Vaimomatskuu, sanoo kaverit. Ehkä, ehkä ei, mutta keittiössä TAATUSTI. Kokkailen fiiliksen mukaan, ilman reseptejä, mitä milloinkin. Enimmäkseen kasvispainotteista ja terveellistä, mutta ensisijaisesti hyvää ruokaa.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on löytö.
Arvatkaa missä minä hengailen nykyään afterworkilla? Makkarataivaassa. Juu, kyllä vaan, sellainen on ilmestynyt ihan työpaikkani viereen, ja kyllä, menen sinne ostelemaan makkaraa. Tai no, viimeeksi ostin myös kolmenlaista juustoa. Ja sitä edellisellä kerralla myös kahvia. Ja olisi heillä myös panineja... ja viinibaari... ja ihania Italialaisia keksejä ja kahveja ja pastaa ja vaikka MITÄ!
Paikan nimi on Casa Italia, ja se on avannut Bulevardille Lokakuun alussa. Paikkaa pyörittävät italialaiset herrasmiehet pursuilevat kotiseuturakkautta ja esittelevät ylpeinä omien alueidensa erikoisuuksia - gorgonzolaakin on kuulemma tehnyt yksi ja sama suku jo kohta sata vuotta.
Testattu toistaiseksi: DIAVOLO! Piadinaa kehui kovasti eräs työkaverini, eli seuraavaksi sitten sitä testaamaan!
Myymälä on minunlaiselleni herkkusuulle unelmakohde, ja hyvin vaikea täältä onkaan poistua syömättä jotain paikan päällä, tai ostamatta kotiin edes "vähän jotakin pientä". Vielä on testaamatta leikkuulauta viinilasillisen kanssa, mutta enköhän ennen pitkää päädy putiikkiin ihan istuskelemaankin pidemmäksi aikaa. Lasillinen amaronea tai chiantia juusto- ja makkaralajitelman kanssa päättäisi työpäivän kuten minkä tahansa muunkin päivän erinomaisesti! Eikä seuraa liene vaikea houkutella mukaan...
Casa Italia Bulevardi 11, 00100 Helsinki
Ps. Muistakaahan seurailla Instagramiani ja FB:tä! Nettisivuni valmistuvat hitaasti mutta varmasti, joten viimeistään jouluna loppuu kirjoittelut täällä Cityn hellässä huomassa.
Mitä saadaan, kun yhdistetään kaksi intohimoista kahvin rakastajaa, joista toinen on menestynyt alan ammattilainen, ja toisella on aikaa ja insinöörin aivot? Suomen kiinnostavin uusi pienpaahtimo! Olette ehkä huomanneet, että olen täällä blogissa kirjoitellut lempikahvilani, Good Life Coffeen, kuulumisista jo muutamaan otteeseen - hyvä kahvi on sydäntä lähellä, kuten myös tämä entinen naapurikahvilani. Vaikken vieressä enää asukaan, vaellan edelleen tasaisin väliajoin Kolmannelle linjalle kupposelle, ja silloin on aina kyse tärkeästä laatuajasta itseni kanssa.
Voittekin varmaan arvata fiilikseni, kun kuulin, että Good Life Coffee alkaa paahtamaan omaa kahvia! Maltoin kuulkaas tuskin odottaa, että pääsin paikan päälle kurkkimaan ja urkkimaan. Odotettu päivä koitti vihdoin viime viikolla, kun kävin Lauri Pipisen opastamana vihkiytymässä kahvin paahtamisen saloihin ihan siellä pääkallopaikalla. Samalla pääsin tutustumaan paahtimon toiseen omistajaan, pääpaahtaja Samuli Ronkaseen.
Laurilla on syytä hymyyn!
Lauri ja Samuli ovat törmäilleet toisiinsa jo vuosia kahvialan kisoissa ja tapahtumissa, joissa käydyt keskustelut omasta paahtimosta ovat pikkuhiljaa kypsyneet varteenotettavaksi mahdollisuudeksi. Lopulta Samulin siirryttyä lyhyttä työviikkoa tekeväksi yksityisyrittäjäksi aukeni mahdollisuus sille, että miehet ryhtyivät sanoista tekoihin. Vuotta myöhemmin, ensimmäiset omat kahvipaketit ovat löytäneet tiensä mm. minun kotiini.
