Vaimomatskuu, sanoo kaverit. Ehkä, ehkä ei, mutta keittiössä TAATUSTI. Kokkailen fiiliksen mukaan, ilman reseptejä, mitä milloinkin. Enimmäkseen kasvispainotteista ja terveellistä, mutta ensisijaisesti hyvää ruokaa.
Reilu vuosi Cityssä kirjoittelua tuli täyteen, mutta nyt olen jatkanut matkaa omille teille: Vaimomatskuu löytyy tästälähin osoitteesta vaimomatskuu.com
Uudelle sivulle askartelin mm. tämmöistä!
Cityyn on ollut mahtavaa kirjoitella, ja enpä olisi parikymppisenä Cityn lukijana arvannut höpötteleväni jonain päivänä tänne itse. No, enpä kyllä olisi arvannut yleensäkään kirjoittelevani mitään blogia... tai että rustailisin vieläpä sellaista omalla sivullani. No, elämä se on jännää, ja hyvä niin!
Kaikille lukijoille mahtavaa uutta vuotta 2015, tulkaas joskus moikkaamaan minua tuonne uuteen osoitteeseen! Ja löytyyhän vaimomatskuu myös Instagramista ja Facebookista. Nähdään!
Arvatkaa missä minä hengailen nykyään afterworkilla? Makkarataivaassa. Juu, kyllä vaan, sellainen on ilmestynyt ihan työpaikkani viereen, ja kyllä, menen sinne ostelemaan makkaraa. Tai no, viimeeksi ostin myös kolmenlaista juustoa. Ja sitä edellisellä kerralla myös kahvia. Ja olisi heillä myös panineja... ja viinibaari... ja ihania Italialaisia keksejä ja kahveja ja pastaa ja vaikka MITÄ!
Paikan nimi on Casa Italia, ja se on avannut Bulevardille Lokakuun alussa. Paikkaa pyörittävät italialaiset herrasmiehet pursuilevat kotiseuturakkautta ja esittelevät ylpeinä omien alueidensa erikoisuuksia - gorgonzolaakin on kuulemma tehnyt yksi ja sama suku jo kohta sata vuotta.
Testattu toistaiseksi: DIAVOLO! Piadinaa kehui kovasti eräs työkaverini, eli seuraavaksi sitten sitä testaamaan!
Myymälä on minunlaiselleni herkkusuulle unelmakohde, ja hyvin vaikea täältä onkaan poistua syömättä jotain paikan päällä, tai ostamatta kotiin edes "vähän jotakin pientä". Vielä on testaamatta leikkuulauta viinilasillisen kanssa, mutta enköhän ennen pitkää päädy putiikkiin ihan istuskelemaankin pidemmäksi aikaa. Lasillinen amaronea tai chiantia juusto- ja makkaralajitelman kanssa päättäisi työpäivän kuten minkä tahansa muunkin päivän erinomaisesti! Eikä seuraa liene vaikea houkutella mukaan...
Casa Italia Bulevardi 11, 00100 Helsinki
Ps. Muistakaahan seurailla Instagramiani ja FB:tä! Nettisivuni valmistuvat hitaasti mutta varmasti, joten viimeistään jouluna loppuu kirjoittelut täällä Cityn hellässä huomassa.
No heippa! Minusta ei ole vähään aikaan kuulunut täällä blogissa mitään! Ei, en ole talviunilla, enkä ole lopettanut kirjoittelua. Syyt ovat seuraavanlaisia:
Ensinnäkin: tablettini hajosi, enkä työkiireissäni ole ehtinyt sitä korjauttaa. Uskokaa tai älkää, mutta tätä blogia on kirjoiteltu pelkällä tabletilla jo reilusti yli vuosi... Ostin ekan oman läppärini vasta eilen.
Toisekseen: töissä on ollut niin kiire, että ruokavalioni koostuu lähinnä monomeal-tyyppisistä ratkaisuista, jotka eivät taida olla ruokablogissa kovin kiinnostavia (esim. syön pelkkää keitettyä kurpitsaa voilla, suolalla ja pippurilla). Syy askeettiseen ruokavaliooni on kiire, en ole millään ihmedieetillä!
Ja kolmanneksi: päivätyöni on taiteen parissa, ja nyt se taiteellinen kunnianhimo iski sitten tähänkin harrastukseen... suunnittelenkin parhaillaan erinäisiä uudistuksia blogiini, joka tulee siirtymään lähiaikoina omille nettisivuilleen.
Vielä ei ole kuitenkaan siirtymisen hetki koittanut, joten tässä teille pieni raportti tämänhetkisistä keittiökokeiluistani!
Aikuiset saa leikkiä ruualla!
