Nainen vedenjakajalla

Nyt on syytä painaa mieleen sana modaliteetti. Se on näet tapetilla jo muutamissa tutkimuksissa ja tulevaisuudessa yhä enemmän julkisessa keskustelussa.
Modaliteetti tarkoittaa Aalto-yliopiston professori Kimmo Lapintien mukaan tiedossa olevia ja saavutettavia mahdollisuuksia. Hän kirjoittaa asumisen ja työnteon modaliteeteista Chydenius-lehdessä.
Käytännössä hieno ilmaisu tarkoittaa sitä että nykyisin meillä on yhä useammin mahdollisuus asua ja työskennellä useammassa kuin yhdessä paikassa ja lisäksi nämä paikat voivat muuttua silloin tällöin. Tutkijat haluavat selvittää mitä tällainen elämänmeno tarkoittaa yksilöille ja yhteiskunnalle kuten asuntojen ja julkisten tilojen rakentamiselle ja urbaanille ympäristölle.
Minulla oli elämäntilanne, jossa surfasin kolmen asunnon väliä. Yksi oli silloinen koti, toinen työpaikka ja kolmatta, toisessa kaupungissa olevaa huoneistoa, remontoitiin tulevaksi kodiksi.
Tällainen kolmiyhteys oli ajatuksellisesti kiintoisa. Kun lähdin aamulla kodista, ajatukset kävelymatkan aikana siirtyivät toisessa asunnossani oleviin työasioihin. Ja kun matkustin toiseen kaupunkiin, remontin vaihtoehdot pyörivät mielessä. Liikkuminen siis mahdollisti erilaiset identiteetit: yksityisen, työskentelevän ja tulevaisuuden minän. Juuri liikkuminen helpotti niiden eriyttämistä ja teki elämästä mielenkiintoisen, rikkaan.
Haittojakin kolmiyhteydestä oli. Joskus työasia saattoi kotona painaa päälle mutta koska faktat olivat jääneet työasunnolle, asia vain muhi päässä enkä saanut sitä ratkaistua. Samantapaisia pulmia koitui remontoitavasta asunnosta. Esimerkiksi olisi pitänyt puhelimitse selittää sen jokin mitta myyjälle vaan paikan päällä kun en ollut asia ei hoitunut.
Identiteetin muutoksesta kertoi myös Portugalissa tapaamani britti, joka sompaili niin ikään kolmen asunnon välillä. Portugalissa oli jo iät ja ajat ollut kesäasunto ja paljon työhankkeita. Se oli lähinnä hänen kotinsa. Monacossa oli kakkosasunto, yksityisin hänen asunnoistaan, jossa hän myös nautti vapaa-ajasta. Ja Lontoossa oli asunto jonka hän edelleen halusi pitää koska lapset asuvat Lontoossa.
Hän ei halunnut lentää näiden asuntojen välillä kuin pakolliset matkat vaan valitsi mieluummin laiva- ja automatkat. Niiden aikana hän siirtyi sitten mielessään identiteetistä toiseen.
Me puhuimme näistä modaliteeteista ja totesimme saman: ne rikastuttivat elämää.

Ulkomailla asuessani huomaan kerran jos toisenkin ärtyväni yhteen ja samaan asiaan: väenpaljouteen.
Tänään viimeksi harmistuin kesäkahvilassa siihen, että kaikki pöydät olivat varattuja ja kahvi jäi siksi ostamatta. Kevät näet pullahti ja sai ihmiset heti kasapäin liikkeelle ja kahviloihin nautiskelemaan. Myös toinen lempikahvilani oli täysin kansoitettu. Sinnekään ei ollut menemistä.
Kaduillekin oli kerääntynyt ihmisiä kuljeksimaan ostoksilla ja nauttimaan lämpimästä auringonpaisteesta. Turistilaumatkin ovat saapuneet kaupunkiin. Sesonki ehkä alkoi maaliskuun alussa. Siltä on näyttänyt. Kaduilla edettiin välillä jopa jonoina. Niin paljon oli ihmisiä.
Rantaravintolassa eilen huomasin ilmiön, jota Suomessa ei juuri ole: pöydät ovat niin lähellä toisiaan, että naapuripöydässä istuvat väistämättä kuulevat mitä minä ja seuralaiseni puhumme. Se ei ole kiva.
Tänään jätin myös menemättä erääseen tilaisuuteen pelkästään siksi, että en halunnut matkustaa ruuhka-aikana helteisessä täpötäydessä bussissa vajaata tuntia.
Tämä väenpaljous ärsyttää minun lisäkseni myös tungeksijoita itseään. Esimerkiksi jotkut kansalaiset, joita yleensä pidetään rauhanomaisina, voivat väenpaljoudessa käyttää aggressiivisesti kyynärpäitään ja pyrkiä ensimmäisiksi. Hissin ovenkin eräs kiirehti sulkemaan niin että väliin meinasin jäädä. Onneksi oven mekanismi esti.
Siispä aina ulkomailla arvostan Suomen rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Meillä ei ole väkeä liikaa niin että omaa rauhaa ja tilaa ei voisi sitä halutessaan ottaa. Maatamme markkinoivat voisivat panostaa rauhaan ja hiljaisuuteen paljon. Ne ovat valttikorttejamme.