Nainen vedenjakajalla

Sanotaan, etteivät ihmiset tule elämäämme sattumalta. Kohtaamillamme ihmisillä on oma tarkoituksensa. Se voi selvitä joskus vasta pitkän ajan kuluttua.
On myös ihmisiä, jotka poistuvat sitten elämästämme, lyhyen tai pidemmän ajan jälkeen. Silläkin on tarkoituksensa.
Ja sitten on heitä, jotka palaavat tauon jälkeen takaisin luoksemme. Ja sekin on tarkoitettu.
Juuri nyt joulun tietämissä kaksi kauan elämästäni poissa ollutta tärkeää ihmistä palasti luokseni. Heidän paluunsa teki minulle joulun.
Uusi vuosi näyttänee paluiden merkityksen, jota itse en vielä osaa ounastaa.
Tällaisia ihmisiä koetan kohdella silkkihansikkailla, jotta en enää tekisi samoja virheitä kuin aikaisemmin.
Kiitollisuutta tuntien katson uutta vuotta päin.

Jopa on tämän joulun alla tainnutettu yksinäisyyttä oikein tuutin täydeltä: on ollut lupa välittää ja sukupolvet ovat kohdanneet. No, hyvä siis niin, jos yksinäisyys on ollut valttia. Sanoohan psykiatri Matti Huttunenkin Duodecimin joulunumerossa, että ”yksinäisyys kuihduttaa niin mielen kuin ruumiin”.
Vaan jo kohta hän lisää, että kaikki ihmiset eivät kärsi yksinäisyydestä. Meillä ei ole ilmaisuja rauhaa tuovalle yksinäisyydelle (solitude) ja mieltä uhkaavalle yksinäisyydelle ja syrjäytyneisyydelle ( loneliness) vaan on vain termi yksinäisyys.
Eräs tuttavani, italialainen muotisuunnittelija hiljan valitti tuntevansa itsensä toisinaan yksinäiseksi mutta sitten myös tarvitsevansa yksinäisyyttä, koska luomistyö sujuu parhaiten yksin ollessa.
Hänen yksinäisyytensä oli sielunkumppanin kaipuuta, henkilön, joka ymmärtäisi myös luovan ihmisen yksinäisyyden tarpeen.
Yksinäisyyttään kartoittaessaan tämä komea ja charmikas mies toi esille myös mielenkiintoisen jutun: hän kammoksui jatkuvasti sänkyynsä tunkevia naisia, pelkkää seksiä. Ei, se ei häntä kiinnosta, ei poistaisi yksinäisyyttä. Vaan yksinäisyyden poistaisi sielujen harmonia ja sen myötä sitten tuleva erotiikkakin.
Hänestä oiva asumismuoto kumppanin kanssa olisi sellainen jossa kummallakin olisi oma asunto sitä luomisvaihetta varten mutta oleskella voitaisiin jommankumman asunnossa vallan tyystin silloin kun luomistyöhön ei tarvitse vetäytyä.

Luovuuteni mahdollistavassa tilassa kuuluu olla avaruutta, huoneessa suuret ikkunat ja paljon valkoista.
Veljeni taas vannoo viherkasvien nimeen. Työhuoneessa kuuluu olla paljon ruukkukukkia. Ne kuulemma vetävät puoleensa myös työtovereita.
Taannoin luin niin ikään, että luovuutta lisää jokin keltainen, pienikin, piste työhuoneessa. Niinpä ripustin omaani keltaisen verhon.
Kaikki luettelemani ominaisuudet löytyvät myös mielenkiintoisesta Luova tulevaisuustila –hankkeesta, jota työstävät Turku school of economicsin For the future projektissa professori Sirkka Heinonen ja tohtorikoulutettava Sofi Kurki.
Kyselytutkimuksen perusteella keskeistä luovuutta ruokkiville tiloille ovat valoisuus, avaruus ja värien käyttö. Myös kiinnostavat ja persoonalliset esineet jopa vanhat ja antiikkiset esineet ruokkivat mielikuvitusta.
Mutta väri tämän tutkimuksen perusteella oli oraan vihreä, ei minun valkoiseni tai keltainen. Ja sitten kaikki luontoon liittyvä virittää luovuutta myös: luontonäkymä ikkunasta, vesi, kuten akvaario huoneessa, puupinnat ja niin poispäin.
Luonnon ja eritoten veden merkityksen olen kantapään kautta saanut tuta itsekin. Jos luovassa työssäni jokin viime silaus ei ole selkiintynyt, ei muuta kuin meren rannalle kävelemään ja johan alitajunta on saanut aikaiseksi ratkaisun. Se on ollut valmis kun kotia olen palannut.