Olen tosiaan syönyt PALJON kurpitsaa, mutta olen myös testaillut erilaisia uunimunia! Munakupin virkaa on toimittanut mm. avocado, kurpitsa sekä paprika. Munan voi rikkoa myös uuninkestävään annosvuokaan, ja tehdä klassisen "oeuf en cocotte" -annoksen. Missä ikinä "astiassa" munan uuniin tyrkkäätkin, tärkeää on, ettet paista sitä liian kovassa lämmössä. Kananmunan rakenne on paljon parempi, kun kypsennyslämpötila on alhainen. Niinpä käyttäessäni kurpitsaa kananmunan kulhona, kypsensin kurpitsan ennen kuin rikoin munan sen sisään. Pelkän munan kypsentää n.175 asteessa suurinpiirtein 20 minuutissa sopivasti hyytyneeksi, kurpitsa ei sen sijaan siinä ajassa mitenkään ehdi kypsyä.
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Halkaise avocado ja poista kivi. Koverra kiven jättämää koloa hieman isommaksi, jotta kananmuna mahtuisi siihen. Aseta puolikkaat leikkuupinta ylöspäin uuninkestävään astiaan, mieluiten sellaiseen, johon puolikkaat mahtuvat juuri ja juuri (niin ne eivät pääse keikkaamaan). Voit myös leikata pienen siivun kuoren puolelta niin, että avocado pysyy tukevammin asennossaan.
Mausta avocado suolalla ja pippurilla, ja riko muna kumpaankin puolikkaaseen, kiven jättämään koloon. Yritä saada ainakin vähän valkuaista keltuaisen päälle suojaksi. valuta munien päälle hieman öljyä ja mausta ripauksella suolaa. Laita astia uuniin noin 20 minuutiksi, tai kunnes valkuainen on hyytynyt. Itse pidän eguistani juoksevalla keltuaisella, joten tarkkailen munien kypsymistä vähän väliä.
Kokeilemisen arvoisia vihanneksia tähän tarkoitukseen ovat esim. paprikan puolikkaat ja tyhjäksi koverretut tomaatit. Ilmakuivatulla kinkulla vuoratut pienet annosvuoat ja nokare voita nostaa uunimunan jo astetta tyylikkäämmäksi brunssiruuaksi, joka on helppo valmistella ja laittaa isommallekkin joukolle.
Mitä tulee blogini tilanteeseen ja omien nettisivujeni avautumiseen: seuraamalla minua Instagramissa ja Facebookissa pysyt varmasti kärryillä!
Mitä saadaan, kun yhdistetään kaksi intohimoista kahvin rakastajaa, joista toinen on menestynyt alan ammattilainen, ja toisella on aikaa ja insinöörin aivot? Suomen kiinnostavin uusi pienpaahtimo! Olette ehkä huomanneet, että olen täällä blogissa kirjoitellut lempikahvilani, Good Life Coffeen, kuulumisista jo muutamaan otteeseen - hyvä kahvi on sydäntä lähellä, kuten myös tämä entinen naapurikahvilani. Vaikken vieressä enää asukaan, vaellan edelleen tasaisin väliajoin Kolmannelle linjalle kupposelle, ja silloin on aina kyse tärkeästä laatuajasta itseni kanssa.
Voittekin varmaan arvata fiilikseni, kun kuulin, että Good Life Coffee alkaa paahtamaan omaa kahvia! Maltoin kuulkaas tuskin odottaa, että pääsin paikan päälle kurkkimaan ja urkkimaan. Odotettu päivä koitti vihdoin viime viikolla, kun kävin Lauri Pipisen opastamana vihkiytymässä kahvin paahtamisen saloihin ihan siellä pääkallopaikalla. Samalla pääsin tutustumaan paahtimon toiseen omistajaan, pääpaahtaja Samuli Ronkaseen.
Laurilla on syytä hymyyn!
Lauri ja Samuli ovat törmäilleet toisiinsa jo vuosia kahvialan kisoissa ja tapahtumissa, joissa käydyt keskustelut omasta paahtimosta ovat pikkuhiljaa kypsyneet varteenotettavaksi mahdollisuudeksi. Lopulta Samulin siirryttyä lyhyttä työviikkoa tekeväksi yksityisyrittäjäksi aukeni mahdollisuus sille, että miehet ryhtyivät sanoista tekoihin. Vuotta myöhemmin, ensimmäiset omat kahvipaketit ovat löytäneet tiensä mm. minun kotiini.
