Nainen vedenjakajalla

Paistetun kananmunan maku on minusta vertaansa vailla. Niin yksinkertainen ruoka kuin se onkin siitä muodostui minulle herkku. Se tapahtui ollessani pieni lapsi.
Olin vanhempieni kanssa lähdössä junamatkalle. Asemalla meitä vastapäätä eräs mies söi voileipää, jonka päällä oli paistettu kananmuna.
En ollut nähnyt paistettua kananmunaa ennen sitä. Meillä oli vain keitettyjä kananmunia. Hyvin intensiivinen tuijotukseni sai miehen kysymään minulta haluanko maistaa paistettua kananmunaa. Tietysti halusin. Ja koin sen herkullisena ja jännittävänä. Siitä pitäen kärtin äitiäni aina silloin tällöin paistamaan minulle kananmunan. Keitetty ei maistunut enää juuri miltään. Ja tuo lapsuudessa kokemani maku maistuu yhä. Tykkään paistetuista kananmunista.
Toinen kananmunan makumuisto ajoittuu opiskeluni alkuun. Olin elämäni ensimmäisiä kertoja ravintolassa ilman vanhempia, ystävättäreni kanssa. Kun mietimme mitä söisimme ystävättäreni ehdotti herkkusienimunakasta. Se oli eräs hänen lempiruokansa. Minä pyysin samanlaisen. Ja sen jälkeen sitten herkkusienimunakas on minulle maistunut oikein hyvin.
Vielä kolmaskin makumuisto liittyy kananmuniin. Kerran, kun kotonani ei ollut mitään kahvileipää ja mieli kuitenkin teki makeaa ajattelin kokeilla makeaa munakasta. Niinpä valmistin munakkaan ja laitoin sen väliin hilloa. Ja kas vain, kahvileivästä se kävi oikein hyvin.
Tänään, 12. 10. 2018 on 20 kansainvälinen kananmunapäivä. Siitä eilen luettuani nämä kananmunamuistot tulivat mieleeni.
Kananmunat, perusruokiemme ainesosat, ovat terveellisiä ja ikään kuin itsestään selvyyksiä ruokakaapissamme.
Jos maitoa on liikaa niin että se tulisi hapantumaan käyttämättä mikä sen helpompaa kuin tehdä omelettia tai munakasta.
Jos leikkelettä ei ole jääkaapissa, kananmunat pelastavat tilanteen. Keitettyinä tai paistettuina, kuten ne lapsuudesta asti ovat maistuneet minulle. 

Eräältä visiitiltä lähtiessäni tuumasin sarkastisesti, että tiedänpä seuraavan kerran tänne kyläilemään tullessani syödä etukäteen. Emäntä oli näet sitä sorttia joka haluasi kokata ystäviensä kanssa eikä valmistaa tarjottavaa etukäteen. Minä olin kuitenkin pantannut lounaan syömistä koska ajattelin saavani kylässä ruokaa. Ja sainhan sitä mutta vasta kun nälkäisenä olin aikani puurtanut emännän kanssa ruokaa valmistaen.
Ruokataju, uusi muotitermi, kiinnittää huomiota myös syömisen sosiaaliseen ulottuvuuteen.
- Ruokataju-käsite merkitsee omakohtaista ymmärrystä ruokavalinnoista sekä kykyä hahmottaa syömisen sosiaalisia, kulttuurisia ja arkisia merkityksiä, kotitalouspedagogiikan yliopistonlehtori Kristiina Janhonen kertoo.
Ruokatajun tutkiminen on osa ruokakasvatuksen tutkimusta, jota tehdään Helsingin yliopistossa.
Mainitsemani emäntä siis halusi korostaa ruokailun sosiaalista puolta ja antoi siksi salaatin valmistamisen minun kontolleni.
Vaan minä olisin mieluummin istuutunut valmiiseen pöytään koska nälkä jo kurni vatsaani.
Voin kyllä hyvin ymmärtää että perhepiirissä yhteinen ruoan valmistusseremonia on paikallaan ja kasvattava toimi, siis ruokatajua. Niin olen itsekin oppinut ruokaa valmistamaan. Oppaina ovat olleet yhtä hyvin äiti, joka opetti esimerkiksi raaka-aineiden oikeat suhteet vaikka soppaa keitettäessä kuin isä joka valisti miten kala perataan oikeaoppisesti. Kiitollinen olen molempien antamista neuvoista.
Ruokatajun sosiaalisen puolen ymmärsi eräs iäkäs naapurinikin. Kun ruoka ei oikein maistunut hän oli värvännyt kaksi ystävätärtään lounasseuraksi. Naiset valmistivat lounaat vuoron perään ja söivät sitten aina kokin luona. Yhdessä ateriointi oli hauskaa ja ruoka maistui paremmin kuin yksin syöden.
Eräs työtuttavani taas oli tehnyt selväksi perheenjäsenilleen yhteisen päivällisen tärkeyden. Kaikkien perheenjäsenten oli laistettava muut menonsa ja päivällistä piti nautittaman yhdessä kello viideltä . Hänestä tämä yhteinen hetki oli tärkeä nimenomaan lapsille, sillä silloin koko perhe kertoi päivän tapahtumat. Tällainen seremonia loi turvallisuutta. Tapahan on hyvä mutta ei valitettavasti kaikille mahdollinen esimerkiksi työn vuoksi.
Ruokataju on oikein tervetullut termi. Kaikenlaisen tv-kokkailun lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös syömisen muihin puoliin kuten sosiaaliseen puoleen ja myös ruokailutapoihin jotka pitäisi oppia kodissa.