Tyylikkään ja raikkaan pakkauksen takana ovat Sebastian Hurmerinta ja Mikko Ryhänen
Paahtimossa paahdetaan tällä hetkellä kolmenlaisia papuja (Wottona Boltuma, Pulcal sekä Kamwangi), sekä suodatinkahvi- että espressokäyttöön. Paahtotyyli on tarkkaan mietitty, jotta pavuista saadaan niiden oleellisimmat ja herkullisimmat ominaisuudet tasapainoisesti esiin. GLC:n kahvi on vaaleapaahtoista, ja jokaisessa paahtoerässä pyritään ideaaliseen hapokkuuden, mehukkuuden ja makeuden tasapainoon mehevää suutuntumaa ja miellyttävää jälkimakua unohtamatta. Tosin Lauri tähdentää, että "ei me tahalleen paahdeta vaaleaksi, vaan siksi että sillon paahdot sattuu olemaan parhaimmillaan. Itteeni hämää paahdosta puhuminen väreissä. Pitäis puhua vaan hyvästä/oikeasta tai huonosta/väärästä paahdosta".
Jokainen koepaahto maistellaan tarkkaan ja tietokoneohjelman avulla voidaan arvioida, kuinka kyseiseen tulokseen on päästy. Näitä koe-eriä ja niiden ominaisuuksia yhdistelemällä herrat sitten ovat hartaasti kasanneet palapeliä, joka alkaa nyt lopulta olla kirjaimellisesti paketissa. ”Hellää paahtoa” kuvailee Lauri, Samuli tosin valottaa paahdon olevan välillä käytännössä varsin nopea ja agressiivinenkin. Pääasia kuitenkin on, että pavun erityiset ominaisuudet saadaan parhaiten tuotua esiin.
Paahtimo pyrkii viimeisen päälle laatuun: pavut tulevat arvostettujen raakakahvin tukkureiden, Nordic Approachin sekä The Collaborative Coffee Sourcen kautta. Tukkurit ostavat pavut suoraan viljelijöiltä, ja tekevät vuoden varrella useampia matkoja tiluksille tarkkailemaan sadon edistymistä. Luomu- tai Reilun Kaupan merkintää näistä pavuista on turha etsiä, siitä huolimatta viljelijät ovat kahviin yhtä osaavasti ja ylpeydellä suhtautuvia kuin ostajatkin, ja saavat pavuistaan kunnon hinnan, kertoo Lauri. Viljely tapahtuu useimmiten luonnonmukaisesti vaikkei luomusertifikaattia tilalla olisikaan – pientilalliset kun eivät kalliisiin myrkkyihin välttämättä edes kykene sijoittaa. Kahvin kotimaassa Etiopiassa suurin osa kahvista kasvaa edelleen villinä. (Luomu- ja Reilun Kaupan merkkeihin on useimmiten varaa vain suurtiloilla, joten pitäkääs myös pienviljeiljät mielessä kun seuraavan kerran halajatte hyvän omantunnon kahvia).
Kaluston hankinnassa neuvoa on kysytty kahvimaailman gurun, Tim Wendelboen, entiseltä pääpaahtajalta Måns Anderssonilta, jonka luona Lauri ja Samuli olivat myös hankkimassa käytännön paahto-oppia. Pakkauskoneessakin sijoitettiin suoraan priimaan: käytössä on pienpaahtimoille poikkeuksellisesti kone, joka sekä vakumoi kahvipussin, että myös typettää sen. Pussista siis sekä imetään kaikki ilma, että sinne lisätään typpeä, jolloin voidaan olla varmoja siitä etteivät pavut ole pakkauksessa missään määrin kosketuksissa aromeja heikentävän hapen kanssa. Moinen laite on rahallisesti tuntuva sijoitus, mutta näille miehille valinta oli itsestäänselvä – typetetty ja vakumoitu kahvi säilyy avaamattomassa pakkauksessa kuin vastapaahdettuna jopa kuukauden.
En tiedä teistä lukijoista, mutta minulle tulee hyvä mieli, kun pääsen sivustakatsojana seuraamaan ihmisiä jotka tekevät työtään intohimolla ja rakkaudella. Se kipinä, joka syttyy jonkun silmiin rakkaasta asiasta puhuessa...Taidan olla melkoinen fiilistelijä. Ja, kuten tekstistä ehkä ilmi käy, hyvää kahvia fiilistelen aina täysillä!
