Nainen vedenjakajalla

Olen varma, että toissapäivänä koin taas tietyn hetken, jonka jälkeen mikään ei palaudu ennalleen. Tunnistin sen, koska jo kahdesti saman olen kokenut. Silloin vain en ole ollut tunnistamisesta niin varma kuin nyt.
Käänteen tekevä hetki voi tulla millaisessa ihmissuhteessa vain. Se voi tapahtua ystäville, työtovereille, rakastavaisille.
Muistan ilmiselvästi tällaisen hetken vuosien takaisesta tilanteesta ystäväni kanssa Espanjasta. Ajoimme autolla ja kysyin häneltä erästä asiaa. Hänen vastauksensa, kaksi sanaa tietyllä äänensävyllä, kertoivat kaiken.
Hiljaisuus tulvi autoon. Sitten hetken kuluttua jatkoimme kuin hetkeä ei olisi ollutkaan. Kumpikaan ei halunnut tunnistaa sitä.
Jopa vuosia vuoron perään kumpikin yritimme paikata asiaa, ylläpitää suhdetta, jonka luonne oli muuttunut tuona hetkenä. Ja sitten vihdoin, vuosien kuluttua luovutimme.
Tuollaisina hetkinä ihmisillä on jokin hyvin syvä yhteys, jossa side katkeaa. Mutta toivo paremmasta estää toimimasta tuon hetken perusteella. Ja kaikki on sen jälkeen kuitenkin vain tekohengitystä.
Mennyt mikä mennyt. Ja sen on saanut aikaan vain yksi hetki.

Mediatutkimuksen tutkijatohtori Katariina Kyrölää ja minua näyttää askarruttaneen sama asia: naisten medialukutaito.
-Väittämällä, että naiset sisäistävät median antamat kauneusihanteet sellaisinaan, asetetaan naisten medialukutaito kyseenalaiseksi. Keskittyminen naisten ruumiinkuvaan ja mediasuhteeseen aina vain ongelmana ei palvele naisia vaan päinvastoin jatkuessaan vahvistaa mielikuvaa naisista jonkinlaisina uhreina, Kyrölä sanoo Aurora-lehden haastattelussa.
Hän on tutkinut tunteiden vaikutusta kehokuvaan ”Shapes of Feelings” – hankkeessa.
Ärsyynnyn usein kuullessani kuinka media muka määräisi miten koen ulkonäköni tai pukeutumiseni.
Harmistun kahdesta syystä: toisaalta siksi että tällöin minua aliarvioidaan aivan kuin olisin muiden vietävissä miten sattuu vailla omaa tahtoa. Siis ikään kuin uhri kuten Kyrölä arvioi.
Toisaalta harmistun siksi, että käsitys perustuu vastuun siirtoon jollekin muulle taholle kuin minulle. Minä haluan kantaa vastuun omista valinnoistani.
Minä vastaan siitä annanko kroppani esimerkiksi repsahtaa lihavaksi, terveyttä vaarantavaksi. Ei siitä tv tai lehdistö vastaa.
Niin ikään vastaan siitä pukeudunko itseäni tyrkyttäväksi, seksittömäksi tai asialliseksi. Ei media vaatekaapillani käy vaatteitani valkkaamassa.
Minä siis valitsen. Ja haluan vastata valinnoistani.
Kyrölä on todennut, että tunteet voivat rajoittaa ihmisten toimintakykyä. Aivan.
Esimerkiksi kaksi ylipainoista ystävätärtäni suhtautuvat liikakiloihinsa eri tavoin ja toimivat eri tavoin. Toinen, ylipainostaan kärsivä, karttaa yleisiä uimarantoja. Toinen, painoonsa tyytyväinen, ei ole moksiskaan yleiselle rannalle menosta.
Minun päivittäisiä toimintojani rajoittaa haluni kävellä joka päivä tunti. Se voi kutistaa muita menojani ja tekemisiäni.
Valintojani siis yhtä kaikki.

