Vaimomatskuu

Tiedättekö sitä oloa, kun on unohtanut jonkun mukavan asian pitkäksi aikaa, ja yhtäkkiä muistaa sen taas? Sitä uudelleenlöytämisen riemua? Ja hieman hölmistynyttä tunnetta, kun ei ihan tiedä miksi se mahtava asia on yleensäkkään päässyt unohtumaan?

Minulle on nyt käynyt niin Hotelli Tornin Ateljee Barin kanssa. Tornia on aika vaikea olla huomaamatta, ja siitä huolimatta en ollut käynyt siellä vuosiin ennen tätä elokuuta. Opiskeluaikoina kävimme ystävien kanssa Tornissa säännöllisen epäsäännöllisesti kuoharilla, ja jotenkin tapa vain jäi työelämään siirryttäessä.

Nyt olen kehittänyt Torniin uuden ja henkilökohtaisemman suhteen: käyn siellä yksin. Juon lasin valkoviiniä, tai kahvikupillisen, istun turistien seassa: läsnä, mutta omassa kuplassani. Siellä huipulla tuntuu, kuin olisi muualla. Irroittautuminen arjesta lähtee käyntiin jo hississä, ja viimeistään portaita kavutessa alan tuntea rentoutuvani.

Parasta on istuskella kaikessa rauhassa tarkkailemassa alapuolelle levittäytyvää kaupunkia, talojen yksityiskohtia, sisäpihoja, pilvien liikettä... kerran silmiini osui jopa sängyllä hyppivät jalat. Tirkistelyfilis vain korostuu, jos tarkkailee rakennusten ja luonnonilmiöiden sijaan läsnäolevia ihmisiä: poseeraustyylejä, lomaromansseja, juhlaseurueita. Torniin nouseminen on erityistä kaikille: se on jaettu kokemus, Tornissa ollaan yhdessä vaikka erillään istutaankin.

Ateljee Barin (kuten myös alakerran American Barin) vierailun kruunaa minusta aina palvelu. Tuntuu, etten ole saanut vähään aikaan missään muualla niin loistavaa, lämminhenkistä, ystävällistä ja rentoa palvelua kuin Hotelli Tornissa. Koska minulle on tärkeää antaa hyvän mielen kiertää, haluaisin antaa tyytyväisen palautteen tässä erityisesti American Barin puolella tapaamalleni harjoittelijalle Maijulle. Maijun kanssa jutteleminen tartutti minuunkin osan siitä energiasta ja hyvästä meiningistä mitä hän ympärilleen säteili.

Ei ole mikään uutinen, että American Barista saa ensiluokkaisia drinkkejä. Kiitos Maijun suosituksen, maistoin viime visiitilläni maistuvimman drinkin ikinä! Lempijuomani juuri nyt on siis ehdottomasti Grandma's Cucumber eli kotoisasti käännettynä "mummonkurkku". Giniä, kurkkua, etikkaa ja tilliä yhdistelevä cocktail on samanaikaisesti sekä tuore ja raikas, että tuttu ja turvallinen. Nimensä mukaisesti juoma on kuin visiitti mummolaan - silkkaa nestemäistä nostalgiaa.

Ps. Tornissa käynti on arjen luksusta - onko sitä koskaan tarpeeksi? Jaettu luksus on vielä erityisempää, joten te, keiden kanssa olen tuolla huipulla käynyt, kiitos♡

Tänään on juhlapäivä! Nimittäin tasan vuosi sitten syntyi "Vaimomatskuu" - keittiössä viihtyvä sivupersoonani. Blogi syntyi hetken mielijohteesta, kun kokkailuihini tykästynyt ystäväni Ulla ehdotti, että aloittaisin kirjoittelemaan keittiökokeiluistani tänne Cityyn. Eipä siinä paljon nokka tuhissut: samana iltana olin jo postannut ihka ensimmäisen juttuni Kimchi-plätyistä.

Aika jänniin paikkoihin tuo hetken mielijohde on minut vienyt: viskitislaamoon, ilmoissa keikkuvaan pöytään, Strömsö-kokin kainaloon... ei voi valittaa! Koska rakastan haasteita keittiössä, suosikkejani omista resepteistäni ovat Jallutofu, jonka kehittelin tofua ja Jaloviinaa inhoavalle ystävälleni, sekä Lanttusupikkaat, joiden tekeminen on aina ajankäytöllinen haaste - mutta suullisesti suvussa kulkeneen reseptin kirjoittaminen se vasta haasteellista olikin.