Ps. Olen ihan hulluna tähän GLC-paitaan! "Avoid bad life" – NEROKASTA!!! Tässäpä elämänohje, jota haluan ehdottomasti noudattaa loppuelämäni.
Sienestäminen on ihanaa. Palkitsevaa! Ja kanttarellit on herkkua! Ja suppilovahverot! Aina sinne metsään ei vaan jaksa lähteä - ja on ne hirvikärpäsetkin... ja entä jos sataa... ja just viikko sitten pikkusiskoni onnistui saamaan tattikoriinsa jotain ikävää sekaan. Ja saahan niitä sieniä kaupastakin! Mikähän minua vaivaa, kovin on ollut laiska olo sienten suhteen tänä syksynä. Pizzan metsästys on tuntunut huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta, vaikka kyseinen herkku pitäisi etsiä jostain Jollaksen perukoilta. Toisaalta, te, ketkä minut tunnette: mitäpä en pizzan eteen tekisi?
Tämän eteen nään ihan mieluusti vähän vaivaa ♡Jollaksen kartanon maisemat = ilmiselvä Italia
Niinpä siis lähdimme viime lauantaina ystäväni Olli-Pekan kanssa sienimetsän sijaan Jollakseen pizzametsälle. Olen tässä keväästä saakka kuullut ihanasta autenttisesta italialaisesta pizzasta, mitä siellä saaren perukoilla valmistetaan - Fornitaly, jossain navetassa! Iih, eksoottista, jännää! Ilmiselvä seikkailukohde!
Sään salliessa pizzat voi ahmia vaikka heti Fornitalyn pihamaalla.
Kun lähtee liikkelle valmistautuneena seikkailuun, suorastaan harmittaa, miten helposti paikan löysimme. Siellä se nököttää Jollaksen kartanon naapurissa, ja veikkaisinpa, että paikan aukiolopäivinä puolet alueella liikkuvista autoista, pyöristä ja kävelijöistä suuntaa juurikin sinne. Ei muuta kuin perässä vaan!
Fornitaly sijaitsee vanhassa leipomossa, eikä tilaan mahdu kuin leipurit ja uunit, muutama hylly valikoituja Italian herkkuja, sekä ees taas lappaavat asiakkaat. Trafiikki on kova, eikä ihme: Fronitaly valmistaa ÄLYTTÖMÄN HYVÄÄ PIZZAA. Ystäväni päätyi ottamaan Margheritan, koska se on hyvän pizzan mittariksi soveltuva valinta (jos yksinkertaisen elegantti tomaatti-mozzarella-basilika-kombo menee mönkään, niin tuskinpa ne monimutkaisemmatkaan herkut sitten onnistuu). Itse nappasin päivän pizzan, jossa oli mehevää Italialaista raakamakkaraa sekä artisokkaa. HUH, autuas oli olo pizzaa mutustaessa, kummallakin.
Kuten mainitsin, asiakaspaikkoja ei tästä paikasta löydy. Hyvällä säällä pizzansa voi nakerrella viereisillä kallioilla, muussa tapauksessa kannattaa varautua pizzan pidempään kuljetukseen. Meitä sää helli, ja auringonpaisteessa erinomainen ateria jotenkin korostui suorastaan taivaalliseksi. Pizzan kaikki elementit kastiketta, juustoa ja pohjaa myöten vain osuivat täysin nappiin. Myynnissä oli myös erittäin hyvän näköistä focacciaa, mutta sitä emme tällä kertaa testanneet.
HUIPPU!
Voi se olla, että onnistun suoriutumaan tämän syksyn aikana sinne sienimetsällekin, mutta satavarmasti pizzametsälle, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Suosittelen!
Tiedättekö sitä oloa, kun on unohtanut jonkun mukavan asian pitkäksi aikaa, ja yhtäkkiä muistaa sen taas? Sitä uudelleenlöytämisen riemua? Ja hieman hölmistynyttä tunnetta, kun ei ihan tiedä miksi se mahtava asia on yleensäkkään päässyt unohtumaan?
Minulle on nyt käynyt niin Hotelli Tornin Ateljee Barin kanssa. Tornia on aika vaikea olla huomaamatta, ja siitä huolimatta en ollut käynyt siellä vuosiin ennen tätä elokuuta. Opiskeluaikoina kävimme ystävien kanssa Tornissa säännöllisen epäsäännöllisesti kuoharilla, ja jotenkin tapa vain jäi työelämään siirryttäessä.
