja, edelleen lusikalla sekoittaen, kunnes sekoittaminen muuttuu hankalaksi. Tässä vaiheessa voit kipata taikinan kevyesti jauhotetulle pöydälle ja aloittaa vaivaamisen.

Oma tekniikkani on venyttää taikinaa toisella kädellä, toisen pitäessä toista päätä paikoillaan. "Venyneen" taikinan voi rullata takaisin kasaan, ja toistaa venytys ja rullaus, kunnes huomaat taikinan rakenteen muuttuvan, eikä se enää tartu alustaan tai käsiisi. Lisää toki hieman jauhoja jos taikinaa on liian vaikea käsitellä.

Jätä alustettu taikina peitettynä lepäämään noin tunniksi. Tämän jälkeen jaa kohonnut taikina neljään osaan ja pyörittele ne pulliksi. Litistä pullat pyöreiksi pitaleiviksi (halkaisija n.15 cm). Anna leipien kohota leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa vartin - puolisen tuntia. Älä pistele tai viillä leipiä! Paista 225-asteisessa uunissa n. 10-15 min. - onnistuessaan pitaleivät pullistuvat sisältä ontoiksi kupliksi. Täytä haluamillasi herkuilla ja syö heti!

Meillä oli leivissä täytteenä salaatinlehtiä, tomaatti-chili-punasipuli-salaattia, avocadoa, turkkilaista jugurttia, sitruunamehulla ohennettua tahinia ja granaattiomenan siemeniä. Granaattiomena kannattaa viiltää varovasti ympäri, ja erotella puoliskot kulhon yllä kahtia. Paljastuneet lohkot erotellaan varovasti vähän kerrallaan, jotta mehukkaat siemenet saadaan ehjinä talteen. Varo ettei sekaan tule yhtään kitkerää kalvoa! Varo, ettei mehua roisku vaatteillesi: se tahraa. Ja vielä yksi varoitus - jos olet yhtään niinkuin minä, saatat jäädä granaattiomenan kuorintaan koukkuun (minusta se on ihanaa puuhaa).

Ps. Nämä määrät riittivät kahdelle nälkäiselle. Kannattanee tuplata mitat, jos syöjiä on enemmän - haluatte kuitenkin santsata ;)

Keväisistä säistä huolimatta olen kaipaillut viimeaikoina tuhteja talviruokia. Ehkä kaipaankin niitä siksi, että lumen sulaessa muistan kuinka kauan pitää kohta odotella, jotta pataruokakausi alkaisi taas.

Akuuttiin talviruokakaipuuseen toimii erinomaisesti lasagne, moussaka tai karjalanpaisti, mutta viime viikonloppuna päädyin tekemään ragùta pastan ja parmesanin kera. Ragùhan on italialainen pastan kaverina tarjottava lihakastike, josta on olemassa kymmenittäin versioita eripuolilta saapasmaata. Tutuin suomalaisille on varmasti Ragù Bolognaise, jonkatapaista meilläkin lapsuudessa syötiin joka viikko, tosin nimellä "jauhelihakastike".

Normaalisti äiti teki meidän perheessä ruuat, mutta aina välillä isä ilmestyi kauhan varteen, ja silloin syötiin iskän bravuuria: spagettia, jauhelihakastiketta ja pienellä terällä raastettua juustoa (tärkeä ero "isoon" raasteeseen!) Se oli aina erityinen päivä ja kinuamisesta huolimatta harvinaista herkkua.

Sekä äidin että isän kastikkeet ovat rakkaita ruokamuistoja, joita en halua pilata yrittämällä samaa. Niinpä keittiössäni on hiottu huippuunsa soijarouhebolognaisea ja nyt vasta vuoden verran olen opetellut käyttämään lihaa tuossa omassa bravuurissani. Jauhelihan kanssa puuhailussa on vielä haastetta, mutta tällä kertaa ragùsta tuli kuitenkin erityisen herkullista! Tuli suorastaan kiire kirjoittaa summittainen reseptini heti talteen, jos vaikka onnistuisin seuraavalla kerralla yhtä hyvin?

Ragù alla Juulia (4:lle)

400 g luomunaudan jauhelihaa
3-4 siivua pekonia
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
puolikas pieni kesäkurpitsa
3 keskikokoista porkkanaa
2 sellerin vartta
4 laakerinlehteä
1 rkl kuivattua timjamia
1 rkl sokeria
3 dl punaviiniä
tölkki laadukkaita kokonaisia säilyketomaatteja
Chipotle-tabascoa
suolaa ja pippuria
1 rkl laadukasta oliiviöljyä
3 rkl voita

Täysjyväpastaa
basilikaa
PALJON vastaraastettua parmesaania

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Kuullota isossa kasarissa tai kattilassa sipuleita voissa muutama minuutti. Kuutioi pekoni, porkkanat, sellerit ja kesäkurpitsa, ja lisää kasariin vihannekset ja sokeri. Nosta lämpöä, niin että vihannekset alkavat hieman karamellisoitua. Varo kuitenkin polttamasta! Kun olet saanut vihanneksiin sopivasti väriä, ota ne pois kasarista.