Toivottavasti kokkailuni ovat inspiroineet teitä lukijoita kehittelemään omia versioitanne ideoistani ... tai muuten vaan höpöilemään omianne keittiössä. Oma tavoitteeni on suhtautua niin elämään, kuin ruokaan ja ruuanlaittoonkin mahdollisimman sileällä otsalla (ryppyjä siihen kun tulee ihan muutenkin jo).

Traditiohin mieltyneenä kokkailin vuosipäivän kunniaksi taas kimchistä. Kimchi, Korean lahja maailmalle, on hapatettua ja tuliseksi maustettua kiinankaalia. Sitä voi tehdä aika helposti itse, tai etsiskellä etnisistä ruokakaupoista. Jahka saan aikaiseksi, laitan raporttia ja ohjetta kotikimchikokeiluistani!

Tällä kertaa lautaselleni päätyi kimchillä maustettu versio paistetusta riisistä - tosin riisiä ruuassani ei kyllä ole. Paistettu riisihän on eräänlainen aasialainen pyttipannu, jonka variaatioita sillä suunnalla löytyykin vähän joka maasta. Minunkin "riisini" on pyttipannulle sukua, ruokaan nimittäin päätyi vähän sitä sun tätä, mitä tuolta jääkaapista nyt löytyi. Pohjan ruualleni antaa karkeaksi silputtu kukkakaali, kimchi ja mausteet, muut ainesosat voi kukin valita omien mieltymystensä mukaan. Sopisihan tähän kasvispläjäykseen hienosti vaikka tofu, tulinen makkara tai katkarapu.

No niin - nyt ainakin joku siellä miettii, että miksi tarvittaisiin riisille korvike? No. Kukkakaali on riisiin verrattuna vähähiilihydraattinen, maistuva ja päivän rehuannosta kivasti kasvattava vaihtoehto. Henkilökohtaisesti en ole mikään suuri riisin ystävä, joten kotoani sitä ei edes löydy. Kukkakaali sen sijaan on lempiraaka-aineitani, josta saa taiottua melkein mitä vain: vaikkapa maittavan pizzapohjan.

Kimchillä rikastettu paistettu sateenkaari-feikkiriisi 2:lle
200 g kukkakaalia
2 kananmunaa
1 porkkana
sipuli
muutama valkosipulin kynsi
valikoima kaapista löytyviä vihanneksia, esim. kesäkurpitsaa, selleriä, herkkusieniä, vihreitä papuja, herneitä, maissia
2 dl karkeasti silputtua kimchiä
2 rkl öljyä
1 tl seesamöljyä
maun mukaan chilikastiketta (esim. Srirachaa), hunajaa + soijaa tai Hoisinkastiketta
puolisen desiä seesaminsiemeniä, maapähkinöitä tai cashewpähkinöitä
kevätsipulia/ruohosipulia

Raasta pesty ja kuivattu kukkakaali karkealla terällä, tai silppua se monitoimikoneessa rouheeksi. Älä kuitenkaan soseuta... lopputuloksella kun pyritään imitoimaan riisiä. Silppua valkosipuli ja sipuli ja kuullota paistinpannulla ruokalusikallisessa öljyä muutama minuutti. Lisää kukkakaali ja kuumenna liesi keskilämmölle. Paista seosta viitisen minuuttia, tai kunnes kukkakaali on sopivasti rapea ja kevyen ruskistunut muttei vielä ylikypsä. Siirrä seos pois pannulta.

Pyyhkäise pannu puhtaaksi ja lisää loppu öljy sekä käyttämäsi vihannekset kypsymisjärjestyksessä. Itse tykkään jättää rehut reiluiksi paloiksi jotka myös tarkoituksella jätän puoliraaoiksi - porkkanat ainakin saavat rouskua syödessä ihan kunnolla. Lisää kimchi ja "riisi" pannulle. Sekoittele kaikki iloisesti keskenään ja mausta makusi mukaan seesamöljyllä, chilikastikkeella sekä hoisinkastikkeella (tai soijalla ja hunajalla). Perinteisesti paistetun riisin kaverina tarjotaan paistettu muna, jonka keltuainen saa jäädä juoksevaksi - se on kiva rikkoa lautasella ruuan sekaan. Munan voi myös rikkoa suoraan seokseen ja käännellä kypsymään kasvisten sekaan. Kukin tyylillään!

ps. sanomattakin on varmaan selvää, että kukkakaalin voi reseptissä korvata myös keitetyllä riisillä :)

Viime aikoina Helsingin kasvisravintolatarjonta on lisääntynyt huimaa vauhtia. Ennen vanhaan, kun olin vielä täysin kasvissyöjä, olivat vaihtoehdot vähissä... sitä käytiin joko Silvopleessä tai Zucchinissa.