Nyt olen kehittänyt Torniin uuden ja henkilökohtaisemman suhteen: käyn siellä yksin. Juon lasin valkoviiniä, tai kahvikupillisen, istun turistien seassa: läsnä, mutta omassa kuplassani. Siellä huipulla tuntuu, kuin olisi muualla. Irroittautuminen arjesta lähtee käyntiin jo hississä, ja viimeistään portaita kavutessa alan tuntea rentoutuvani.
Parasta on istuskella kaikessa rauhassa tarkkailemassa alapuolelle levittäytyvää kaupunkia, talojen yksityiskohtia, sisäpihoja, pilvien liikettä... kerran silmiini osui jopa sängyllä hyppivät jalat. Tirkistelyfilis vain korostuu, jos tarkkailee rakennusten ja luonnonilmiöiden sijaan läsnäolevia ihmisiä: poseeraustyylejä, lomaromansseja, juhlaseurueita. Torniin nouseminen on erityistä kaikille: se on jaettu kokemus, Tornissa ollaan yhdessä vaikka erillään istutaankin.
Ateljee Barin (kuten myös alakerran American Barin) vierailun kruunaa minusta aina palvelu. Tuntuu, etten ole saanut vähään aikaan missään muualla niin loistavaa, lämminhenkistä, ystävällistä ja rentoa palvelua kuin Hotelli Tornissa. Koska minulle on tärkeää antaa hyvän mielen kiertää, haluaisin antaa tyytyväisen palautteen tässä erityisesti American Barin puolella tapaamalleni harjoittelijalle Maijulle. Maijun kanssa jutteleminen tartutti minuunkin osan siitä energiasta ja hyvästä meiningistä mitä hän ympärilleen säteili.
Melkein kuin mummolassa
Ei ole mikään uutinen, että American Barista saa ensiluokkaisia drinkkejä. Kiitos Maijun suosituksen, maistoin viime visiitilläni maistuvimman drinkin ikinä! Lempijuomani juuri nyt on siis ehdottomastiGrandma's Cucumber eli kotoisasti käännettynä "mummonkurkku". Giniä, kurkkua, etikkaa ja tilliä yhdistelevä cocktail on samanaikaisesti sekä tuore ja raikas, että tuttu ja turvallinen. Nimensä mukaisesti juoma on kuin visiitti mummolaan - silkkaa nestemäistä nostalgiaa.
Ps. Tornissa käynti on arjen luksusta - onko sitä koskaan tarpeeksi? Jaettu luksus on vielä erityisempää, joten te, keiden kanssa olen tuolla huipulla käynyt, kiitos♡
Viime aikoina Helsingin kasvisravintolatarjonta on lisääntynyt huimaa vauhtia. Ennen vanhaan, kun olin vielä täysin kasvissyöjä, olivat vaihtoehdot vähissä... sitä käytiin joko Silvopleessä tai Zucchinissa.
Raakaruoka-, superfood-, tuoremehu- ja smoothiebuumit ovat minusta ihania ilmiöitä, terveellinen itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen kun nyt vain on iloinen trendi. Kasvissyönti ei muutenkaan tunnu olevan enää mikään niin ihmeellinen juttu - moni sekasyöjäkin tuntuu kallistuvan vihreämpään suuntaan, ainakin omassa ystäväpiirissäni.
Olen kuullut keväästä asti supinaa Hakaniemen piskuisesta Sen Chaystä, ja Instagram on paljastanut monen tutun herkkusuun siellä vierailleenkin jo pidempään. Itse päädyin ravintolaan ensimmäistä kertaa vasta kuukausi takaperin - tänne kun tuskin eksyy vahingossa: täytyy tietää mitä ja mistä etsiä!
Sen Chay tarjoaa kasvis- ja vegaaniruokaa aasialaisin maustein. Testikerroillani ruoka on tullut nopeasti ja ollut todellakin maukasta, sellaista mukavan kotoisaa lohturuokaa. Ruoka ei ehkä ole ollut parasta syömääni aasialaista (parhaat annokset kun tuppaavat ilmestyä nenän alle alkuperäismaissa...), mutta ehdottomasti visiitin arvoista. Sen Chayn porukka piti aluksi vuosia "tavallista" ravintolaa, mutta vaihtoi fokuksensa kasvisruokaan vajaa vuosi sitten. Luonteva vaihdos, sillä henkilökunta syö itsekin pelkkää kasvisruokaa.