On selvää, että etelään mennessä hetimiten lentokoneesta astuttua ihminen hankkii itselleen juomapullon, siis mineraalivettä, limsaa ,tms. Nesteytyksen tarve hiostavassa ilmassa on tuttu juttu.
Mutta miten nesteytys mahtaa olla kotioloissa, talvella, syksyllä, keväällä? Helteellä toki jokainen muistaa juoda.
Nesteytyksestä kuulemma puhutaan aivan liian vähän ja sen merkitystä ei ymmärretä. Tätä mieltä on professori Luis Serra-Majem, joka työskentelee Las Palmasin yliopistossa Kanarian saarilla.
Hänen käsityksiään luin Coca-Cola Finland OY:n tutkimustiedotteesta.
Mitäpä muuta virvoitusjuomafirman lehtisessä olisi kuin nesteytyksen tarpeen korostusta, hymähdin mielessäni.
Mutta Serra-Majempa ei puhunut haastattelussa mitään cociksesta, ei vaan vedestä etupäässä.
Hänestä vesi on ravinne, joka pitäisi sisällyttää ravitsemustieteen piiriin.
Ja yllättävää kyllä, kongressissa oli nesteytyksestä ollut puhumassa ja kuulemassa reilut tuhat henkilöä.
En ole ollenkaan varma, että itse käytän muulloin kuin kesällä ja lämpimissä maissa riittävästi nesteitä.
Vesi sellaisenaan ei oikein maistu. Maitoa en juo, kahvia sitten kyllä paljon maidon kera.
Vettä kertyy tietty jonkin verran ruoista, kuten kurkusta, tomaatista, ananaksesta, yms. vesipitoisesta vihanneksesta ja hedelmästä. Mutta, mutta.
Nesteestä 75-80 prosenttia pitäisi saada juomista ja vain 20-25 prosenttia ruoasta.
Jokainen tietää, että helteellä tulee juoda siksi että muuten kuivaa. Mutta ajatus kuivumisesta talvella tuntuu vähän oudolta.
Haittoja kuitenkin on. Jos nestettä ei saa riittävästi lyhytkestoinen muistaminen ja fyysinen suorituskyky voivat heiketä. Myös henkinen suorituskyky voi huonontua. Keskittyminen vaikeutuu ja psykomotorinen suorituskyky heikkenee.
Päänsärky ja väsyminenkin voivat olla seurauksena.
Niinpä nyt pitää tarkistaa juomisen määrä. Ehkä joskus yllättävä iltapäiväväsymys onkin seurausta nestevajeesta.
Siispä vettä, cheers!

Toki tiesin metwurstin liian suolaiseksi jo sitä syödessäni. Mutta hyvältä se maistui kuumana päivänä. Minulla oli tarve saada jotain suolaista. Ja metwurstissahan suolaa sain nopeasti ja helposti. Mutta negatiivisena puolena oli se, että samalla sain myös rasvaa, johon taas minulla ei ollut tarvetta.
Suolaa me tarvitsemme kaikki mutta suomalaiset saavat sitä liian paljon. Oma syynsä siihen on mieltymyksemme suolaisempaan ruokaan kuin vaikka joissain Välimeren maissa, joissa suola korvautuu paljolti yrteillä.
Muistan opiskeluajoiltani suolaisen jutun. Meillä kolmella alivuokralla asuvalla opiskelijalla oli yhteiset bileet. Tiesimme, että iltaa myöten ihmiset haluaisivat viiniä lipitettyään jotain suolaista. Meillä ei ollut rahaa kalliisiin hankintoihin. Niinpä ostimme ison erän suolakurkkuja ja viipaloimme niitä kulhoihin. Ja nehän tietty maistuivat vieraille kun suolaista piti saada.
Erityisen hyvältä maistui pari vuotta sitten Las Palmasissa kuumana päivänä ruoka, jossa oli kristallisuolakiteitä. Kide kielellä teki terää helteessä.
Kristalli- eli vuorisuolaa minulla ei kaapissa ole mutta merisuolaa sentään. Se on oiva lisä suolattaessa kalaa.
Kun tämä suola-asia minua kiinnosti, lukaisin professori Antti Julan haastattelun erilaisista suolalaaduista ja niiden terveellisyydestä.
Yllätys ei ollut kummoinen. Ajattelin, että Pansuola on terveellisintä. Siinä on vähiten natriumia. Ja haastattelu varmisti käsitykseni:
Pansuola on mineraalisuola, jossa osa natriumkloridista on korvattu muilla mineraaleilla, kuten kaliumkloridilla ja magnesiumsulfaatilla. Tämän vuoksi siinä on 45 prosenttia vähemmän natriumia kuin tavallisessa ruokasuolassa.
– Kyllä tämä on ihan ehdottomasti testivoittaja, sillä natriumia on merkittävästi vähemmän kuin muissa suolalaaduissa. Sekä kalium että magnesium edistävät natriumin eritystä virtsaan ja sitä kautta vähentävät natriumin haittavaikutuksia elimistöön, tutkimusprofessori Antti Jula sanoo.