Mikä on suomalaisten Itsenäisyyspäivän perinteinen ruoka? Tätä minulta kysyi vietnamilaissyntyinen nainen.
Menin hiljaiseksi. Siis mikä todella? Onko joku ruoka itsestään selvyys samaan tapaan kuin perinteiset joulun, vapun tai juhannuksen ruoat? Eipä tullut mitään mieleen. Jotain tavallista juhlavampaa ruoan kuitenkin tulee olla. Eri perheillä se voi olla erilainen valinta.
Kun Itsenäisyyspäivän aattona sitten lounastin ystäväni kanssa otin asian puheeksi. Kysyin häneltä perinteistä Itsenäisyyspäivän ruokaa. Ei ollut hänelläkään mitään itsestään selvää valintaa.
Karjalaisen äidin lapsena hän kuitenkin oli päätynyt samaan mihin minäkin kodin peruna, karjalanpaistiin. Se oli ollut meidän kummankin suvussa taattu juhlaruoka, maukas herkku, vieläpä helppo valmistaa. Siis miksipä se ei olisi ollut Itsenäisyyspäivänkin valinta.
Toisena pohdiskellessamme mieleen tulivat erilaiset kalaruuat tavallisesta graavatusta lohesta mätiin, uunikalaan, mikseipä silliinkin.
Kumpikin myös ajattelimme että jokin perin suomalainen ruoka kuten hirven paisti tai poronkäristys voisivat olla paikallaan. Ne ovat suomalaista lähiruokaa ja harvinaisina juhlavaa.
Jälkiruoka olikin sitten alkuruokaa helpompi valinta: juhlavaa kakkua tai leivoksia, joissa olisi käytetty vaikka suomalaisista marjoista tehtyä hilloa.
Monella ilta vierähtää telkkarin ääressä linnan juhlia seuraten joten pientä purtavaa juoman kera pitää olla. Siispä on hyvä varata jotain pientä suolaista kuten pieniä voileipiä tai miksei juustotarjotin, jolta kukin noukkii mieleistään naposteltavaa.