Sen Chayta kiitän erityisesti itse valmistetusta tofusta, joka todellakin on omaa luokkaansa - samoin pisteitä kerää pöydistä löytyvä oma kipakka chilikastike. Eniten kuitenkin riemastun paikan kesärullista, jotka yksistään riittävät syyksi Metallitalolla poikkeamiseen! Tuoreet ja raikkaat riisipaperirullat on täytetty runsaalla määrällä yrttejä, salaattia, vihanneksia, riisinuudeleita ja tofua. Viisi hervotonta mötkylää irtoaa alle kympillä, ja nälkä lähtee kevyesti. Rullien kera tarjoillussa soossissakaan ei ole moitteen sijaa, vain yksi pieni vika - haluan sitä enemmän.
Sen Chay Siltasaarenkatu 3-5
00530 Helsinki
Avoinna:
arkisin 9-20
lauantaisin 12-20
Tämän kesän henkilökohtainen überjuomahitti on ollut jännittävä juomasekoitus nimeltä Espresso-Tonic. Vannoutuneelle Gin Tonicin ystävälle tämä kylmä kahvijuoma kolahti kertaheitosta, ja tiedän, etten ole ainoa!
Koko kesän "ET:tä" onnellisena ryystäneenä tuli mieleeni kysäistä juoman alkuperästä kuitenkin vasta nyt. Good Life Coffeen omistaja Lauri Pipinen kertoo törmänneensä juomaan ulkomailla. Lauri, kuten minäkin, tykkää G&T:stä ja halusi tietysti kahvilaansa tämän samankaltaisen herkun tarjolle kun siihen törmäsi - kiitän!
"Idea on siinä, että espresso ja gin ovat kumpikin vähän katkeria/happamia juomia, joten kun gin&tonic toimii, niin miksei myös espresso&tonic." kertoo Lauri. Ja väläyttää saman mitä itsekin olen koko kesän miettinyt kuitenkaan kokeilematta: "eiköhän espresso-gin-tonic toimisi myös".
Espresso-tonicia löytyy tietääkseni lempikahvilani Good Life Coffeen lisäksi vain Freese Coffee Co:sta, mutta toivon että ilmiö leviää viimeistään ensi kesänä - ainakin toistaiseksi olen nimittäin saanut varsin hämmentyneitä katseita kahviloissa kun olen mennyt ehdottelemaan tonicvettä espressoni sekaan...
Ps. Good Life Coffeen ihana Vilhovuoren piste lopettaa toimintansa tämän viikon lopussa. YHYY! Mutta: HURRAA!!! syy on osittain oman paahtimotoiminnan starttaaminen, ja sehän nyt on supermahtava juttu!
Pps. Flow Festival on sijoittanut Good Life Coffeen ja Gin Tonic -baarin ihan vierekkäin ... sattumaako?
Moni on varmaan jo bongannut Karhupuiston kylkeen auenneen uuden kahvilan, Berggan? Bergga tarjoilee perinteisiä kahvilatuotteita, lounasta ja ... peribrittiläistä LIHAPIIRAKKAA! Kyllä tämän tytön leuka loksahti, kun silmiini osui tuo herkku, jota olen ennen nähnyt vain televiissiossa.
Berggan leipuri, Lloyd Polack, on vastuussa tästä iloisesta yllätyksestä. Perinteisen umpinaiseen taikinakuoreen leivotun liha-juures-täytteisen piirakan lisäksi tarjolla on kasvisversio. Piiras on tolkuttoman mehevä, sakea täyte maukasta ja taikinakuori täydellinen sopivaa murenevaisuutta myöten.
Inkivääriolut, Jamaican tyyliin
Lisäbonusyllärinä Bergga myy myös itse tekemäänsä inkivääriolutta. Ginger Beer on - kuinkas muuten - myös Polackin kädenjälkeä. Leipurimestari on nimittäin asunut aikoinaan Jamaikalla, ja niinpä juomassa onkin autenttiseen Jamaika-tyyliin kunnolla potkua. AIJAI!
Jos eksyt Ahvenanmaan vierailullasi Eckerön saarelle, on kaksi asiaa, joita ET SAA jättää väliin: majakkasaari Märket, ja luomukahvila Tsarevna. Uskokaa pois kun sanon - vierailu Märketillä on elämäni suurimpia elämyksiä, samaa kastia kuin Kiinan muuri ja Transsiperian juna. Mitä tulee esteettisiin herkkuelämyksiin, Cafe Tsarevna yltää samalle tasolle.