Ruskista jauheliha oliiviöljyssä pienissä erissä. Jauhelihakin saa mieluusti ruskistua kunnolla, joten käytä reipasta lämpöä. Kun kaikki liha on ruskistunut, lisää vihannekset takaisin kasariin. Kaada sekaan viini, säilyketomaatit (käytin luomulaatuisia kokonaisia kirsikkatomaatteja) ja mausteet. Lisää suola, pippuri ja tabasco vähän kerrallaan maistellen. Itse laitoin pari teelusikallista suolaa, reilusti tabascoa ja pippuria, mutta minä tykkäänkin voimakkaista mauista...

Keittele kastiketta rauhassa miedolla lämmöllä kannen alla vähintään tunti, ja lisää tarvittaessa hieman vettä, jos nestettä haihtuu liikaa (jos ruuanlaittoastiasi on uuninkestävä, lykkää se kannen kanssa uuniin mietoon lämpöön - 130-150ºc - muutamaksi tunniksi tai vaikka kävelylenkin ajaksi).

Tarkista lopuksi vielä maut ja jätä kastike hautumaan itsekseen siksi aikaa kun keität tarpeellisen määrän lempipastaasi ja raastat valtavan keon parmesaania. Lisää runsaasti revittyjä basilikanlehtiä kastikkeeseen juuri ennen tarjoilua ja sitten vain nautiskelemaan!

ps. Kastike on minusta niin hyvää, että teen seuraavalla kerralla tuplasatsin ja käytän sitä seuraavana päivänä esim. lasagneen, niin puolittuu muuten melko työlään ruuan valmistusaika :)

Ihka-ensimmäisellä Thaimaanreissullani hurahdin Som Tamiin eli tuliseen papaijasalaattiin pahemman kerran. Ko Sametin rannoilla löhötessäni tilasin usein jokaiselta ohimenevältä papaijasalaattinaiselta annoksen - vaikka sitten kolme kertaa päivässä. En kyllästynyt papaijasalaattiin niin millään.

Kotisuomessa olen ottanut tehtäväkseni paikallistaa thaimaalaisia ravintoloita, joista saisi hyvän Som Tamin - tällä hetkellä suosikkini on Vaasankadun Tuk Tuk. Onneksi osasin matkalla olla sen verran kaukokatseinen, että ostin kotiin papaijaraudan, jollaisella papaijan suikaloi näppärästi. Toisinsanoen: pystyn väsäämään herkkulautasellisen kotioloissa helposti, aina kun tarve iskee!

Salaattiin pohjana on raakaa papaijaa, joka muistuttaa enemmän vihannesta kuin hedelmää - makua kuvailisin hieman kesäkurpitsanomaiseksi. Salaattiin sopivaa papaijaa voi Helsingissä haeskella Hämeentien etnisistä kaupoista, kuten Vii Voanista. Oikeaoppiseen papaijasalaattiin tulee mausteeksi ärjyä ja haisevaa kalakastiketta, kuivattuja pikkuisia katkarapuja, sekä pitkiä vihreitä (longbean) papuja - mutta kotiolosuhteissa vaihdan useimmiten kuivatut katkikset pakastettuihin ja pitkät pavut vihreisiin papuihin. PItkiä papuja löytyy tosin myös etnisistä, eli te autenttisuutta metsästävät, napatkaa niitä mukaan sillä papaijanhakureissulla!

Oleellista salaatin valmistuksessa on raaka-aineiden lisäksi niiden käsittely: salaatti kuuluu nuijia huolella! Paikalliset tekevät salaattinsa suuressa morttelissa, kotona hoidan homman kulhon ja rakkaan perunanuijani avulla.

Reseptejä Som Tamille on varmasti yhtä monta kuin kokkiakin... eri puolilla Thaimaata salaatista tulee hieman erilaista, puhumattakaan Laolaisista, Vietnamilaisisita ja Kambodzalaisista variaatioista. Versioissa vaihtelee niin kalakastikkeen tyyppi, makujen tasapaino, lisukkeet, kuin pääraaka-ainekin: papaija voidaan korvata esim. vihreällä mangolla, kurkulla, vihreillä pavuilla tai porkkanalla. Niinpä olen surutta tehnyt kotona milloin minkäkinlaista omaa versiotani - ihanaa salaatti on silti aina.