Kaksi tuoretta ja ikävää kokemusta saavat minut toivottamaan lämpimästi tervetulleeksi turkulaiseen ravintolaan avattavan kansainvälisestikin ainutlaatuisen tutkimus- ja kehitysalustan.
Omistajavaihdoksen jälkeen eräs ravintola tarjosi edullista lounasta. Niinpä menimme ystäväni kanssa tutustumaan tarjontaan. Lounas oli edullinen mutta valinnanvaraa ei ollut. Vain yksi ateriavaihtoehto oli tarjolla. Ota tai jätä! Otimme mutta emme mene uudestaan.
Toinen ravintola mainosti terassinsa auenneen ja siellä tarjottavan grilliruokaa. Menimme yhdeltä katsastamaan paikan. Ei ollut grilliruokaa vaan vain kallista brunssia kuten sisällä ravintolassa. Grilliruokaa ei kuulemma siihen aikaan saanut. Tämä oli kuitenkin unohdettu kertoa mainoksessa. Emme mene uudestaan.
Nämä tapaukset olisivat olleet omiaan tutkijoille hyödynnettäväksi. Turun yliopiston infon mukaan Tulevaisuuden Ruokamaailmassa tutkijat voivat näet aidossa tilanteessa selvittää, miten kuluttajat valitsevat ruokansa ja kokevat ruokailun. Kesällä 2018 avattava lounasravintola tarjoaa kuluttajalle elämyksellisen kokonaisuuden, yhdistäen digitaalisen ympäristön personoidut palvelut sekä moniaistisen ravintolasalin. Ruokailijat pääsevät halutessaan osaksi yhteisöä, jonka jäseninä he saavat tietoa ruokavalinnoistaan ja pääsevät mukaan kehittämään uusia tuote- ja ravintolapalveluja.
– Pääsemme tutkimaan todellisia valintatilanteita. Nykyisin kuluttajatutkimuksessa kysytään kuluttajien ostoaikomuksia, ja vastaukset ovat usein ristiriidassa todellisen ostokäyttäytymisen kanssa, Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen (FFF) kehittämispäällikkö Mari Norrdal kertoo.
Tutkimusravintola ja take away- myymälä hyödyntävät asiakkaiden kokemuksia monella tapaa kuten antavat tutkijoille ja yrityksille mahdollisuuden testata ja kehittää tuotteita ja palveluja. Asiakkaatkin hyötyvät kuten saavat ruokavalintojensa ravintosisällöistä tietoa sähköpostiinsa.
Tähän voin jo nyt esittää toivomuksen. Ravintosisällöstä ja kalorimääristä olisi hyvä kertoa jo valintavaiheessa niin että asiakas joka vaikka laihduttaa voisi ostaa vähäkalorisen aterian. Näin on jo joissakin ravintoloissa tehty.
Ystäväni ja minä tapaamme tutkia ennalta netistä ravintoloiden ruokalistoja niin että paikan päällä tiedämme jo hetimiten mitä haluamme lounaaksi. Kaikilla ravintoloilla hyvin informaatiota sisältäviä nettisivustoja ei kuitenkaan ole. Tässä olisi parantamisen varaa. Näille sivustoille voisi hintatietojen oheen lisätä ruokien kalorimäärätkin.

Kiirehdin ystäväni kanssa heti ensimmäisenä kesäpäivänä Hietsun uudistuneeseen kahvilaan lounaalle. Ruoka oli hyvää ja sen kanssa maistui lasillinen viiniä. Kaarevista näköalaikkunoista oli mukava katsella merta ja nuorten lentopallopeliä. Kahvit nautimme ulkona pihapöydän ääressä auringon paisteessa.
On kiva että Hietsun kahvila avautui jälleen, sillä Töölössä on ollut pulaa, eritoten iltaisin, kahviloista. Mutta vuoden sisällä tilanne on mukavasti kohentunut.
K-supermarket Kasarmin kahvilassa moni nauttii ostosretken jälkeen kahvin ja pullan tai piipahtaa vasiten lounaalle. Keittolounas on edullinen ja riittävä. Myös Kasarmi ravintolaan voi mennä vain kahville tai sitten kesällä myös popsimaan pihagrillin antimia.
Tenniskentän Taiviksen tarjonta on kilpailun myötä kohentunut ja paikkaa ehostettu tuomalla esimerkiksi aurinkovarjoja lisää terassille.
Myös Meritalli kahvilaa Taivallahden rannassa on stailattu. Se on suosikkikahvilani merenäären sijaintinsa vuoksi. Helteisimmälläkin säällä siellä on leppoisaa istuskella, koska vanhat suuret puut varjostavat liialta paahteelta.
Punaisen kahvilamökki Regatan ihmiset tuntevat herkullisista jättisuurista korvapuusteista, sillä sana on kulkenut.
Nämä kahvilat on enemmän ja vähemmän meren tuntumassa. jonne tietysti kesällä ihmiset kiirehtivät. Mutta sisemmällä Töölössä on myös kahvilatoimintaa kuten Picnic ja Korjaamo kirjaston liepeillä torin tienoon kahviloita unohtamatta.
Menestystä toivon kaikille myös talvisajaksi.