Tyylikkään ja raikkaan pakkauksen takana ovat Sebastian Hurmerinta ja Mikko Ryhänen
Paahtimossa paahdetaan tällä hetkellä kolmenlaisia papuja (Wottona Boltuma, Pulcal sekä Kamwangi), sekä suodatinkahvi- että espressokäyttöön. Paahtotyyli on tarkkaan mietitty, jotta pavuista saadaan niiden oleellisimmat ja herkullisimmat ominaisuudet tasapainoisesti esiin. GLC:n kahvi on vaaleapaahtoista, ja jokaisessa paahtoerässä pyritään ideaaliseen hapokkuuden, mehukkuuden ja makeuden tasapainoon mehevää suutuntumaa ja miellyttävää jälkimakua unohtamatta. Tosin Lauri tähdentää, että "ei me tahalleen paahdeta vaaleaksi, vaan siksi että sillon paahdot sattuu olemaan parhaimmillaan. Itteeni hämää paahdosta puhuminen väreissä. Pitäis puhua vaan hyvästä/oikeasta tai huonosta/väärästä paahdosta".
Jokainen koepaahto maistellaan tarkkaan ja tietokoneohjelman avulla voidaan arvioida, kuinka kyseiseen tulokseen on päästy. Näitä koe-eriä ja niiden ominaisuuksia yhdistelemällä herrat sitten ovat hartaasti kasanneet palapeliä, joka alkaa nyt lopulta olla kirjaimellisesti paketissa. ”Hellää paahtoa” kuvailee Lauri, Samuli tosin valottaa paahdon olevan välillä käytännössä varsin nopea ja agressiivinenkin. Pääasia kuitenkin on, että pavun erityiset ominaisuudet saadaan parhaiten tuotua esiin.
Paahtimo pyrkii viimeisen päälle laatuun: pavut tulevat arvostettujen raakakahvin tukkureiden, Nordic Approachin sekä The Collaborative Coffee Sourcen kautta. Tukkurit ostavat pavut suoraan viljelijöiltä, ja tekevät vuoden varrella useampia matkoja tiluksille tarkkailemaan sadon edistymistä. Luomu- tai Reilun Kaupan merkintää näistä pavuista on turha etsiä, siitä huolimatta viljelijät ovat kahviin yhtä osaavasti ja ylpeydellä suhtautuvia kuin ostajatkin, ja saavat pavuistaan kunnon hinnan, kertoo Lauri. Viljely tapahtuu useimmiten luonnonmukaisesti vaikkei luomusertifikaattia tilalla olisikaan – pientilalliset kun eivät kalliisiin myrkkyihin välttämättä edes kykene sijoittaa. Kahvin kotimaassa Etiopiassa suurin osa kahvista kasvaa edelleen villinä. (Luomu- ja Reilun Kaupan merkkeihin on useimmiten varaa vain suurtiloilla, joten pitäkääs myös pienviljeiljät mielessä kun seuraavan kerran halajatte hyvän omantunnon kahvia).
Kaluston hankinnassa neuvoa on kysytty kahvimaailman gurun, Tim Wendelboen, entiseltä pääpaahtajalta Måns Anderssonilta, jonka luona Lauri ja Samuli olivat myös hankkimassa käytännön paahto-oppia. Pakkauskoneessakin sijoitettiin suoraan priimaan: käytössä on pienpaahtimoille poikkeuksellisesti kone, joka sekä vakumoi kahvipussin, että myös typettää sen. Pussista siis sekä imetään kaikki ilma, että sinne lisätään typpeä, jolloin voidaan olla varmoja siitä etteivät pavut ole pakkauksessa missään määrin kosketuksissa aromeja heikentävän hapen kanssa. Moinen laite on rahallisesti tuntuva sijoitus, mutta näille miehille valinta oli itsestäänselvä – typetetty ja vakumoitu kahvi säilyy avaamattomassa pakkauksessa kuin vastapaahdettuna jopa kuukauden.
En tiedä teistä lukijoista, mutta minulle tulee hyvä mieli, kun pääsen sivustakatsojana seuraamaan ihmisiä jotka tekevät työtään intohimolla ja rakkaudella. Se kipinä, joka syttyy jonkun silmiin rakkaasta asiasta puhuessa...Taidan olla melkoinen fiilistelijä. Ja, kuten tekstistä ehkä ilmi käy, hyvää kahvia fiilistelen aina täysillä!
Ps. Olen ihan hulluna tähän GLC-paitaan! "Avoid bad life" – NEROKASTA!!! Tässäpä elämänohje, jota haluan ehdottomasti noudattaa loppuelämäni.
Huhuu, Halloween lähestyy ja kaupat pursuilevat ihania kurpitsoja! Ei, en osta kurpitsaa kaiverrettavaksi. Taion siitä karkkia!
Kurpitsahan on itsessään jo aika makea möllykkä, eikä ihme, onhan se sukua melonille. Kurpitsoja on monen muotoisia, värisiä ja kokoisia, joista oma suosikkini on käytännön vuoksi myskikurpitsa eli butternut: butternut mahtuu kokonsa puolesta jääkaappiini ja saan sen halki ilman kirvestä.