Märket on yksinäinen ja myrsykyinen puuton kallioluoto, jonka reunalla töröttää Suomen Majakkaseuran ylläpitämä, vuonna 1885 rakennettu majakka. Majakka rakennettiin aikoinaan merkitsemään matalikkojen ja karien reunustamaa väylää Ruotsin ja Suomen välissä. Keskellä kulkeekin siksakkia Suomen ja Ruotsin välinen raja, joten samalla visiitillä pääsee ihan ulkomaille!
Laivamatka Märketille kestää lähemmäs tunnin, ja perillä todellakin tuntuu siltä, että ollaan tultu Suomen läntisimpään kolkkaan. Vierailu majakkasaarella sisältää ohjatun kierroksen, tutustumisen majakan historiaan ja nykyiseen toimintaan, sekä siellä sijaitsevaan pikkuiseen myymälään ja postikonttoriin (lähetin itselleni postikortin ... kun enhän mä muiden osoitteita muista, omanikin hädintuskin).
Kierros loppuu vapaaehtoisten tarjoilemaan päiväkahviin - voisikin siis sanoa, että Märketiltä löytyy myös Suomen läntisin kahvila ja terassi. Täydellinen elämys tuo visiitti, mutta matkalla takaisin Eckeröön, Käringsundin vierassatamaan, näimme vielä HYLKEITÄ!
Käringsundin vierassatamassa silmä lepää
Kävelymatkan päästä Käringsundin vierassatamasta, Eckerön Posti- ja Tullitalossa, löytyy ihana Cafe Tsarevna. Äidin ja tyttären ystävällä vahvistettu tiimi pitää talon sisäpihalla pientä kahvilaa, joka pyrkii tarjoamaan pelkkää lähiruokaa ja luomua. Kahvilan tarjonnasta välittyy rakkaus ruokaan ja kunnioitus raaka-aineisiin: kahvit tulevat Johan & Nyströmiltä, ja juomalista on suppea mutta kiinnostava: löytyy niin Stallhagenin oluita kuin viininharrastajaa houkuttelevia luomuviinejäkin.
Kahvilatuotteiden lisäksi Tsarevna tarjoilee päivittäin vaihtuvaa lounasta. Valitsin lammaslihapullat tsatsikin ja salaatin kera, Ahvenanmaa kun on tunnettu lampaistaan. Huh, mikä annos! Lammaspullat olivat meheviä ja maukkaita ja niiden kaverina tarjotut paistetut uudetperunat UPEITA. Kylkeen ilmestynyt salaatti tulvi kukkia ja yrttejä, omalta pihalta tietysti.
Jälkkäriksi meille, jo valmiiksi onnesta soikeille, tarjottiin kolme pikkuista makeaa: kermavaahdolla ja marjoilla täytetty pieni taikinakuppi, pieni toskakakkunen sekä panna cotta. Jokainen näistä täydellisistä pienistä herkkupaloista oli kuin taideteos.
Tsarevnassa voi järjestää myös yksityistilausuuksia.
Tiedättekö sitä tunnetta, kun joku tekee jotain niin mahtavaa, että siitä innostuu itsekkin? Intohimo on tarttuvaa, ja arvostan suuresti ihmisiä jotka toteuttavat rohkeasti visioitaan. Niinpä siitä asti, kun tutustuin Kyrö Distillery Companyn poikiin keväällä, olen ollut heidän suuri faninsa. Miettikää nyt: viisi miestä keksii saunassa perustavansa viskitislaamon keskelle Suomea... ja eipä aikaakaan kun ensitisle on jo pullotettu.
Kyrönjoki ja viski virtaavat vieretysten
Olen tietysti suunnittellut kesäretkeä Kyrönmaalle keväästä saakka - ja osasyyllinen kotimaan matkailuinnostukseeni on tietysti miesten Malminkadulla sijainnut nerokas pop up baari Kyrönmaan Matkailunedistämiskeskus ja sen informatiiviset drinkkilistat historiallisine viitteineen. En varmasti ole siis ainoa, jolle Isokyrö on tällähetkellä Suomen kesämatkakohde numero yksi.
Kyrö Distilleryn ruisviski on 100% ruista - maailman mittakaavassa moinen on melko harvinaista.