Raakaruoka-, superfood-, tuoremehu- ja smoothiebuumit ovat minusta ihania ilmiöitä, terveellinen itsestään ja ympäristöstään huolehtiminen kun nyt vain on iloinen trendi. Kasvissyönti ei muutenkaan tunnu olevan enää mikään niin ihmeellinen juttu - moni sekasyöjäkin tuntuu kallistuvan vihreämpään suuntaan, ainakin omassa ystäväpiirissäni.

Olen kuullut keväästä asti supinaa Hakaniemen piskuisesta Sen Chaystä, ja Instagram on paljastanut monen tutun herkkusuun siellä vierailleenkin jo pidempään. Itse päädyin ravintolaan ensimmäistä kertaa vasta kuukausi takaperin - tänne kun tuskin eksyy vahingossa: täytyy tietää mitä ja mistä etsiä!

Sen Chay tarjoaa kasvis- ja vegaaniruokaa aasialaisin maustein. Testikerroillani ruoka on tullut nopeasti ja ollut todellakin maukasta, sellaista mukavan kotoisaa lohturuokaa. Ruoka ei ehkä ole ollut parasta syömääni aasialaista (parhaat annokset kun tuppaavat ilmestyä nenän alle alkuperäismaissa...), mutta ehdottomasti visiitin arvoista. Sen Chayn porukka piti aluksi vuosia "tavallista" ravintolaa, mutta vaihtoi fokuksensa kasvisruokaan vajaa vuosi sitten. Luonteva vaihdos, sillä henkilökunta syö itsekin pelkkää kasvisruokaa.

Sen Chayta kiitän erityisesti itse valmistetusta tofusta, joka todellakin on omaa luokkaansa - samoin pisteitä kerää pöydistä löytyvä oma kipakka chilikastike. Eniten kuitenkin riemastun paikan kesärullista, jotka yksistään riittävät syyksi Metallitalolla poikkeamiseen! Tuoreet ja raikkaat riisipaperirullat on täytetty runsaalla määrällä yrttejä, salaattia, vihanneksia, riisinuudeleita ja tofua. Viisi hervotonta mötkylää irtoaa alle kympillä, ja nälkä lähtee kevyesti. Rullien kera tarjoillussa soossissakaan ei ole moitteen sijaa, vain yksi pieni vika - haluan sitä enemmän.

Sen Chay
Siltasaarenkatu 3-5
00530 Helsinki
Avoinna:
arkisin 9-20
lauantaisin 12-20

Eihän kellekkään ole jäänyt epäselväksi, että Ahvenanmaa on mielestäni IHANA paikka? Saariston karu luonto on täydellisesti lumonnut minut, mutta yhtälailla olen hurmoksessa kaikista siellä kokemistani makuelämyksistä. Kaikilla ei taida olla aikaa pidemmälle saariston tutkimusretkelle, mutta eipä huolta - ihan pelkästään Maarianhaminassakin on herkkuja, niin maku- kuin näköaistillekkin.

Jos aikaa Maarianhaminassa on rajallisesti, suosittelen lämpimästi vierailua ainakin joihinkin seuraavista kolmesta osoitteesta: Bagarstugan, Kobba Klintar ja Pub Niska.

Maarianhaminan keskustassa sijaitseva hurmaava kahvila, Bagarstugan, piileskelee köynnöksien peittämien talojen keskellä sisäpihalla. Matkakumppanini Laura käytännöllisesti katsoen raahasi meidät sinne heti tilaisuuden tullen, koska jo siellä käyneenä tiesi, miten uskomaton kahvila kyseessä on!