Viimeksi ottamani valokuvat herättävät minun silmieni eteen Helsingin entisaikojen porvariston: rouvia pitkine hameineen ja herroja liiveineen. He ovat tulleet kauppatorille kävelemään.
Kuvani ovat näet silakkamarkkinoilta, joita on kaupungissamme järjestetty vuodesta 1743. Kyse on siis todellisesta traditiosta.
Luultavasti helsinkiläiset rouvat ja herrat ostivat ennen vanhaan silakkansa puisissa astioissa kun taas nyt tarjolla olevat kalat on pakattu muovirasioihin.
Mutta tunnelma oli varmaan silloin samanlainen kuin nyt: ostajat olivat uteliaita ja iloisia ja etsivät herkkua ruokapöytäänsä ja myyjät toiveikkaita pitkän uurastuksen ja merimatkan jälkeen. Haitarikin soi.
Silakkamarkkinat ovat todella hauska perinne, sillä herkkuantimien lisäksi niiden aikana voi katsastaa hienoja puisia veneitä. Luulenkin, että osa kävijöistä kuten minäkin tulevat etsimään enempi silmänruokaa kuin paljolti syötävää. Toki kalarasia tai kaksi sekä mustaa leipää varmaan löytyy laukuista kotiin palattua.
Minä käyn silakkamarkkinoilla joka syksy. Olen ollut havaitsevinani, että niillä on myös yhä enemmän turisteja. Näkymä ja tapahtuma ovat idylliset ja kuvaukselliset.
Vanhat isot kalastajaveneet ja jotkut purjealukset vetävät myös puoleensa niin, että kävijöitä näytti kulkevaan solkenaan niiden uumeniin osan jäädessä kahville kannelle tai laiturille asetetuille tuoleille.
Joka syksy kalastajat ovat kehittäneet myös uusia silakkareseptejä erilaisine yrtteineen ja mausteineen. Joskin eksoottisiakin silakoita olen maistanut niin perinteisesti maustetut silakat ovat minulle mieleen. Ne maistuvat keitettyjen perunoiden kanssa tai leikkeleenä ruisleivän päällä.
Niin kaupantekotilaisuus kuin silakkamarkkinat ovatkin minusta ne ovat myös tärkeä kohtaamistapahtuma. On hauska traditio tavata saaristostamme ja jopa Ahvenenmaalta ja Ruotsista asti seilanneita kalastajia.

Jo vain tekisi mieli hehkuttaa tulevaa uutta uljasta Taivallahden kasarmialuetta. Ensimmäiset merkit siitä mitä tuleman pitää ovat jo nähtävissä.
Pressujen alta ovat kevään korvalla paljastuneet vanhan rakennuksen nyt valkoiseksi rapatut seinät, vihreät ikkunapokat ja erkkerien kohtaan asettunut K supermarket.
Museoviraston suojelemasta Martta Martikaisen piirtämästä talokompleksista kehkeytyy todellinen funkiskaunotar.
Kauppa, joka ulospäin näyttää vaatimattomalta, on yllättävän suuri, helppokulkuinen, selkeä ja hyvin varustettu, joten mukava siellä on asioida. Liha- ja kalatiskit ovat tervetulleet, koska niillä ei kovin paljoa ole töölöläisiä hemmoteltu.
Katsoin sekä kovan rahan asuntoja että palveluasuntoja, joita kompleksiin on tulossa. Ne ovat pohjaltaan loft-korokkeineen ja viherhuoneineen hulppeita. Ei ole ihme, että asunnot on jo miltei myyty, vaikka kauaa ne eivät ole markkinoilla kerinneet olla.
Kunhan vielä ravintolakin valmistuu niin jo on lähitienoon asukkailla aihetta iloon. Pitkään rapistuneena rumana seisonut talo tulee olemaan restauroinnin taidonnäyte, yksi Töölön ylpeys.
Kaiken lisäksi yksi pulma alueelta poistuu. Kauppa on avannut myös kivan suuren kahvilan, jollaista talvisaikaan Merikannontien meren rannalla ei olekaan ollut.

Joulujuuresviikosta lukiessani totesin että vielä enemmän voisin juureksia ruokavaliooni liittää.
Lanttu esimerkiksi voisi olla paikallaan muulloinkin kuin joulun tietämissä laatikkona.
Porkkanaraastetta syön miltei päivittäin. Jos syön samalla ananasta kuten usein teen, saatan ripauttaa porkkanaraasteelle purkista ananasmehua mausteeksi.
Juuri kokeilin myös punajuurta makkarakeittoon. Maalla muinoin punajuuresta tulin tehneeksi pihvejä kun naapurin maalaisemäntä toi ensimmäiset punajuuret maistiaisiksi.
Perunan valta-asemaa keitoissa ja padoissa voisi hyvin pienentää lisäämällä niihin muita juureksia kuten palsternakkaa ja selleriä ja sipulia.
Minä käytän juureksia kuten porkkanaa mielelläni myös risottoon tai sämpylöihin. Risotossa se antaa kivasti väriä ja sämpylöissä pehmeyttä.
Mikä ettei raasteita voisi lisätä myös perunamuusiin. Täytyypä kokeilla.
Juurekset ovat mainioita raaka-aineita ruokavalioon myös edullisuutensa vuoksi. Ohjeita niiden valmistamiseksi löytyy vaikka tästä osoitteesta: http://www.kasvikset.fi/keittokirja