Matkailunedistämiskeskus sulki ovensa kesäkuun lopussa, ja nyt Kyrö Distilleryn tuotteista tehtyjä drinkkejä halajavat voivat suunnistaa esim. Groteskin, Liberty or Deathin tai Navy Jerry'sin baaritiskeille. Onneksi myös Arkadiankadulle, Alkon lippulaivaan, on vihdoin saatu myyntiin ensitislettä eli Juurta, mutta Napue-giniin ihastuneiden on toistaiseksi tyydyttävä toisten tekemiin cocktaileihin (tai kurkittava Master of Malt -sivuston valikoimaa, jonne Napuen pitäisi piakkoin ilmestyä). Koska odottavan aika on yleensä pitkä, suosittelen ajankuluksi tietysti kesäretkeä Kyrönmaalle!
Tislaamo majailee entisen Isonkyrön Osuusmeijerin tiloissa (täältä on muuten Oltermannikin kotoisin!)
Tislaamon kotiin, eli Kyrönmaan Osuusmeijeriin, ollaan avaamassa laajennettu versio Matkailunedistämiskeskuksesta. Tilauksesta pääsee niin tislaamokierrokselle, kuin herkuttelemaankin - terassiakin ollaan rakentamassa.
Pubiksi uudestisyntyneessä Matkailunedistämiskeskuksessa tarjotaan kekseliäitä tasting-aterioita, jotka on suunniteltu huolella ja taidolla sopimaan niin viskeihin, kuin poikien luomiin nerokkaisiin drinkkeihinkin. Juomapuoli keskittyy viskien ohella mm. suomalaisiin pienpanimoihin ja erikoisempiin viineihin, suomalaisella kytköksellä nekin. Keittiöstä vastaa ranskalaisen keittiön taituri Tommi Liekkala: tiedossa on lähiruokaa ja lähellä sijaitsevan Hahtolan lihan possua, kärsästä saparoon hyödynnettynä - mutta enempää ei Liekki suostunut uteliaalle vielä paljastamaan. Vaikka remontti oli vierailullani vielä kauniisti sanottuna hieman kesken, lupailivat herrat, että pubi aukeaisi jo viikon kuluttua, Sirpistä Puimuriin -perinnetapahtumaa varten. Oliskos lähtijöitä?
Tynnyri poikineen - eiks yks näistä vois olla mun?
Viskin harrastajille vielä tiedoksi, että Kyrö Distilleryn single malt ruisviskiin voi hankkia jo osto-oikeuksia: tynnyreitä löytyy sekä 32 että 64 -litraisia, ja vaikka kolmen vuoden odottelu on edessä ennen kuin tuo maailmanmittakaavassa poikkeuksellinen mallastettu ruisviski on valmista, pääsee tynnyrinomistajana maistelemaan ja seuraamaan juoman kehittymistä puolivuosittain. Minulla ei varaa tynnyriin valitettavasti ole, joten JOS joku on hankkimassa tynnyriä, täällä olisi yksi kiinnostunut murto-osan osakas!
Varoitus! Seuraava kirjoitus sisältää hehkuttelua!
Tiedättekö niitä hetkiä, kun kaikki ei mennytkään niin kuin Strömsössä? Minun elämäni on yleensä niitä hetkiä täynnä. Ja sitten on niitä hetkiä, kun yhtäkkiä huomaankin poseeraavani iki-ihanan Strömsö-kokin kainalossa, Strömsö-hymy kasvoillani... Eikä se ole unta!
Kiitos unelmieni täyttämisestä lähtee ystävälleni, Urbaani Viidakkoseikkailijatar -blogin Lauralle, joka kutsui minut mukaansa Visit Ålandin järjestämälle blogimatkalle. Kun vajaa vuosi sitten hetken mielijohteesta aloitin tämän kirjoittelun, en osannut kuvitellakaan päätyväni tällaiselle uskomattomalle elämysmatkalle sen johdosta!
Minä, Laura, ja Laura Let's Go -blogin Laura saavuimme Maarianhaminaan varhain sunnuntaina. Viima ja sade ei meitä lannistanut, vaan vietimme päivän mm. pyöräillen lähisaarilla. Aika kului kuin siivillä, koska tiesin pääseväni seuraavana päivänä kahteen unelmakohteeseeni: Stallhagenin pienpanimoon ja Strömsöstä tutun huippukokin, Michael Björklundin perustamaan Smakbyyhyn.