Valikoimasta löytyy niin mm. suolaisia houkutuksia, perinteisiä leivonnaisia, kuin raakaleivonnaisiakin. Tiskin äärellä suu loksahtaa auki pelkästä näkymästä - vitriini on näin kesällä kuin marja- ja kukkatarha! Tässä kahvilassa ei ole todellakaan pyritty vaatimattomuuteen: jokainen herkullinen leivonnainen on koristeltu syötävillä kukilla, yrteillä, marjoilla ja hedelmillä… ja valinnan tekeminen on ylivoimaisen vaikeaa. Lopulta päädyin raparperi-marenkikakkuun, ja toivoin hartaasti etten olisi syönyt niin tuhtia aamiasta. Bagarstugan tarjoilee makeiden herkkujen lisäksi myös runsaan näköisiä salaatteja ja muuta pikkusuolaista: jos tänne vielä pääsen uudelleen, tulen kiljuvan nälkäisenä, se on varmaa.

Käsityöläiskortteli Saltista löytyy loistava lounas- tai afterwork-osoite Pub Niska. Michael Björklundin luoma luksuspizzakonsepti on selvästi paikallisten suosiossa: Niskan pizzoja kehuu jokatoinen vastaantulija. Pakkohan se on siis testata, varsinkin tällaisen, joka on päässyt Micken kanssa oikein fanikuvaankin… (joo, aion lesoilla tällä ikuisesti). Kekseliäs sisustus yksityiskohtineen vie huomion siksi aikaa, kun pizzamme valmistuvat. Aurinkoisella terassilla tosin olisi kelvannut odotella pidempääkin - itse pizzan syöminenhän toki kunnon pro:lta käy hujauksessa.

Omassa pizzassani makua riitti niin runsaasti, etten yllättäen jaksanutkaan koko annosta … osittain syynä oli myös pizzaa raskaampaan suuntaan vievä bearnaise-kastike. Lammas, punasipuli, bearnaise & rucola - hevi setti! Kyllä, rakastan rasvaa ja suolaa, useimmiten, mutta liika on liikaa minullekin! Tyytyväisten matkakumppanien kylmäsavulohipizzat upposivat sentään viimeiseen muruun.

Visiitti luotsiasema Kobba Klintarille vie muutaman tunnin, mutta on ehdottomasti sen väärti. Yhteysalus piskuiselle kallioluodolle lähtee Kalasatamasta, aina tiistaista sunnuntaihin kello 11 ja 13. Matkaan ei kulu kuin kymmenisen minuuttia, ja vierailu luotsiasemalla tukee saarta ylläpitävää yhdistystä (Kobba Klintars Vänner r.f.)

Luodoilta löytyy luontopolku, kahvila, museo ja monikäyttöinen jännä rakennus, Båken, jossa järjestetään milloin näyttelyitä, konsertteja, konferensseja kuin häitäkin. Ruoka Båkenille tuodaan satamaravintola Åss:ista, jonka muuten myös kävin testaamassa ja hyväksi toteamassa. Kautta saaren löytyy Juha Pykäläisen hauskoja veistoksia: jättimäisiä lokkeja, kaukoputkella tähyilevä merimies, maisemamaalari.
Kahvilan terassilta on sellaiset näköalat, että jumahdimme Lauran ja Lauran kanssa pöydän ääreen kilistelemään ja höpöttelemään toista tuntia. Suosittelen muuten testaamaan Ahvenanmaan pannaria tässä kahvilassa, ja syömään sen oikeaoppisesti luumuhillon ja kermavaahdon kera!

Ps. Romatikot hoi! Meillä oli tyttöjen kanssa tosiaan myös äärimmäisen sokerinen kynttiläillallinen satamaravintola Åss:issa. Ruoka oli oikein hyvää, mutta miljöö sitäkin ihanampi. Ihan vinkkinä vaan...

Yhteistyössä Visit Ålandin kanssa.

Taisinkin tuolla parin viikon takaisessa kirjoituksessani mainostaa, että olen ollut tänä kesänä koukussa gazpachoon... ja tilanne ei ole loppukesänä muuttunut niin mihinkään. Kyllä se vaan on niin helppo ja raikas kesäruoka, että harva se päivä sitä on tullut surauteltua.

Perusgazpachon lisäksi olen tehnyt ties minkälaisia versioita, aina vähän sen mukaan mitä kaapista on milloinkin löytynyt. Toissapäivänä kekkasin heittää sekaan lehtikaalia kun sitä kerran kotona oli - ei kuulkaas ollenkaan huono idea!