Ruoka on moniaistinen kokemus. Tämä tuli mieleeni kun luin turvapaikan hakijoiden napinasta heille tarjottua ruokaa kohtaan.
Söin itse eilen silmilläni. Vaistomaisesti otin tumman lautasen, jolle kauhoin vaaleaa sienikeittoa. Edellisenä päivänä nauttimaani punaista tomaattikeittoa taas otin valkoiselle lautaselle.
Valinnat olivat vaistomaisia mutta ne tähtäsivät samaan: keitot näyttivät paremmilta tällaisilla lautasilla. Ja siis maistuisivat paremmin kuin ”vääriltä” lautasilta. Söin siis myös silmilläni.
Samalla tavoin näköaistiin vetoavat myös leikkelevalinnat. Kinkkuvoileivän päälle asetan vihreitä kurkkuviipaleita mutta keltaisen juustoleivän päälle vaikka punaista paprikaa.
Ruoka on moniaistinen kokemus. Sen maistuvuuteen vaikuttavat kaikki aistit mutta sitä emme yleensä ajattele.
Kaalikeitosta en ole tykännyt lapsesta lähtien, koska se mielestäni haisee pahalta. Kuitenkin keittoa joskus nautin. Mutta jos taas kaupan paistopisteestä tulee kanelin tuoksu, ei auta kuin ostaa korvapuusteja. Kaneli vetoaa hajuaistiin.
Rapeiden perunalastujen raksuminen voi saada tietyn elokuvan mieleen. Sitä katsoessa nuorena söin perunalastuja. Nyt en koske perunalastuihin niiden lihottavuuden vuoksi. Mutta korvani aistii raksumisen ja mieli rupeaa tekemään.
Aistit myös aiheuttavat tenän tietyille herkuille. Minun pirtaani eivät sovi mustikka- tai lakritsijäätelö. Ne eivät näytä jäätelöiltä, eivätkä siis maistuisikaan. Ainoat oikeat jäätelöt näyttävät vaniljan kellertäviltä ja suklaan ruskeilta.
Rapuja en ole koskaan oppinut syömään. Vastenmielisyyteni niitä kohtaan on suuri koska ravut pudotetaan kiehuvaan veteen elävinä. Kaiketi tämä tökkii tuntoaistiini.

Vesi herahti kielelle luettuani erään elintarvikefirman tiedotteen. Kas kun se kertoi puolukkapuurosta. Ja sehän on nyt sesongin "must".
Mikä juuri nyt sen parempaa kuin kuohkeaksi vispattu vaaleanpunainen puolukoista ja mannasuurimoista valmistettu puuro. Sitä äitikin teki aina syksyisin kun puolukat olivat parhaimmillaan.
Tietty tämä puuro toi mieleen muitakin puuroja.
Isäni lempipuuro oli ruispuuro, mielellään uunissa haudutettuna. Ja kyllä se minullekin maistui.
Eräs ystävättäreni taas oli tykästynyt tattaripuuroon, mitä nyt ei kovin usein olekaan tarjolla. Hyvää sekin oli ja on.
Joskus pyhisin ikäänkuin juhlapuurona sopii tarjota suklaapuuroa.
Ihan tavallinen puuroni on aamuisin nauttimani kaurapuuro. Sen kuiduthan tekevät hyvää vatsalle pitkin päivää.
Voisilmä puuron keskelle ja lasillinen maitoa juomaksi. Siinä se.
Riisipuuroa keitän joskus kun maitoa on paljon ja vaarassa hapantua ellei sitä käytä pois. Mikrossakin riisipuuroa olen valmistanut, laiskuuttani. Ihan kelvollista se on ollut niinkin.
Elintarvikeyritys mainitsi myös omenapuuron, johon käytetään sekä omenamehua että omenoita.
Mutta yhdestä puurosta en piittaa. Ohrapuuro ei minulle maistu.
Puurojen yksi etu on niiden edullisuus.