Tältä näytti erään kurpitsan kohtalo. Tuli hyvä soppa!
Näin syksyllä käytän kurpitsaa monessa ruuassa; teen kurpitsakeittoa, paahdan eri tavoin maustettuja lohkoja salaatteihin tai sellaisenaan syötäviksi. Soseena kurpitsa käy eräänlaisesta valkokastikepohjasta, ja sopii gratiineihin. Kurpitsasta saa tietysti myös ihanaa makeaa piirakkaa!
Helpoin pikaherkkuni on yksinkertainen paahdettu, karamellisoitu kurpitsa. Se valmistuu puolessa tunnissa ja uppoaa sellaisenaan. Lempimausteeni on kiinalainen viismauste, jonka lisäksi käytän vaahterasiirappia ja chilikastiketta.
Karkkikurpitsa: puolikas myskikurpitsa
2 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa
1-2 rkl kasviöljyä
1-2 rkl viismaustetta
maun mukaan suolaa ja chilikastiketta tai tabascoa
(muutama siivu pekonia)
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Poista kurpitsasta siemenet. Kuorimisen voit halutessasi jättää väliin, myskikurpitsan kuoret voi vallan hyvin syödä! Viipaloi kurpitsa noin sentin paksuisiksi isoiksi paloiksi, ja levitä kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Roiski loppu öljy sekä vaahterasiirappi ja chilikastike päälle, mausta runsaalla määrällä viismaustetta ja ripauksella suolaa. Heivaa kurpitsa uuniin, ylimmälle tasolle, ja paista kunnes haarukka uppoaa siivuun helposti, ja pinta on hieman ruskistunut (noin 20-30 min). Voit kuutioida viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi siivujen päälle hieman pekonia rapeutumaan, aijjjaijai!!!
ps. Kiinalainen viismauste on seos: tähtianis, kaneli, fenkoli, neilikka ja anis ovat seoksen ainesosat. Jos et löydä viismaustetta, kokeilisin vaikka lakritsijauhetta ja kanelia. Neilikan kanssa kannatta ainakin olla varovainen, se on aika voimakas mauste!
Mehupaasto on tilaisuus ottaa harhateille lipsahtanut ruokavalio haltuun, nollata, panostaa omaan hyvinvointiin, piristyä, ja puhdistaa elimistöä. Sitä se tarkoittaa ainakin minulle. Olenkin ollut jo pitkään aikeissa pitää pienen jakson mehupaastoa, mutten ole uskaltanut siihen ryhtyä peläten miten jaksaisin työpäivät. Vietin syyslomaa viime viikon, joten nyt paastolle tuli lopulta sopiva väli.
Parikymppisenä paastosin laihdutusmielessä palmusiirappi-sitruuna-cayennemehulla jopa viisi päivää... olo keventyen ja puhdistuen, mutta yksitoikkoinen mehu korvista ulos pursuillen. Ja se laihtuminenkin on paastoamalla vain hetkellistä, kun kropasta katoaa siihen kerääntynyttä nestettä. Ei kiitos, sellaista ei enää koskaan! Haluan mehukuurille nyt ihan muista syistä! Valmiit paastopaketitkaan eivät hotsita... onneksi on Powau! Olen seuraillut Powaun tyttöjä, Elisoa ja Anna-Kaisaa, sosiaalisessa mediassa jo tovin, ja jo pelkkä ajatus heidän raakamehuistaan saa sukat pyörimään jaloissa! Powaun mehukuurille siis halajan minä.
Raakamehut sisältävät valtavat määrät ravinteita helposti imeytyvässä ja herkullisessa muodossa, ja tällaista ravintoa nauttien voi olla varma, ettei keho ajaudu puutostiloihin mehukuurin aikana. Päivittäinen energiantarve toki jää vajaaksi, mutta sitäkin runsaammin elimistö saa kaikkea mikä on sille hyväksi. Mehut auttavat elimistöä myös puhdistautumaan myrkyistä (tehostavat maksan ja munuaisten toimintaa) sekä antavat ruuansulatuselimistölle tilaisuuden levätä.
Powaun tyyliin kuuluu käyttää mahdollisimman paljon paikallisia marjoja, hedelmiä, vihanneksia, sekä yrttejä, superfoodeja ja hortaa (villivihanneksia -yrttejä). Päivittäiseen, Elison pyörällä kotiovelle kuskaamaan mehusatsiin kuuluukin jopa kolme litraa uskomattoman maukkaita ja monipuolisia mehuja, joiden funktio on sekä puhdistaa että antaa energiaa.