Lehtikaali on taas sesongissa ja tähän aikaan vuodesta tuppaan änkemään sitä melkein joka ruokaan. Viime vuotisen lehtikaalibuumin jäljiltä kaikki ruuasta kiinnostuneet varmasti tietävätkin, kuinka tolkuttoman terveellinen herkku se onkaan: täynnä mm. C-vitamiinia ja rautaa, ja parhaiten saat ne itseesi kun syöt lehtikaalisi raakana.

Lehtikaali-gazpahco 2:lle
1 keltainen tai valkoinen paprika
200 g keltaista tomaattia
puolikas pieni kurkku
60 g lehtikaalia lehtiruodit poistettuina (~2 lehteä)
1 pieni kesäsipuli tai muutama kevätsipulinvarsi
pieni valkosipulin kynsi
0,5 dl hyvää oliiviöljyä (minulla luomua Terra Cretaa)
1 dl vettä
1 sitruunan mehu
0,5-1 chili
1 tl suolaa
pippuria
puoli ruukkua korianteria
(puolisen desia idätettyä krassia, fenkolin siemeniä tai muita ituja)

Aloita soseuttamalla vesi, sipuli, haluamasi määrä chiliä, valkosipuli ja lehtikaali. Lisää paprika, tomaatit, korianteri varsineen, kurkku (idut) ja suristele lisää. Valuta sekaan oliiviöljy ja sitruunan mehu ja tarkista keiton koostumus - lisää tarvittaessa vettä. Mausta keitto suolalla ja pippurilla, surauta vielä tasaiseksi ja koristele korianterinlehdellä. Tarjoile kylmänä!

Ps. Satokausikalenterista näkee mikä milloinkin on sesongissa. Ja juuri NYT pikkupakkasiin saakka se on lehtikaali. Oujee!

Tämän kesän henkilökohtainen überjuomahitti on ollut jännittävä juomasekoitus nimeltä Espresso-Tonic. Vannoutuneelle Gin Tonicin ystävälle tämä kylmä kahvijuoma kolahti kertaheitosta, ja tiedän, etten ole ainoa!

Koko kesän "ET:tä" onnellisena ryystäneenä tuli mieleeni kysäistä juoman alkuperästä kuitenkin vasta nyt. Good Life Coffeen omistaja Lauri Pipinen kertoo törmänneensä juomaan ulkomailla. Lauri, kuten minäkin, tykkää G&T:stä ja halusi tietysti kahvilaansa tämän samankaltaisen herkun tarjolle kun siihen törmäsi - kiitän!

"Idea on siinä, että espresso ja gin ovat kumpikin vähän katkeria/happamia juomia, joten kun gin&tonic toimii, niin miksei myös espresso&tonic." kertoo Lauri. Ja väläyttää saman mitä itsekin olen koko kesän miettinyt kuitenkaan kokeilematta: "eiköhän espresso-gin-tonic toimisi myös".

Espresso-tonicia löytyy tietääkseni lempikahvilani Good Life Coffeen lisäksi vain Freese Coffee Co:sta, mutta toivon että ilmiö leviää viimeistään ensi kesänä - ainakin toistaiseksi olen nimittäin saanut varsin hämmentyneitä katseita kahviloissa kun olen mennyt ehdottelemaan tonicvettä espressoni sekaan...

Ps. Good Life Coffeen ihana Vilhovuoren piste lopettaa toimintansa tämän viikon lopussa. YHYY! Mutta: HURRAA!!! syy on osittain oman paahtimotoiminnan starttaaminen, ja sehän nyt on supermahtava juttu!

Pps. Flow Festival on sijoittanut Good Life Coffeen ja Gin Tonic -baarin ihan vierekkäin ... sattumaako?

Moni on varmaan jo bongannut Karhupuiston kylkeen auenneen uuden kahvilan, Berggan? Bergga tarjoilee perinteisiä kahvilatuotteita, lounasta ja ... peribrittiläistä LIHAPIIRAKKAA! Kyllä tämän tytön leuka loksahti, kun silmiini osui tuo herkku, jota olen ennen nähnyt vain televiissiossa.

Berggan leipuri, Lloyd Polack, on vastuussa tästä iloisesta yllätyksestä. Perinteisen umpinaiseen taikinakuoreen leivotun liha-juures-täytteisen piirakan lisäksi tarjolla on kasvisversio. Piiras on tolkuttoman mehevä, sakea täyte maukasta ja taikinakuori täydellinen sopivaa murenevaisuutta myöten.