Smakbyn on Björklundin luotsaama jokaisen herkkusuun unelmakohde: historiallisen Kastelholman linnan kylkeen levittäytyvä kulinaristinen mekka pitää sisällään mm. tislaamon, krouvin, puodin... ja ennenpitkää myös hotellin, pienpanimon ja kokkikoulun. Smakbyn tulee siis vastaisuudessakin olemaan matkakohteena haaveideni täyttymys, tai voisinhan vaikka muuttaa siihen hotelliin asumaan?
Kiersimme kunnon turisteina ensin Kastelholman linnan "keräämässä ruokahalua", ja astuimme sitten Smakbyn maailmaan. Avara, valoisa ja lämminhenkinen krouvi aukeni eteemme, ja hetken pöydässä istuttuamme itse herra Strömsö tuli toivottamaan meidät tervetulleeksi. Keittiön tervehdyksenä nautimme kupposet kermaisen maukasta kurkkukeittoa, enkä voinut lopettaa onnellista hymyilyäni...
Ihana keko!
Tilasin alkuruuaksi Palsternakka juustokakkua & ilmakuivattua kinkkua. Annoksen kaveriksi valitsin toisen suositelluista juomista: Mas Petit punaviiniä. Valintani aiheutti ulkonäkönsä puolesta annoskateutta, ja iskettyäni kimppuun paljastui yksinkertaisen kuulloisesta annoksesta yllätys: Westcharkin luomukinkun alla piilotteli keko raikasta kevyesti pikkelöityä kukkakaali-kanttarelli-kurkkusalaattia.
Palsternakka, kinkku ja punaviini maistuivat yhdessä taivaallisilta, mutta salaatin suhteen olen edelleen mietteliäällä kannalla. Niiden tuoma raikkaus toki piristi muuten tuhtia annosta, mutta tykkäsinkö...? En osaa vieläkään sanoa! Milloinkohan viimeeksi joku ruoka olisi jäänyt näin mieltä kaivelemaan, en edes muista.
Pääruuaksi valitsin Voissa paistettua ahventa äyriäiskastikkeella, kauden vihanneksia & parsaa sekä ravuilla höystettyä perunaa. Kylkeen valkkasin suositusjuomista Smakbyn oman puolikuivan omenaviinin, Atlas & Aroman.
Tolkuttoman maukas äyriäiskastike, pehmoinen perunasurvos ja ne ahvenet... En voisi parempaa kuvitella syöväni, vaikka kyseessä olisi viimeinen ateriani. Edes kaverin häränposki ei saanut epäilemään annosvalintaa (vaikka järettömän hyväähän SEKIN oli).
Jälkkärin jaoimme kolmeen naiseen, ja valinta oli yksimielinen: Crème brulé, tyrnisorbettia & mansikoita. Herkkua saattelemaan tilasimme vielä maistiaset Smakbyn tislaamon omista omenajalosteista Appleaud ja Ålvados, anteeksi siis eikun ... en nyt edes muista miksikä tuota juomaa pitikään kutsua, kun Calvados -jengi on kieltänyt Ålvados -sanan käytön. Jokatapauksessa: piti sanomani, että Smakbyn tislaamon tuotteet olivat aivan yhtä erinomaisia kuin kaikki muukin illan mittaan nauttimamme. Jälkkäri katosi uhkaavasta ähkystä huolimatta vauhdilla - ja muuten riitti kolmelle erinomaisesti.
Täydellisen aterian kruunasi tietysti Micken kanssa rupattelu. Utelin ummet ja lammet mm. siitä ihmettelemästäni alkuruuasta, ja sain vastauksia runsain mitoin. Annokseen oli laitettu sitä, mitä possut syövät: palsternakkaa, kukkakaalia, sieniä... salaatin funktio oli annoksen raikastaminen. Makuasioita siis, kuinkas muuten. Sain vielä fanikuvankin! Eikä edes haitannut yhtään, että paidalleni oli tippunut portterikastiketta, ja helmoihin voikukkahilloa, ja että punastellen ja kömpelönä solkkasin kaikilla osaamillani kielillä - siinä kohtaa elämääni nimittäin oli se Strömsö-hetki. Wau. Joskus se elämä vaan osaa yllättää.
Fanikuva!
Vierailu toteutettu yhteistyössä Visit Ålandin kanssa. Mielipiteeni, hehkutteluni ja mokani ovat kuitenkin omiani!