Kahvia? Ei ku siitakesienijuomaa!!!
Mehukuuriin olisi hyvä valmistautua juomalla tavallista runsaammin nestettä. Jo hyvissä ajoin luopua nikotiinista, alkoholista, kofeiinista sekä jättää vähemmälle liha, maito ja viljatuotteet. Arvatkaas kaksi kertaa, miten tämä onnistui tältä tytöltä... kahvin, lihan, maidon ja viljatuotteet kyllä jätin vähemmälle koko edellisviikon (no okei, en kahvia), mutta alkoholia viikonloppuna tuli "hieman" nautittua. Kun meillä oli ystävien kanssa treffit ja treffeillä ostereita ja skumppaa! Ja sitten hodareita ja cocktaileja! Voi itku, juuri tällaisten herkuttelupäivien takia detox minua kiinnostaakin... Huonosti siis valmistauduin ja maanantain lähestyminen hirvitti koko sunnuntain.
Pelko oli kuitenkin turhaa. Kolmipäiväinen mehukuurini sujui alusta loppuun ongelmitta. Nälkä ei mahassa kurninut, mahdolliset sivuvaikutukset (päänsärky, huimaus, väsymys) loistivat poissaolollaan. Vessassa toki koko kuurin ajan sai juosta kymmenien kertojen päivätahdilla, mutta onkos se nyt ihme tuolla nestemäärällä: mehujen lisäksi kuurilla kehotetaan nauttimaan runsaasti vettä, detox-teetä sekä vähäsuolaista luomu kasvislientä. Ja minähän tein työtä käskettyä...
Maanantaina olo oli ehkä epämukavin – kävin illalla Cariboun keikalla ja kotiin päästyä mehua oli jäljellä vielä litra. Niin hyvää kuin se olikin, litran kiskaiseminen iltayhdeltätoista ei ole enää niin hauskaa, puhumattakaan siitä, kuinka monta kertaa jouduin kipittämään vessaan ennen kuin sain unen päästä kiinni. Tiistaina ja keskiviikkona toiminkin juomisen kanssa fiksummin, ja varmistin, että mehua kului päivän mittaan tasaista tahtia.
Todellinen tulikoe oli kuurin kolmantena ja viimeisenä päivänä, kun päättäväisesti suuntasin joka keskiviikkoiselle tanssitunnilleni. Ja niitähän on siis kaksi peräkkäin. Eliso oli valmistanut minulle varta vasten korkeaenergisemmän juoman mm. päärynästä ja raakasuklaasta, ja ihme kyllä tunnit sujuivat suhteellisen kivuttomasti. Monesti työpäivän päätteeksi tupla tanssitunti tuntuu jopa huomattavasti rankemmalta...
Mehuenergialla tanssimaan!
No mitä niissä mehuissa oikein oli? Jotain taikaa, sillä kolmen päivän kuurin jälkeen olo oli tosiaankin elinvoimainen ja pirteä. Toisaalta kun miettii sitä huimaa määrää lehtiselleriä, kurkkua, kesäkurpitsaa, omenaa, päärynää, ananasta, kaalia, parsakaalia, lehtikaalia, voikukkaa, sitruunaa, appelsiinia, basilikaa, moringaa, ynnä muuta jännää kolmessa päivässä kitusiini upotin, EI IHME. Tuon vihannes- ja hedelmämäärän syöminen olisi jo aika kova homma, mutta mehuina ne katosivat parantamaan kroppaani ja mieltäni kumman helposti.
Paastoon tottumattomille suositellaan lyhyttä kuuria, eikä ruokaakaan välttämättä tarvitse täysin jättää pois. Mehukuureista voi kysellä tarkemmin Elisolta, ja uteliaille tiedoksi: kolme herkullista Powaun mehua on juuri lanseerattu ja kohta niitä voi ostaa hyvin varustelluista kaupoista! Betty Brownin voimin vetäisin ne tanssituntini, joten minä ainakin odotan kieli pitkällä kyseistä mehua kauppaan, jos vaikka sen voimin jatkan vastedes joka keskiviikko...
Neljäntoista kasvissyöntivuoden aikana minulla oli tasan kaksi lihaan liittyvää himoa: puoliraaka pippuripihvi ja pekoni. Vaikka kasvissyönti on muutama vuosi sitten vaihtunut sekaruokavalioon, en edelleenkään syö paljoa lihaa. En sitä pihviä, enkä pekonia. Ne ovat poikkeusherkkuja, ja sitäkin paremmalta ne maistuvat, kun niitä syö harvakseltaan... Pekonin suhteen tosin poikkeuksia tekisi välillä mieli tehdä vähän tiuhemmassa tahdissa. Kun se ei kuitenkaan niin hirmuisen hyväksi ole (minulle, possulle, ympäristölle), tykkään käyttää pahimpaan himoon himpun terveellisempiä ja ekologisempia vaihtoehtoja.