Eräänlainen Som Tam 2-4:lle:

Puolikas vihreä papaija tai kokonainen vihreä mango
2 rkl palmusokeria (tai ruokosokeria)
1-2 chilipaprikaa (riippuen kuinka tulista haluat)
1-3 tl kalakastiketta (aloita yhdellä, lisää tarvittaessa)
3-4 kirsikkatomaattia tai yksi iso tomaatti lohkottuna
kourallinen vihreitä papuja
1-2 limettiä
1 dl kuivapaahdettuja maapähkinöitä
(1 pieni valkosipulinkynsi)
(1-2 kevätsipulin vartta)
(silputtua tuoretta korianteria/minttua)

Silppua chili (ja valkosipuli) ja laita kulhoon tai isoon mortteliin sokerin kanssa. Nuiji chiliä sokerin kanssa tahnaksi (käytän kotona puista perunanuijaani) ja lisää kalakastike. Puolita kirsikkatomaatit tai lohko tomaatti ja pestyt limetit, lisää kulhoon ja nuiji niitäkin niin, että saat mehun irtoamaan.

Kuori papaija tai mango. Suikaloi hedelmä papaijaraudalla pitkiksi suikaleiksi. Jos sinulla ei ole papaijarautaa, voit raastaa hedelmää (yritä tehdä pitkää raastetta), tai höylätä siitä pitkää suikeroa kuorimaveitsellä, tai pilkkoa sen ohuenohuiksi julienne-suikaleiksi. Rannalla naiset hakkasivat hedelmään pitkittäisiä syviä viiltoja, ja sitten vuolivat pintaa - jos kokeilet tätä tekniikka, varo sormiasi - mitä tahansa tekniikkaa käytätkin, varo siemeniä/kiveä.

Lisää papaija kulhoon ja nuiji ainekset huolellisesti sekaisin. Nuijiessa papaijasuikaleet pehmenevät ja maut sekoittuvat muheviksi. Tarkista lopuksi maut (suolaisuus, happamuus ja makeus pitäisi olla mukavassa tasapainossa) ja lisää maapähkinät ja halutessasi tuoreet yrtit ja/tai pilkottu kevätsipuli.

Tuunattu Som Tam 2-4:lle

Tuunatun salaatin pohjana on edellinen resepti. Papaijasalaattiin sekoitetaan muutama desi keitettyä, jäähdytettyä ja valutettua riisinuudelia, muutama desi sulatettuja katkarapuja, reilusti tuoretta korianteria ja/tai minttua, pätkä viipaloitua kurkkua ja porkkanaa. Yleisimmin riisinuudelit vaativat vain muutaman minuutin liotuksen kuumassa vedessä, jonka jälkeen ne voi huuhdella kylmällä vedellä siivilässä. Itse lisää tuohon siivilään jäiset katkaravut, jolloin saan nuudeleita huuhtoessani katkikset sulamaan. Muista tarkistaa valmiin salaatin maku, saatat joutua lisäämään niin limettiä, kalakastiketta, kuin sokeriakin, kun raaka-ainesmäärä kasvaa.

Ps. Papaijan voi tarvittaessa vaihtaa esim. valkokaaliin, varsinkin jos lähistöllä ei ole etnisiä kauppoja mistä mötkälettä löytää. Maapähkinöiden sijaan voit kokeilla cashewpähkinöitä tai seesaminsiemeniä. Myös kuivattu sipuli (tai itse rapeaksi paistettu sipuli/valkosipuli) sopii salaattiin. Lisää se vasta viimetingassa!

Pps. Vegeversiossa kalakastike korvataan suolalla. Soijakastiketta en suosittele korvikkeeksi. Rapeaksi paistetut tofukuutiot sopivat salaattiin hyvin katkaravun sijaan.

Muutama vuosi takaperin Berliiniläisessä sushiravintolassa nenäni alle lykättiin suolakiteistä kimaltavia pieniä vihreitä palkoja. Jäin kertaheitolta koukkuun Edamameen, eli tuoreisiin soijapapuihin. Helsingin etnisiä ruokakauppoja kolutessani löysin niitä ensin Tokyokanista, sitten Hämeentien varrelta, ja nyt jopa isompien markettien pakastealtaista. Syön edamamet mieluiten suoraan paloista imeskellen, mutta löytyypä näitä herkkuja myös valmiiksi kuorittuina.

Piipahdin toissapäivänä Hämeentiellä, ja nappasin Vii-Voanista kotiini kaikenlaista muutakin edamamen seuraksi: misoa (fermentoitua soijapaputahnaa), sobaa (japanilaisia tattarinuudeleita), pitkiä siroja munakoisoja ja maustettua paahdettua merilevää.

