Nainen vedenjakajalla

Tutustuin jokin aika sitten yhteen uuteen Helsingin olohuoneeseen. Ja hyvältä näytti.
Kaupunkilaisille suunnatut ilmaiset oleskelutilathan ovat nyt muotia. Se onkin monella tapaa kannatettavaa muotia.
On kiva kun joistakin paikoista henkii vieraanvaraisuus ja ystävällisyys niin että kaikesta ei heti kättelyssä tarvitse maksaa.
Saneeratun Töölön kirjaston avajaisten yhteydessä kuulin, että ilmaisia julkisia tiloja Helsinkiin on kaivattu. Julkisille tiloille maksuttomuus lankeaa helposti luonnostaan mutta ovatpa jotkut kaupallisetkin tahot kuten asema-aukion hotelli ja Eiran rannan sauna oivaltaneet maksuttomuuden tuoman imagoedun.
Komea olohuone on sitten tulossa myös Helsingin keskustaan kun uusi kirjasto avataan.
Näille olohuoneille löytyy monenlaista käyttöä.
Itse olen ollut etsimässä taloyhtiön yhtiökokoukselle edullista ja helppokulkuista kokoontumispaikkaa. Kirjaston kokoushuoneeseen päädyimme. Se ei tosin ollut ihan ilmainen mutta edullinen.
Toisen kerran edullista tilaa tarvitsi kollegoiden kanssa pidetty lukupiiri, joka kokoontui säännöllisesti mutta jolla ei ollut rahaa satsata tarvittavaan tilaan. Silloin päädyimme erään järjestön kokoushuoneeseen. Jos ilmaisia olohuoneita olisi silloin ollut, varmasti olisimme valinneet jonkun niistä.
Yhteisöllisyyden ja tiimityöskentelyn lisääntyessä ilmaisia kokoontumistiloja tarvitaan yhä enemmän. Joskus aikaisemmin taloyhtiöissä oli askarteluhuoneita, joissa asukkaat saattoivat pitää vaikka virkkuuseuraa tai kortti-iltaa, ylipäänsä harrastaa mukavaa seurustelua. Nyt tällainen ajanviete kaiketi kävisi sitten päinsä ilmaisissa olohuoneissa. Joku kirjasto jo kutsui neulomisesta kiinnostuneita piiriin jossa joku muiden käsitöitä tehdessä lukisi ääneen.
Hiljan eräs mies kertoi haasteestaan. Hänen on etsittävä kokoontumistila noin kymmenelle kouluaikaiselle kaverilleen, jotka kokoontuvat pari kertaa vuodessa. Ensin on muodon vuoksi kokous ja sitten porukka jatkaa saunomaan ja kaljalle. Ehkä ilmainen olohuone sopisi kokoustamiseen, jatkot sitten muualle.
Minä voisin kuvitella piipahtavani tällaiseen olohuoneeseen vaikka sadetta pakoon, levähtämään ostosten välillä tai lukaisemaan jonkin aikakauslehden.

Mikä paikka Helsingissä on sinulle mieleisin, kysyi toissa kesänä täällä vieraillut amerikkalainen arkkitehtiystäväni.
Vastausta minun ei tarvinnut kauaa miettiä: meren ranta, tietty.
Helsinki on Itämeren tytär ja jokaisella helsinkiläisellä on vajaan kymmenen kilometrin matka meren rantaan. Rantaelämä on siis luontaista meille.
Mutta rannat ovat aika vajavaisesti käytössämme.
Toki on uimarantoja ja venelaitureita ja saaria, joilla vierailla. Mutta kummallisen paljon on silti vielä villejä pusikoita ja siivottomia polkuja ja roskaisia ryteikköjä.
Tällaisia alueita olen kesän mittaan havainnut esimerkiksi Lehtisaaressa, Meilahdessa, Töölössä, Rajasaaressa, Huopalahdessa, Munkkiniemessä.
Esimerkiksi terävät ja korkeat saraheinäpuskat voivat olla rantapolun ja meren välissä niin että ei puhettakaan esimerkiksi istahtamisesta rantakivelle laineiden liplatusta katsomaan tai kokeilemaan veden lämpötilaa.
En siis ymmärrä miksi näitä pöheikköjä pitää olla ihmisten ja meren välissä.
Oma lukunsa on sitten kaupunginosayhdistysten vihamielisyys uusia hankkeita kohtaan kuten Töölössä, jossa hieno niemi lojuu vuodesta toiseen ruokkoamattomana kun kukaan yrittäjä ei ole arvannut kutistetulle alueelle hotelli- tms. hankkeeseen ryhtyä.
Suuri kiitos kuluu Jasper Pääkköselle ja Antero Vartialle, jotka ovat pistäneet pystyyn melkoisen pytingin Eiraan. Siellä on kiva käydä vaikka vain näköalaparvella merta ihailemassa ja terassilla kylmää juomassa.
Kivoja uutuuksia ovat myös avautunut Lonna-saari, jossa on jo toimintaakin ja Didrichsenin taidemuseon uusi merireitti Kauppatorilta Kuusisaareen ja takaisin.