Lisäbonusyllärinä Bergga myy myös itse tekemäänsä inkivääriolutta. Ginger Beer on - kuinkas muuten - myös Polackin kädenjälkeä. Leipurimestari on nimittäin asunut aikoinaan Jamaikalla, ja niinpä juomassa onkin autenttiseen Jamaika-tyyliin kunnolla potkua. AIJAI!

Kaikilla on varmasti erilaisia rakkaita makumuistoja lapsuudestaan - niin myös minulla. Koska olen pienestä asti ollut todella kiinnostunut ruuasta, luulisi olevan vaikeaa valita pitkästä listasta sitä kaikkein rakkainta muistoa.. mutta ei. Ykkössijalla on aina Mamman leipomat lanttusupikkaat. Lanttusupikkaat ovat hieman kuin lanttukukkoja, mutta vain parin suupalan kokoisia. Ruiskuoren sisään ladotaan mehukkaita lanttusiivuja siankyljen kera, ja annetaan koko komeuden muhia uunissa suussasulavan pehmeäksi.

Mamma, eli äidinäitini, on varmaan vaikuttanut makutottumuksiini yhtä paljon kuin äitikin - jos äiti paisteli Herbamarella maustettuja munakoisopihvejä ja hemmotteli halvalla, niin Mamman luona syötiin siankyljellä silattuja karjalaisherkkuja, kuten ahvenpottia ja iki-ihania supikkaita.

Mamman ja Ukin luona sai muutenkin kaikkea sellaista, mistä muulloin vain haaveiltiin: itse kalastettua, perattua ja vastasavustettua kalaa, perunalepuskoita, Mamman keittämää korvasienikeittoa... Arvatenkin, kermaa ja voita ei juuri mammalassa säästelty. Mamma oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa rakas juttu- ja puuhailukaveri, ja opin isovanhemmiltani siinä samalla monen monta arvokasta menneen maailman taitoa. Heitä saan myös kiittää kauniisti sisustetusta kodistani - ja polkupyörästäni, ja niin monesta muustakin asiasta, etten niitä ala enempää tässä luettelemaan.

Tällä hetkellä taidan olla suvustamme ainoa, joka osaa leipoa lanttusupikkaita Mamman tavalla. Ja, jahka luette reseptin loppuun, on meitä kohta toivottavasti useampi, vaikkei sukua ollakkaan. Netistä toki löytyy erinäisiä supikasohjeita, mutta minusta ne ovat tietysti aivan vääriä (ei sitä lanttua etukäteen kuulu kypsentää!!!) - Mamman tapa on paras!

Mamman menetelmä on siis se ainoa oikea minulle, mutta myös hidas, tarkka ja suuritöinen, joten aika harvoin näitä herkkuja tulee yksin tehtyä. Tällä kertaa aloitin tämän harvinaisen urakan kun Mammalla oli 88-vuotis syntymäpäivät. Poikkeuksellisesti melkein koko suku oli juhlissa koolla ja halusin hemmotella kaikkia tällä nostalgisella erityisherkulla, mutta erityisesti rakasta pikku Mammaa. Edellisen kerran tein supikkaita Ukille, kun hän oli vielä elossa - enkä ehkä ihan muistanut kuinka suuritöinen homma oikein onkaan...

Mamma opasti minut supikkaiden saloihin käytännön tekemisen ohessa, joten kaikki mitat ja muut määreet olen itse tähän reseptiin arvioinut. Arvatenkin monet asiat voi tehdä hieman eri tavoin, ja lopputulos on silti namia. Annan tässä siis varsin pikkutarkat ohjeet, mutta vain, koska yritän imitoida prikulleen Mamman opetuksia. Soveltakaa ohjettani ihan vapaasti!

Lanttusupikkaat (n. 18-24 kpl)

Täyte:
400 g lanttua (valitse mieluiten pieniä ja pyöreitä yksilöitä)
150 g possunkylkeä
2 tl suolaa
1 rkl sokeria

Taikina:
5 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kasviöljyä
+ n. 1 dl ruisjauhoja kaulintavaiheessa

Voiteluun: lantuista irtoavaa nestettä ja desin verran voisulaa

Kuori lanttu. Halkaise se pitkittäin kahtia, jotta voit vuolla siitä puoliympyrän muotoisia ohuen ohuita viipaleita. Pyri siihen, että viipaleet ovat niin ohuita, että näet veitsen niiden läpi. Mandoliini on tässä hyvä apuväline! Lanttusiivujen pitäisi olla ohuita, eikä niissä saisi olla teräviä kulmia. Sitä mukaa kun siivuja valmistuu, lado ne astiaan, ja ripottele väleihin suolaa ja sokeria. Jätä lanttusiivut muutamaksi tunniksi viileään mehustumaan ja valmista tällä välin taikina.

