Joidenkin ammattien edustajille juhlapyhät voivat olla paljon stressaavampia kuin muille. Yksi tällaisen ammatin edustaja on tuttavapiirissäni. Ei, ei hän ole myyjä eikä taxikuski eikä poliisi, jotka kaikki saavat varmasti osansa hermostuneista juhliin valmistautuvista ja juhlivista kansalaisista.
Tuttavani on kotitalousopettaja. Eli hänen kuuluu virkansa puolesta tietää kaikki mahdolliset kokkaamisen, paistamisen ja leipomisen niksit ja osata ja haluta loihtia juhlapöytiin paremmat herkut kuin muut.
Hänen sukulaisensa, ystävänsä ja työtoverinsa, ketkä nyt heille pistäytyvätkään, olettavat ilman muuta että heillä pöytä on koreana aivan erityiseen malliin. Ja kokoontumisetkin järjestetään mieluusti tämän henkilön kodissa, koska hänen nyt kerran on niin helppo valmistaa pyöräyttää milloin mitäkin tarjottavaa.
Tuttavani on tästä muiden ihmisten itsestään selvästä ” kohteliaisuudesta” joskus aivan voipunut ja tympääntynyt mutta ei saa ihmisille sanotuksi, että hän ihan mieluusti istuisi itsekin joskus valmiiseen pöytään ja söisi muiden valmistamia herkkuja.
Olen ymmärtänyt, että tämä muiden ihmisten nihkeys valmistaa hänelle herkkuja on osin arkuutta. He pelkäävät etteivät osaa saada aikaiseksi tarpeeksi hyvää tarjottavaa. Olen itsestänikin huomannut, kuinka mietin tarjottavaa tälle henkilölle ihan eri lailla kuin muille tutuille. Ostan hänelle tarjoamista mielellään valmiina, en esimerkiksi leivo itse.
No mitä tästä opin? Olen oppinut sen, että en pyydä lähisukulaistani, joka on toiminut ravintolapäällikkönä, miettimään minun juhliini tarjottavaa. En halua käyttää häntä hyväksi, en saada kiristelemään hampaita minun vuokseni kuten tuttavani tekee omien sukulaistensa vuoksi.