Vegepekonia saa pakastettuna ainakin Hälsans Kökiltä, mutta tämän hetkinen villitykseni on itse tehty rapea herkku: kookospekoni! Se on helppo valmistaa, ja törkeän hyvää.
Sekoita mausteliemen ainekset keskenään ja pyörittele kookos liemessä. Anna kaiken nesteen imeytyä lastuihin. Lämmitä uuni 150 asteeseen ja levitä kookos tasaisesti leivinpaperoidulle pellille. Paista uunissa 15-20 minuuttia, tai kunnes lastut ovat kauttaaltaan ruskistuneet, mutta eivät palaneet. Lastuja on hyvä käännellä muutaman kertaa paiston aikana, jotta ne ruskistuvat tasaisesti. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa - tosin eipä nämä kauaa säily. Ainakaan minun kotonani!
Edellissatsista laittelin herkkupaloja mm. kurpitsakeiton päälle, ja tein melkoisen herkulliset feikki BLT (bacon, lettuce, tomato) -leivät. Puolet "pekonista" taisi kuitenkin kadota suuhuni ohimennessä sellaisenaan...
Syö Helsinki! -viikot ovat taas käynnissä, ja vaikka keskustan ravintolavalikoima on monipuolinen, minä bongasin listalta jotain vähän jännempää: lähiöravintolan! Viime aikoina olen ollut kovin kiinnostunut tutkimaan Helsingin kulinaarista karttaa hieman laajemmalla säteellä, joten mikäs sen parempi syy lähteä taas seikkailemaan, kuin kymmenen euron lihapullat? Suunnaksi siis Viikki ja Kaski bar & bistro.
Kaski sijaitsee syvällä Viikin uumenissa, joka on minulle melko tuntematonta maaperää. Onneksi mukaan lähti alueen tunteva ystävä, jolle Kaski olin entuudestaan tuttu. Kaski baari on perustettu vuonna 2012, ja bistroksi tämä gastropub-henkinen ravintola laajeni noin vuosi sitten - vuosikymmeniä alalla toiminut omistajapariskunta toteutti siinä samalla pitkäaikaisen haaveensa omasta ravintolasta.
Kasken omistajat tähtäävät suurella sydämellä ja näkyvällä intohimolla oman visionsa mukaiseen rentoon, lämminhenkiseen ja monipuoliseen ravintolaan. Paikan ilme ja miljöö on suunniteltu soveltumaan erilaisiin tilanteisiin, ja ravintolassa järjestyykin niin arkilounaat kuin perhejuhlatkin, on stand-up-iltoja ja opiskelijatapahtumia sekä erilaisia teemaviikkoja (oktoberfest luonnollisesti seuraavana).
Omistajien kiinnostus pienpanimo-oluisiin ja laatuviskeihin näkyy selvästi juomavalikoimassa. Kasken viskihyllyn aarteet vetävätkin puoleensa harrastajia ympäri Suomen: erästäkin harvinaisempaa viskiä tultiin vartavasten Jyväskylästä asti juomaan se neljän sentin ravintola-annos. Kaski tekee myös yhteistyötä Viikki Brewing Societyn kanssa, ostaen valikoimaansa myytäväksi seuran panemat oluet. Olut- ja viskitastingejakin täällä järjestetään.
Tutkittuamme listaa tovin, valitsimme ystäväni kanssa kumpikin alkupalaksi kurkkusorbettia ja mietoa chili-kurkkusalsaa - ja olipa muuten ihana raikas, kirpeä ja kevyt alkupala. Annoksen sorbetti tulee kuulemma pienestä jäätelötehtaasta Kouvolasta, ja pallo tätä herkkua toimi erinomaisesti kirpakan kurkkusalsan kanssa. Pisteet kotiin Kasken väellä, kun ovat uskaltaneet laittaa listalleen jotain tällaista hieman jännempää!
Mitä tulee lihapulliin, valinta oli helppo: yhden tähden pippurikastikkeella minulle, tietysti. Kermainen pippurikastike oli loistava. Ei pelkoa nössöstä maustamisesta, pippuria on kastikkeessa kunnolla, ja lisäpotkua soossissa on vähintäänkin sen yhden tähden verran. En voi sanoa olevani lihapulla-asiantuntija, olenhan ollut suurimman osan aikuisuuttani kasvissyöjä, mutta vajavaisesta kokemuksestani huolimatta sanon että näitä varten tänne kannattaa todellakin vaivautua, vaikkei Viikissä asuisikaan! Minusta lihapullat olivat mehukkaita, maukkaita ja koostumukseltaan sopivan pehmoisia. Eipä tuolla seuralaisellakaan tainnut olla moitteen sanaa, mitä nyt hieman annoskateutta oli havaittavissa... tomaattikastike oli maukas myös mutta kakkoseksi se tässä soossiseurassa jäi.