Japanilainen keittiö rakentuu pitkien perinteiden varaan, enkä koe, että minulla olisi asiaa väittää tekeväni japanilaista ruokaa, sen enempää kuin thaimaalaista tai kiinalaistakaan. Vaikutteita sen sijaan napsin runsaasti milloin mistäkin maasta, ja matkustellessani pääasia mulle on aina ruoka. Onhan sitä tullut ulkomailla kokkikurssillakin käytyä. Japaniin en vaan ole vielä eksynyt, vaikka hinku olis kova! Laitan nyt sitten tätä japaniin kallistuvaa sapuskaa ja fiilistelen tovin, jos vaikka joskus...

Munakoiso on mun ehdottomia ykkösvihanneksia, ja ihanaa kaikin tavoin valmistettuna. Tällä kertaa halkaisin munakoison pitkittäin kahtia, ja viilsin lihaan muutaman viillon. Hieroin leikkuupinnan misotahnan ja kookosnektarin seoksella niin, että myös viiltoihin meni seosta. Pinnalle seesaminsiemeniä ja 200 asteeseen puoleksi tunniksi.

Munakoison kypsyessä keitin nipun sobanuudeleita - niissä ei mene kymmentä minuuttiakaan, ja paistoin parsakaalinnuppuja pannulla. Kun parsakaali oli puolikypsää, lisäsin pannulle silputun valkosipulinkynnen ja reilusti tuoretta ohuenohueksi mandoliinilla siivuttamaani inkivääriä. Viimeiseksi pannulle tuli pari desiä edamamea, nuudelit, loraus soijakastiketta, kookosnektaria ja tulista chilikastiketta, Srirachaa.

Pannu kannattaa olla todella kuuma, niin saat kaikkeen ihanan paistopinnan, varo kuitenkin polttamasta valkosipulia (palanut valkosipuli on kamalaa). Vihoviimeiseksi sekoitin nuudeleihin reilusti silputtua kevätsipulia.

Olenkohan tullut maininneeksi, että on vain yksi keittiöpuuha, jota inhoan yli kaiken? Se on tietysti tiskaus, enkä varmasti ole ainoa! Kehittelenkin mieluusti sellaisia ruokia, joiden tekeminen pitäisi tiskivuoren kurissa. No joo, on mulla tietysti tiskikone (eikä se ole Juulia-merkkinen) mutta silti, tiski ku tiski, en tykkää! Tänään tiskiä ei syntynyt juuri yhtään - lykkäsin nimittäin kaikki ainekset samaan kattilaan, vaikka tein spagettia!

Kastike ja spagetti siis voidaan ihan hyvin keitellä sulassa sovussa samassa padassa - kastiketta kasaillessa täytyy vain pitää mielessä, että pasta imee rutkasti nestettä itseensä. Keittoa ei silti ole tarkoitus tehdä, eli eipä sitä nestettä liikaakaan saa olla. Tänään mieleni teki jotain oikein kermaista pastaa, mutta äh, eihän mulla mitään kermaa kaapissa ollut. Sensijaan kaapissa oli butternut-kurpitsa. Paleo- ja vegaanireseptejä tutkineena olen huomannut, että kurpitsaa ja kukkakaalia käytetään usein ruuissa valkokastikkeen tai kerman tapaan, joten ei muuta kun kurpitsa raasteeksi ja kattilaan (no ei koko kurpitsaa sentään, muutama desi karkeaa raastetta, eikä tarvitse kuoria sitä palaa, raasteeksi vaan)! Kurpitsan lisäksi laitoin kattilaan läjän puolitettuja kirsikkatomaatteja, lorauksen oliiviöljyä ja murskatun valkosipulinkynnen.

Seuraavaksi kattilaan meni noin kaksi desiä vettä, reilu tujaus srirachaa ja suolaan säilöttyjä kapriksia. Suolaa ei siis tarvinnut lisätä mutta reilusti vastarouhittua mustapippuria kyllä. Kun vesi alkoi kiehua, lisäsin spagetin, jonka puolitin jotta se mahtuisi kattilaan ja uppoaisi nesteeseen kunnolla. Kansi päälle ja kunnon kiehutus! Viiden minuutin kuluttua tarkastin tilanteen ja sekoittelin ruokaa hieman. Lisäsin sekaan reilun desin jäisiä katkarapuja ja reilusti raastettua parmesaania ja silputtua salviaa. Kannen jätin auki, jotta kastike kieuhisi paremmin kokoon.

Kymmenessä minuutissa spagetti kypsyi sopivan napakaksi ja kurpitsa hautui kermaiseksi. Ei haittaa yhtään ettei ollut kermaa! Juustoa tietysti raastelin myös annoksen päälle reilusti, se aina auttaa. Tiskiä tuli haarukan ja lautasen lisäksi yksi kattila, veitsi ja raastinrauta. Olisin tietysti voinut syödä suoraan kattilastakin...