Taikina on suht helppo valmistaa: sekoita kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe. Yhdistä öljy kahteen desiin kylmää vettä, ja lisää jauhoihin. Sekoita, ja jatka veden lisäämistä, kunnes taikina on tasaista. Taikina pitää jäädä aika paksuksi, sinun pitää pystyä muotoilemaan siitä pallo. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita sekin jääkaappiin.

Noin tunnin kuluttua voit ottaa sekä lantut, että taikinan taas esiin. Valuta lantuista irronnut neste erilliseen astiaan - tämä neste on tärkeässä roolissa myöhemmin! Siivuta siankylki ohuiksi viipaleiksi (noin 24 supikasta vaatii noin 24 siivua). Järjestele työalustasi niin, että sinulla on niin lantut, taikina, possunkylki, kuin lanttunestekin ulottuvillasi.

Jaa taikina kahteen osaan, ja pyörittele osista kaksi saman kokoista pötköä. Jaa pötköt puoliksi, ja taas puoliksi, ja sen jälkeen kahteen tai kolmeen osaan (riippuen haluatko pienempiä vai isompia supikkaita). Pyöritä jokainen osa palloksi ja laita nopeasti kelmun alle odottamaan, jottei taikina pääse kuivahtamaan.

Sitten oletkin valmis aloittamaan supikastehtailun! Ja näin se menee:

Kauli piirakkapulikalla taikinapallosta soikea, noin 3 mm paksu levy, joka on reunoiltaa hieman ohuempi kuin keskeltä. Täytä soikion toinen puolikas, mutta jätä sentin verran reunaa. Täyte ladotaan niin, että lanttua tulee reilun sentin kerros (itse laitan ensimmäiseksi ja viimeiseksi täydellisiä puolikaaren muotoisia paloja, ja täytän välin erimuotoisilla rämmäleillä), ja lanttukasan päälle laitetaan siankylkisiivu. Muista varoa lanttusiivuissa mahdollisesti töröttäviä kulmia, ne rikkovat taikinakuoren ja tuloksena on kuiva käntty (minulla on vieressä sakset, joilla tarvittaessa pyöristelen lanttusiivuja).

Kastele talteen otetulla lanttuvedellä täytteen viereen jäänyt reuna, ja taita soikion toinen puoli täytteen yli. Käännä kasteltu reuna varovasti taittamasi taikinan päälle, ja painen se tiiviiksi hellävaroen. Nosta supikas pellille odottamaan seuralaisia ja peitä se liinalla tai kelmulla jottei se kuivahtaisi.

Kun taikina/lantut/siankylki loppuu, on aika lykätä supikkaat uuniin. Niitä paistetaan ensin 200 asteessa vartti, jotta kuori hieman ruskistuu. Laske sitten lämpöä 160 asteeseen. Paista supikkaita yhteensä 1,5 tuntia, mutta ota ne uunista ulos puolen tunnin välein voitelua varten. Voiteluun käytetään jäljelle jäänyt lanttuvesi, johon on sekoitettu voisulaa. Paistoajan jälkeen voit ottaa pellin uunista.

Lopuksi Mammani paketoi koko lämpimän pellillisen useamman viltin sisään ja jätti paketin yöksi muhimaan uuninpankolle, taisivat ne supikkaat välillä köllötellä sohvallakin tyynykasan sisällä. Minä imitoin tätä hellää loppukäsittelyä käärimällä supikkaat folioon ja foliopaketin villavilttiin. Loppuhauduttelu on tärkeä vaihe, sillä silloin supikkaiden kuori hieman pehmenee, ja täyte muuttuu entistäkin mehukkaammaksi.

Viimeinen ohje ei varmaan selittelyä kaipaa: Syökää supikkaat lämpiminä ja erityisesti suosittelen, että syökää ne hyvässä seurassa! Jos näkee kaiken tämän vaivan, kannattaa jakaa lopputulos ja sen takaama hyvä mieli lähimmäisilleen. Niin oma rakas Mammanikin teki.