Jälkkäri otettiin puoliksi, sen verran täydeksi lihapullat vetivät. Veriappelssiinijäädyke valkosuklaakastikkeella oli ihan passeli lopetus tälle aterialle, joskin se olisi omaan makuuni voinut olla kirpeämpikin. Lopuksi maistoin vielä kahta jännittävää viskiä: japanilaisen Karuizawan Spirit of Asamaa, sekä skottilaista seitsemänvuotiasta sherrytynnyrissä kypsyteltyä single grainia. Sanattomaksi vetäisi.
Hieman käy kateeksi Viikkiläisiä, joiden naapurustossa sijaitsee näin kiva lähiöravintola! Ravintolan sijainti ei olen normaalireittieni varrella, mutta kyllä tänne voisi toisenkin kerran vaeltaa. Olimme paikalla torstai-iltapäivällä, jolloin kekseliäästi valaistu ruokasali oli vielä kovin autio. Illan edetessä ja salin täyttyessä tunnelma tihentyi siihen malliin, että olisi ollut kiva vain jäädä siihen nurkkapöytään koko illaksi ... muutama olut, ehkä erä Trivial Pursuitia... jos asuisin Viikissä olisin jo Kasken kantis.
Ps. Eilisestä onnistuneesta illasta innostuneena kehittelimme seuralaiseni kanssa ideaa lähiö-ruokamatkoista. Onko kellään ilmiantaa asuinalueensa helmiä? Eivät kai ne kaikki hyvät ravintolat keskustassa ole. Vinkkejä vastaanotetaan: missä Helsingin keskustan ulkopuolella tehdään hyvää ruokaa innolla, asenteella ja ammattitaidolla?
Olen herkutellut tänään melkoisella luksusraaka-aineella: aidolla mozzarella di bufalalla eli vesipuhvelin maidosta tehdyllä mozzarellalla. Tämä Italian "valkoinen kulta" tulee Campanian alueelta, ja sen valmistus on tarkkaan valvottua ruokaperinnettä, kuten esim. parmesaanijuustonkin.
Eilinen vierailuni isosiskon luona tuli siis ajoitettua todella onnekkaasti, koska maahantuontialalla työskentelevä naapuri oli juuri tuonut heille kulhollisen ihanan pehmoisia bufalapalloja. Niistä riitti sitten minullekin!
Tomaatti, mozzarella & basilika = tuttu ja turvallinen kombo
Tomaatin, mozzarellan ja basilikan "pyhä kolminaisuus" on lyömätön (ja annoksen tuota klassikkoa toki tein), mutta innostuin tässä hetkellisessä yltäkylläisyydessäni suuntaamaan kokeellisempaankin makuyhdistelmään. Kotonani on tällä hetkellä runsaasti työkaverin kasvattamia erilaisia chilejä, ja halusin yhdistää hedelmäisen Naranga-chilin kermaiseen bufalaan. Jotenkin idea lähti siitä omille teilleen ja lopulta lautaselleni päätyi bufalan ja chilin lisäksi hunajaa, pistaaseja, paahdettua paprikaa, vaniljasuolaa sekä tyrnimarjoja. Kreisi kombo mutta kyllä toimii!
Bufala & Naranga ne yhteen soppii
Makean tulinen bufala 2:lle 1 (keltainen) paprika
1 rkl oliiviöljyä
(muutama timjamin oksa)
1 pallo bufalamozzarellaa
0,5 rkl hunajaa
1 rkl vettä
0,5 dl kevyesti rouhittuja pistaaseja
vastarouhittua mustapippuria
ripaus vaniljasuolaa (Halen Môn) tai sormisuolaa sekä vaniljajauhetta
pippurista neitsytoliiviöljyä
1 pieni keskitulinen chili (esim. Naranga)
0,5 dl pakastettuja tyrnimarjoja
Laita uunin grillivastus päälle (tai mahdollisimman kova ylälämpö). Viipaloi paprika litteiksi leveiksi suikaleiksi (litteys auttaa paprikaa mustumaan tasaisesti) ja levitä paprikat kuoret ylöspäin öljyttyyn uunivuokaan. Ujuta halutessasi alle, päälle ja väleihin timjamia. Grillaa paprikaa uunin ylätasolla, kunnes kuori mustuu (n. 15 min). Anna jäähtyä hetki, ja siirrä viipaleet muovipussiin tai laita ne kulhoon kelmun alle.