Kireä taloudellinen tilanne on saanut jotkut ihmiset miettimään myös vieraskoreutta entistä tarkemmin. Tämä ilmeni tänään keskustelussa erään tuttavani kanssa.
Hän kertoi pohtineensa asiaa muutaman ihmisen kanssa ja kokemukset olivat aika samanlaisia. Ja ne ottivat päähän.
Kun visiitit eivät aina syystä tai toisesta ole vastavuoroisia vaan kahvitus ja illanistujaiset tapahtuvat jonkun tietyn ihmisen kotona niin hänelle samalla lankeavat aina myös kahvitarjoilu, voileipien tai pullan laitto tai pienen purtavan ja juomien järjestäminen. Aikaa myöten se tietty myös tulee maksamaan, enemmän kuin emäntä tai isäntä soisi.
Toki vieraskorea ei tarvitsisi olla vaan vähän vaikea sitä on tylyksi ja kovaksi heittäytyä. Sen arvaa jokainen. Eli siis tämä vieraiden tulisi ottaa huomioon ja kantaa kortensa kekoon.
Mutta nytpä tuttavani kertoi tuohtuneena, että näinhän ei likimainkaan aina kuulemma käy vaan vieraat hyväksikäyttävät emännän tai isännän hyväntahtoisuutta ihan kylmästi. Ja toistuvasti. Kuvio on vähän samantapainen kuin kesäiset mökkivierailut joidenkin luokse ja ilman kummempia tuliaisia.
Siis, vieraskorealle tulisi viedä jotain mukavaa, eikä välttämättä kukkia vaan jotain hyödyllistä kuten kahvipaketti tai muuta kätevää, rahan arvoista tuomista, sillä rahaahan tarjoavaltakin hupenee.
Eräs tuttavani, yksin asuva mies joka ei ruokaa osaa laittaa ja joka tuon tuosta saa kutsuja tuttaviensa koteihin illallisille, on ottanut asiakseen kutsua isäntäväkeä aina silloin tällöin ravintolaan jossa hän tarjoaa puolestaan illallisen.
Yksi vaihtoehto on tietty pistää illanistujaiset ja kahvittelut kiertämään, sillä eihän ole laitaa että jonkun täytyy aina kärsiä rahallisesti yhteisistä mukavista hetkistä.

Miten minä niitä Finnair plus pisteitäni oikein hyödynnän, kun niitä en saa tililleni. Tätä taas jouduin ihmettelemään.
Matkustin Flyben lennolla 10 ja 12. lokakuuta ja niistä olisi pitänyt kirjata pluspisteitä tililleni. Vaan ei kirjautunut.
Reklamoin ja odotin käskytetyt 2 viikkoa. Ei näkynyt pisteitä.
Otin Finnairin facebookin kautta yhteyttä firmaan. Minulta tivattiin kahteen otteeseen lentojani. Siis minun olisi pitänyt palvella Finnair plussaa vaikka jo kahdesti olin lennot ilmoittanut ja pisteiden kuuluisi automaattisesti ilmestyä saldooni. En palvellut Finnairia.
Mutta otin yhteyden Flybeehen ja sieltä asia hoitui. Siis pisteet 10.10 ja 12.10 tulivat tililleni 27.11.
Varsinaista palvelua. Tarkoitus lienee, että niitä pisteitä ei voi oikeasti hyödyntää. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun minulla oli ongelmia näiden pisteiden kanssa.