Viipaloi chili ohuelti (jätä siemenet käyttämättä, jos tulisuus arveluttaa). Kiehauta hunaja ja vesi, lisää chili. Jätä seos jäähtymään. Irroita kuoret hieman jäähtyneistä paprikoista, ja jaa viipaleet kahdelle lautaselle. Erottele bufalapallo käsin kahteen osaan, ja asettele lautasille. Valuta päälle chili-hunajaliemi. Jaa pistaasirouhe ja jäiset tyrnimarjat lautasille, mausta pippurisella oliiviöljyllä, pippurilla sekä vaniljasuolalla.
Tykkään tässä yhdistelmässä kontrasteista: kermaisen pehmeä mozzarella ja rouskuvat pähkinät, lämmin paprika sekä chili ja jäiset tyrnimarjat viileän bufalan kaverina... tulisen, makean, kirpeän ja suolaisen yhdistelmä on minusta ihana. Laadukasta puhvelimozzarellaa voi olla vaikeaa löytää, mutta jos tielle osuu, kannattaa kyllä maistaa - se on todella omaa luokkaansa! Ja sitä ei muuten sitten säästellä: parhaimmillaan tämä juusto on nimittäin valmistuspäivänään.
Sienestäminen on ihanaa. Palkitsevaa! Ja kanttarellit on herkkua! Ja suppilovahverot! Aina sinne metsään ei vaan jaksa lähteä - ja on ne hirvikärpäsetkin... ja entä jos sataa... ja just viikko sitten pikkusiskoni onnistui saamaan tattikoriinsa jotain ikävää sekaan. Ja saahan niitä sieniä kaupastakin! Mikähän minua vaivaa, kovin on ollut laiska olo sienten suhteen tänä syksynä. Pizzan metsästys on tuntunut huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta, vaikka kyseinen herkku pitäisi etsiä jostain Jollaksen perukoilta. Toisaalta, te, ketkä minut tunnette: mitäpä en pizzan eteen tekisi?
Tämän eteen nään ihan mieluusti vähän vaivaa ♡Jollaksen kartanon maisemat = ilmiselvä Italia
Niinpä siis lähdimme viime lauantaina ystäväni Olli-Pekan kanssa sienimetsän sijaan Jollakseen pizzametsälle. Olen tässä keväästä saakka kuullut ihanasta autenttisesta italialaisesta pizzasta, mitä siellä saaren perukoilla valmistetaan - Fornitaly, jossain navetassa! Iih, eksoottista, jännää! Ilmiselvä seikkailukohde!
Sään salliessa pizzat voi ahmia vaikka heti Fornitalyn pihamaalla.
Kun lähtee liikkelle valmistautuneena seikkailuun, suorastaan harmittaa, miten helposti paikan löysimme. Siellä se nököttää Jollaksen kartanon naapurissa, ja veikkaisinpa, että paikan aukiolopäivinä puolet alueella liikkuvista autoista, pyöristä ja kävelijöistä suuntaa juurikin sinne. Ei muuta kuin perässä vaan!
Fornitaly sijaitsee vanhassa leipomossa, eikä tilaan mahdu kuin leipurit ja uunit, muutama hylly valikoituja Italian herkkuja, sekä ees taas lappaavat asiakkaat. Trafiikki on kova, eikä ihme: Fronitaly valmistaa ÄLYTTÖMÄN HYVÄÄ PIZZAA. Ystäväni päätyi ottamaan Margheritan, koska se on hyvän pizzan mittariksi soveltuva valinta (jos yksinkertaisen elegantti tomaatti-mozzarella-basilika-kombo menee mönkään, niin tuskinpa ne monimutkaisemmatkaan herkut sitten onnistuu). Itse nappasin päivän pizzan, jossa oli mehevää Italialaista raakamakkaraa sekä artisokkaa. HUH, autuas oli olo pizzaa mutustaessa, kummallakin.
Kuten mainitsin, asiakaspaikkoja ei tästä paikasta löydy. Hyvällä säällä pizzansa voi nakerrella viereisillä kallioilla, muussa tapauksessa kannattaa varautua pizzan pidempään kuljetukseen. Meitä sää helli, ja auringonpaisteessa erinomainen ateria jotenkin korostui suorastaan taivaalliseksi. Pizzan kaikki elementit kastiketta, juustoa ja pohjaa myöten vain osuivat täysin nappiin. Myynnissä oli myös erittäin hyvän näköistä focacciaa, mutta sitä emme tällä kertaa testanneet.
HUIPPU!
Voi se olla, että onnistun suoriutumaan tämän syksyn aikana sinne sienimetsällekin, mutta satavarmasti pizzametsälle, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Suosittelen!
